Itse luulin olevani erilainen nuori ja siirryin lennosta Lee Coopereista Diesel-kastiin. Ensimmäiset Dieselit käytin miltei riekaleiksi. Ja äitini vihasi niitä. Sittemmin laajensin repertuaaria myös satunnaisiin Replayeihin. Mutta en Leviksiin. Ensimmäiset ja ainoat Levi Straussin pahvipöksyt ostin vasta viime kesänä.
Silloin joskus merkkifarkkujen eteen sai nähdä oikeasti vaivaa. Paikallinen osuuskauppa ei myynyt kuin niitä varkkuja, jos kohta niitäkään. Oikeita farkkuja varten piti mennä joko Mikkeliin tai Jyväskylään, ehkä Pieksämäelle. Ja kalliitakin ne olivat. Vanhemmat eivät oikein ymmärtäneet miksi sinisiin amerikkalaisten työläisten housuihin pitää syytää oikein satoja markkoja. Siis markkoja!
Fakkuihin kuului hieman tukevampi vyö. Ja mitä isompi solki, sen parempi. Kenkäpuolta ei tarvinnut kauheasti miettiä. Lenkkarit kävivät, kesät talvet, oikeat Adidakset. Ja tennarit. Ja metallikärkiset Dr. Martensit. Nauhat rennosti levällään. Irlannista löydetyistä kamalista korokepohjakengistä ei sitten puhuta halaistua sanaa. Minulla on muuten vieläkin tallessa ja käytössä lukioaikana ostamani Dieselin vyö. Puhvelinnahka näemmä kestää, vaikka äidiltä pojalle. Samoin kuin Dr. Martensit.
Vielä 20 vuoden jälkeenkin farkkurakakus kukoistaa. Dieselit ovat korvautuneet uusilla suosikeilla. Nykyään vannon Citizens of Humanityn, DL1961:n, Lucky Jeansien, MiH:n ja Rock&Republicin nimeen. Varma valinta on tummansininen ja kapea. Mutta välillä se teini minussa ottaa vallan. Viimeisimpiä löytöjäni mieheni kehui vaatimattomasti aivan kauhean näköisiksi. Ihan kuin äiti aikoinaan! Eikä ne viimekesäiset Leviksetkään ehkä niin aikuiset olleet, revityt ja kaikki... No, lenkkarit ovat sentään vaihtuneet ballerinoihin ja varastoon unohdetut Dr. Martensit Fryen ja Jeffrey Campbellin tekeleisiin.
Millainen on teidän historianne farkuissa?
1 comment:
Muistan kanssa tuon Levi's huumaan. 501 sen piti olla, tosin itse tykkäsin enemmän 505 vai mikä lie oli. Oli enemmän mun kropalle tarkoitettu ja niitä sai kivoilla väreillä, ja vähän halvempiakin olivat...itseltäni löytyi yläasteaikaan kirkkaan oranssin-keltaiset sekä hassun sinise - siis ei farkkusiniset vaan jotkut hassut yksivärisen siniset. Niin ihanat!!! Muutoinkin joskus oli se värillisten farkkujen aika...punaiset, violetit, vihreet.. huh huh!!! Mutta ensimmäiset farkut olivat aivan ehdottomat lempparit... ne omistin ala-asteella... taisin olla 3lk:lla. Niissä oli vetoketjuja vaikka muille jakaa sekä tietty neonväriä ;) Ainoa huono puoli oli polvessa oleva vetoketju joka polvillaan ollen aina teki ikävästi kipeää, jos osui pahaan kohtaan :) Harmittaa, että ei edes kuva ole muistona moisista:/
Nykyään tykkään farkuista jotka ovat kivat päällä, näyttävät hyviltä eivätkä maksa liikaa. Merkillä ei väliä, mutta tunnustan, että Suomesta en muista koska olisin ostanut farkut...tai hei ostin viime syksynä H&M:ltä kirkkaansiniset pillifarkut alle 20€ ja NE ON EHDOTTOMAT LEMPPARIT TÄLLÄ HETKELLÄ! Yleensä ostan harvoin farkkuja, rakastan niitä ja käytän ne parhaat aina täysin puhki. Viimeksi mummu oli paikannut housut lukuisia kertoja...ja olin jo monen reissun ajan luvannut itselleni ne hylätä, mutta vasta Kanadassa sen tein... http://anna-maailmalla.blogspot.com/2010/12/se-olis-sit-melki-niin-kun-siina.html
Mutta siis koskaan ei sovi aliarvioida FARKKURAKKAUTTA!!!!
Post a Comment