Friday, January 13, 2012

Talvi

- Pidä mutsi tunkkis!


- Minä ulkoilen seuraavan kerran vasta keväällä!

Viime yönä oli satanut lunta. 

Aamupalan jälkeen puin pojille talvivarusteet päälle ja lähdimme pihalle. Ihailimme naapuritalon pihalla olevaa paloautoa ja ambulanssia (eivät olleet vilkut päällä, joten tuskin mitään kamalaa oli tapahtunut). Sitten painelimme tekemään lumiukkoja. 

Niilolla oli kivaa koko rahalla. Hän tekikin kolme komeaa lumiveistosta. Lumipuita, kuten hän luomuksiaan kutsui. Leon kanssa teimme yhden lumiukon. 

Sitten pikkumiehelle palautui mieleen tilanteen kamaluus kaikessa karmeudessaan:
- Kylmä!
- Inha!!
- Rukkaset!!!

Seurasi huutoa. Maassa makaamista ilman että tehtiin lumienkeleitä. Parkua. Potkimista. Hiljaista marttyyriyttä. Ja lisää huutoa. 

Ihmettelimme tilannetta sivummalla Niilon kanssa. Niilo kysyi: 
- Mikä Leolle tuli?
- En kuule tiedä. Ehkä talvi, vastasin.

Hipsimme pikkuhiljaa sisälle, kuka milläkin tyylillä. Ripustelin ulkovaatteet kuivumaan ja ryhdyin valmistelemaan lounasta. Huomasin että hampaani ovat kipeät. Sen se kiristely teettää. 

Onneksi välillä saa kuitenkin myös nauraa, itselleen,
lapsille ja yhdessä lasten kanssa ♥

2 comments:

Henriikka said...

:D

Sofia said...

Siellähän oli äskettäin 15 astetta ja nyt lunta, no huh huh!