Saturday, June 11, 2011

Helppoa kuin heinänteko?

 Millainen on normaali poika? 
Hän vain syö, kasvaa ja hymyilee kauniisti? 
--- Ei, sellainen ei ole normaalia. 


Normaali poika valehtelee, petkuttaa, varastaa, aiheuttaa kaaosta ja testaa rajojaan --- sekä vanhempiensa hermoja --- uudestaan ja uudestaan. Jos vanhemmat eivät läpäise näitä testejä --- määrittele lapselle turvallisia rajoja --- vanhemmat alkavat pelätä omaa poikaansa. Ja jos lapsi musertaa vanhempansa, kauhistuu hän omaa voimaansa. Hän tuntee itsensä turvattomaksi. Sillä kukaan poika ei halua olla äitiään vahvempi, ei vaikka hän taistelee koko ajan ollakseen vahva ja itsenäinen.


Olen tänään pohtinut ja yrittänyt ymmärtää perheemme nelivuotiasta. Voin sanoa, että reippaan, elinvoimaisen ja ah-niin-normaalin miehenalun äidin elämästä ei vääntöä ja kääntöä --- eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita --- puutu.

Elämä on vuoristorata, maailman paras sellainen. Välillä vaunussa istuu puukorvainen poika ja sen lyhytpinnainen äiti. Toisena hetkenä taas korkeuksissa keikkuu maailman huomaavaisin ja kohteliain pieni herrasmies, joka lohduttaa kiukuttelevaa pikkuveljeään ja kiittää mukavasta päivästä leikkipuistossa seuranaan rauhallinen, pullan pannukakuntuoksuinen, rohkea ja hymyilevä äiti.

Välillä nauretaan, välillä keskustellaan äänekkäästi, ehkä itkeä tirautetaankin. 
Mutta rakkaus, se ei lopu ikinä 


Kursiivi teksti käännetty vapaasti D.W. Winnicottin ajatuksia mukaillen Michael Thompsonin and Teresa H. Barkerin kirjasta "It's a Boy! Your Son's Development from Birth to Age 18"

4 comments:

Anna said...

Ihana teksti! Ja tuo käännös...kunpa useimmat vanhemmat tajuaisivat sen!

Päivi said...

Kiitos! Toivottavasti myös sivulliset ymmärtävät tämän eivätkä tule esittämään turhan päiten omia adhd -epäilyjään. Ne kun eivät vilkkaan pojan vanhempia naurata, eivät edes hymyilytä.

Pipa said...

Eksyin tänne jonkun muun blogin kautta, ja olen nauraa kikatellut itsekseni täällä kotisohvalla lukiessani postauksiasi. Toivottavasti naapurit eivät taas ole parvekkeella salakuuntelemassa :D

Itselläni ei lapsia ole, mutta omistin 24 rakasta vuotta juurikin tuollaisen normaalin" veljen. Sen joka uhmasi, taisteli, kiusasi ja valheteli, mutta samalla oli maailman kohteliain, rohkein, hauskin, hyväkäytöksisin, komein ja suojelevin pikkuveli. Valitettavasti meillä elämä oli suunnitellut toisin, ja veljeni ei koskaan näitä piirteitä eteenpäin pääse jakamaan.

Joten kun luen näitä juttujasi pojistais, en voi kuin nauraa ja hymyillä, ja jopa tirauttaa pienen kyyneleen samanaikaisesti. On ihana lukea, kuinka paljon rakastat näitä rasvillejä, ja kuinka samanaikaisesti huolehdit ja koitat parhaasi mukaan suojella heitä, mutta kuitenkin annat heidän kokeilla, oppia, seikkailla ja kasvaa sellaisksi kuin he oikasti ovat.

Jos joskus saan omia lapsia niin toivottavasti osaan olla yhtä rohkea, rakastava ja myös kovapäinen äiti, kuin mitä tekstin läpi sinusta paistaa :)

Kiitos kivasta blogista. Jatkan tekstien lukemista, ja epätoivoista yritystä pitää iltapäiväkahvini muualla kuin läppärin näytöllä :)

Päivi said...

Kiitos Lily!