Sunday, February 5, 2012

Vieraissa kengissä

Luottokenkäni juoksemiseen ovat jo usean vuoden ajan olleet Niken Free Runit, nykyiset taitavat olla mallia Free Run +2. Kengät ovat kaikin puolin ihanat, mutta ne kestävät hyvinä vain rajallisen määrän kilometrejä. Vähäisen vaimennuksen takia suositeltava vaihtoväli on 300 - 500 mailia (500 - 800 km). 


Rakkailla kokomustilla kilometrientappajillani tuo 800 km on tullut täyteen jo vähän aikaa sitten. Juostessa ne vielä menettelivät, mutta intensiivinen hyppy / high-knees harjoittelu tässä päivänä muutamana miltei tuhosi jalkaterät. Oli siis aika ottaa luottokortti käteen ja käydä --- paikallisessa urheiluliikkeessä.
 
 

Tarjolla oli toki myös Niken Free Runeja, mutta mieleni teki kokeilla jotain muuta. Alehyllystä bongasin sitten parin Niken Lunarglide +3:a. Myyjä rullasi sopivasti paikalle ja kyselin häneltä muutaman hassun kysymyksen, kun en oikein osaa tätä kenkien hankintaa sen kummemmin tieteellistää. Hän haki takahuoneesta pyytämäni koon, kokeilin kenkiä ja kyllähän ne jalkaan sujahtivat. 

Ei siis muuta kuin kassan ja ruokakaupan kautta kotiin.


Tänään kävin sitten koejuoksemassa kengät.

Laitettuani kengät jalkaan aloin miettimään kenkien kokoa. Ostin vanhasta tottumuksesta ja sen kummemmin miettimättä koon US9.5, koska se on Free Runieni koko. No, Free Runit ovat hitusen pientä kokoa, joten Lunarglideissä koko US9 olisi saattanut riittää. Nyt kenkien kärjessä on se reilu sentti tyhjää, joka ei toivon mukaa ole liikaa, kenkä kun ei kuitenkaan hölsky. 

Toinen mietityttänyt juttu oli kenkien tuntuma verrattuna vanhoihin. Free Runit ovat minimaalisesti vaimennettuja, nk. paljasjalkajuoksukenkiä ja ne istuvat jalkaan kuin sukat. Lunarglide on heti paljon kenkämäisempi, vaikka onkin vaimennukseltaan pikemminkin paljasjalkakenkien ja perinteisten vaimennettujen juoksukenkien välistä. Tuntui siis oudolta juosta kengät jalassa.

Lisäksi säädin vielä ihan omiani kenkäanturin ja sykevyön kanssa. 
Niin pahasti uudet kengät saivat siis pasmani sekaisin. 
Säälittävää.


Kipittelin kuitenkin tuntemuksiani kuulostellen talvikauden pitkän lenkin, 
reilut 10 mailia / 16 km. 

 --- Tai siis ensimmäisen puoli tuntia opiskelin kuinka tehdään oikeaoppinen *nam* juustokakku ja silkkisen *slurps* pehmeä suklaakakku. Kokkausohjelmat ovat siis sittenkin hyvää juoksuviihdettä! Loppuajan jatkoin kuolaamista Geroge Clooneyn parissa. Out of Sight on niin nähty, mutta kyllähän sitä, noin niin kuin hätätilassa ja paremman puutteessa ;)


 Alkusähläämisistä huolimatta lenkki sujui kivuttomasti ja kengät toimivat kuten juoksukenkien tuleekin toimia. 
Ajattelin antaa siis Lunarglideille mahdollisuuden. Ja toiveikkaan thumbs upin.

Sitäpaitsi, alle 60 taalaa 110 taalan kengistä ei ole paha rasti. 
Oikeastaan se on aika hyvä diili :)

--- Ja hätävarana minulla on miltei korkkaamattomat, ihanan siniset Free Run +2:t konttiin pakattuna jossain päin Bostonia, odottamassa sitä muuttoa...



Milloinkohan se Nike alkaa oikeasti sponsoroimaan minua? En pistäisi yhtään hanttiin ;)
 

7 comments:

Sofia said...

Onpa kauniit lenkkarit! Minä käytän ja olen käyttänyt jo kymmenen vuotta Asics Gel Kayano, hinta 150 euroa, online kaupasta saa satasella. Minun jaloille parhaat juoksutossut. Mutta kyllä näitäkin voisi kokeille, on kuin karkit!

Nyt Päivi mukaan huulipuna galluppiin! Blogissani "It´s a lipstick jungle" postauksen alla! Sinulla on varmaan aina huolitellut huulet! Ciao!

Anna said...

Näyttää kyllä kivoilta kengiltä ja kun halvalla saa, niin silloin voi aina paremmalla omalla tunnolla kokeilla jotain uutta :) Itse löysin juuri viime viikolla Salomonin juoksukengät -70% eli hintaa jäi se n.34€. Olen vannoutunut Salomonien Core Tex kenkien käyttäjä, muita ei ole koskaan siltä ollut, mutta nyt siis nuo ja passasivat heti jalkaan ja lenkillekin sopivat :) ELi halvalla kun lähtee, niin pakkohan silloin ostaa ;)

Johanna - Omamaamansikka blogi said...

Sama olisi edessä. Olen nykyisillä lenkeillä ottanut myös muutaman juokuaskeleen. Kävelykengät eivät kuitenkaan tunnu homman sopivillta. Lenkkarikauppaan siis matka vie...

Go Giant! (Voittivat juuri!)

Päivi said...

@ Sofia: Kiitos! Nämä urheilukamat ovat suuri heikkouteni. Kivannnäköisilla kamoilla kun on niin paljon kivempi liikkua :) Asicsit ovat hyvät ja monelle ne luottokengät. Kokeilin kerran muistaakseni Nimbuksia, mutta ainakaan ne eivät sopineet jaloilleni lainkaan.

@ Anna: Kyllä se on se sisäinen sulovilen joka sanoo, että kun halvalla saa, niin pakkohan se on ostaa ;) 70% ale kuulostaa kyllä hyvältä!

@ Johanna: Hyvä kenkä, parempi mieli :) Paras joukkue voitti, ja tällä kertaa se oli siis Giants! Ehkä Gisele kuitenkin lohduttaa Tomia ;)

Sofia said...

Käy katsomassa haaste sinulle blogissani!

Minna - Carefree Casualness said...

onpa hienot! minun pitäisi löytää uudet sisälle tarkoitetut jumppatossut

Minnas said...

Minakin melkein ostin uudet kavelykengat. Ei ollut luottokorttia taskussa ja piti kahdelle muksulle ostaa niin jai viela hyllyyn. Mut oli ne vaan niin ihanat, kevyet ja torkeen hienon variset, etta pakko ne on pois sielta hakea. Juoksen viela vanhoilla halvoilla, mutta hyvilla lenkkareilla ja jos oikeen innostun juoksemaan enempi niin taytyy panostaa kunnon kenkiin. En vaan tiia mitka on hyvat, kun juoksee asfaltilla.