Pahvinen talo

Joku joskus kysyi mistä tulee blogin nimi Pahvitalo.

--- Siitä että talo on kuin pahvista tehty, tietenkin.

Asumme sinänsä varsin mukavasti, vuokralla 4 asunnon rivitalossa. Kaksi kerrosta, kalustettu kellari ja ullakko. Rauhallinen piha miellyttävässä naapurustossa ja mukavilla naapureilla. Iso takapiha ja uima-allas. 60-lukulainen talomme on vain joskus nähnyt parempiakin aikoja. Enkä puhu nyt kennedyläisestä toivon ajasta, vapaasta rakkaudesta enkä rehottavista kainalokarvoista.  

Mutta asiaan ---
Noin vuosi sitten oli kuuma, kuuma kesä. Olin lasten kanssa kolmistaan kotona mieheni ollessa työmatkalla sananmukaisesti maapallon toisella puolella. Erään hikisen päivän iltana kylvetin ensin Leon ja häntä pukiessani Niilo pulikoi ja leikki tyytyväisenä ammeessa.  

Yht' äkkiä kylpyhuoneesta kuuluva iloinen pulina ja nauru muuttui säikähtäneeksi itkuksi. Rynnätessäni naapurihuoneesta katsomaan mitä oli tapahtunut, minua odotti odottamaton näky: reikä seinässä. 

Kylpyammeen yläpuolelle seinään oli muurattu saippuateline/kahva, joka oli noin 15 kiloisen pojan otteesta irronnut ja pudonnut ammeeseen. Onni onnettomuudessa että poikaan ei sattunut eli murikka ei tippununt Niilon päälle.

 

Tämä episodi poiki luonnollisestikin kylpyhuoneremontin --- kolmannen vuoden sisään. Vuokranantaja kun oli jo kerran aikaisemminkin joutunut laatoittelemaan kylppärin seiniä uusiksi (suihkun puoleisen seinän saumaukset rapisivat vanhuuttaan pois) sekä paikkaamaan kattoa (vesi tuli vuosi sitten kevään rankkasateilla kylppärin sisäkaton läpi, tänä keväänä vesi tulikin sitten katon läpi kerrosta alempana eli keittiössä...).

Kylpyhuoneremontti, kuten aiemmatkin, muistutti hyvin paljon huonoa komediaa josta ei draamaakaan puuttunut. Sen vain sanon että "muovipussissa" kylpeminen ei ollut kivaa, eikä ollut kivaa sekään kun lauantai-iltana kahdeksalta saavumme reissusta kotiin ihailemaan sitä luvattua valmista kylpyhuonetta, joka osoittautuukin sitten täydeksi remonttityömaaksi.

Kiva talo tämä silti on, paras ikinä, kun vain pysyy kasassa ja remonttimiehet loitolla. Tunnenkin jo orastavaa haikeutta ja luopumisen tuskaa --- näillä näkymin kun pakkaamme tavaramme ja suljemme Pahvitalon oven perässämme viimeisen kerran lokakuun lopussa. Viimeinen kuukausi ennen kotiinpaluuta kuluu matkoilla ja hotellissa.