Saturday, October 8, 2011

Tu(r)skaa

Perheessämme ruokaostokset hoitaa tavallisesti rakas puolisoni, ja hyvin hoitaakin. Välillä kauppakassista tosin kuoriutuu yllätyksiä, kuten tänään.

Pyrimme syömään noin kerran viikossa, tavallisesti viikonloppuna, tuoretta kalaa. Mieheni olikin ostanut kalaa, mutta koska vakioherkkumme lohi oli näyttänyt kalatiskissä niin ankealta, pakettiin oli eksynyt jotain ihan muuta. Puolitoista paunaa turskafileitä. Jep jep.

Kysyessäni mieheltä mitä ko. herkusta pitäisi laittaa, vastaus oli kaiken salliva:
- En minä tiedä. Kalapuikkoja?
No, tuumasta toimeen. 

Kotitekoiset kalapuikot turskafileestä
Ainekset:
700 g turskaa
1,5 dl maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl korppujauhoja
1 dl parmesanjuustoa
ainakin 2 tl kuivattua tilliä
mustapippuria myllystä
paprikajauhetta
4 rkl voisulaa

Ja näin ne syntyvät:
1. Esilämmitä uuni 450 F / reilu 225 C.
2. Huuhtele ja kuivaa turskafile. Leikkaa reilun kokoisiksi kalapuikoiksi.
3. Laita yhteen matalaan kuppiin maito, toiseen vehnäjauhot ja kolmanteen korppujauhot, parmesan ja mausteet. Sekoita voisula korppujauho-parmesan-mausteseoksen joukkoon.
4. Kasta kalapalat ensin maitoon, kierittele sitten vehnäjauhossa, kasta maitoon uudestaan ja kierittele vielä korppujauho-parmesan-mauste-yms.-seoksessa. Laita fileet uunipellille, leivinpaperin päälle.
5. Paista fileitä 5 min / 1/2 tuumaa (1,25 cm), siis fileen paksuuden mukaan. Kokeile kypsyys haarukalla. Jos kala on valkoista ja lohkeavaa, se on valmista.

Läiskäise kylkeen perunamuussia naapurista lainatuista perunoista (omat loppuivat kesken) ja kastikkeeksi sekoita esim. hapankermaa tillillä, suolalla ja paprikajauholla. Nauti.

Ateriakokonaisuuden väkertää reilussa puolessa tunnissa, joten nopeudessa ei juurikaan häviä paketista suoraan pellille sujautettaville kalafilepuikoille. Perheen miesväki tykkäsi ruuasta todella paljon, mutta itse en kovin ihastunut. Ateria kun maistui ihan --- turskaisille kalapuikoille.

No comments: