Thursday, September 15, 2011

Luonto pikkupojan puuhun ajaa



Keskustelu eilen illalla:
- Oletko muuten koskaan kieltänyt Niiloa kiipeämästä puuhun?
- *epämääräistä muminaa*
- Siis poikahan tekee mitä lie akrobaattitemppuja puiden oksilla, yrittää kävellä oksia pitkin.
- No olen minä sanonut että puusta ei saa pudota. Vaikka on se kerran pudonnutkin, viikko-pari sitten. Mutta ei käynyt kuinkaan!

Minkäs poika luonnolleen voi. Omaa äidiltään perityt kiipeilygeenit.
Lapsuudenkodissanihan ei ollut tikapuissa alapuolia. Eikä puissa alaoksia.
Jostain kumman syystä.

- Ja en minä oikeastaan ole, kieltänyt.

2 comments:

Tiina said...

Olen aina ollut sitä mieltä, että jos on puu jossain lähettyvillä, niin kyllä siihen aina kannattaa kiivetä. Hukkaan menisivät hyvät kiipeilypuut muuten. Nyt aikuisiällä teen kiipeilyt tosin vain ajatuksissani, sillä olisihan se näky, jos tällainen kohta nelikymppinen alkaisi viettämään aikaansa puissa. ;)

Päivi said...

Näinhän se on ;)

Itse sain lapsena äitinikin kiipeämään, henkensä kaupalla, minua puusta alas. Kumma juttu että se nimenomainen puu kaadettiin sitten myöhemmin syksyllä...

Tänään mätkähdettiin puusta alas, selälleen nurmikolle. Saldona pintahaava polvitaipeessa, suuri säikähdys ja monta kyyneltä. Isän syli ja autolaastari paransivat vammat kuitenkin alta aikayksikön.