Piparkakkumies

Mainitsinko jo, että joulu, sekin vielä, on tulossa?

Olen harkinnut tuollaisen piparkakkumiehen leipomista turvakseni jouluisille ruokaostoksille. 

Uutisia

Sitten viime kirjoittaman, olen

- piikannut sementtilattiaa ja poiminut karpaloita Etelä-Savossa.

- juossut 61,17 km.

- tehnyt sitä kuuluisaa avokadopastaa ja ihmetellyt mistä hypetys johtuu

- tehnyt paluun järjestökentälle 15 vuoden tauon jälkeen ja joutunut / päässyt / ryhtynyt vanhempainyhdistyksen pj:ksi.
- joogannut, kerran.

- käynyt parissa testissä.

- käsitellyt stressiä mm. siivoamalla.

- valinnut kahdesta tarjotusta duunista sen mieluisimman.

- liikkunut julkisella paikalla yhden apinan ja yhden astronautin kanssa.

Maanantaina menen siis oikeisiin töihin. Juurikin sinne.

PS: Sattuisiko kukaan tietämään hyvää joulupukkia, sellaista suomen- ja englannikielen taitoista? Hänelle olisi keikka tiedossa 12. joulukuuta 8:30 alkaen...

Hillary ja Bill

Lapsukaiset lähtivät eilen isukin kanssa mummolaan.
Itse seuraan perässä vasta huomenna.

Juhlistin äkillistä kahden päivän sinkkuutta ainoalla oikealla tavalla. Siivosin talon lattiasta kattoon. Sitten kävin joogassa. Tänään kävin kampaajalla ja kohta loikkaan bussiin ja isolle kylälle, ystävättären kanssa dinnerille. Huomenna olisi sitten grande finale, eli työhaastattelun toinen kierros.
--- Kyllä, juuri sen.
Aika jännää.

Jos nyt jotain voisi vielä toivoa niin ---
Olisi kiva jos tämä duha hieman hellittäisi. En jaksaisi katsella enää toista yötä unia Clintoneiden voimakaksikosta.

Mitäköhän se muuten tarkoittaa, että pressat tulee mun uniin...?

Vapaan agentin tunnustuksia

Olen menossa huomenna haastatteluun.
Työhaastatteluun.

Tarkoituksenani on vakuuttaa vastapuoli paitsi ammatillisesta pätevyydestäni, myös luonteeni lujuudesta. Olenhan omien sanojeni mukaan "nopea oppimaan, otteissani reipas ja täsmällinen, peloton työmyyrä." Olen jopa niin täsmällinen, että lähetin hakemukseni mukana ansioluettelon, jossa opiskeluaikojen työkokemus oli päivätty hieman pieleen. Vain 10 vuotta todellista myöhäisempään ajankohtaan.

No, koska "olen myös toimissani tavoitteellinen ja positiivisessa hengessä eteenpäin menevä, lojaali mutta myös ehdottoman asiakaskeskeinen," pidin haastattelukutsua niin epätodennäköisenä, että unohdin tallentaa koko hakemuksen omiin arkistoihini. Nyt en siis muista/tiedä mitä oikein haetaan.

Näistä lähtökohdista pidän siis työnsaantimahdollisuuksia aika olemattomina, mutta koska minut nyt kutsuttiin näytille, niin supliikilla mennään. Tärpeiksi ajattelin seuraavan viiden minuutin ajan keksiä tiukkoja kysymyksiä vastapuolelle (siis mitä te niinku oikein teette? onks teitä paljon?). Työhaastattelun tyyppikysymykset (miksi juuri sinä olisit oikea tyyppi tähän hommaan? mitkä ovat heikkoutesi? missä näet itsesi 5 vuoden päästä? jne.) ovat luonnollisestikin kirkkaana mielessä (en muista. oikeasti olen perfektionisti, mutta koska sellaiset ovat äärimmäisen rasittavia ihmisiä, olen korjannut tilanteen ryhtymällä huolimattomaksi. en tiedä. jne.).

Hyvä tästä vielä tulee.

Kävin myös viime viikolla haastattelussa.
Työ-sellaisessa.

Kaikki meni mainiosti, paitsi että haastattelijani (börje-från-svärje ja yksi paikallinen alkuasukas) jännittivät tilannetta paljon enemmän kuin minä. Ehkä se oli se englannin kieli, joka sai kädet hikoamaan. Tai mistäs minä sen tiedän. Ties vaikka vain jännittivät kauniille naiselle puhumista.
*huutonaurua*

Jos mielenkiintoisista haastattelukokemuksista puhutaan, niin onhan tässä niitä nähty ja koettu, muutama.

Kuten se ruotsalaisen tirehtöörin haastattelu, jossa jokainen vastaukseni pisteytettiin ja merkittiin ylös exceliin. Ihan avoimesti siinä pöydän toisella puolella. Palautteen mukaan tein tyyppiin erittäin hyvän vaikutuksen.
Jep, jag vet hur ska man imponera också på svenska, även på engelska. 
Sitten lukion ei ole tullutkaan ruotsia kirjoitettua. Että ursäkta vaan.

Tai se haastattelu, jossa etelä-savolaiset juureni aiheuttivat silmien pyörittelyä. Sitä ensi viikkoa, milloin asiaan palataan, ei vain ole tullut. Vaikka kesäkuun lopusta olen sitä odotellut. Tarkoittaakohan tämä nyt sitä, että ne ei olekaan kiinnostuneita...? Vaikka minä sentään olen hiihtänyt Virpi Kuitusen kanssa kilpaakin!

Mikään ei ole vielä kuitenkaan voittanut kokemuksiani sieltä pöydän toiselta puolelta, työhaastattelijana. Voinkin siis vinkkinä kaikille teille kanssatyönhakijoille kertoa, että työhaastatteluun ei kannata tulla kännissä. Myöskään haastattelijan tisseistä puhuminen ei paranna työnsaantimahdollisuuksia, vaikka niitä kuinka kehuisikin.

Nuo kun itsekin muistaisi.

Aly ja valays

Joskus taannoin --- ollessani viela nuori, natti ja maailman viisain --- mietimme ystavani kanssa mika olisi pahinta mita meille voisi ikina tapahtua. Paadyimme oluttuoppien aarella molemmat samaan, fiksuun ja alykkyydessaan tyrmaavaan lopputulokseen:

Kaikkein pahinta olisi saada tyhma lapsi.

Onneksi emme ikina lisaantyneet keskenamme, vaan loysimme molemmat rinnallemme oikeasti paremmat puoliskot.

Mutta asiaan, keskustelin tassa paivana eraana puistossa tutun venalaisen rouvan kanssa. Hanella on noin Leon ikainen tytar ja Niiloa vuotta vanhempi poika. Rouva kertoi opettavansa lapsiaan lukemaan. Ensin tietenkin opetellaan kyrilliset aakkoset ja siita sitten vahitellen, kohti Sotaa ja rauhaa alkuperaiskielella. Tai jotain.

Rouva kertoi myos, kuinka pettynyt han on poikansa kouluun. Kaikki on liian helppoa ja leikkimielista. Kindergardenissa kun ei opetella edes laskemaan. No, edellisena kesana han oli pistanyt poikansa paikallisen venalaisen matematiikkakoulun kesakurssille, ihan vain kokeilumielessa. Nuorimmat kurssille osallistuneet olivat 4-vuotiaita intialaisia lapsia. Nuorena se on vitsa vaannettava --- tai sitten ei.

Keskustelun aikana muistelin alussa kertomaani alynvalaysta. Minua puistatti. Nyt, 15 vuotta myohemmin ja kahden lapsen aitina olen sen verran selvinnyt, etta moiset ajatukset tyhmasta lapsesta ovat menettaneet merkityksensa. En sano, etta lapseni ovat tyhmia, monessa asiassa he lienevat aitiaan viisaampia. Minulla ei vain ole kunnianhimoa saati tarvetta ponkittaa omaa itseani lasten kautta. Lukemista ja laskemista tarkeampaa on se, etta he ovat onnellisia ja terveita, muut huomioon ottavia, leikkivia lapsia.

Itse opin 4-vuotiaana lukemaan, kenenkaan sen kummemmin opettamatta. Niilo ei osaa lukea, vaikka on jo 5-vuotias. Sen sijaan han osaa sujuvasti kahta kielta, suomea ja englantia. 4-vuotiaana mina osasin vain savoa. Touché, sanoisin.

Lukemaan opettaminen on muutenkin hieman kimurantti juttu. Olemme suomenkielinen perhe, mutta asumme englanninkielisessa maassa. Molemmat pojat oppivat aakkoset ja numerot omin pain englanniksi, kiitos peliensa ja Super Why:n, esikoulun ja kirjaston. Kun huomasin aikoinaan Niilon taitavan aakkoset, paatin etta en ala sotkemaan hanta suomalaisilla aakkosilla, ne ehtii oppia viela ihan hyvin koulussakin. Leon kohdalla en ole asiaa edes miettinyt. Vaikka meilla on paljon suomalaisia lastenkirjoja, olemme olleet myos ahkeria kirjaston kayttajia. Alussa jaksoin simultaanitulkata sadut suomeksi, mutta sitten luovutin. Nykyaan luen sadut Leollekin sujuvasti englanniksi. Laiskuuttani.

Entapa se liikunnallinen kunnianhimo? Monessa postauksessani on tullut esille, kuinka tarkeaa minulle on lasten liikkuminen: ajan viettaminen leikkipuistoissa, metsaseikkailut, leikkimieliset pallopelit, pyoraily, potkulautailu, uima-altaassa pulikoiminen, puissa kiipeily --- leikki. Loppupelissa ajan siis takaa raitista ilmaa, iloa, tervetta ruokahalua ja hyvaa unta. Mina en halua pakottaa poikia mihinkaan, vakavamielinen kilpaurheilu, esimerkiksi jaakiekko, olisi minulle kauhistus. Tietenkin asia on toinen, jos he itse sita haluavat.
--- Paitsi jaakiekon kohdalla.

Voisin lisata tahan loppuun jotain Super-Marjosta, mutta se olisi epareilua, koska en ole ko. sarjaa nahnyt. Loptetaan nyt kuitenkin vauhdikkaasti toteamalla, etta nykyaan jokainen on alykas ;)
--- 15 vuotta sitten oli ehka toisin.

Hyvät, pahat ja rumat

Suomessa tunnelma tiivistyy ja suuri (?) vaalipäivä lähestyy. Saapa nähdä kuinka ehdokkaiden pakka pysyy kasassa, siihen katkeraan loppuun saakka. Pientä hermostuneisuutta on jo ilmassa, kiitos kiikkerien galluppien.
--- No, Vennamoa lainatakseni, loppupelissä kyllä kansa tietää.


Omat äänemme luikautimme jo viime lauantaina kuponkiin, olipahan hyvä tekosyy ajella kolmisenkymmentä mailia Bostoniin lounaalle. Lounaspaikkaa etsiessä törmäsin suuren maailman vaalitaistoon, johon verrattuna suomalainen mediapeli on aika näpertelyä.

Kadun varressa seisoi pari siistiä nuorta miestä, LaRouchen kannattajia, pitämässä pystyssä Barack Obamaa vastustavaa kioskia. Että miksikö kiinnitin heihin huomiota?

Tämän takia.

Viikset nähtyäni oli aika lähellä, että olisin mennyt kirkumaan heille muutamia valittuja ja valikoimattomia solvauksia. Koska olen kuitenkin pohjimmiltani nössö ja oli nuo lapset mukana, niin jäi sitten vain aikomukseksi. Onneksi joku on asialle jo jotain tehnytkin.

Kuka tämä LaRouche sitten on? Wikipedian mukaan vähintäänkin epäilyttävä henkilö. Sananvapauden nimissä tämäkin rikkaruoho saa silti kukkia.


Tällä hetkellä politiikassa päällimmäisenä kukkivat republikaanien esivaalit. Mitt Romney, entinen Massachusettsin kuvernööri, näyttäisi olevan aika vahvoilla. Miestä on syytetty hajuttomuudesta ja värittömyydestä, mutta ihan turha tapaus hän ei ole. Kuvernöörikaudellaan hän mm. allekirjoitti osavaltion terveydenhuoltoa uudistaneen lain, Romneycaren, joka mahdollisti entistä useammalle kuulumisen joko vakuutuksen tai ilmaisen terveydenhuollon piiriin. 

Obama on sittemmin yrittänyt tehdä samaa koko liitovaltion mittakaavassa, joka on nostanut varsinkin republikaanien niskavillat pystyyn. Esimerkkinä republikaanien sosialisminvastaisesta propagandasta tutun natiivin FB-sivuilta napattu opettavainen tarina:

An economics professor at a local college made a statement that he had never failed a single student before, but had recently failed an entire class. That class had insisted that Obama's socialism worked and that no one would be poor and no one would be rich, a great equalizer.

The professor then said, "OK, we will have an experiment in this class on Obama's plan". All grades will be averaged and everyone will receive the same grade so no one will fail and no one will receive an A.... (substituting grades for dollars - something closer to home and more readily understood by all).

After the first test, the grades were averaged and everyone got a B. The students who studied hard were upset and the students who studied little were happy. As the second test rolled around, the students who studied little had studied even less and the ones who studied hard decided they wanted a free ride too so they studied little.

The second test average was a D! No one was happy. When the 3rd test rolled around, the average was an F. As the tests proceeded, the scores never increased as bickering, blame and name-calling all resulted in hard feelings and no one would study for the benefit of anyone else. To their great surprise, ALL FAILED and the professor told them that socialism would also ultimately fail because when the reward is great, the effort to succeed is great, but when government takes all the reward away, no one will try or want to succeed. It could not be any simpler than that.

Remember, there IS a test coming up. The 2012 elections.

These are possibly the 5 best sentences you'll ever read and all applicable to this experiment:

1. You cannot legislate the poor into prosperity by legislating the wealthy out of prosperity.

2. What one person receives without working for, another person must work for without receiving.

3. The government cannot give to anybody anything that the government does not first take from somebody else.

4. You cannot multiply wealth by dividing it!

5. When half of the people get the idea that they do not have to work because the other half is going to take care of them, and when the other half gets the idea that it does no good to work because somebody else is going to get what they work for, that is the beginning of the end of any nation.

Vaikka en republikaanien oppeja täysin allekirjoitakaan, tämän kaltainen keskustelu työn ja hyvinvoinnin jakautumisesta ei olisi yhtään pahitteeksi Suomessakaan --- ja vielä yllä olevan kaltaisilla ymmärrettävillä termeillä.


Viime aikoina Mitt Romney on ollut otsikoissa epäisänmaallisen käytöksensä takia. Mies kun on tallettanut miljoonia Caymansaarten veroparatiisiin. Eikä miehen huolellisella verosuunnittelulla saavutettu tavallista kuolevaista huomattavasti alhaisempi ansiotulojen verotuskaan oikein kilauta oikeita kelloja.

--- Että se niistä tuppeen sahatuista laudoista.

Omituista

Finn for Life -blogi haastoi kertomaan 5 ominaisuutta / omituisuutta täältä Pahvitalon tontilta.
--- Että kiitosta vaan sinne jonnekin, olen imarreltu :)
Tällaiselle kaikin tavoin keskinkertaiselle tavikselle haaste on aika kiperä, mutta yritetään:

1. Olin talven 1998-99 vaihto-oppilaana Napolin yliopistossa, Italiassa. En ollut koskaan käynyt maassa ennen sinne vaihtoon lähtemistä, joten pidin veljeni varoitteluja "ne ei muuten sit puhu englantia" turhina. Veli oli oikeassa: ei ne puhuneet. No, tasapuolisuuden nimissä minä en myöskään osannut sanaakaan italiaa.

2. En ollut koskaan käynyt USA:ssa ennen tänne muuttamista. Mutta paikalliset puhuvat englantia. Minäkin puhun englantia. Ja jonkin veran italiaa. Sen verran etten jää ainakaan nälkäiseksi.

3. Olen valitettavan kaikkiruokainen. On vain kaksi ruokaa jota en vapaaehtoisesti suuhuni pistä: ensimmäinen on keitetty lehmänutare ja toinen kurpitsasalaatti. Ensimmäistä herkkua sain maistaa kerran Napolin seudulla sunnuntailounaalla, toista on tyrkyllä joka ainut joulu anoppilassa.

4. Kaikkiruokaisuudesta johtuen kärsin nuoruusvuodet kroonisesta iso-perse-ehkä -syndroomasta. Iän ja painovoiman myötä syndrooma on jalostunut paksut-reidet-ehkä -tilaksi.

5. Olen naistenlehtien suurkuluttaja. Olivia, Trendi, Evita, MeNaiset ja Anna edustavat minulle sitä parhainta ajanvietettä. Jenkkilehtien henkilökohtaiset huiput ovat Shape ja Women's Health, mutta paikalliset juorulehdet uppoavat myös vaivatta. Kaunokirjallisuutta en sen sijaan ole jaksanut lukea noin viiteen vuoteen, kiitos uuvuttavan jälkikasvun. Silloin joskus ennen lapsellisen ajanlaskun alkua olin englanninkielisten dekkareiden suurkuluttaja. Ehdottomia suosikkejani olivat Minette Waters, Michael Dibdin ja Donna Leon.

Haaste pitäisi kaiketi pistää eteenpäin, mutta näin *niisk* lunssaisena *niisk* ei tuo järki juokse sitäkään vähää.
Jos joku siis tykkää itseänsä paljastella, niin be my guest :)

Talon kokoinen joulukoriste

Concordissa (MA) sijaitsee Emerson Umbrella -nimellä tunnettu taidekoulu.

Jokainen talon ikkunoista on tässä kuussa valaistu ja koristeltu jouluiseksi, mikä milläkin tyylillä. Yhdessä nämä eri tavoin koristellut ikkunat luovat uskomattoman täydellisen kokonaisuuden. Talon julkisivu on kiehtova, elävä ja niin ihmeen kaunis, kuin joulukoriste!

Ainakin tämä kylähullu tykkää!

Jouluvaloajelulla

Kävimme sunnuntai-illan kunniaksi koko perheen voimin jo perinteeksi muodostuneella jouluvaloajelulla.

Ensimmäinen kohteemme oli Bedford, MA, jossa tiesimme edellisten vuosien kokemuksesta sijaitsevan todellisen joulutalon.

Ja ho ho ho sentään! Talo ei pettänyt tänäkään vuonna!

Talo on ihana koska se on niin liikaa kaikkea! Lasten kuin aikustenkin suusta kuuluu aina vilpitön "vau!" kun kurvaamme talon ohitse. Noustessani autosta taloa kuvaamaan, huomasin että koristeet myös soittivat joululauluja, hillityn tunnelmallisesti.

Jouluinen kokonaisuus ei mitenkään järkevästi mahtunut yhteen kuvaan. Yksityiskohtia riitti ja riitti. Oli pieniä rumpalipoikia, jouluisia junia, joulupukin reki, poroja, lumiukkoja...

Seuraava kohteemme oli Concord, MA, joka on oikeasti yksi Uuden Englannin kauneimpia pikkukaupunkeja.

Perinteikäs Colonial Inn oli verhottu jouluiseen valoverhoon.

 Monument Squaren laidalta löytyi myös suuri ja mahtava joulukuusi.

Seuraavaksi tarkistimme vanhan kotikaupunkimme Actonin (MA) jouluvalotarjonnan.

 Hienoja taloja hienoilla jouluvaloilla löytyi täältäkin, vanhan lenkkipolun varrelta. Huomatkaa kuinka talon julkisivu on valaistu. Hieno ja paljon käytetty idea näillä seuduin.

 Pidän todella paljon paikallisten tavasta koristella talonsa tällaisilla kuusikransseilla. Toinen mitä ihailen suuresti on tapa koristella talon julkisivu laittamalla jokaiseen ikkunaan samanlainen kynttilä. Noista värikäistä saati sinisistä valoista en oikein tiedä, mutta tien laidassa kasvavassa isossa kuusessa nekin näyttivät oikein mukavilta. Tyyli ja siihen kuuluva runsaus sen tekevät.

Lisää valheellista arkkitehtuuria paikalliseen tapaan. Tykkään, niin valoilla kuin ilman :)

Sitten olikin aika kurvata kohti kotihotellia ja Westfordia (MA).

 Matkan varrelle osui mm. tällainen joulukoti. Ja tämäkin soitti joululauluja.

Tyylejä ja toteutuksia on siis monia. Kuitenkin, jokainen kotinsa koristellut ansaitsee mielestäni täyden kympin ja papukaijamerkin. Valoa ei pimeydessä ole koskaan liikaa, eikä lapsilla iloa!

Emme muuten olleet ainoat sunnuntai-illan jouluvalotirkistelijät. Ollessani Actonissa kuvaamassa erästä kadunpätkää, tapasin perheen joka oli lähtenyt lasten kanssa oikein kävelylle arvostelemaan jouluvaloja, sommitelmaa ja toteutusta :)

Äitini tytär

Mieheni sai minut tänään kiinni rysän päältä. Hän löysi minut siivoamasta kylpyhuonetta. 
- Siis miksi?
- Näkisitpä vain kuinka sotkuista täällä on.
(Kesän jälkeen päälle laitettu lämmitys kierrättää pölyä turhankin tehokkaasti.)
- No mitä sitten? Mehän muutamme pois maanantaina.
- Öh... En halua että seuraavat asukkaat pitävät meitä siivottomina porsaina.
Mitäpä sitä kiertelemään. Olen äitini tytär.

Lisäksi olen tällä viikolla imuroinut pari-kolme kertaa, pessyt täkit, tyynyt, verhot, matot --- kaiken. Että on sitten puhdasta minkä kanssa muuttaa.
Äitini tytär siis tässäkin suhteessa.

Lieventäväksi asianhaaraksi kuitenkin katsottakoon se, että minä en ole kutsunut paikalle putkimiehiä puhdistamaan asunnon putkia. Eräs vanha työkaverini näin teki, poismuuttaessaan. Putkimiehillä oli kuulemma pokassa pitelemistä. Mutta toki putket pesivät kun kerta niin pyydettiin.
--- Ja tämä tarina on tosi.

Vanha ja viisas?

Joku aika sitten kävin pienellä etupihan mietiskelypäiväkävelyllä naapurin tädin kanssa. Puhuimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Keskustelun tiimellyksessä opin, että nyt 73-vuotias naapurimme oli aiemmin syksyllä aloittanut elämänvalmennuksen (life coaching) yhdeksänkymppisen valmentajan kanssa. Yhdessä he miettivät mitä hän, lapsenlapseton leskirouva, tekee loppuelämänsä. Nykyinen elämä kun ei ole häntä sisällöllisesti tyydyttävää. Naapurimme oli valmennuksesta todella haltioissaan. Yhdeksänkymppinen valmentaja oli niin viisas ja lempeä, elämää oppinut.

Siis öh ---
Pitääkö tässä odottaa vielä 55 vuotta ennen kuin tietää mitä haluaa loppuelämällään tehdä? Toisaalta, parempi kai myöhään kun ei milloinkaan.

Bi-polar

Vincent van Gogh: The Starry Night

Asemalle Jäänyt Rouva, jonka kohtaamisista ole kirjoittanut täällä ja täällä, on osoittautunut oikeasti mieleltään sairaaksi. Diagnoosi on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Ehkäpä kesäloman takia lääkkeet olivat vain jääneet ottamatta.
Surullista kun mieli tekee moiset tepposet.
Mutta se ei silti saa olla tekosyy huonolle käytökselle.

Nappasin kuvan Wikipediasta, saatteen kanssa. 
"Monien luovien ja taiteellisesti lahjakkaiden ihmisten, mukaanlukien Vincent van Gogh, uskotaan kärsineen kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä."

Rullaluistimia vai pikkuautoja?

Tämä viikko on huono viikko, erittäin huono viikko.

Yhdelle nämä ovat rullaluistimia. Toisille pikkuautoja.

Menin tänään jälleen puolen päivän aikoihin uima-altaalle lasten kanssa. Altaalla oli miltei ruuhkaa. Altaanreunalla aurinkoa palvomassa olivat jo seinänaapurimme herra N ja toinen naapurimme pihan toiselta puolelta, rouva S. --- Sekä Asemalle Jäänyt Rouva.

Juttelin niitä näitä sulassa sovussa naapureitteni kanssa ja uitin samalla lapsiani. Aikansa uituaan lapset kaivoivat rattaiden korista puhtaat, muoviset ja altaassa hyvin kelluvat pikkuautot. He leikkivät niillä altaan päässä, kaukana laidalta. Eivät mitenkään meluten, mutta ---

Yht'äkkiä Asemalle Jäänyt Rouva nousi aurinkotuolillaan istumaan ja ilmoitti:
- Tämä ei nyt käy päinsä. Lapset eivät saa leikkiä moisilla rullaluistimilla täällä altaan reunalla. Heidän pitää mennä pois täältä.

Rouva S totesi Asemalle Jäänelle Rouvalle että kyseessä ei todellakaan ole rullaluistimet, vaan lapset leikkivät sulassa sovussa leluautoilla. Itse pyysin lapsiani tulemaan pois Asemalle Jääneen Rouvan lähettyviltä, kun olivat lähimmillään noin 5 m päässä naisesta.

Kohta nainen kuitenkin kahahti puhkuen ja puhisten altaalta kohti kotiaan, puuskuttaen:
- Asia ei todellakaan jää tähän. Lapset eivät saa moisilla rullaluistimilla altaalla leikkiä.

*PUUH*

Nainen kävi hakemassa puhelimen ja jonnekinhan hän soitti.
Sääliksi kävi soiton vastaanottajaa.

Kerroin rouva S:lle maanantain välikohtauksesta, poliisilla uhkaamisineen kaikkineen.
Kerroin myös tiistain episodista:

Olin lasten kanssa uimassa kun pihan poikki kulki vanhempi aasialaistaustainen mies pyörää taluttaen. Asemalle Jäänyt Rouva kahahti heti parvekkeelle kysymään millä asioilla mies liikkui, asuiko hän tällä ja tulihan sieltä se poliisin soittaminenkin samassa syssyssä. Mies-raukka ei saanut hämmennykseltään sanaa suustaan. Miltei huusin miehelle pahoitteluni.

Rouva S kertoi että kaikkinensa kyseessä ei ole mikään uusi asia. Asemalle Jäänyt Rouva on haastanut riitaa käytännöllisesti katsoen kaikkien lapsiperheiden kanssa, mukaanlukien sekä naapurimme herra N että hän itse. Lisäksi, kiitos Asemalle Jääneen Rouvan,  heidän omasta taloyhtiössäänkin on muuttanut lapsiperhe pois kyllästyneenä rouvan terrorisointiin. Esimerkkinä perheen kiusaamisesta S kertoi kuinka jos he jättivät märällä kelillä kenkänsä oman oven pieleen kuivumaan --- siististi järjestyksessä ja ei todellakaan kenenkään tielle --- Asemalle Jäänyt Rouva oli tullut hakkaamaan ovea ja huutamaan kuinka kengät pitää heti ottaa sisälle, kengät ovat paloturvallisuusriski. Kaikken siis puututtiin kunnes kamelin selkä katkesi.

Olin välikohtauksesta poissa tolaltani ja Rouva S yritti lohduttaa, sanoa että naisen hyökkäyksiä ei pitäisi ottaa henkilökohtaisesti. Vaikeaa se silti on, sen hän itsekin myönsi, puhui omakohtaisesta kokemuksesta. Surullista kuinka Asemalle Jäänyt Rouva tuhlaa elämäänsä olemalla kaikille ilkeä, totesimme. --- Paha ja ilkeä. Kaikille.

Altaalta kotiin tultuani itkin lohduttomasti. Jopa niin että Niilo kävi hakemassa paloautokirjan ja ryhtyi sitä minulle lohdutukseksi lukemaan. Joskus tämä kaikki on vain niin --- liikaa. Joutua lapsien kanssa ventovieraan kiusaamaksi. Ainoastaan siitä syystä että on lapsinensa olemassa ---

Eikä tässä vielä kaikki surkeus tälle päivälle.
Eilinen hampaidenkiristys ei onnistunut itse hoidonkaan osalta kovin mairittelevasti. Paikka/kruunu jätettiin liian korkeaksi ja kiillotus myös puolitiehen. Ennen oireeton hammas siis vaivaa, jopa yöllä. Ei siis muuta kuin uutta aikaa tilaamaan ja uudestaan suden suuhun :(

Kuva: Tonka

Asemalle jäänyt rouva

Tapasin tänään aivan aidon ja oikean kusipään.
Pahoittelen alatyylistä ilmaisua, mutta en nyt tähän hätään parempaakaan keksi.

Kuten tavallista, olin lasten kanssa uimassa läheisellä uima-altaalla. Lapset uivat reippaasti ja vähän leikittiin vesisotaakin. Naurettiin ja pidettiin hauskaa, kohtuuden rajoissa kuitenkin. Aikansa pulikoituaan lapset siirtyivät altaan reunalle leikkimään (kelluvilla muovisilla) pikkuautoillaan ja itse vetäisin muutaman kierroksen rintauintia altaan ympäri, katse tiukasti jälkikasvussa.

Juuri kun olimme keräämässä tavaroitamme ja lähdössä pois, läheisestä kerrostalosta kahahti paikalle keski-ikäinen nainen. Eikä sanonut päivää, vaan kävi suoraan asiaan:
- Saanko kysyä minkä ikäinen te olette?
- Siis kuka? Minäkö? kysyin hölmistyneenä.
- Niin.
- 35.
- Olette hyvin nuoren näköinen. Kysyn tätä siksi että tällä altaalla eivät alle 17-vuotiaat saa uida ilman vanhempiaan.

Touchè.

Mutta en ehtinyt kiittää kohteliaisuudesta kun täti kävi uudestaan päälle:
- Näin että annoit pienen lapsesi leikkiä syvän pään portaissa. (Allas on syvimmillään 9 jalkaa syvä.) Asutko tässä taloyhtiössä?
- En. Asun tuossa naapurissa.
- Vielä paremmalla syyllä. Olin hyvin järkyttynyt kun näin lapsesi leikkivän 10 minuuttia ilman valvontaa syvän pään portaissa. Minä olen osakkeenomistajia ja minä huolehdin että te menettätte allasoikeutenne jos näen vielä kerrankin moista laiminlyöntiä. Minä olen sosiaalityöntekijä ja minä soitan poliisit. Minä tunnen kyllä mitä laki sanoo moisesta laiminlyönnistä.
- ...

Olin sanaton. Aivan hiljaa.
Keräsin kimpsut, kampsut ja lapset kasaan ja lähdin.
Joskus pitää vain poistua ja antaa toisen olla väärässä.
Muuten saattaisi tulla sanottua jotain mitä katuu.

Nainen oli väärässä.

• Minä olen yli kaksi kertaa vaaditun ikäinen. Hyvin säilynyt, tottakai ;)
• Lapset eivät leikkineet hetkeäkään ilman valvontaa, olivat he sitten altaassa tai altaan reunalla leikkimässä.
• Olin koko ajan vedessä, enimmillään 10 vedon päässä heistä. Ja minä olen oikeasti hyvä uimari. 
• Niilo osaa uida. Leolla on taasen aina altaalla päällään "kelluntapuku", jonka avulla hänkin ui --- ja taitavasti uikin. 
• Enimmäkseen molemmat lapset pysyttelevät Leo max. 3 jalan ja Niilo max. 5 jalan syvyydessä. Äidin valvovan silmän alla. Aina. Molemmat.
• Leo läpsytteli hetken vettä syvän pään rappusissa, josta menin menin noutamaan hänet uimaan.

Hieman rauhoituttuani, kun käteni eivät vapisseet enää niin paljon, soitin miehelleni.

• Opin että tässä maassa vain poliisilla on oikeus vaatia toista paljastamaan ikänsä. Olisin siis lakiin vedoten voinut kieltäytyä vastaamasta ikäuteluihin.
• Ja ensi kerralla jos nainen uhkailee poliisilla, taidan itse soittaa poliisit paikalle toistuvista perusteettomista uhkauksista. --- Tai sitten minun mieheni tekee niin. Sen verran hyvän vaikutuksen tädin käytös häneenkin teki, vaikkakin vain puhelimessa järkyttyneen vaimon suusta kuultuna.

Episodin taustalla kytee se että todellisuudessa käyttämämme uima-allas on naapuritaloyhtiön. Se on rakennettu aikoinaan meidän taloyhtiömme omistaja-rakennuttajan myymille maille. Maakauppaan sisältyi sopimus, jonka mukaan niin kauan kuin perhe omistaa meidän taloyhtiötämme, me vuokralaiset saamme käyttää uima-allasta. Sanomattakin on selvää, että vapaamatkustajan statuksemme nyppii osaa naapuritaloyhtiön osakkeenomistajista vietävästi. Sopimusta on koetettu mitätöidä jopa oikeudessa asti monta monituista kertaa, mutta tuloksetta.

Eikä siellä altaalla mitään ruuhkaa ole. Tavallisesti me saamme nauttia uintimme yksin --- tai viikonloppuisin korkeintaan naapuritaloyhtiön puheenjohtajan kanssa naureskellen ja jutustellen ;D

Meitä on niin moneen junaan.
Jotkut jäävät jopa sinne asemalle.