Insinöörin viralliset talvikengät

Tämän talven virallisiksi blogikengiksi ja Uggsien manttelinperijöiksi ovat nähtävästi nousseet Sorelin jalkineet. Minulla ei ole niistä mitään sanottavaa. Kuten ei ollut aikoinaan niistä Uggseistakaan.

Jos joku nyt kuitenkin sattuisi listaamaan maailman parhaita talvikenkiä, minulla on asiaan kaupallisesti sitoutumaton ja objektiivinen, omakohtaiseen kokemukseen perustuva mielipide: Minä suosittelisin ennemmin Fryen Engineer 12R Shearlingeja.

Kuva napattu Zapposin sivuilta.

Öljytystä paksusta nahasta käsintehdyt, lampaankarvalla verhotut bootsit öljynkestävällä, tukevalla pohjalla. Ulkonäkö sopivan ronski ja rock'n roll, jotta näillä kelpaa lampsia ihan oikeallekin työmaalle. Made in USA, purchased from Stockmann. Ja poikien mummo eli oma äitinikin tykkää näistä.

Bootsit sopivat niin pillifarkkujen kuin verkkarien seuraksi. Mutta meillä Vantaallahan se ei ole niin tarkkaa. --- Tai ehkä vain meillä. Ainahan voi hautautua untuvatakkiin. Ja vetää pipon silmille.

Kesämies

Sandaalit ja sukat.

Viisivuotiaan mielestä niin vain kuuluu tehdä.

Ja kesäsukista parhaimmat ovat  ruudullisia.

Golfhenkisiä.

Äidin silmät miltei vuotavat verta, 

mutta kukapa se olisi,

profeetta omalla mallaan.

Tunnustus

Alennusmyynti. Mikä ihana tekosyy!

Current/Elliott, J.Crew, MIH Jeans, 

Vince, Oak, Chinti and Parker 

Että mikä ostospaasto? Sekö joka jatkuu taas heti huomenna?

Mutta huomaatteko, ei yhtään paria kenkiä ;)

Sateenvarjokampaus ja silkkimekko

Koska mikään ei ole loppukädessä niin tärkeää kuin minun kampaamokäyntini niin ---

Arvaatteko mitä, kävin tänään kampaajalla!

Tällä kertaa istahdin kampaamon jakkaralle jopa vartin varoitusajalla. Kampaajatäti näytti ja kuulosti pubiruusulta, mutta osasi käyttää saksia moitteettomasti. 

Kirjaa ei siis pidä tuomita pelkän kannen perusteella.

Mutta 56 euroa latvojen tasaamisesta?!?

Enkä siinä ajassa, 

vajaassa puolessa tunnissa, 

ehtinyt edes MeNaisia kokonaan lukea!

Aamukiireessä päälle valikoitui pitkähihainen silkkimekko. Mekon aavistuksen liian lyhyttä helmaa kompensoi oikein mukavasti aavistuksen liian syvään uurrettu kaula-aukko. 

*huoh* 

Jätin kuitenkin ne kymmenen sentin korot kotiin. 

Ja hullun kotirouvan lasit viimeistelevät toki asun kuin asun.

Potkupuvussa

Kun aikaa on vain se kymmenen sekuntia ennen kuin lapset katoavat horisonttiin ---

Hätäponnari ja aurinkolasit pykälään ja menoksi.

Jumpsuiteista en tiedä, mutta tuollainen kotihaalari on kyllä mukava. 

Oikea aikuisten potkupuku.

Paitsi silloin kun pitää käydä vessassa.

Tuulitakin voi korvata tuollaisella so-lääst-siison trenssillä.

Soljetkin kilisevät mukavasti.

Näin tyylikkäästi ja ennen kaikkea muodikkaasti pukeutuneena sitä voikin sitten etsiä.

Sitä lähipostia.

Juuri sitä, joka on muuttanut viime talvena.

Jonnekkin hevon kukkaseen.

Niin se maailma muuttuu, Päiviseni.

Hyvaa omaatuntoa ostamassa

Moderniin hippeilyyn kuuluu olennaisesti nk. vastuullinen kuluttaminen. Se tarkoittaa sita, etta vaatteiden sijaan hankitaan hyvaa omaatuntoa ja hintalapun sijaan vertaillaan arvoja. Ja kylla, joskus jopa mina harrastan tata, tosin aika rautalankapohjalta perehtyneimpiin asianharrastajiin verrattuna. Mutta jostainhan tama maailman parantaminen taytyy kuitenkin aloittaa.

Kiinnostaako siis teita missa vaatteenne on oikeasti valmistettu? Herattaako Made in China teissa epaluuloa? Onko Made in Portugal parempi kuin Made in Romania? Enta se Made in Finland, onko se teille se ainut oikea?

Tunnustinkin taannoin luopiouteni kotimaisen suosimisessa, joten potkaiskaa minua nyt.
- Outch!
Mina ja muut kaltaiseni olemme omalta osaltamme syyllisia tehtaiden lopettamiseen ja tyottomyyteen. Meille kotimaisuus ei ole ollut riittava arvo.
- Anteeksi. Oikeasti!
Jotta katumusharjoitukseni on varmasti silmissanne riittava, tein pienimuotoisen nettitutkimuksen, jonka nyt ajattelin jakaa kanssanne.

Valmistusmaalla on siis valia. Taustaksi etsin hieman statistiikkaa USA:sta, jossa markkinat lienevat maailman suurimmat. Kaikki yhteenlaskettuna vaatteita ja kenkia myydaan siella vuosittain noin 20 miljardia kappaletta/paria. Vaatteista 97% on tuontitavaraa, kengista liki 99%. Kansallisjalkineiden eli lenkkareiden osalta tuontitavaraa oli tylysti 100%. Luvut ovat vuodelta 2008, mutta antavat ihan riittavasti suuntaa. Puhutaan siis kansantaloudellisestikin merkittavasta jutusta. Varsinkin kun lisataan tahan pienoinen pommi: vuonna 1997 tuontitavaran osuus vaatemarkkinoista oli vain 59%, kengissa sama luku oli tuolloin 86%.

Mutta mitenkas ne hinnat sitten? Vuodesta 1998 vuoteen 2008 kaikkien kulutustavaroitten kuluttajahinnat nousivat Yhdysvalloissa 32%. Samaan aikaan vaatteiden kuluttajahinnat laskivat 10% ja kenkien vajaat 5%. Etta nain. Voittikohan se kuluttaja vai havisi?

USA:ssa nakyvien vaatteiden valmistusmaiden kirjo on mielenkiintoinen. Suuruusjarjestyksessa 14 karki on Kiina, Vietnam, Bangladesh, Honduras, Indonesia, Meksiko, Kamputsea, Intia, El Salvador, Pakistan, Thaimaa, Filippiinit, Sri Lanka ja Dominikaaninen tasavalta. Aika kolmatta maailmaa siis. Kiina on suuruudessa omaa luokkaansa. Sielta tuodaan yli kolmasosa kaikista vaatteista, yli kolme kertaa enemman kuin listalla toisena olevasta Vietnamista. (Muistakaan etta luvut ovat yhakin vuodelta 2008, nykyaan listoilla lienee myos Etela Amerikan maita, mm. Peru ja Kolumbia, uusien kauppasopimusten ansioista.) Kaikkinensa vuonna 2008 vaatetuonnin arvo oli noin 72 miljardia taalaa. Myos kenkia tuotiin USA:han eniten Kiinasta, 87% maarasta ja 75% arvosta. Vietnam ja Indonesia tulivat seuraavaksi suurimpina tuontimaina.

Mitenkas sitten se tyollisyys? Vuonna 2008 yksinaan tekstiiliteollisuudessa menetti tyopaikkansa yli 45 000 ihmista. Vajaassa parissakymmenessa vuodessa tekstiiliteollisuuden tyopaikat ovat romahtaneet reilusta 1 600 000:sta alle 500 000:een. 2/3 on siis vain kadonnut *puff* kaukomaille. Samaan aikaan markkinat ovat kuitenkin kasvaneet vaatteissa (per myyty vaatekappale aikavalilla 1997-2008) yli neljanneksen ja kengissa (per myyty kenkapari aikavalilla 1990-2008) yli 70%.

Tata taustaa vasten arvostan sita suuremmalla syylla niita vaatevalmistajia, jotka eivat ole vieneet tuotantoaan USA:sta kaukomaille. Rahankeruun maksimoinnin sijaan koen, etta he kantavat yhteiskuntavastuunsa ja antavat takaisin, tuottavat sosiaalista hyvinvointia ja kunnioittavat ihmisoikeuksia. Luulen myos, etta he huomioivat ymparistoasiatkin paremmin.

Ja mita ahneuteen tulee, tuotteen loppuhinta asiakkaalle ei johdonmukaisesti selita valmistusmaata. Made in USA voi olla jopa edullisempi kuin Made in China. Miettikaapa sita.

Alla muutama suosikkibrandi, jolla iso osa valikoimasta on made in America:
Splendid
James Perse
Citizens of Humanity
J Brand

Bonuksena viela ihanaa brittilaista ekologista etiikkaa:
Chinti&Parker

Nelja ensimmaista kuvaa James Perse, viides Chinti&Parker. 
--- Ja kylla, voisin ottaa ne kaikki. Hyvalla omallatunnolla.

Isanmaan petturi

Yleisesta jeesustelusta, naennaishippeilysta ja iljettavista karvapaljastuksista huolimatta, minulla lienee yhakin liikaa lukijoita.
- Etta heippa vaan, aiti! Ja terve terve, veli-kulta!

Ajattelin siis sohaista muurahaispesaan nimelta suomalainen muoti aka fashion. (Pekka, voit siis lopettaa lukemisen tahan.) Varmuuden vuoksi aion myos tolvia kahdesti Jokapoikapaitaa ja tunnustaa vihaavani Iloista takkia. Etta kiva kun kavitte, arvon lukija(t).

Tata mekkoa minulla ei ole eika tule. Kuva.

Suosi suomalaista - osta kotimaista!
Muistatteko viela tata kampanjaa? En tieda johtuiko se idankaupasta vai mista, mutta oli aikoja, jolloin suomalaisen suosiminen oli aika vaikeaa. Se oli susiruman suosimista. Tai ehka se oli sita kuulua suomalaista designia, samaa sukua Espoon keskukselle, Enson paakonttorille ja Makkaratalolle.

En ole aivan varma onko tasta susirumasta paasty taysin vielakaan.

No, aikoinaan monet tottelivat, suosivat ja ostivat, usein olosuhteinen (lue: osuuskaupan) pakosta. Oi niita aikoja! Ruskeaa ja beessia! Sittemmin suomalainen vaatevalmistus kuihtui ja kutistui idankaupan myota. Nykyaan olosuhteiden (lue: osuuskaupan) pakosta samaiset maakuntien kuuliaiset kulkevat lokofarkuissa ja tuulitakissa. Kiinalaisessa kansallispuvussa. Etta kiitos tastakin, keskusliikkeet!

Marimekon kunnia-asia lienee valita kausittain mahdollisimman rumat varit tahan kaikille huonosti istuvaan klassikkoon. Kuva.

Monelle suomalainen muoti on yhta kuin Marimekko. Uskokaa pois, olen yrittanyt oppia rakastamaan sita. Samu-Jussi Kosken aikana se oli aika lahella. Samun lahtiessa pois Marimekolta, minakin luovutin. Annoin kaikki aidilta saamani Raitapaidat naapurille. Unikkomekon hattuineen sentaan pidin, onhan se kitchin klassikko. Mita taasen tulee tuohon Jokapoika-paitaan... Saimi taisi olla oikeassa. Samaa voi valitettavasti sanoa aika monen muunkin Marimekko-vaatteen istuvuudesta.

Joka vuosi saamme lukea suomalaisen muodin noususta ja uudesta tulemisesta. Ihan kiva. Oikeasti odotan sita paivaa kun se tapahtuu. Viimeksi innostuin ihan aidosti Samujista, Samu-Jussi Kosken uudesta merkista. Samu kun on jotenkin vaan niin symppis, Sartsan ja Timpan Timppa. Samujin vaatteet ovat ihan kivoja, mutta se ihan kiva ei vain riita hellyttamaan minun kukkaronnyorejani, ainakaan Samujin hintalapulla. Tassa kun on viela se kotimaisuus-juttu ---

Tasta lasten autokuosista pidan, mutta hei --- 50 taalaa bodysta? Pesussa venyva ja vanuva laatu ei varsinaisesti vastaa hintaa. Samoin se reilu 80 taalaa lapsen kerhorepusta oli yhta kuin kiitos ja nakemiin. Kuva.

Niin, vaatevalmistus Suomessa, onko sita enaa olemassakaan? Suomalaisen muodin airut Marimekko valmistaa enaa 36% tuotteistaan Suomessa, 47% valmistetaan muissa EU maissa ja loput 17% EU:n ulkopuolella (luvut vuodelta 2010). Petyin suuresti huomatessani Samujin valmistuttavan tuotteensa kasittaakseni kokonaisuudessaan Suomen rajojen ulkopuolella, joko Virossa tai Italiassa. Onneksi Nanso sentaan tekee jopa 98% oman brandinsa alla olevista tuotteista kotimaassa, group-tasollakin viela yli puolet on kotimaista perua. Nansoa on vain vaikea loytaa, siis muuta kuin yopaitoja prismasta.

Pohjimmiltaan suomalaisen muodin ongelma lienee kuitenkin minun oma ongelmani. Me emme vain ole yhteensopivia. En osaa samaistua omassa paassani luomiin stereotyyppeihin arkkitehdeista, taideopiskelijoista ja keski-ikaisista kukkahattutadeista. Vaikka pidan monesta oudosta jutusta, mina en pida huonosti istuvista ja nyttemmin usein myos valitettavan huonosti ulkomailla tehdyista suomalaisista vaatteista. Usein en myoskaan pida hintalapuista. Voisin napista jotain myos vareista, kuoseista ja saatavuudesta, mutta jatetaan nyt valiin

Kaapissani on siis havettavan vahan mitaan kotimaista. Olen siis muodin myyra, isanmaan petturi. Toivottavasti viimeisella tuomiolla puolustuksekseni luetaan edes se, etta suomalaista muotiakin vahemman kaapeistani loytyy ruotsalaista muotia.


Mitenkas teilla? Liehuuko kaapeissanne siniristilippu?

Kengasta asiaa

Halusin tai en, olen tullut aika monessa asiassa aitiini.
Han varmaan toteea tahan valiin, etta "onko siina nyt sitten jotain pahaa?"
No ehka ei. Tai juu-ei.

Yksi naista perityista paahanpinttymista on puhtoiset lapset. Lasten pitaa aina olla siisteja ja puhtaita seka puettu puhtaisiin ja ehjiin vaatteisiin. Aina tama ei ole niin helppoa. Monesti siis saa maitopartaa pyyhkia, juurikin silla inhotulla sylki-peukalo -yhdistelmalla. Varman vanhainkodissa sitten kostavat taman, pyyhkivat suutani samalla lailla.

Niin tai nain, kengat, housut, paidat, lippikset - kaikkien pitaa sointua varimaailmaltaan keskenaan. Ja teemaltaan. Muuten aitia harmittaa. Ja taitaa harmittaa itse lapsiakin, Niiloa ainakin. Niilo se meilla vaihtaa paitaa parhaimmillaan vaikka kolme kertaa paivassa. Tahan valiin on ylpean aidin pakko laittaa se ♥ 

Tassa lastenpynttaamisessa on vain yksi ylitsepaasematon ongelma: kengat. Niilo on kenkatuholainen sielta pahimmasta paasta.

Hankimme Niilolle uudet lenkkarit maaliskuun lopussa. Kahden viikon kayton jalkeen kengan karjet repsottivat ja pohjat olivat miltei puhki. Kuukauden jalkeen kengat olivat totaalisen lopussa, joka puolelta nirhautuneet, linttaan astutut repaleet. Kumma etta Leon kengat ovat olleet kaytossa jo viime syksysta ja ne ovat yhakin ehjat.

Noin 3-vuotiaana Niilo tuhosi upouudet, ne paremmat nupukkisandaalinsa noin kymmenessa minuutissa. Han laski talon edesta makea potkumopolla, jarruttaen kengankarjilla, isan katsoessa vieressa. Kylla aitia hymyilytti --- not.

Menneena talvena Niilo tepasteli tukevissa nahkanilkkureissa. Vaikka yritin mita, kengat nayttivat suurimman osan aikaa Indiana Jonesin jalkineilta, niilla kun todellakin tallottiin niita omia polkuja. Ja kuralatakoita. Ja kiipeiltiin puissa ja vaikka missa. Kotiin saapuessa kengat olivat poikkeuksetta puolillaan hiekkaa tai puuhaketta.

Entas sitten talvikumisaappaat, suomalaista laatumerkkia? Niilo kaytti niita varmaan alle viisi kertaa kun varret olivat jo ratkenneet. Harmitti mutta ei sitten tullut lahetettya reklamaatiokirjetta, taalta rapaakon takaa.

Olisiko teilla vinkkeja 5-vuotiaan kestavista kengista?
Naissa arpajaisissa ensimmainen crocsien mainitsija saa palkinoksi luunapin.

Uusi musta

Taytin maaliskuussa vuosia. Kolmekymmentakuusi.

Mieheni kysyi mita haluan syntymapaivalahjaksi.

- Bikinit.

Mitapa muuta sita tassa iassa enaa tarvitsee.

Tarkoituksenani oli hankkia klassiset, eleettoman tyylikkaat mustat bikinit.

Aikani mallailtuani totesin, etta punainen on uusi musta.

Tassa iassa kun ei enaa tarvitse juuri pyydella anteeksi, oloaan.

Testasin bikinit menneella viikolla Isla Verden beachilla Puerto Ricossa.
Ja hyvinhan ne toimivat :)

Mika on sinun uusi musta?

Ostospaasto

Blogimaailmassa on viime aikoina keskusteltu rahasta. Varsinkin muotiblogeissa maailmankuva on hyvin materialistinen. Merkkilaukkuja. Kalliita kenkia. Vaatteita. Meikkeja. Hankintoja, haluja ja himotuksia. Tuntuu etta kuluttamisella ei ole mitaan rajoja.

Minun SE laukku. Silla mustan Marcin esittely olisi liian normaalia ;)

Ymmarran etta suosituimmat bloggaajat saavat esim. henkkamaukoilta, yvesrokkereilta sun muilta riepuja ja pakkeleita esiteltaviksi. Tuotesijoitteluksi sita kai sanotaan. Mulberry, vuitton ja louboutin -sarjaa en rehellisyyden nimissa oikein tajua. Toisaalta, jos jonkun ihmisen elamanlaatu tonnin stifloista saati kainalossa kulkevasta nahkapussukasta paranee, niin mika ettei. Yksilollisyydesta ei tosin enaa voi juuri puhua. Aiheellista on kuitenkin miettia millaista elamisen mallia tama tavaran ylistaminen oikein antaa. Tavara kun ei tuo onnea. Kuluttaminen kuluttaa, jos ei muuta niin rahaa.

Ei liene salaisuus, etta pidan itsekin shoppailusta. Olen rattihullu ja merkkitietoinen snobi. Valilla esittelen loytojani taallakin, mutta aika usein en. Tuskin olisitte tulleet hullua hurskaammaksi, jos olisin kertonut teille viime viikkoisista verkkariostoksistani Abercombien -40% alesta. En myoskaan tieda olisitteko jakaneet iloani toisesta aleloydosta, Vincen silkkimekosta. Viime hetken hamstrausiskuni Sephoraan ja Cliniquen meikkitiskille olisi ehka mennyt jo surkuhupaisuuden puolelle. Niita 15 taalan ripsivareja kun lahti mukaan muutama.

Mutta hups! Nythan mina kerroin teille ne kaikki! Pitaisikohan kayda ottamassa viela kuvat loydoista...?

Vaatteet ja kosmetiikka ovat taalla rapakon takana aika paljon edullisempia kuin Suomessa. Tassa osavaltiossa (Massachusetts) ruuan ohella myos vaatteet ovat myyntiverosta vapaita. Naapuriosavaltiossa (New Hampshire) myos kosmetiikka on verovapaata, siella kun myyntiveroa ei tunneta lainkaan. Verrattuna siis Suomen lahtokohtaisesti kalliimpiin hintoihin ja 23% arvonlisaveroon, ostoksilla kaynti kannattaa.

Silti, rajansa kaikella, niin vaatekaapilla kuin kylpyhuoneen lipaston laatikoilla. Ehdottaisinkin siis ostospaastoa. Kokeilkaa olla kuukausi, 40 paivaa, kolme kuukautta tai vaikka koko vuosi ostamatta mitaan. Ei siis vaatteen vaatetta, ei ripsivaria, ei huulipunaa. Itse ajattelin kokeilla. Jos nyt vaikka kolmella kuukaudella aloittaisi. En siis koko touko-, kesa- ja heinakuussa osta yhtaan mitaan.

Lahteeko joku haasteeseen mukaan tai pistaa vielakin paremmaksi?

Koska toukokuuhun on viela aikaa (kirjoitan tata 12. huhtikuuta), taidankin pakata pojat autoon ja lahtea hamstraamaan heille farkkuja Gymboreen alesta, tekopyha nillistelija kun olen.
Edit: Hah! Ei taalla nain kevaalla mitaan farkkuja myyda, paitsi shortseja.

Siististi cool

Aurinkoista paivaa teillekin!

Aurikolasit: Furla. Marc by Marc Jacobs. Juicy Couture. D&G.

Stupid is as stupid does

Sama paa kesat talvet?

Ehka. 

Hetken mielijohteesta eilen, 

kampaajalla hinnastosta huomasin rivin "highlights",

tuovat sita todellista luonnetta paremmin esille. 

Sita, joka etsii avainta kadestaan. 

Miettii puhelimessa minne on mahtanut puhelimensa piilottaa.

Ja sita, joka laittaa jokaisen kampaajakayntinsa blogiin muistiin.

Kun muuten ei muista.

Vahemman blondit kayttaisivat ehka kalenteria.

Siina vaiheessa kun merkkaan "ne" tanne, niin saa toki huomauttaa.

Ehka olisi pitanyt kahertaa.

Meikata paremmin.

Vareja koetin saataa, mutta ei mennyt sekaan putkeen.

Kiitos ja anteeks :)

Steal My Sunshine

Keltainen on ehka paras vari ikina.

Eika mikaan vaaleankeltainen, vaan oikea, auringonpaisteen keltainen.

Nain kevaisin tekee mieli kietoutua tuohon valon variin.

Kiiresta kantapaahan.

Keltaisen jalkeen hyvana kakkosena tulee oranssi.

Auringon vari sekin.

Mika on sinun kevatvarisi?

Kenkalyysia

Ystavattareni Suomesta soitti tassa viikolla kysyakseen muun hopo-hopon ohessa kokemuksiani Niken kengista. Han kun oli etsimassa itselleen kevyita kenkia kilpailukayttoon vaki-Asicsiensa rinnalle. Keskustelun lomassa havahduin suomalaisen urheilukaupan todellisuuteen: kenkia ei tuosta noin loydykaan hyllysta valikoiman kapoisuuden takia. Urheilukauppiaat kai luulevat, etta naiset ei juokse, tai eivat ainakaan uusia kevyita kenkia tarvitse. Toinen epakohta, ei tosin keskustelussamme varsinaisesti esiin tullut, on hinnoittelu. Kaikki maksaa siis aivan kamalasti! En tieda saako nykyaan alle 100 euron juuri mitaan jalkaansopivaa. 

Totesin siis itsekseni, etta koska jatkossa kengat taytynee ostaa netista, nyt on korkea aika kokeilla mahdollisimman paljon eri poposia, ihan oman tiedon kartuttamiseksi.

Kurvasin siis perjantaina, pakollisen ruokakauppakeikan yhteydessa, paikalliseen urheiluliikkeeseen. Ja tiedatteko, meidan kylan Olympia Sports ei pettanyt tallakaan kertaa!

Alehyllysta loytyi Niken LunarSwift +2 -kengat, vuoden 2011 mallia, varsin sopuisasti hinnoiteltuna, 37 taalalla. Aiemmin loytamieni LunarGlide +3:sten tavoin, kengat ovat perinteisten vaimennettujen tossujen ja minimalististen Nike Free-tossujen valilta, kevyet ja suhteellisen neutraalisti tuetut kengat.

Koejuoksin kengat eilen juoksumatolla. 11,5 km sujui moitteettomasti, ilman suuria ongelmia. Hiki tuli ja hengastyin, kiitos intervallitreenin. Myohemmin illalla nolasin itseani koripallon merkeissa, edelleen LunarSwiftit jalassa. Koska pojat eivat innostuneet pelikavereiksi, paadyin haviamaan itselleni. Kengilla ei ollut juurikaan vaikutusta olemattomaan pallosilmaani. Sinnikkaalla yrittamisella sain tosin pussitettua pari kolmosta :)

Lisaa testidataa LunarSwifteista siis tarvitaan, joten huomenna taasen matto kutsuu. Tanaan muuttokiireet hairitsivat pahasti muuta suoriutumista :(


Jos siis yrittaisin laittaa juoksukenkiani paremmuusjarjestykseen, niin ehdoton voittaja naissa kisoissa olisi Niken Free Run +2. Ne on vaan niin --- ihanat!

En osaa valehdella kuinka monta tonnia olen kengilla juossut, ainakin yhden, ehka jopa kaksi, mutta takuulla alle kolme (ryhdyin kirjaaman kilometreja heinakuusta 2011 lelun myota). Takana on siis pitka yhteinen matka ilman vammoja ja kolotuksia, varpaankynsia kun ei lasketa. Matkalle mahtuu vesisateessa taaperrettu puolikasennatys, 1:52:45, kuin tappohelteessa silmat sumeana kaahattu 5-mileri 40 minuutin pintaan. Pienia askelia ihmiskunnalle, mutta sopivan lennokkaita nyttemmin 36-vuotiaalle (iiiiik!) juoksunharrastajalle.

Lunarit, seka -Glide +3 etta -Swift +2, jakavat alustavan datan perusteella kakkostilan, rinta rinnan. LunarGlideilla olen holkytellyt sitten helmikuun alun 250 km. Ilman ongelmia. Mutta myos ilman ilotulitusta ja fanfaareja, ilman sita jees!-tunnetta, minka Free Runit tuovat mukanaan askellukseen. Samanlaiset ilmeettomat, eleettomat, tunteettomat, hajuttomat ja mauttomat kengat ovat myos nama LunarSwiftitkin. Lunareilla juostaan, ei lenneta.

Mutta ihan hyvat kengat ne ovat silti.
Kevyet.
Ja kivan nakoiset.
Ihanat neon-tehoste-kasarit ja emmentalit :)

Mahdankohan enaa ikina juosta tavallisilla lenkkitossuilla?

Koruharakan kevat

Se on kevat nyt. 

*kraah*kraah*

Koruharakka minussa on palannut talviunilta, loytynyt sielta villapaitojen alta.

Ehka sen herattivat loitsut, ehka pinkit paakallot pelottelivat unestansa.

--- Mutta kuka noita helyja nyt voisi vastustaa!

Pahoittelen nyt ja jatkossa pisteiden puuttumista a:n ja o:n paalta. 

Suomalaiset aakkoset omaava kone pakattiin juuri muuttokuormaan. 

Suomi kutsuu toukokuussa ---

Kantria?!?

Tähän on nyt tultu.

Ameriikan iskelmä eli kantri on salakavalasti saanut pikkusormeni.

Kohta alkavat varmaan chapsit ja stetsonit puhuttelemaan.

Ja Volvo vaihtuu isoimpaan avolavaan mitä löytyy.

Että howdy vain teillekin ;)

Kohtaaminen

Se on Napolista, Italiasta.

Se on valkoinen.

Se on nahkaa.

Se sanoi minulle

"ciao bella ---"

 Ja minä sanoin 

"ciao! come va?"

Sitten lähdettiinkin kotiin.

Yhdessä.

Ikäkriisi

Tänään tuuli, oikein myrskysi. 

Päivän toinen puistokierros vaihtui siis paikallisten yrittäjien rahalliseen tukemiseen.

Neuletakki. Pellavaa ja puuvillaa.

Ballerinat, nahkaa ja nupukkia, reilun 50% alennuksella.

Luonnonvalkoista ja tummansinistä.

Tervetuloa, keski-ikä.

Ranteessa oleva Kors on sitten lahja.

Ja vanha.

Kuten kohta kantajansakin.

*huoh*

Niin. Saivat pojatkin osansa. 

Uusia housuja kokolattiamaton syömien tilalle. 

Optimistisen valkoisia t-paitoja. Ja kangastossut.

Ja poliisiautokin nähtiin.

Kenkäkaupan edessä, valvomassa pikkukaupungin rauhaa.

Kaikki tämä ja vielä tikkarit kaupan päälle alle puolessatoista tunnissa!

Laatuaikaa lasten kanssa ;)

Dårka

Jotkut keräilevät kenkiä. Toiset käsilaukkuja. Jopa kelloja.

Minun piilopaheeni ovat farkkujen ohella t-paidat. 

Sellaiset paidat, joissa kehoitetaan Forrest Gumpia juoksemaan. 

Paidat, joissa kerrotaan mitä mukavat tytöt laittavat päällensä.

Paidat, joissa jaetaan ranskalaisia suudelmia USA:ssa.

Paidat, joissa kerrotaan kantajan olevan mehukas kapinallinen.

Paidat, joille ei voi kuin nauraa.

 

Osassa on aivan liikaa paljetteja, sellaisia ikävästi kutittavia.

Osassa taas on niin reilusti bling-blingiä ja kimallusta, että kantajallakin kuuluisi olla.

Glamouria.

Sinistä luomiväriä ja huumaavan makeaa hajuvettä. 

Valtava vaalea tukka. 

Hiuslakkakypärä. 

Isot tissit

 Paljon koruja ja liian pienet velourverkkarit.

Glamourin sijaan minulla on vain silmäpussit, poninhäntä ja lököverkkarit.

--- Niin, ja A-kuppi.

Farkkurakkautta

Muistatteko sen ajan, kun ainoat oikeat farkut olivat Levikset? 1990-luvun alussa, ollessani lukion ensimmäisellä luokalla, tuo Levis-hulluus valtasi täysillä myös Kangasniemen. Se oli se pieni punainen merkki, oikean takataskun kulmassa. Se teki sen suuren eron. Se teki varkuista farkut.

Itse luulin olevani erilainen nuori ja siirryin lennosta Lee Coopereista Diesel-kastiin. Ensimmäiset Dieselit käytin miltei riekaleiksi. Ja äitini vihasi niitä. Sittemmin laajensin repertuaaria myös satunnaisiin Replayeihin. Mutta en Leviksiin. Ensimmäiset ja ainoat Levi Straussin pahvipöksyt ostin vasta viime kesänä.

Silloin joskus merkkifarkkujen eteen sai nähdä oikeasti vaivaa. Paikallinen osuuskauppa ei myynyt kuin niitä varkkuja, jos kohta niitäkään. Oikeita farkkuja varten piti mennä joko Mikkeliin tai Jyväskylään, ehkä Pieksämäelle. Ja kalliitakin ne olivat. Vanhemmat eivät oikein ymmärtäneet miksi sinisiin amerikkalaisten työläisten housuihin pitää syytää oikein satoja markkoja. Siis markkoja!

 

Fakkuihin kuului hieman tukevampi vyö. Ja mitä isompi solki, sen parempi. Kenkäpuolta ei tarvinnut kauheasti miettiä. Lenkkarit kävivät, kesät talvet, oikeat Adidakset. Ja tennarit. Ja metallikärkiset Dr. Martensit. Nauhat rennosti levällään. Irlannista löydetyistä kamalista korokepohjakengistä ei sitten puhuta halaistua sanaa. Minulla on muuten vieläkin tallessa ja käytössä lukioaikana ostamani Dieselin vyö. Puhvelinnahka näemmä kestää, vaikka äidiltä pojalle. Samoin kuin Dr. Martensit.

Vielä 20 vuoden jälkeenkin farkkurakakus kukoistaa. Dieselit ovat korvautuneet uusilla suosikeilla. Nykyään vannon Citizens of Humanityn, DL1961:n, Lucky Jeansien, MiH:n ja Rock&Republicin nimeen. Varma valinta on tummansininen ja kapea. Mutta välillä se teini minussa ottaa vallan. Viimeisimpiä löytöjäni mieheni kehui vaatimattomasti aivan kauhean näköisiksi. Ihan kuin äiti aikoinaan! Eikä ne viimekesäiset Leviksetkään ehkä niin aikuiset olleet, revityt ja kaikki... No, lenkkarit ovat sentään vaihtuneet ballerinoihin ja varastoon unohdetut Dr. Martensit Fryen ja Jeffrey Campbellin tekeleisiin.

Millainen on teidän historianne farkuissa?