Tuesday, February 28, 2012

Iso perse ehkä

Jahans, helmikuu. 
Se olisi siis jokakeväisen sie-oot-just-hyvä-noin -postauksen aika.

Ja tuosta postaukselle taustamusiikkia.

Äly ja väläys sentään!
Olen tuosta biisivalinnasta niin ylpeä ;D
Voittaa sen ensin valitsemani brunomars-jollotuksen niin kuus-nolla!
Mutta asiaan ---


Näin kevään kynnyksellä lehtien kansissa laihdutetaan.
Pudotetaan kilvan paunoja ja kiloja.
Kiinteytetään ja hävitetään selluliitti.
Trimmataan kroppa siihen ultimate rantakuntoon.
Helposti ja vaivattomasti.

Myös Blogistaniassa laihdutetaan. Vähällä vaivalla löytää kymmeniä ja taas kymmeniä kevääksi/kesäksi/kanarianlomalle/loppuelämäksi kuntoon -projekteja. Projekteille on yhteistä tiukat tavoitteet yhdistettynä tiukkaan aikatauluuun. Hyväkarpataan ja syödään puhtaasti, kasviksia ja vähärasvaisia proteiineja. Pastat, leivät ja muut nopeat hiilarit että herkut ovat pannassa. Päivittäiset kalorimäärät pyörivät siinä 1000-1300 kcal paikkeilla, määrä josta ei tule kuin vihaiseksi. Ja bodypumppia, bodyrokkia, tracyanderrsonia, punttia, spinningiä, stepperiä ja lenkkiä väännetään verenmaku suussa. Ja sitten kun paino ei putoakaan edes sitä 500 grammaa viikossa, dieetti ei pidä, tai sohva kutsuu salia kovemmalla äänellä, itseruoskinnalla ei ole rajoja. Kun ei se olekaan niin helppoa. Ei, vaikka lehden kannessa niin sanottiin.

Silti.
On pakko pitäytyä suunnitelmassa.
Pakko laihtua.
Pakko mahtua niihin farkkuihin.
Ja pikku-pikku bikineihin.
Pakko!
Koska vain silloin voi olla onnellinen.
Vaikka olisi vasta 18 ja koko elämä edessä!

Siskot: ei näin!

Tunnustetaan. Olen itsekin hukannut elämääni ja kuluttanut aika monta kevättä. Miettimällä ja tuskailemalla. En elämän tarkoitusta vaan takapuolta ja reisiä. Olen laskenut suupaloja ja manannut olematonta itsekuria. Hassua sikäli, koska olen aina ollut enemmän tai vähemän normaali. 170 cm pitkä, noin 64 kiloinen ämmä.

Mitä nyt tuoreena vaimona, työstressin ollessa pahimmillaan ja matkapäiviä yli 60 vuodessa, paino puhkaisi hetkellisesti 70 kilon maagisen rajan. Niin, ja esikoista odottaessa onnistuin turpoamaan yli 90 kiloiseksi. Ja nimenomaan turpoamaan, kun olisinkin karkkia ja suklaata syönyt!

Sitten vain lakkasin huolehtimasta. Ei vain ollut enää aikaa, kun oli elämääkin elettävänä. Lopputulemana olen pienempi kuin koskaan. Ämmästä on siis tullut ihan ässä, vahingossa. Loukkaannun silti verisesti, jos joku sanoo minun olleet lihava tai edes lihavampi. Hassua. Joskus en ymmärrä itsekään tätä naisen mieltä.

Olenko nyt siis onnellisempi tai parempi ihminen.?
Kyllä ja en. Ei se ole se koko vaan asenne, joka ratkaisee.
Ja sitä on just niin hyvä kun itse päättää.
Täydellinen. 

Ja tutkimusten mukaan alle 5-vuotiaiden lasten äitien kalorinkulutus on 400 kcal suurempi kuin lapsettomien kanssasisartensa. Että ihan huoletta voi heittää hetulaan ne iltapäiväpullat ;D

Ottakaa siis iisisti, blogisiskot.
Älkääkä näännyttäkö itseänne.
Elämässä on lupa myös herkutella, vaikka joka päivä, vähäsen.
Ja jumppaamisen voi aloittaa vaikka joraamalla taustamusiikin tavoin  ;D

3 comments:

Anna said...

Hitto mää muistan kun ekan kerran näin ton musavideon :D
Ja niinhän se menee, et kaikki on kauniita, sexyjä ja hyviä, jos ne vaan malttaa tiedostaa sen!

Päivi said...

Niilo huutaa aina pistämään radiota kovemmalle, kun biisi tulee radiosta. Päivänä muutamana poika totesi kappaleessa laulettavan että "I'm sexy and I know it." Odottelen sitä päivää kun hän siteeraa lausahdusta esikoulussa ;D

SuMi said...

Suklaa kuuluu normipaivaan.
Olen muuten huomannut saman, etta kun lakkaa ressaamasta [minun tapauksessa ma mahapussia] niin sita kummasti pienenee. Olen vaan miettinyt miten sen mahalollon sais sinne reisiin ja takamukseen. Ei mee tasan nallekarkit :D