Hengissä

Ehkä Mona Lisakin oli vain käynyt hammaslääkärissä ennen taulun maalaamista?

Jep. Minä täällä taas hei!

Olen tässä viimeisen kuukauden elänyt.

Miltei verkotta.

Olen puuhastellut.

Siellä oikeassa elämässä.

Ulkona.

Kesässä.

Olen ollut mummolassa.

Mökkeillyt. 

Marjastanut. Sienstänyt.

Pakastanut. Rakastanut. 

Keittänyt hilloja. Paistanut lettuja. 

Syönyt jäätelöä. Ja kolme mansikkakakkua.

Grillannut. Myös makkaraa.

Saunonut. Uinut.

Nauttinut.

Läheisistä. Rakkaista.

Tällä viikolla mies palasi töihin.

Lasten kanssa taas harjoitellaan päiväkotielämää.

--- Ja tästä päivästä eteenpäin minä harjoittelen elämää 

yhtä viisaudenhammasta vähäisempänä.

Jännä juttu muuten

 miten jäätelöä ei tee yhtään mieli 

kun sitä saisi kerrankin 

lääkärin määräyksestä 

syödä.

Ansioluettelon päivitys

Pystyy kokoamaan 6-laatikkoisen Ikean Malm -lipaston parissa tunnissa, 

5-vuotiaasta, erittäin innokkaasta apulaisesta huolimatta. 

--- Kiroilematta kertaakaan. 

Hiemanko olen ylpeä itsestäni :)

Kuva on just sieltä, Iiiiiiikkeasta.

Vähän kuin julkkis

Kuva.

Jompi kumpi laadukas kotimainen iltapäivälehti julisti taannoin: Beyonce on kuihtunut silmissä! Laulajatar sai lapsen viisi kuukautta sitten, jonka jälkeen hän on treenannut hullun lailla ja syönyt vain salaattia karistaakseen vauvakilot ennen esiitymislavoille paluuta. Laulajatarhan ei aio pitää äitiyslomaa, koska omien sanojensa mukaan lapsen saaminen ei ole sairaus.

No, viime viikonloppuna hän teki sen suuren paluun ja esiintyi ensimmäisen kerran sitten Blue Ivy-tyttärensä syntymän. 27 kiloa kevyempänä!

Minäkin olen laihtunut 27 kiloa, Niilon syntymän jälkeen. Aikaa siihen meni 8 kuukautta. Minulla ei ollut personal traineria. En käynyt kertaakaan kuntosalilla saati ollut dieetillä. Minä kävelin päivät pääksytysten rattaita työntäen ja kun en kävellyt, pikkumies ryysti kiloja tisseistä pihalle.

Esikoisen jälkeisen neljän viikon comeback-keikan töihin tein muksun ollessa vajaa 9 kuukautta vanha. Mies oli silloin kotona isäkuukautta viettämässä. 11-kuukautisena poika meni sitten oikeasti päiväkotiin molempien vanhempien palatessa lavoille.

Kumpikaan laadukas iltapäivälehti ei tehnyt tästä juttua.
Edes paria riviä takasivulle.
Onneksi.

Kuva.

Pari viikkoa sitten taisi jopa itse Daily Mail uutisoida shokeeraavan uutisen: Britney Spears repii stressaantuneena kynsinauhojaan. Ja X Factorin tuomarointi stressasi, ihan kynsinauhoihin saakka. Ihmekös tuo. Itseäkin saattaisi itkettää epävireisen Baby One More Timen kuunteleminen, miljoonakorvauksista huolimatta.

Samassa uutisyhteydessä taidettiin muistella myös Britneyn muutama vuosi takaperin tapahtunutta romahdusta, joka päättyi siihen kuuluisaan omakätiseen hiustenajeluun ja isän houlhouksen alle joutumiseen. Avioero, röpöttely ja huono seura koitui turmioksi teinipopparille, jota Dr. Phil olisi kovasti halunnut ongelmissaan auttaa.

Minäkin revin stressaantuneena kynsinauhojani, kynsienpureskelun lomassa. Näin pari viikkoa muuton jälkeen stressihuippu alkaa olla takana ja kädetkin näyttävät jo miltei esittelykelpoisilta. Kunnon manikyyriä kaipaisivat.

Lyhyt hiusmuoti on tuttu sekin, noin vuodelta 1996. Kalju en ollut, mutta sellainen siilitukka kuitenkin. Romahduksesta ei voi kohdallani puhua, vaikka huonoa seuraa ja röpöttelyä opiskeluaikaan liittyikin. Kokeilu mennee siis tilapäisen mielenhäiriön piikkiin.

Niin, ja kampaajaa käytin.
Enkä suvereniteettiani menettänyt.

Melkein julkkis. Paitsi että minä en laula.

Lopputulema on kuitenkin se, että vaikka Sinead O'Connor näyttikin silloin Nothing Compares 2 U:n aikoihin todella vetävältä sänkitukalta, niin minulle saati Britneylle se ei sovi.

Toivottavasti tämäkään uutinen ei pääse laajemmalti otsikoihin.
Tai Tohtori Kiminkinen riennä apuun.

Kantria?!?

Tähän on nyt tultu.

Ameriikan iskelmä eli kantri on salakavalasti saanut pikkusormeni.

Kohta alkavat varmaan chapsit ja stetsonit puhuttelemaan.

Ja Volvo vaihtuu isoimpaan avolavaan mitä löytyy.

Että howdy vain teillekin ;)

Kaun/heudenhoitoa

Tiettyjä blogeja kahlatessa törmää aika usein meikki-, hiustenhoito- ja -laittovinkkeihin. Vastuuntuntoisena bloggaajana minäkin kannan nyt korteni kekoon.

Ylivoimaisesti kaikkein kultaisin meikkivinkkini on ---
--- Jos aamulla on kiire, älä tee mitään.
Ulkonäkösi on tällöin takuulla eksoottinen.

Myös hiuksille kannattaa olla tekemättä yhtään mitään.
Paitsi nyt ehkä pestä, parin päivän välein.
Aamu-unien arvostamisen takia olen tällä viikolla jättänyt jopa hiusten aamuisen harjaamisenkin väliin. Hiukset vain ponnarille ja menoksi. Näyttävät miltei kiharoilta.

Meikkaamatta ja hiukset hätäponnarilla voi vallan mainiosti käydä esikoulun, leikkipuiston ja ruokakaupan lisäksi esim. ostoksilla pikku ostoskeskuksessa. Ihmiskilveksi voi aina ottaa mukaan pari vilkasta pikkupoikaa niin boheemin luonnollinen ulkonäkö saa samalla luonnollisen selityksen --- jos siis kukaan sitä samaiselta kahden pojan vilkaasti liikkuvalta ihmiskilveltä huomaa.

Ja jos hiusten latvat alkavat hapsottaa, kampaajakäynnin varaamisen sijaan voi kylppärin kaappien uumenista kaivaa hätävarashampoot ja toivoa ihmettä tapahtuvaksi.

Mutta kuka urpå on keksinyt laittaa shampoon tuubiin ja hoitoaineen pulloon? Puolen kahdentoista aikoihin yöllä suihkussa on sitten hyvä ihmetellä että mitäs se "rinse" nyt tarkoittaakaan, kun ei pää vaahtoa.
--- Eikä edes suupielet.

Kuvaa luonnollisesta kaun/heudestani en tähän nyt laita. Joku raja sentään.

Seksistisiä hormoneja

Luin tässä taannoin artikkelia miten urheilua harrastaessa tulisi syödä.

Lisätään tähän, että vaikka akuttia tarvetta dieetille ei ole, helpoin (?) tapa parantaa juoksunopeutta on kuitenkin hoikistua hieman. Toisen artikkelin mukaan kun reilu pari kiloa painoa hidastaa matkantekoa noin 15 sekuntia / maili. Maratonmatkalla moisen aikaparannuksen saavuttaminen parantuneen juoksukunnon kautta vaatii yli kahden vuoden treenin.

Ja ei, en ole yhäkään juoksemassa maratonia. Tuskin menen ensi sunnuntaina edes sille toiselle puolikkaalle. Startti kello 8 aamulla on ehkä liian hard corea minulle.

Mutta asiaan, siihen ensimmäiseen artikkeliin:
Uusimpien tietojen mukaan urheilu sinänsä ei laihduta, koska urheilu tekee harrastajansa nälkäiseksi. Kuulemma fyysinen aktiivisuus saa erityisesti himoitsemaan juurikin sitä roskaruokaa. Artikkelin mukaan kannattaa siis todella kiinnittää huomiota mitä suuhunsa laittaa, jos haluaa kuosissa pysyä saati muutaman kilon treenillä karistaa. Ihan vaikka kuinka juoksisi ympyrää tai humppaisi jumpassa.
No, tässähän ei sinänsä ole mitään uutta.

Jos treeni on erittäin voimakasta, se saattaa tosin hillitä ruokahalua. Tämän epäillään johtuvan siitä, että elimistön täytyy kierrättää verta enemmän estääkseen ylikuumentumista. Ruokailuhan taas aiheuttaisi lisääntynyttä verenkiertoa vain vatsan alueella, verta ei riittäisi kaikkialle.
Tässäkään ei ole mitään uutta. Ainakaan minä en välittömästi treenin jälkeen saa oikein mitään alas. 

Kun ylikuumentumisriski on ohi, ruokahalu toki palaa. Kroppa huutaa energiaa. Ja koska hormonit ovat seksistisiä p*skoja, naisten hormonit huutavat ruokaa kovemmin kuin miesten hormonit. Tutkijat spekuloivat että fyysinen aktiivisuus nostaa pitkän aikavälin ruokahalua stimuloivien hormonien (esim.insuliini ja leptiini) tasoja varsinkin naisilla. Miksi näin? Naiset on ohjelmoitu puolustautumaan painonpudotusta vastaan, jotta energiaa riittää raskauksiin ja imettämisiin, fyysisestä rasituksesta huolimatta.
Että kiitos vain tästäkin vähästä, Luontoäiti!

Omistan siis tästä päivästä eteenpäin pömppömahani, pyöreät pakarani ja integroidut ratsastushousuni juurikin Luontoäidille ja hänen seksistisille apulaisilleen. Ja pistetään vielä erityiskiitokset reheville savolaisille geeneillekin. Että terveisiä vain kotiin, teitä on muistettu.

Ja rakas mieheni, kun seuraavan kerran näet minut nakertamassa suklaata, Luonto kutsui.

Lapsuuden pilaajan puheenvuoro

Lastenkasvatus --- tuo kaikista tehtävistä kiitollisin.

Joku muu tietää aina paremmin.
Olet liian ankara. Tai liian lepsu. Tai täysin hukassa.
Silti noista vilkkaista pikkuihmisistä pitäisi taivuttaa kunnon kansalaisia.

Kirjailija Robertson Davies on kyynisesti todennut: "Onnellinen lapsuus on pilannut monta lupaavaa elämää." Myönnetään että kuulumme mieheni kanssa tähän lapsuuden pilaajien koulukuntaan. Me emme ole lastemme kavereita, vaan äiti ja isä joilla on aina se viimeinen sana sanottavanaan. Ja pettymysten tuottaminen --- se on kuin toinen luontomme.

Tuoreimpien kasvatusoppien mukaan, onnellisuuden vaalimisen sijaan vanhempien tärkein tehtävä onkin tuottaa myös niitä pettymyksiä, opettaa jälkikasvulleen mikä on oikein ja väärin. Vanhempien tehtävä on siis --- kaikessa vaatimattomuudessaan --- luoda lapsen elämään emotionaalinen ja moraalinen pohja, kuten lastenpsykologi Richard Weissbourd julistaa kirjassaan "The Parents We Mean to Be, How Well-intentioned Adults Undermine Children's Moral and Emotional Development".

Luonnollisestikin mallioppiminen on se paras tapa opettaa ja oppia. Mutta --- vanhemmat ovat harvoin täydellisiä ja vielä harvemmin aina oikeassa. Ainakin meillä vanhemmat ovat välillä pahempia lapsia kuin lapset itse, kiukkukohtauksineen kaikkineen.

Lapsien on ehkä hyväkin nähdä, että myös vanhemmat voivat olla tyhmiä ja väärässä. Ja harvoin se äitikään saa kiukuttelemalla tahtoaan läpi. No, itku-potku-raivaria voisi ehkä vielä kokeilla.

Erityisen tärkeää olisi nähdä kuinka vanhemmat moiset tilanteet käsittelevät, aikuisesti ja oikein. --- Tjaa, ehkä täydellisessä maailmassa.

Kumma kyllä, kaikista pilaamisyrityksistämme huolimatta poikasemme ovat ihmeen onnellisia. Pitänee siis yrittää kovemmin.

Kirjoittaja on 35-vuotias 2 lapsen äiti ja kaikkien alojen erikoisasiantuntija, mutta usein myös tyhmä ja väärässä. Pettymys kai tämäkin.

Kriisinhallintaa

Kohta kaksi- ja jo neljä-vuotiaiden poikien äitinä minusta on kehkeytymässä oikea kriisinhallinnan ammattilainen.

Juniorin kriisinhallinnnan ehkä tärkeimmät työkalut: Herra Apina ja rusinat.

Tapaus 1: Lelukriisi
Leo haluaa noin 67% tapauksista leikkiä juuri sillä samalla leluautolla kuin Niilo. Ja jos (kun) Niilo ei lelua Leolle anna, seurauksena on massiivinen raivari, johon liittyy usein italojalkapallosta tuttua filmaamista, eli kentän pintaan heittäytymistä. Jos heittäytyminen tapahtuu lelun päälle, seurauksena saattaa olla pahimmassa tapauksessa reikä päässä --- ja verta. Onneksi useimmiten alustaksi valikoituu kuitenkin taloutemme paksuin matto.

Tähän kriisiin auttaa joko
a) äidin syli ja toinen lelu
b) Herra Kirahvi
c) Herra Apina
d) rusinat
e) ei mikään ainakaan 15 minuuttiin.
Vaihtoehto f) eli järkipuhe ei sanottavammin auta asiaa.
Vaihtoehto g) eli käske Niilon antamaan periksi olisi typeryyttä --- mutta joskus ainoa keino saada palosireeni hiljaiseksi. 

Tapaus 2: Ilmatilan loukkaus
Lelujen yms. tavaroiden heittely sisällä on ehdottomasti kielletty (paitsi äidiltä jos hihat leimahtaa olkapäitä myöten). Silti ilmatilastamme tapaa satunnaisesti lentäviä pikkuautoja --- tai korkokenkiä, kuten tänään. Siivosin vaatekaappia ja jotenkin kummasti pikkuveli onnistui heittämään leikin tiimellyksessä isoveljeään korkokengällä nenään. Iso itkuhan siitä tuli --- ja verta.

Tämä kriisi hoidetaan ottamalla itkevä lapsi syliin, pyyhmikällä kyynelet ja verinorot kasvoilta, ja puhaltamalla pipi pois. Kaksi minuuttia ja elämä jatkuu.

Tapaus 3: Ei-niin-pyöreä pöytä
Ruokapöytä on meillä oikea kriisipesäke. Lelukielto syödessä aiheuttaa päivittäin konfliktin jos toisenkin, lähinnä esikoisen kanssa. Kielto kuitenkin on ja pysyy, koska niuhot vanhemmat eivät enää halua Leon konttaavan päivällispöydän halki pikkutraktorin perässä.

Tämä kriisi hoidetaan hienovaraisesti toteamalla noin kolme kertaa "lelut-pois-pöydästä." Sitten pudotetaan rappaukset katosta äyskäisemällä "mitä-äiti-sanoi?!?"

Ruuannauttimisnopeus on toinen kestokriisinaihe. Niilo harjoittelee joka päivä, monta kertaa päivässä, maailman hitain syöjä -kilpailuun. Vanhemmissa tämä aiheuttaa veren- ja äänenpaineen nousua.

Tämä tilanne hoidetaan oikeaoppisesti istuttamalla lapsi heti ruokailun alussa ryhdikkääseen syöntiasentoon ja antamalla lyhyt ja ytimekäs "syö!" -käsky. "Syö!" -käskyä toistetaan noin 30 sekunnin intervallilla seuraavat 45 minuuttia. Välillä käydään nostamassa lysähtänyt lapsi takaisin ryhdikkääseen syöntiasentoon, mikäli sanallinen kehoitus ei tuota toivottua tulosta. Tarvittaessa voidaan myös uhkailla jäähyrappusella, loppupäivän arestilla tai lautasen poisviennillä.

Lisäksi ruoka voi olla liian kuumaa, pysyä huonosti lusikassa tai olla kaurapuuroa. Jokainen on kriisin paikka. Ja jos isi syö leipää, silloin on kyseessä iso kriisi, jos siis maistiaisia ei tarjota. 

Näissä pikkukriiseissä paras taktiikka on usein myönnytykset, kuten maitomuki, syöttäminen, syöttämättä jättäminen ja maistiaiset.

Tapaus 4: Unieläinkunnan hygienia
Leo on parisen kertaa saanut äitinsä kiinni itse teosta, eli hän on huomannut Herra Kirahvin ja Herran Apinan pyörivän pesukoneessa. Sitä itkun ja huudon määrää --- kaksi tuntia ilman on pitkä aika! Äiti ei kuitenkaan suostu tinkimään pehmoherrojen henkilökohtaisesta hygieniasta. Varsinkin kesähelteillä ilman useita viikottaisia kylpyjä eläinkunnan pystyy muuten haistamaan viereisestä huoneesta. --- Tai sitten aina helteillä lastenhuoneen sohvan alle muuttaa joku paikallinen pulsu haisemaan.

Unilelukriisistä selviää (ehkä) keksimällä lapselle unilelutonta toimintaa, kuten reipasta ulkoilua tai kirjan lukemista. Tai sitten voi vain laittaa TV:n päälle ja unohtaa lastenlääkärien suositukset (ei TV:tä alle 2-vuotiaille, hah --- tämän on keksinyt varmasti joku lapseton tapaus!).

Tapaus 5: Ulkovaateahdistus
Talviseen aikaan henkisiä ja fyysisiä hikikarpaloita aiheutti toistuvasti juniorin haalarikriisi. Tätä esiintyy myös sulan maan aikaan kurahousu-/kumisaapaskriisin muodossa.

Äänekkään spagetti-jousipyssyn pukeminen käy hyvin urheilusuorituksesta ja harjoitus tekee tässäkin mestarin. Parissa kuukaudessa pukemisajasta saa nipistettyä miltei puolet pois. Loppuaikoina huutaminen ei enää edes kovin häiritse, lienekö sitten pysyvää kuulonalenemaa. Kriisi raukeaa yleensä oven avaamiseen. --- Ja onneksi kuopus osaa jo pukea itse!

Osaan siis ratkoa ongelman kuin ongelman rauhallisesti ja asiantuntevasti. Taidankin lisätä tämän taidon ansioluettelooni heti silittämisen jälkeen.

Tämän kirjoituksen teille laati 35-vuotias kahden lapsen lempeän lujaääninen ja ehkä myös -päinen äiti. Kirjoittaja on hyvä valitsemaan taistelunsa --- kuten vesisodan --- ja voittamaan ne.  

Perse, James Perse

Mekko --- kihihii --- olilla ;D

Mekko: James Perse

Tämän postauksen laati 35-vuotias keskenkasvuisella huumorintajulla varustettu kesämekkofani, joka tykkää erityisesti t-paitamekoista, muttei ymmärrä maksimekkoja alkuunkaan.

Sisäinen Vincent

Minä piirsin ja maalasin tänään.

Naiselle joka kärsii kroonisesta mielikuvituksen ja luovuuden puutteesta 

--- jota kai insinööriydeksikin kutsutaan --- 

saavutus oli aika mainio.

Se oli varmaan se aurinko, lämpö ja aurinko, joka sekoitti pään.

Tai sitten minusta on tulossa hippi.

Tai vielä pahempaa --- humanisti.

Hui!

 

Mutta älkää peljätkö. 

En minä leipätyöstäni ole luopumassa.

Enkä galleriaakaan varannut --- vielä.

 Ajattelin vain teille uteliaille kertoa miten aikaani kulutan.

Hippeillen.

--- Ja kävimme me tänään toki kahdesti uimassakin.

Vauhdikkaan vesipyssysodan lomassa :D

Älä purista keskeltä

Kun kaksi ihmistä iskee hynttyyt yhteen ja ryhtyy parisuhteelliseksi, vastaan tulee monta monituista periaatteellista kysymystä:

- Kumpi tulee ensin leivän päälle, kinkku vai juusto?
- Kummasta päästä banaani avataan?
- Kummin päin vessapaperirulla laitetaan telineeseen?
- Puristetaanko hammastahnatuubia päästä vai keskeltä?
- Ovatko oliivit herkku vai hirvitys?

Kokonaan oma lukunsa on myös sienten ja kypsennettyjen vihannesten käyttö ihmisravintona. Myös katkaravut saattavat aiheuttaa keskusteluja, samoin se oikea TV-kanava.

Jopa hammastahnavalmistajat ovat havainneet tilanteen vakavuuden ja siten jakavat omia suosituksiaan, alkaen lasten hammastahnatuubeista.

"For best results, squeeze tube from the bottom and flatten as you go up." Hammastahnavalmistaja suosittelee siis tuubin päästä puristamista, parhaiden (?)  tulosten saavuttamiseksi. ---Ja pöh! Hampaat tulevat kyllä puhtaaksi keskeltä puristaenkin!

Kirjoittaja on 35-vuotias parisuhteellisuudentajuinen perheenäiti. Ehdottoman Oikea Rivi on juusto, väärä pää, ihan sama, keskeltä, herkku, kyllä, kyllä, KYLLÄ KIITOS, ja useimmiten Style. Mieheni on näissä asioissa enimmäkseen väärässä --- mutta eivätkö ne kaikki ole?

Luksusta, kultaseni, luksusta!

En voi enää valittaa että mieheni ei koskaan muista minua luksuslahjoilla.

Deluxe-tiskiharja. Voiko elämältä enempää edes toivoa?

Nainen jolla oli se luomi

Muistatteko sen 90-luvun supermallin, sen jolla oli se kuuluisa kauneuspilkkuluomi kasvoissa? Siis ei Claudia Schiffer, vaan se joka deittaili ja oli kai naimisissakin Richard Geren kanssa? Vai oliko se Claudia Schiffer, siis se joka deittaili? Hmmm...

--- No niin, asiaan. Luomellinen supermalli lopulta poistatti sen kauneuspilkkuluomen kasvoistaan. Haloohan siitä nousi, tabloidlehdissä ainakin. Kuvankauniista naisesta ikään kuin katosi luomen mukana se piste i:n päältä.

Ja minä en muista tuosta kauniista naisesta kuin sen luomen.

Olin tänään luomenpoistoleikkauksessa. Poistatin silmäkulmastani sinänsä harmittoman mutta esteettisesti puolikiusallisen luomen.

Muistetaankohan minutkin vain siitä luomesta? Vai lieneekö kukaan muu edes huomannut sitä, harva kai niin tarkaan toisen kasvoja kuitenkaan tutkii? Olen aika varma että vuosikymmenen ihailluimmista hiuksista saati Richard Gerestä minua ei muisteta. Ja toki minä nousen sängystäkin hitusen alle kymppitonnin. Muutenhan painimme täysin samassa sarjassa: ex-luomellisia molemmat.

Niin tai näin, seuraavat 10 päivää minut tunnettaneen naisena jolla on laastari silmäkulmassa.

Luomella ja laastarilla.

Pienen Googlettamisen ja Wikipedian pläräämisen jälkeen muistin kuin muistinkin luomellisen supermallin nimen (kuva lainattu viimeisestä osoitteesta). Muistitteko te?

Keitä ne on ne sankarit?

Kovia kokeneita kundeja, pystyssä ja makuulla.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi joidenkin joukkueen jäsenten tukevasti humaltunutta esiintymistä mestaruusjuhlissa HS:n verkkosivujen mukaan seuraavasti:

Päävalmentaja kokee yleismaailmalliseksi sen, että suurissa urheilujuhlissa aikuisten ilonpitoon kuuluu myös alkoholi.

"Lapset ja nuoretkin varmaan ymmärtävät, että aikuiset ihmiset ovat joskus kännissä. Aika monen isä ja äiti ovat kuitenkin joskus olleet humalassa."

Hyvä herra Jalonen, toivottavasti purit edes kieleesi oheisen sammakon loikattua suustasi! Tiedäthän, jääkiekko on Suomessa elämää suurempi asia. Kultajoukkueen pelaajat ovat monen pienen pojan ja tytön esikuvia, todellisia urheilusankareita. Ihailun kohteena olo paitsi antaa myös velvoittaa --- käyttäytymään esikuvan lailla.

Joukkueen jäsenten käytös oli lyhytnäköistä ja itsekästä, turha sitä puolustelemaan. Ensin työ (johon myös edustaminen kuuluu), sitten huvi, sen tietää jo vanha sanontakin.

Herra Jalonen, tiesitkö että maailmalla osataan juhlia ja pitää hauskaa myös ilman alkoholia (ja urheilua)? Uudenvuoden ja heinäkuun neljännen ilotulitukset ilman harharaketteja ja örvellystä, saati paikallinen kyläjuhla ilman oluttelttaa ja kadunpesijöitä, ovat varsinkin lapsiperheen näkökulmasta olleet todella mukavia, turvallisia kokemuksia. Ihmiset ovat aidosti iloisia ja ystävällisiä ja kaikilla on kivaa --- ja kaikki tämä ilman viinaa, ajatella?

Julkinen humalassa esiintyminen koetaan monessa maassa häpeällisenä. Kaipaisin tätä häpeää lisää myös Suomeen, aloitetaan vaikka Teistä, herra Jalonen, myötähäpeäkin kelpaa. Känni ei tee syyntakeettomaksi. Jos kännissä mokaa (kaatuu), niin ei se oikeassa maailmassa siitä paremmaksi muutu, ei vaikka olisi kuinka pyörryksissä (kenkä rikki). Sitä vain mokaa ja häpeää kun mokaa. Ja ei selittele vaan pyytää anteeksi.

Mitä tulee alkoholiin osana suomalaista perhe-elämää, on surullista että niin moni lapsi joutuu näkemään kuinka isä tai/ja äiti juo. Lapset harvoin "ymmärtävät" humalatilaa. He kokevat aikuisten humalan usein pelottavana, kiusallisenakin --- asiana joka tuskin kuuluu onnelliseen lapsuuteen.

Herra Jalonen, Jukka Jalonen --- haluaisitko siis että lapsesi seuraisivat lätkäidoleitten esimerkkiä? Kiekko maaliin ja korkki auki, tai perjantaina ovi kiinni ja korkki auki? --- Minä en. En halua myöskään itse olla sellainen esikuva omille lapsilleni. Koska eivät omat vanhempanikaan olleet, josta heille iso kiitos ♥

Kirjoittaja on 35-vuotias onnellisen lapsuuden läpikäynyt soccer-mom, joka harrastaa tila-autoilua, ei puolla kanssasisartensa tavoin kaikkien Hooters-ravintoloiden sulkemista, mutta odottaa silti esikuvilta esikuvallista käytöstä. Sama keski-ikäinen teeskentelijä astuu opiskeluvuosien häpeästä toivuttuaan enää harvakseltaan korkin päälle, varoen tällöin muuttumasta seuraavana aamuna entisen mäkikotkan entiseksi vaimoksi.

Sää ja mää

Odotettavissa perjantai-iltaan asti:
Sisäleikkien myötä äidin kiristyvää pinnaa, loppuviikosta ehkä myös seinille hyppimistä.

Sadetta, sadetta, sadetta, sadetta ja sadetta.

Perhosia vaipassani

Tiesittekö että on olemassa tyttövaippoja ja poikavaippoja? Käytännössä kyseessä on ihan sama tuote, mutta tyttövaippa on vaaleanpunainen ja poikavaippa vastaavasti enemmän vaaleansininen. Ja tyttövaipassa söpöstellään mutta poikavaipassa harrastetaan reipasta toimintaa.

Herttaista, eikö totta? 
- Istu sinä Kerttu siinä sohvan nurkassa kampaamassa nuken tukkaa.
- Ja Petteri juokseekin tuolla reippaasti taloa ympäri.
Näin ne asenteet juurrutetaan ennen kuin edes potalla osataan käydä. 

Viime vaippaostoksilla poikavaipat olivat lopussa. Jouduin siis ottamaan Leolle paketillisen tyttövaippoja. Ajattelin että ei ne nyt niin pahoja voi olla.

Olin väärässä.
Perhosia prkl!
Ja sisällä varpusia.

Kuvat on raavittu täältä. Ja ei, ne eivät maksa minulle mitään tästä ilmaisesta mainoksesta.