Seksistisiä hormoneja

Luin tässä taannoin artikkelia miten urheilua harrastaessa tulisi syödä.

Lisätään tähän, että vaikka akuttia tarvetta dieetille ei ole, helpoin (?) tapa parantaa juoksunopeutta on kuitenkin hoikistua hieman. Toisen artikkelin mukaan kun reilu pari kiloa painoa hidastaa matkantekoa noin 15 sekuntia / maili. Maratonmatkalla moisen aikaparannuksen saavuttaminen parantuneen juoksukunnon kautta vaatii yli kahden vuoden treenin.

Ja ei, en ole yhäkään juoksemassa maratonia. Tuskin menen ensi sunnuntaina edes sille toiselle puolikkaalle. Startti kello 8 aamulla on ehkä liian hard corea minulle.

Mutta asiaan, siihen ensimmäiseen artikkeliin:
Uusimpien tietojen mukaan urheilu sinänsä ei laihduta, koska urheilu tekee harrastajansa nälkäiseksi. Kuulemma fyysinen aktiivisuus saa erityisesti himoitsemaan juurikin sitä roskaruokaa. Artikkelin mukaan kannattaa siis todella kiinnittää huomiota mitä suuhunsa laittaa, jos haluaa kuosissa pysyä saati muutaman kilon treenillä karistaa. Ihan vaikka kuinka juoksisi ympyrää tai humppaisi jumpassa.
No, tässähän ei sinänsä ole mitään uutta.

Jos treeni on erittäin voimakasta, se saattaa tosin hillitä ruokahalua. Tämän epäillään johtuvan siitä, että elimistön täytyy kierrättää verta enemmän estääkseen ylikuumentumista. Ruokailuhan taas aiheuttaisi lisääntynyttä verenkiertoa vain vatsan alueella, verta ei riittäisi kaikkialle.
Tässäkään ei ole mitään uutta. Ainakaan minä en välittömästi treenin jälkeen saa oikein mitään alas. 

Kun ylikuumentumisriski on ohi, ruokahalu toki palaa. Kroppa huutaa energiaa. Ja koska hormonit ovat seksistisiä p*skoja, naisten hormonit huutavat ruokaa kovemmin kuin miesten hormonit. Tutkijat spekuloivat että fyysinen aktiivisuus nostaa pitkän aikavälin ruokahalua stimuloivien hormonien (esim.insuliini ja leptiini) tasoja varsinkin naisilla. Miksi näin? Naiset on ohjelmoitu puolustautumaan painonpudotusta vastaan, jotta energiaa riittää raskauksiin ja imettämisiin, fyysisestä rasituksesta huolimatta.
Että kiitos vain tästäkin vähästä, Luontoäiti!

Omistan siis tästä päivästä eteenpäin pömppömahani, pyöreät pakarani ja integroidut ratsastushousuni juurikin Luontoäidille ja hänen seksistisille apulaisilleen. Ja pistetään vielä erityiskiitokset reheville savolaisille geeneillekin. Että terveisiä vain kotiin, teitä on muistettu.

Ja rakas mieheni, kun seuraavan kerran näet minut nakertamassa suklaata, Luonto kutsui.