Friday, July 13, 2012

Elämä, anyone?


Viime viikonvaihteessa vietin vuosijuhlia. Juoksin neitsytlenkkini Nike+ SportWatch GPS:ssäni kanssa 8.7.2011. Alkuhankaluuksien (siis kuka niitä käyttöohjeita lukee?) jälkeen välillemme on muodostunut vahva ja toimiva side, jota on vaalittu ahkerasti ja huolella.

Saldo on soma.

1600 km.
1000 mailia.

Juoksua. 
Vuodessa.

Helsingistä Utsjoelle.
Ja Utsjoelta takaisin Sodankylään.

Eikä tässä vielä kaikki.
Näistä 1600 kilometristä noin 700 on juostu juoksumatolla.

Että haloo.
Ei oo valoo.

SWOT-tyyppisenä yhteenvetona tästä kaikesta ---
Selviä vahvuuksia ovat, että kilometrimäärästä huolimatta paikat ovat säilyneet enimmäkseen ehjinä. Hommassa on kai sittenkin ollut siis jotain järkeä (?) mukana. Myös mamman mielenterveyden kannalta lenkkeily on ollut tosi jees. Olen kesän myötä siirtynyt johdonmukaisesti aamulenkkeihin ja päivä saa kympin lenkistä hyvän alun. Oikeasti. Endorfiinit siis toimii.


Heikkoutena, uhkana ja myös orastavana mahdollisuutena on päättömän juoksentelun käyttö painonhallintamenetelmänä. Jouduin pari viikonloppua takaperin myöntämään itselleni, että 31 km viikossa ei ehkä tällä piimä+ruisleipä -määrällä sittenkään riitä kompensoimaan sitä puolen kilon perjantaipussia. Siis irtsareita. Nostin kilometrimäärät 67:ään ja vaihdoin sokerinlähteen jäätelöön. Koska sehän on vähän niin kuin funktionaalinen elintarvike. Sokeri + kalsium. Jeh?


Ehkä suurin uhka koko harrastuksessa on oman identiteetin muuttuminen pitkänmatkanjuoksijan identiteetiksi. Siis sellaiseksi tuulen tuivertamaksi. Hienhajuiseksi. Sellaiseksi, joka elää vain juostakseen. Syö proteiinilisiä ja juo palautusjuomia. Trikoissa. Toistaiseksi olen pysynyt samassa leirissä Forrest Gumpin kanssa. Minä vain juoksen.


Mahdollisuus on myös se, että kilometrien myötä kunto on kasvanut. Ja nopeus. Ehkä. Pitäsi saada kisoja alle, jotta saisin todistettua tämän olettaman. Että vinkkejä kympin kisoista (heinä-/elokuu, PK-seutu) kehiin, kiitos! Puolikasta kokeillaan taas (ehkä) syyskuussa joko Espoon Rantamaratonilla tai Pääkaupunkijouoksussa. Tai molemmissa.


Että ei minulla muuta.
Elämää.

2 comments:

SuMi said...

Wau!

Minun juoksukenkani viettaa lomaa, samoin trackkeri. Paasin hyvaan vauhtiin kevaalla, kunnes kavelykaan ei onnistunut. Nyt jo kavelen normisti ja juoksulenkkarit huutaa kaapista, jonne ne saavat viela toistaiseksi jaada huutamaan.
Joogan saloihin nyt tutustun.

Päivi said...

Jooga on niin kivaa! Sinne kun vielä ehtisi :)

Toivottavasti vaivasi hellittävät ja pääset kuluttamaan tossunpohjia lenkkipolulle. Syksy on niin upeaa aikaa juosta!