Friday, July 29, 2011

Lapsuuden pilaajan puheenvuoro

Lastenkasvatus --- tuo kaikista tehtävistä kiitollisin.

Joku muu tietää aina paremmin.
Olet liian ankara. Tai liian lepsu. Tai täysin hukassa.
Silti noista vilkkaista pikkuihmisistä pitäisi taivuttaa kunnon kansalaisia.

Kirjailija Robertson Davies on kyynisesti todennut: "Onnellinen lapsuus on pilannut monta lupaavaa elämää." Myönnetään että kuulumme mieheni kanssa tähän lapsuuden pilaajien koulukuntaan. Me emme ole lastemme kavereita, vaan äiti ja isä joilla on aina se viimeinen sana sanottavanaan. Ja pettymysten tuottaminen --- se on kuin toinen luontomme.

Tuoreimpien kasvatusoppien mukaan, onnellisuuden vaalimisen sijaan vanhempien tärkein tehtävä onkin tuottaa myös niitä pettymyksiä, opettaa jälkikasvulleen mikä on oikein ja väärin. Vanhempien tehtävä on siis --- kaikessa vaatimattomuudessaan --- luoda lapsen elämään emotionaalinen ja moraalinen pohja, kuten lastenpsykologi Richard Weissbourd julistaa kirjassaan "The Parents We Mean to Be, How Well-intentioned Adults Undermine Children's Moral and Emotional Development".

Luonnollisestikin mallioppiminen on se paras tapa opettaa ja oppia. Mutta --- vanhemmat ovat harvoin täydellisiä ja vielä harvemmin aina oikeassa. Ainakin meillä vanhemmat ovat välillä pahempia lapsia kuin lapset itse, kiukkukohtauksineen kaikkineen.

Lapsien on ehkä hyväkin nähdä, että myös vanhemmat voivat olla tyhmiä ja väärässä. Ja harvoin se äitikään saa kiukuttelemalla tahtoaan läpi. No, itku-potku-raivaria voisi ehkä vielä kokeilla.

Erityisen tärkeää olisi nähdä kuinka vanhemmat moiset tilanteet käsittelevät, aikuisesti ja oikein. --- Tjaa, ehkä täydellisessä maailmassa.

Kumma kyllä, kaikista pilaamisyrityksistämme huolimatta poikasemme ovat ihmeen onnellisia. Pitänee siis yrittää kovemmin.

Kirjoittaja on 35-vuotias 2 lapsen äiti ja kaikkien alojen erikoisasiantuntija, mutta usein myös tyhmä ja väärässä. Pettymys kai tämäkin.

2 comments:

Johanna / Omamaamansikka said...

Olen varma, että meidän jälkikasvu jossain vaiheessa menee terapiaan ja ymmärtää että kaikki on ÄIDIN ja ISÄN syytä :)

Kasvatus on vaikea laji. Viimeksi tänään pyysin lapselta anteeksi, kun eilen tein virhearvion. Sain anteeksi ja yritän oppia. Minkäs tässä voi. Oppia ikä kaikki.

Päivi said...

Nii-in, kenenkäs muun ;)
Onneksi lapset ovat kuitenkin aika ymmärtäväisiä ja muistiltaan valikoivia :)

Mietin taanoin milloin sitä kasvaa niin aikuiseksi että pystyy jakamaan absoluuttisia totuuksia, niin kuin omat vanhempani tekivät? Vai oliko maailma oikeasti silloin 70-80 -luvulla yksinkertaisempi? Vai bluffasivatko he? Hmm ---