Opettaja on natsisika

Viimeaikojen puheenaihe on ollut kurin pitäminen / pitämättömyys koulussa. Tuskin kukaan miestä on välttynyt aihetta sivuavilta keskusteluilta. Työpaikalla, hiekkalaatikon laidalla, anopin ja appiukon luona kahvipöydässä, Facebookissa, hyvä ettei vielä kaupan kassajonossakin. Niin, en minäkään. Iltapäivälehtien lukemisen olen onneksi lopettanut vuodenvaihteessa, mutta sen sijaan olen erehtynyt silmäilemään HS:n uutisten alta asiaan liittyvää nettikeskustelua.

Olen siis tehnyt elämässäni virheitä.
Pahoja virheitä.

Käyty keskustelu on jälleen kerran osoittanut, että ---

Ennen kaikki oli paremmin.
Keskustelussa muistellaan usein kaiholla niitä vanhoja hyvä aikoja, jolloin karttakepistä sai sormille. Kummallista. Minä en muistele yhtään kaiholla sitä kertaa, kun jouduin kersana itse hakemaan sen Koivuniemen herran sieltä lähikoivusta. Suffelin syömisen lomassa, toteaisi mieheni tähän väliin.

Vitsaa ei tosin muitaakseni edes käytetty. Niin, kukkahattutädeille ja muille huolestuneille lähimmäisille tiedoksi, että olen oikeasti niiiiiiiiiiin vanha, että vanhempani eivät tuolloin olisi edes vitsaa käyttäessään syyllistyneet rikokseen.

Jos 200 000 ihmistä kirjoittaa asiasta adressin, vääryys on tapahtunut.
No totta munassa. Ajetaanhan sitä 50 000 tykkäyksellä jo minikaivurillakin Suomen halki.

Tapaus lietsoo turhaan vihaa nuorisoa kohtaan.
Niin. Nuoret ovat tulevaisuus. Auktoriteetteja tulee toki uhmata, muuten ei maailma muutu. Ennen nuoriso taisteli yhdessä ihmisoikeuksien puolesta, nykyään nuori yksilö nujakoi hupun päässä pitämisen puolesta. Tai osoittaa mieltään vapaan kauppakeskuksissa notkumisen puolesta. Ja maailma pelastuu!

Tänä iltana Yle Leaks tiivisti asian sarkastisesti mutta myös kipeän osuvasti. Raastepöytä-gate puhuu omaa kieltään koulun mutta ennen kaikkea vanhemmuuden kriisistä. Jos nuorisolta ovat sekä auktoriteetit että arvot hukassa, perimmäinen syy ei löydy opettajanhuoneesta, ei kaveripiiristä eikä edes mediasta vaan --- kotoa.

Muutenhan koko tapaus on vain klassinen esimerkki huonosta johtamisesta.
Harvoin sitä huonoa johtajuutta tosin puidaan mediassa päiväkausia.

Perimmiltään koko tapaus ja siitä käyty keskustelu siis osoittaa, että Suomessa ei tapahdu mitään, sen joka vuosi yllättävän talven lisäksi.

Musiikkikasvatusta

Viime aikoina olen keskustellut musiikista.

Olen toistuvasti huomauttanut hittirenkutusta lallattelevalle vanhemmalle lapselleni, että termi "sexy lady" ei varsinaisesti sovi 6-vuotiaan pikkumiehen suuhun. En ole  varsinaisesti  perustellut tätä sopimattomuutta sen syvällisemmin. Äiti nyt vain sanoo niin.

No, toki tilanne voisi olla pahempikin, mitä opittuun terminologiaan tulee. Tätä biisiä on mm. Radio Aalto soittanut ihan sensuroimatta keskellä kirkasta päivää. Levyraati ei onneksi tuolloin istunut takapenkillä. Kukkahattutäti minussa kysyy, että jos Chisu tekisi biisin "Haista v¤ttu", pääsisikö myös se voimasoittoon?

Äitinä, pipolla tai ilman, tunnen kuitenkin kasvatusvastuuni. Takapenkin asiantuntijaraati huokailee vieläkin tämän jylhän äänimaiseman peräään, näistä eleganteista soundeista puhumattakaan. Nämä keväisen raikkaat sävelet olivat soittolistalla vielä viime viikolla, mutta sitten ---

--- Kiitos rakkaan veljeni, lapseni pääsivät vihdoin viimein tutustumaan kotimaisiin sulosäveliin. Olemme keskustelleet ratakiskoista ja miksi rakkaus sekoittaa pään. Sitten haluttiin kuulla se biisi, jossa sulla on rahaa. Nahkahattu herätti kysymyksiä. Äiti osaa laulaa ton kertiksen muuten tosi hyvin.

Jiin keikka on kautta aikojen ensimmäinen keikka missä olen ollut. Vajaa 10-kesäisenä, Hankasalmen monitoimitalolla. Takaovesta paikalle ryömittiin. Kun ei etuovea löydetty.

Sittemmin takapenkin levyraati on antanut ostosuosituksen. Gengre alkaa olla hallussa.

Juhannustunnelmissa

Mies lähti aamulla Niilon kanssa mökille, laituria rakentamaan.

Minä seuraan Leon kanssa huomenna, vilvoittavien vetten ääreen.

Kunhan ensin saan lihapullat paistettua. 

Leivän leivottua. 

Siivottua. 

Leikkipuistossa leikittyä. 

Nurmikon leikattua. 

Ruusut kasteltua. 

Ja pakattua.

Mutta laiskat ne töitään luettelee ;)

Hyvää juhannusta siis itse kullekin,

Pariisin Kevään hengessä:

Mut mitä sun pitäisi tehdä
Pitäis olla jotenkin niin smooth
Ottaa sivellin ja maalata sitä taivaanrantaa
Juosta alasti pellossa juhannusyönä ja huutaa

Kiire

- Äiti, miksi noilla hämähäkeillä on noin kiire?
- Ne on muurahaisia, kultaseni.
- No miksi noilla muurahaisilla on noin kiire?
- Niillä vain on.
- Mutta MIHIN?!?

Pikkuihmiset osaavat kysyä kiperiä kysymyksiä.
Oikeita kysymyksiä.
Sellaisia, joita pitää kysyä.

Miksi sinulla on kiire?
Ja MIHIN?

Pojat leikkii ja tytot kiljuu

Kuva.

Sadepaivan kunniaksi taraytimme paivana muutamana lounaalle rytmiravintola MC Donaldsille. Ihan vain siksi, kun heilla sattuu olemaan myos sisaleikkipaikka. Ja kananugetteja tai jotain sen sukuisia lapsille. Kassalla minulta kysyttiin tulevatko ostamani lastenateriat pojille vai tytoille. Luonnollisesti sama kysyttiin myos ystavattareltani, kaksostyttojen aidilta.

Miksiko?

Tietenkin siksi, etta pojat saivat aterian kylkeen oikeastaan aika hupaisat agenttikellot, jotka ampuvat muovipoletteja. Vahan niin kuin Q:n tekeleet James Bondista.

Tytot taasen saivat pinkit minisoittimet, jotka soittavat teinipoppia. Ja jotka ystavattareni takavarikoi omilta nelivuotiailtaan kuunneltuaan hittibiisin kerran lapi. Oh-my-freakin-outit sun muut kun ehtii opetella myohemminkin. Vaikka kymmennen vuoden paasta. Tai viidentoista.

Onko tama nyt sitten jotenkin MC:n tutkima fakta, etta tytot ei tykkaa leikkia, edes agenttikeikkeja? Samassa tutkimuksessa on varmaan myos todettu, etta kaikki tytot haluavat pukeutua pinkkiin? Ja halloweenina joko prinsessaksi tai keijukaiseksi?

Toinen kaksosista oli menneena halloweenina kaavaan piristava poikkeus. Han pukeutui Tuomas Veturiksi :D

Muuten MC:n sisaleikkipaikka oli kylla toimiva. Jalkikasvu viihtyi siella miltei kolme tuntia, posket punaisena kiipeillen ja liukumakea laskien. Tytot ja pojat, sulassa sovussa. Sina aikana me aiditkin saimme parannettua ne maailman suurimmat epakohdat. Ja latkittua kupin jos toisenkin taalan luomukahvia.

Oikea aika

Kuva.

Tasta on jo aikaa, kuukausi jos toinenkin, kun eraassa blogissa sivuttiin aihetta milloin hankkia lapsia. Blogin kirjoittaja, alle kolmikymppinen nainen, oli kauhuissaan, koska laakari oli terveystarkastuksessa kannustanut lisaantymaan pikaisesti kun se on viela helppoa. Nainen ei vain ollut viela valmis. Han halusi ensin tehda uraa ja kerata sen taydellisen vaatekaapin taynna kenkia, laukkuja ja muita asusteita. Sitten vasta, sitten kun han ja vaatekaappi on valmis, sitten on lasten aika.

Miten taman nyt sanoisin ---

Se oikea aika ei ole koskaan. Ja silti se voi olla juuri nyt.

Laakari oli siina aivan oikeassa, etta biologinen kello tikittaa. Raskaaksi on helpointa tulla parikymppisena, kolmenkympin jalkeen homma on jo hitusen vaikeampaa. 35 vuoden rajapyykin jalkeen hedelmallisyys suorastaan romahtaa. Aina edes hedelmallisyyshoidot eivat auta.

Biologisesta nakokulmasta naisen on myos vaikeaa saada lasta ilman miesta ja painvastoin. Nain koeputkien aikana ei aivan mahdotonta, mutta vaikeaa kuitenkin. Satunnaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan loytaminen rajatusti vain itse lisaantymistapahtumaan on toki mahdollista, mutta suosittelen tutustumaan tulevan lapsen geeniperimaan hieman pitempaan kuin sen yhden illan. Itsellani on kokemusta nk. elamankumppani-ratkaisusta, josta olen tykannyt kovasti. Puolisosta kun on oikeasti iloa ja ylimaaraisista kasista lastenhoidossa hyotya. Tassa kohtaa isoksi ongelmaksi voi nousta mista ja miten loytaa tallainen elamankumppani naina aikoina. Ja kuulkaas, siskot ja veljet, mina en tieda. Vahingossa tuo omakin loytyi.

Eika tama kromosomimyrsky tahan lopu. Ajoitus on kokonaan oma ongelmakenttansa. Milloin on siis oikea hetki kertoa tuolle valitulle elamankumppanille, etta on aika lisaantya ja perustaa perhe? --- Kun silta tuntuu. Loputomiin ei kuitenkaan kannata odottaa. Jos kotileikkien ehdottelu terminoi koko parisuhteen, leikki pitaa aloittaa alusta. Itse olin onnekas. Minulle vastattiin heti ensimmaisella kerralla niin kai sitten.  

Uran puolesta oikeaa aikaa lapsille ei ole. Toisaalta, nainen ei taida koskaan olla siina taysin oikeassa uraiassa tyonantajien mielesta. Koko hedelmallisen ian toissa pelataan raskautta ja aitiyslomaa ja oooamgee-kolmen-vuoden-hoitovapaata. Etta terveisia vain toimistolle! Neljankympin jalkeen nainen taas alkaa olla liian vanha esittamaan paaosaa. Viisikymppisena viimeistaan olet ikaloppu ja paaset vain avustajaksi tai korkeintaan TV-elokuvien sivuosiin, paitsi jos olet Meryl Streep.

Lopuksi, jos mietitaan henkista kypsyytta, kayttaen esimerkkina --- yllatys yllatys --- itseani, parikymppisena aitina olisin ollut keskenkasvuinen ja aivan hukassa. Ei minulla ollut taydellista vaatekaappia, mutta se oli puutteistani pienin. Minulta puuttui monta oppituntia elamasta ja itsestani. Taitoni eivat olisi riittaneet aitiyteen saati parisuhteeseen. Kolmekymppisena takana oli enemman elamaa, virheita ja viisautta. Takkiin oli tarttunut noyryytta ottaa pieni elama vastaan ja selkarankaa kestaa se pystypain. Koska oikea puolisokin oli jostain rinnalle loytynyt ja jaanyt, sain ensimmaisen lapseni 30-vuotiaana. Se oli minulle oikea aika.

Ja mita tulee lasten tekemiseen ---

Pojillani on keskenaan 2,5 vuotta ikaeroa, tahdostamme riippumatta. Valissa tapahtui jotain tavallista, sellaista josta usein vaietaan. Lapsia ei siis tehda. Niita saadaan.

Hyvaa aitienpaivaa kaikille, aivan kaikille aideille!

Muhkeat munkit

Kuva.

Iltakylvyn jalkeen ystavattareni 4-vuotias tytar kysyi huolestuneena aidiltaan:
- Kun mina olen 13-vuotias, onko minulla silloin isot tissit?
Ystavattareni oli luvalla sanottuna hammentynyt. Ja kauhistunut. Nelivuotiaan ei soisi viela huolehtivan rintavarustuksensa koosta.

Ei, ylipaataan kenenkaan ei soisi huolehtivan. Nuoren saati vanhan.
Silti, jotain tassa maailmassa on vikana. Aika usein ne ovat ne tissit.

Lopetin tassa taannoin eraan fitnessivuston seuraamisen juuri implanttien takia. Kyllastyin katselemaan tisseja tiukassa topissa. Ylhaalta ja alhaalta. Lukemaan keskusteluja puolesta ja vastaan. Koska mina en vain ymmarra. Miten se nyt liittyi lihaskuntoon, terveeseen elamantapaan, realistiseen kehonkuvaan tai ylipaansa mihinkaan. Paitsi tisseihin. Teko-sellaisiin.

Minulla tissit kavivat kylassa vuosina 2006-2007 ja uudestaan 2009-2010. Tasta saan syyttaa jalkikasvua. Sittemmin olen palannut takaisin normaaliin, noin A-kuppiin. Sanalla sanottuna ne ovat vaivattomat. Ne eivat rajoita elamaani saati urheiluani millaan tavalla. Tai no, tuubitoppeja ei voi pitaa kun stopparit puuttuvat, mutta tuskin pitaisin niita muutenkaan.

En ole koskaan miettinyt etta naiseuteni olisi tisseista kiinni. Tai etta olisin nain A-luokan kansalaisena vahemman viehattava kuin C saati D. Olen pienesta pitaen kuvitellut, etta rinnanymparysta enemman elamassa merkitsee korvienvali.

Vaikka omassa tuulitunnelissa ei ole aina kehumista, toistaiseksi se on riittanyt. Mina olen mina. Jos se ei riita niin se siita sitten. Ja ystavattaren tyttarelle haluaisin sanoa etta ---

--- Ne ovat aivan sopivat. 13, 16, 19 tai 36 vuotiaana.
Sina olet sina. Kaunis, oikea juuri sellaisena kuin olet.

Aly ja valays

Joskus taannoin --- ollessani viela nuori, natti ja maailman viisain --- mietimme ystavani kanssa mika olisi pahinta mita meille voisi ikina tapahtua. Paadyimme oluttuoppien aarella molemmat samaan, fiksuun ja alykkyydessaan tyrmaavaan lopputulokseen:

Kaikkein pahinta olisi saada tyhma lapsi.

Onneksi emme ikina lisaantyneet keskenamme, vaan loysimme molemmat rinnallemme oikeasti paremmat puoliskot.

Mutta asiaan, keskustelin tassa paivana eraana puistossa tutun venalaisen rouvan kanssa. Hanella on noin Leon ikainen tytar ja Niiloa vuotta vanhempi poika. Rouva kertoi opettavansa lapsiaan lukemaan. Ensin tietenkin opetellaan kyrilliset aakkoset ja siita sitten vahitellen, kohti Sotaa ja rauhaa alkuperaiskielella. Tai jotain.

Rouva kertoi myos, kuinka pettynyt han on poikansa kouluun. Kaikki on liian helppoa ja leikkimielista. Kindergardenissa kun ei opetella edes laskemaan. No, edellisena kesana han oli pistanyt poikansa paikallisen venalaisen matematiikkakoulun kesakurssille, ihan vain kokeilumielessa. Nuorimmat kurssille osallistuneet olivat 4-vuotiaita intialaisia lapsia. Nuorena se on vitsa vaannettava --- tai sitten ei.

Keskustelun aikana muistelin alussa kertomaani alynvalaysta. Minua puistatti. Nyt, 15 vuotta myohemmin ja kahden lapsen aitina olen sen verran selvinnyt, etta moiset ajatukset tyhmasta lapsesta ovat menettaneet merkityksensa. En sano, etta lapseni ovat tyhmia, monessa asiassa he lienevat aitiaan viisaampia. Minulla ei vain ole kunnianhimoa saati tarvetta ponkittaa omaa itseani lasten kautta. Lukemista ja laskemista tarkeampaa on se, etta he ovat onnellisia ja terveita, muut huomioon ottavia, leikkivia lapsia.

Itse opin 4-vuotiaana lukemaan, kenenkaan sen kummemmin opettamatta. Niilo ei osaa lukea, vaikka on jo 5-vuotias. Sen sijaan han osaa sujuvasti kahta kielta, suomea ja englantia. 4-vuotiaana mina osasin vain savoa. Touché, sanoisin.

Lukemaan opettaminen on muutenkin hieman kimurantti juttu. Olemme suomenkielinen perhe, mutta asumme englanninkielisessa maassa. Molemmat pojat oppivat aakkoset ja numerot omin pain englanniksi, kiitos peliensa ja Super Why:n, esikoulun ja kirjaston. Kun huomasin aikoinaan Niilon taitavan aakkoset, paatin etta en ala sotkemaan hanta suomalaisilla aakkosilla, ne ehtii oppia viela ihan hyvin koulussakin. Leon kohdalla en ole asiaa edes miettinyt. Vaikka meilla on paljon suomalaisia lastenkirjoja, olemme olleet myos ahkeria kirjaston kayttajia. Alussa jaksoin simultaanitulkata sadut suomeksi, mutta sitten luovutin. Nykyaan luen sadut Leollekin sujuvasti englanniksi. Laiskuuttani.

Entapa se liikunnallinen kunnianhimo? Monessa postauksessani on tullut esille, kuinka tarkeaa minulle on lasten liikkuminen: ajan viettaminen leikkipuistoissa, metsaseikkailut, leikkimieliset pallopelit, pyoraily, potkulautailu, uima-altaassa pulikoiminen, puissa kiipeily --- leikki. Loppupelissa ajan siis takaa raitista ilmaa, iloa, tervetta ruokahalua ja hyvaa unta. Mina en halua pakottaa poikia mihinkaan, vakavamielinen kilpaurheilu, esimerkiksi jaakiekko, olisi minulle kauhistus. Tietenkin asia on toinen, jos he itse sita haluavat.
--- Paitsi jaakiekon kohdalla.

Voisin lisata tahan loppuun jotain Super-Marjosta, mutta se olisi epareilua, koska en ole ko. sarjaa nahnyt. Loptetaan nyt kuitenkin vauhdikkaasti toteamalla, etta nykyaan jokainen on alykas ;)
--- 15 vuotta sitten oli ehka toisin.

Onko maitoo vai ei?

Kuva.

Aina silloin talloin eri yhteyksissa pumpsahtelee esiin ryhma nimelta maidonvastustajat. He ovat sita mielta, etta maidon terveyshyodyt ovat vain elintarvikejattien propagandaa. Heidan mielestaan maito ihmiselle turhaa ravintoa, pikemminkin terveydelle vaarallista. Osoituksena tasta on mm. epidemian lailla lisaantyva laktoosi-intoleranssi.
--- Mita ihmetta? No, maalaistyttohan ottaa asiasta selvaa.

Ensimmaiseksi kayn tutustumassa Peta:n Dairy Industry -sivuun.
Sivu loytyy kansion Factory Farming alta. Tama ylaotsikko kertookin ehka kaiken oleellisen. Vietetaan siis pieni hiljainen hetki elainten oikeuksille ---

Sivuilla kerrotaan hyvin asiallisesti maitokarjan karsimyksista ja siita, kuinka luonto on tarkoittanut lehman maidon ruokkimaan vasikoita, ei ihmisia. Lisaksi kerrotaan kasvuhormoneiden kaytosta ja niiden aiheuttamista haitoista, juottovasikoista ja sarvien katkaisusta/polttamisesta. Lehman osa tehtaassa ei ole helppo. Itse maitotilan tyttona olen tosin nahnyt sen toisen puolen, sen jonka EU (tekisi mieli lisata myos demarit) on Suomesta lopettanut. Siina mallissa vahemman oli enemman, hoitajat tunsivat hoidettavansa nimelta ja luonteelta, ja jo pelkka EU:n vaatimien korvalappujen laitto tuntui ylitsepaasemattomalta kidutukselta. Lehmillakin kun oli tunteet.

Kuva.

Hups, lipsahti hieman poliitikoinin puolelle. Takaisin kasvuhormoneihin siis. Petan tiedon mukaan kasvuhormoneja ei juurikaan kayteta Kanadassa ja Euroopassa, mutta valitettavasti USA:ssa kylla. En tieda oletteko te rapakontakaiset maidonjuojat huomanneet, kuinka kasvuhormonittomeissa maitopurkeisssa lukee "No artificial rBST growth hormones*" tai jotain sinne pain. Purkin takana on sitten selvitys tuolle *:lle: "No significant difference has been shown between milk derived from rBST treated & non -rBST treated cows." Itse WHO on antanut mommoille synninpaaston, vaikka vuosikymmenten dataa hormonialtistuksessa (niin, eihan ne hormonit sinne lehmaan jaa) ei ole olemassa. Mielenkiintoista sikali, etta hormonimaitoa saa myyda ilman mitaan merkintoja. Tosin, taalla idassa en ole toistaiseksi hormonimaitoon edes tormannyt.

OK, tama Petan propaganda oli aika kesya ja oikeastaan hyvin jarkeenkaypaa. Tama tieto ei tee maidosta myrkya, vain maitotehtaista kidutuslaitoksia. Mutta lupasin lokaa ja sita saatte. Kaykaapa siis katsomassa http://www.notmilk.com/. Siella ammutaan kovilla.

Not Milk -liikkeen mukaan maito on myrkkya ja taudinaiheuttajien aatelia. Raakamaito saa ehka jonkinasteisen synninpaaston, mutta kaikki kasitelty, vaikka vain homogenoitu maito on pahasta. Allergioiden ohella kasitellyn maidon katsotaan edesauttavan tai jopa aiheuttavan altzheimerin tautia, syopia, MS-tautia, sydantauteja, masennusta, ylipainoa ja osteoporoosia, kuolemaakin, noin niin kuin muutamia mainitakseni.

Kuva.

Mutta hei, osteoporoosia??? Eikos maitoa juuri juoda, koska siita saa kalsiumia ja sita kautta vahvat luut? Nii-in. Maidonvastainen koulukunta tosin esitaa tassa valissa roppakaupalla tutkimuksia. Osassa on huomattu, etta maissa joissa juodaan eniten maitoa esiintyy myos eniten osteoporoosia. Ja kuinka lapsena eniten maitoa juoneet ovat aikuisena alttiimpia luunmurtumille. Miksi nain? Yhden teorian mukaan maito on niin hapanta, etta sen vaikutuksia neutraloidakseen luista liukenee kalsiumia ja muita mineraaleja.

Nama tutkimustulokset saavat mietteliaiksi, mutta toisaalta, tuo ylipaino. Eikos jossain juurikin julkaistu tutkimus, jossa todettiin etta maitoa juovat ovat hoikempia kuin maitoa juomattomat? Linkkia en nyt tahan hataan loyda, pahoitteluni.

Kaiken linkkiroinan lisaksi Not Milk -sivulla syyllistetaan olan takaa meita tavallisia maidonjuojia. Maidon juominen on luonnotonta. Olemme ainut nisakaslaji, joka juo toisen nisakkaan maitoa. Maito on OK lapsille, parivuotiaaksi asti. Sen jalkeen kalsiumin ja muut terveyshyodyt voi saavuttaa vaikka lehtikaalista (kale), parsakaalista tai pinjansiemenista. Ja onhan niita soija- (geenimanipulointivaroitus!) ja mantelimaitojakin. Ovat muuten aika --- kauheita.

Kuva.

Mita siis tasta kaikesta opimme?
Ainakin mina hammennyin hieman. En silti suostu, maalainen kun olen, purematta nielemaan vaitetta, etta tekisin lapsilleni pahaa juottamalla heille maitoa. Juonhan sita itsekin. Ajattelin juoda myos jatkossakin.

Mitenkas te? Got milk?

Kuvitus on keratty netista, mainitusta lahteista, eraan pro milk -liikkeen kampanjasta.

Opojen kauhu

Niilo ilmoitti tassa taanoin mika hanesta tulee isona:

- When I grow up I will become a truck driver, a star fighter, a space man and a farmer.

Asia on siis sita myoten selva. 

Ja Pekka-enolle vain terveisia, tilan tulevaisuus on taattu :)

Aitini mukaan isoveljenikin oli noin 6 vuotiaana ilmoittanut, etta hanesta tulee isona insinoori. Ja sehan hanesta tuli.

Aitini ei muistanut, etta mina olisin koskaan halunnut miksikaan. No, en minakaan. Haluamisen sijaan asiat ovat vain tapahtuneet minulle, ehka jopa hieman suunnittelematta ja yllattain.

Teinina kuvittelin ryhtyvani lakimieheksi, mutta kaytyani preppauskurssit, luettuani paasykoekirjat 6 kertaa ja syotyani rusinoita paasykokeissa, totesin etta paikka ei ollut minua varten. Kysymysten perusteella olisin voinut ihan hyvin lukea vaikka puhelinluettelon ulkoa. Taten en koskaan edes kysynyt paljonko jain sisaanpaasysta vajaaksi.

No, fiksuna tyttona olin oikeustieteellisen lisaksi kaynyt myos tekun paasykokeissa ja pistellyt muitakin papereita liikenteeseen. Lakkiaisten jalkeen minulla olikin edessa vaikea valinta, joko matematiikan opinnot lahiyliopistossa tai insinooritieteen taiteilut tekussa toisella puolen Suomea. Valitsin jalkimmaiset. Ihan vain --- siksi.

Tekussa opintosuuntani valinta tapahtui sekin vaiston varassa. Hain teknisen journalismin linjalle ja vasta paasykokeissa minun piti valita tekninen suuntatumisvaihtoehto. Valittavana oli kone, prosessi ja sahko. Valitsin keskimmaisen, koska en tarkkaan ottaen tiennyt mita se on. Toisena opiskeluvuonna erikoistuin viela ymparistonsuojelutekniikkaan. Niin tai nain, aivan liikaa kemiaa jouduin lukemaan. Orgaanista, epaorgaanista, analyyttista, fysikaalista --- jaikohan viela joku puuttumaan? Eika unohdeta niita labrojakaan.

Valmistuin tekusta normiajassa eli neljassa vuodessa, vaikka olin aktiivinen niin opiskelijapolitiikassa kuin muussa kevytmielisessa rientelyssa. Lisaksi vietin neljannen vuoden ulkomailla vaihdossa. Opiskelin Napolin yliopistossa, tein siella paattotyoni muovijatteiden havittamisesta pyrolyysilla. Lahdin vaihtoon puolivitsilla, asiaa sen kummemmin harkitsematta. Samoin Italia kohdemaana valikoitui ihan vain silla perusteella, etta kukaan ei ollut koskaan aiemmin siella ollut. Arvannette myos, etta en osannut kielta sanaakaan saapasmaahan muuttaessani. Ja ei, ainakin vuonna 1998 hyvin harva paikallinen osasi englantia Napolin korkeudella. Italian kanssakin oli vahan niin sun nain.

Insinoori AMK:ksi valmistumisen jalkeen mietin noin nanosekunnin DI:ksi jatkamista. Ajatus matematiikan, fysiikan ja kemian lukemisesta ei kuitenkaan tehnyt kesaa. Jattaydyin siis tallaiseksi, yksinkertaiseksi.

Sitten valmistumisen, kesan 1999, olen ollut koko ajan toissa tai paremminkin tyosuhteesssa, onhan nama lapsetkin tullut saatua. Prosessi- saati ymparistoalan toita en ole tehnyt paivaakaan. Teknista markkinointia ja muuta journalistiikkaa olen harrastanut, enimmakseen englanniksi, ilman sen kummempia kieliopintoja. Vuodesta 2005 olen toiminut kaikkien alojen erikoisasiantuntijana, maailmalla, asiakasrajapinnassa.

Nyt, vuonna 2012, olen jalleen perimmaisten kysymysten aaressa:
Mika minusta tulee isona?
Miksi 5-vuotiaani tietaa sen? Miksi veljenikin tiesi sen 6-vuotiaana? Miksi mina en tieda sita viela 36-vuotiaanakaan?

Viimeiset kolme vuotta taalla kaukanapoissa tekisivat minusta aivan taydellisen yksityissihteerin. Ongelmanratkaisukyky on hioutunut huippuunsa. Kaikesta voi selvita, tavalla tai toisella. Toisaalta, kotitalousopettajankin homma voisi olla ihan jees, ainakin kesakuun alusta elokuun puoleenvaliin. Lisaksi mina pidan kokkaamisesta, leipomisesta, siivoamisesta ja pyykinpesusta. Mutta jos joku mankeloisi suklaapatukan (tositarina), huutaisin.

En tieda. Tieda en.
Ehka jatkan vain elamaa vahemman vakavasti.
Ilman karttaa ja ilman 5-vuotis suunnitelmaa.
Ihan vaiston varassa.
Lahdetaan vaikka siita, etta isona minusta tulee viisas ja lempea.

Joko sina tiedat mika sinusta tulee isona?

Leikitaanko?

Lapset ovat mainioita otuksia. 

Hei eivat erottele leikkikavereita ihonvarin perusteella. 

Eivat sukupuolen perusteella. 

Eivat kielen tai murteen perusteella. 

Eivat uskonnon perusteella. 

Eivat sen perusteella tykkaako joku autoista vai ninjoista. 

--- Tai ehka vahan, sen viimeisen perusteella. 

Leikki yhdistaa.

Leikin kieli on kaikille sama.

Mutkaton niin englanniksi, suomeksi, hindiksi kuin venajaksi.

Keinutaan. Kiipeillaan. Pelotellaan tyttoja.

Ehka maailmassa on liian vahan leikkia.

Liikaa sita aikuisuutta.

Joka tekee eroa.

Eika ymmarra.

Loppujen lopuksi kun me kaikki olemme samanlaisia.

Lapsia, isompia ja pienempia.

Aina jonkun poikia tai tyttoja.

Etsimassa leikkikaveria.

- Leikitaanko vahan, yhdessa?

Taustatietoja

Asioiden taustat pitää aina tarkistaa.
Joskus riittää kun kääntää paperin.

Katsoo kulman taa.

Kurkistaa kiipeilytelineen takapuolelle.

--- Sieltä se totuus sitten tänään löytyikin.

Vihreää

Talven jälkeen metsä on pesty väreistä.

Mutta jostain se silti pilkistää, vihreä.

Mitä ajattelin tänään

Kuva.

Luin jostain, että ihminen ajattelee kesimäärin 60 000 ajatusta päivässä. 

80% näistä ajatuksista on jollain tapaa kielteisiä, negatiivisia. 

Artikkeli ei kertonut kuinka monta promillea näistä ajatuksista on merkittäviä.

Ajelin tänään lasten kanssa esikoululta kohti kotihotellia. Käännyin liikennevalojen jälkeen ja päädyin ajamaan hetken roska-auton perässä. En vain minkä tahansa roska-auton, vaan sellaisen jonka takana roikkuu pari apulaista tyhjentämässä roskiksia auton kyytiin. Takapenkin yleisö oli riemuissaan, varsinkin kun pääsimme näkemään parit roskiksien tyhjennyksetkin. Itse ajattelin:
- Tämä pitää muistaa. Vaikka olisi kuinka kurjaa, minun ei sentään tarvitse roikkua henkeni pitimiksi roska-auton perässä.
Tunnustettakoon että ajattelin myös:
- Miksi kaikilla roskakuskeilla on huonot hampaat? Onkohan se joku universaali pääsyvaatimus alalle?

Minulla on yhden kesän verran kokemusta jätehuoltoalalta kohta 15 vuoden takaa.
Se oli se kesä kun polkupyöräni varastettiin.
Se keltainen.
Syksyllä lähdin Italiaan vaihto-oppilaaksi.
Opin siellä laittamaan pastaa makaronien keitämisen sijaan.

Että tällaista rakentavaa tällä kertaa.
Mitä merkittävää sinä oivalsit tänään?
Annoitko ajatuksen viedä mukanaan?
Minne asti pääsit?