Thursday, October 20, 2011

Ei enää nappuloita, vain näppylöitä

Aloitin aamun reippaasti. Aamupalan jälkeen hain ullakolta kaikki lapsilta pieneksi jääneet lastenvaatteet ja muut käytöstä poistuneet tykötarpeet. Pakkasin sisä- ja yöpukineet iän mukaan, kuten paikallinen tapa on. 0-6 kk, 6-12 kk, 12-18 kk ja 18-24 kk. Seuraavaksi pakkasin kaikki välivaatteet, pipot, silkkivuoratut lapaset, vanttuut ja päällysvaatteet. Ja sitten kengät. Ja tuttipullot, ruokalaput, lakanat, harsot, pesulaput, pyyhkeet, pikkuruiset täkit ja makuupussit.

Pakkasin kaikki valmiiksi, jotta voimme lahjoittaa tavarat pois.
Jollekulle tarvitsevalle.
Jollekulle, jolle tulee vauva, mitä meille ei enää tule.

Kaksi lasta ja piste. Näin olen aina miettinyt ja näin on. Silti luopuminen vauvatavaroista ja sitä kautta viimeisistäkin vauvahaaveista oli tunteellinen hetki. Toisaalta liikuttava, yhden aikakauden päätös. Toisaalta vapauttava, iloinenkin hetki käydä perheeme lähihistoriaa läpi.

Illalla pakkasin vielä kaksi jättikassillista vauvaleluja, helistimiä, pehmokirjoja, työntökärrytkin. Lahjoitettavaksi menevät nekin. Lahjoitamme kaikki tavarat Niilon esikoulun eli paikallisen luterilaisen kirkon kautta. Toivottavasti tulevat tarpeeseen, tuottavat saajalleen lämpöä ja iloa.

Kummallista kyllä, äitiysvaatteista luopuminen ei herättänyt läheskään samanlaista tunnetulvaa. Ne pakkasin jo viime viikolla muovipusseihin ja nakkasin paikallisen Punaisen Ristin laatikkoon.

Samaiseen Punaisen Ristin laatikkoon on päässyt viime aikoina yhtä sun toista. Isoksi jäänyttä. Samoin roskiin. Kulunutta. Virttynyttä. Rikkonaista. Ensi viikon lopulla jäljelle jääneet tavarat pujahtavat sitten niihin muttolaatikoihin. Ja matkalaukkuihin.

Muuttaminen on ihanaa.
Viimeksi olin niin raskaushormoneissa, että kaikki meni hyvissä huuruissa.
Oikeastaan yllättävän sujuvasti ja mukavasti.

Tällä kertaa hormonit tursuavat taas.
Stressifinnien muodossa.
Minulle on siis puhjennut muuttoakne.
Onneksi mies ei muista muistuttaa siitä kuin muutaman kerran päivässä.

Muuttoahdistusta ja -aknea lieventämään tilasin tosin tänään lohtufarkut. Sopivat kivasti lohtu-t-paitojen ja lohtuneuletakkien kanssa. Ihminen tarvitsee muuttaessaan paljon lohdutusta.


Aknea peittääkseen farkut pitää tosin vetäistä päähän.

2 comments:

Anna said...

Luopuminen ja muuttaminen on aina tunteita herättävää. ja jälkimmäinen sitä stressiäkin. Mutta on niin puhdistavaa tyhjätä kamoja ja hävittää sitä turhaa roinaa nurkista!
Niin ja AINA on tilaa niille lohdutus hankinnoille tai palkitsemis hankinnoille (itselläni on luvassa yks Tuija Lehtisen uus kirja kun oppari on palautettu... ja siis SAMANA päivänä syöksyn kirjakauppaan ja ahmin kirjan!!!!) =)

Mut tsemppiä sinne muuttopuuhiin!

SuMi said...

Täälläkin on muutto edessä, pitkä sellainen. Minulta hävisi ne stressifinnit, kun saatiin tieto muutosta. Elettiin puolivuotta todella stressaavassa olotilassa. Lohtujutskiakaan en tarvi, vielä ainakaan :) Pakkausta ajattelin harjoittaa kolmepäivää ennen muuttoa. Ei ajateltu muuttaa muuta kuin vaatteet ja ihan tärkeimmät pikkujutut. Odotan innolla poistumista suomen kylmyydestä.