Kävimme tänään poikasten kanssa metsäretkellä Walden Pondilla. Juurikin siellä, missä Henry David Thoreau, 1800-luvun linkola, eli vuoden-pari Elämää metsässä.
Kävelimme lammen ympäri vievän kolmisen kilometriä pitkän luontopolun. Tai Niilo lähinnä juoksi, minkä "onkimiseltaan" ehti. Leo nautti rattaiden kyydistä ja välillä juoksi veljensä kanssa kilpaa.
Thoreaun mökkipaikalla söimme eväät. Banaaneja, omenaviipaleita ja kaakaota.
Siinä kannon nokalla istuessamme, lueskelin tuota kuvassa olevaa kylttiä, Thoreaun lausahdusta:
Menin metsään elääkseni mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti,
elämän perusasioiden äärellä.
Tein sen nähdäkseni,
en oppiakseni mitä minun tulisi opettaa ja ei,
jotten kuollessani huomaisi, etten ole koskaan elänytkään.
Pahoittelut kököstä suomennuksesta, toivottavasti saatte silti ajatuksesta kiinni.Aikani tekstiä tavatessani tajusin että minun metsäni on tämä Amerikka. Perusasiat ovat elämä itsessään tässä ja nyt, mies ja kaksi pientä poikaa. Tärkein asia mitä voin opettaa ja välittää eteenpäin on rakkaus, kuinka suunnattomasti, rajattomasti ja äärettömästi elämää ja sen pieniä suuria perusasioita rakastan. --- Ja ei muuten yhtään tylsää hetkeä tässä elämässä, ei siis pelkoa ettenkö eläisi :)
Päiväunien jälkeen, illan jo hämärtyessä, teimme poikien kanssa talon nurkalle lehtikasan. Huvilehtikasan. En muistanutkaan kuinka metka vuodenaika syksy voi olla ennen kuin näin poikien uivan, sukeltavan, kierivän ja kylpevän lehdissä. Voi sitä naurun ja kikatuksen määrää :D
Toivottavasti jokainen meistä löytää oman metsänsä, oman lehtikasansa, tai mikä ikinä se sitten onkin ---
--- Jokainen valitkoon viisaasti ja harkiten tiensä, mutta kokemuksensa perusteella hän (Thoreau) toteaa, että jos ihminen kulkee luottavaisesti unelmiensa suuntaan ja pyrkii elämään kuvitelmiensa mukaista elämää, menestyy hän paremmin kuin olisi osannut odottaakaan.
Lainaus täältä.
