Naisten kymppi on 9,94 km!

Liina Pudonneita omenoita -blogista, yksi Blogistanian Mutsien kympin -treeniryhmäläisistä, pyysi alkuviikosta huutamaan HEP!

No, minähän huusin.

- HEP!

Lahna?

Torstaina kusti sitten polkaisi postilaatikkoon osallistumispaketin Naisten Kympille. 

- Kiitos vain kovasti vielä kerran, Liina! 

Tänään kävin väkertämässä tuollaisen yllä olevan kuvion, 

olisiko tuo nyt kala tms. vesipeto. 

Aikaa taideteoksen luomiseen kului 49:06. 

Korkkasin samalla adizero Adios 2:t, joita mainostetaan mm. maailman nopeimmiksi maratonkengiksi. Haile Gebreselassie on kuulemma kipitellyt Berliinissä 2011 samanlaisilla maratonin aikaan 2:03-jotain, joka on sikamaisen kova aika. No, minusta kengät olivat vain nätit, joka on toki aina pätevä kriteeri valita juoksukengät :)

 

Kuva Addun omilta sivuilta.

Millaiset ne sitten olivat? 

Nätit ja aika nopeat. 

Ja varmasti aivan mainiot poposet seuraaville 500+ lenkkikilometrille.

Jos nyt jotain kuitenkin niin --- 

Vastoin Addun verkkosivujen käyttäjäarvioita, kengät ovat pikemminkin niukkaa kuin reilua mitoitusta. Jalkani on kokoa 40, mutta valitsin saman kokoiset Adiokset kuin Feather 2:nikin ovat (40 2/3). Kymppi tuntuu kynsissä...

Ihan tunnel(m)issa

Viime aikoina olen virtuaalimaailman päivittelyn sijaan joutunut päivittelemään ihan reaalimaailmassa. Oh boy sentään!

Työn, lumitöiden ja perheen yhdistäminen käy ihan työstä. Kolaamisen lisäksi parisuhde pysyy mukavan tuoreena sillä, että mies ja vaimo käyvät vuoron perään yksin pikkujouluisssa ja ulkomailla. Siis työasioilla. Perheen keskinäinen saldo sitten marraskuun alun on Turkki, Kanada, Tanska ja Turkki. Kai sen Ilmajoenkin voi miltei ulkomaiksi laskea. Ja Porin, Loimaasta, Savosta ja Tampereesta puhumattakaan.

Lenkkikautta on vielä 24 km jäljellä, mutta jooga siirtyi jo joulutauolle. Kuun vaihteessa käväisin viikon intensiivisellä aamuastangakurssilla. Treenit alkoivat klo 6:15, jonka jälkeen ehtikin sopivasti töihin miltei kahdeksaksi. Kurssin yllättävä sivuvaikutus ei-niin-yllättävän loppuviikkoisen kuolemanväsymyksen lisäksi oli se, että sillä viikolla minua ei juuri v... hatuttanut mikään. Se oli pelottavaa. Onneksi tilanne on sittemmin palautunut normaaliksi. Sunnuntaina tuiskussa ja semiumpihangessa heitetty kympin lenkki tosin harmitti olosuhteisiin nähden yllättävän vähän. Ehkä edellisen illan kreisi(?)bailaus, yöllä kotiutuessa nautitut irtsarit ja pitsanjämät (massakausi here I come) vaativat ko. inkvisitiohenkistä katumusharjoitusta.

"Mä haluan sit t-r-a-k-t-o-r-i-n, niinku Valtran tai Massikan."

Joulu, sekin vielä, on tulossa. Pukkiin on törmätty jo kahdesti. Tonttuja löytyy valitettavasti etsimättäkin, vuodet läpeensä.

Kunnianhimoisiin joulusuunnitelmiini kuuluvat anopin luona syöminen, kotona nukkuminen ja ehkä varovainen laduilla hiihto. Soittaa voisi myös, puhelimella  --- äidille, sukulaisille, ystäville ja tuttaville --- kaikille teille, joille en ole soittanut takaisin. Kun aina kello on kymmenen tai puoli yksitoista. Ja ei vain kehtaa.

Väsynyt mutta hattuuntunut

Joo, juoksin tänään kilpaa.
Puolimaratonin Vantaalla.

Sijoitus naisten yleisessä 53.
Nettoaika 1:49:26.
Bruttoaika 1:48:51.

Uusi ennätys siis napsahti.

Mutta --- vaikka tulos oli tavoitteen mukainen, olisihan sitä voinut paremminkin pinkoa. Ensimmäiset 15-16 km sujuivat ihan vauhdikkaasti, vaikka rullaava rentous oli matkanteosta hyvin kaukana. Mutta ne viimeiset viisi kilometriä... Muhkea reisi-pakaraosasto ei antanut parastaan ja selät lakkasivat tulemasta vastaan. Ne juoksivat ohi. Prkl!

Maaliin kuitenkin päästiin.
Ja pullakaffelle.
Ja saunaan.
Ja 75 minuutiksi joogaamaan.

Seli-selinä lopun hyytymiselle voisin käyttää sitä, että tulin edellisenä iltana kipeäksi (kurkku karhea ja nokka vuotaa). Ja sitten oli vielä "ne"kin.

No, kuka käski käydä poimimassa kylmässä paljain käsin sieniä, neljästi?
--- Ja lukea huonosti kalenteria?

Noni.

Nyt minä sitten törsäsin.

Ostin itselleni juoksulenkin 14. päiväksi.

Sen verran säästin kuitenkin, että otin vain puolikkaan.

Säästyneellä vitosella voinkin sitten vaikka hankkia bussilipun paikalle, ihan mennen tullen.

Jii-haa!

Jos tässä jotain taivoiteaikaa heittäisi, niin ---

alle 1:50 yllättäisi kyllä itsenikin.

Yli 1:53 olisi taas pettymys.

Syssy

Vein Niilon tänään puoleksi kuudeksi joogatunnille*.

Sitten suuntasin suih-suih tuulitakki kahisten lenkille.

Edessä vajaa tunti laatuaikaa oman itsen kera Vantaanjoen varrella.

Keli ehkä hieman --- syksyinen.

+8, tuulta ja vesisadetta.

Puolentoista kilometrin jälkeen sormet olivat jäässä.

Seitsemän kilometrin jälkeen alkoi jalkojen kangistuminen.

Lopussa trikoot vaahtosivat.

Ensi kerralla valitsen siis sen lisähuuhtelun, pesukoneesta.

Silti, 

9,6 km / 51:52,

ei toi nyt niin huonosti mennyt.

Kuuman suihkun ja parin pitsaviipaleen jälkeen,

elämä on oikeastaan aika täydellistä,

villasukat jalassa.

Ja taitaapa takassakin olla tuli :)

Mieskin on palannut kotiin.

Siis ihan vain kaukomailta, työmatkalta.

Mutta en minä silti tätä Suomen syksyä rakasta.

* Olen muuten aavistuksen verran kateellinen, pojalla on ehta intialainen joogaope. MIXEIMULLAOLE?!?!?

Tämänkertainen humppa (yllä) keventää kivasti juoksuaskelta.

Ja onhan tää Vantaa aika city ;) 

Video on kyllä aika karsea.

Höyheniä

Elokuun puolessa välissä minä luovutin.

Kierreltyäni kaupan jos toisenkin. 

Kuuneltuani ei-oota ja myyjien napinoita maahantuojan nihkeästä asenteesta.

Niken sijaan minä kannoin kotiin Adidakset. 

Adizero Feather 2 -juoksukengät.

183,5 km jälkeen voin sanoa, että tein hyvät kaupat.

Pohjat keräävät jonkin verran kiviä, mutta muuten kengät rullaavat moitteettomasti.

Jos oikein rehellisiä ollaan, niin jopa paremmin kuin Niken Freet.

Kengät on nyt hyvin sisäänajettu ja muutenkin olisi kisojen aika.

Kaisaniemen puolikas meni pari viikkoa sitten - oli jotain.

Espoon rantapuolikas viime viikolla - satoi.

Pääkaupunkijuoksu olisi tulevana sunnuntaina - olka on päreinä ja mies matkoilla. 

Ehkä sitten Vantaan maratonilla, voisi puolikkaan pistää.

Onko muita tulijoita?

Sijoiltaan

Sanovat että urheilija ei tervettä päivää näe.
Ovat oikeassa.

Kävin eilen uimahallilla. Tarkoituksena oli urheilla nk. vakiosetti: reilu tunti hikoilua kuntosalilla, sen päälle tonni uintia ja kipakat löylyt. Homma ei vain mennyt aivan putkeen.

Olkapää muljahti sijoiltaan.
--- Selkäpenkistä noustessa.

Treeni vaihtui siis liikunnanohjaajan (toim.huom. ei mainittavan komea) kanssa sylikkäin istumiseen ja ambulanssimiesten (toim. huom. toinen nainen, toinen ei komea) odotteluun. Lopulta käsi saatiin paikoilleen ja minä pääsin kotiin. Lääkkeeeksi suositeltiin kylmää ja buranaa ja olkapäätreeniä.

Tjaah, olin kyllä salilla tekemässä sitä yläkroppaa...

Ymmärränhän minä, että vanhemmiten naisilla paikat löystyy, mutta tämä alkaa jo olla naurettavaa. Leoa odotellessa sain samaisen olkapään sijoiltaan laittaessani t-paitaa päälle. Sittemmin sama on tapahtunut mm. uikkareita riisuessa. Tai moottoritiellä lasten leluja takajalkatilasta kurkottaessa. Apukuskin paikalta.

Vastineeksi joogassa lootusasento ei enää onnistu. Mutta siihen lienee tänä vuonna kertynyt jo yli 1300 syytä.

Elämä, anyone?

Viime viikonvaihteessa vietin vuosijuhlia. Juoksin neitsytlenkkini Nike+ SportWatch GPS:ssäni kanssa 8.7.2011. Alkuhankaluuksien (siis kuka niitä käyttöohjeita lukee?) jälkeen välillemme on muodostunut vahva ja toimiva side, jota on vaalittu ahkerasti ja huolella.

Saldo on soma.

1600 km.
1000 mailia.

Juoksua. 
Vuodessa.

Helsingistä Utsjoelle.
Ja Utsjoelta takaisin Sodankylään.

Eikä tässä vielä kaikki.
Näistä 1600 kilometristä noin 700 on juostu juoksumatolla.

Että haloo.
Ei oo valoo.

SWOT-tyyppisenä yhteenvetona tästä kaikesta ---
Selviä vahvuuksia ovat, että kilometrimäärästä huolimatta paikat ovat säilyneet enimmäkseen ehjinä. Hommassa on kai sittenkin ollut siis jotain järkeä (?) mukana. Myös mamman mielenterveyden kannalta lenkkeily on ollut tosi jees. Olen kesän myötä siirtynyt johdonmukaisesti aamulenkkeihin ja päivä saa kympin lenkistä hyvän alun. Oikeasti. Endorfiinit siis toimii.


Heikkoutena, uhkana ja myös orastavana mahdollisuutena on päättömän juoksentelun käyttö painonhallintamenetelmänä. Jouduin pari viikonloppua takaperin myöntämään itselleni, että 31 km viikossa ei ehkä tällä piimä+ruisleipä -määrällä sittenkään riitä kompensoimaan sitä puolen kilon perjantaipussia. Siis irtsareita. Nostin kilometrimäärät 67:ään ja vaihdoin sokerinlähteen jäätelöön. Koska sehän on vähän niin kuin funktionaalinen elintarvike. Sokeri + kalsium. Jeh?


Ehkä suurin uhka koko harrastuksessa on oman identiteetin muuttuminen pitkänmatkanjuoksijan identiteetiksi. Siis sellaiseksi tuulen tuivertamaksi. Hienhajuiseksi. Sellaiseksi, joka elää vain juostakseen. Syö proteiinilisiä ja juo palautusjuomia. Trikoissa. Toistaiseksi olen pysynyt samassa leirissä Forrest Gumpin kanssa. Minä vain juoksen.


Mahdollisuus on myös se, että kilometrien myötä kunto on kasvanut. Ja nopeus. Ehkä. Pitäsi saada kisoja alle, jotta saisin todistettua tämän olettaman. Että vinkkejä kympin kisoista (heinä-/elokuu, PK-seutu) kehiin, kiitos! Puolikasta kokeillaan taas (ehkä) syyskuussa joko Espoon Rantamaratonilla tai Pääkaupunkijouoksussa. Tai molemmissa.


Että ei minulla muuta.
Elämää.

Retkellä

 

Kesäinen retki, hiekkatietä pitkin.

Halki vihreän vehreän luonnon.

Pellonsivua pitkin Pitkäkosken ulkoilumajalle.

Viime viikolla tuoreet, leivontälämpimät munkit veivät kielen mennessään. 

Tänään nautittiin maailman makoisinta jäätelöä.

Huomasin että voikukkien aika on ohi.

Tilalle on tullut koiranputkiviidakko.

Hetki leikkipaikalla ja sitten kotiin.

Makaronilaatikkoa ja unta.

Uusista retkistä.

Auringosta ja pilvenhattaroista.

Miltei kympin aamu

Suomielämän ensimmäinen aamulenkki, saavillinen kahvia ja orastava auringonpaiste. Tästä tulee vielä hyvä päivä!

Ehkäpä siis illalla ehdin/jaksan purkaa kuvat kamerasta ja näyttää mihin olen viimeiset kaksi viikkoa aikaani kuluttanut. Siihen uuden elämän alkuun.

Ja huomaatteko, ääkkösetkin ovat tulleet takaisin :)

Aly ja valays

Joskus taannoin --- ollessani viela nuori, natti ja maailman viisain --- mietimme ystavani kanssa mika olisi pahinta mita meille voisi ikina tapahtua. Paadyimme oluttuoppien aarella molemmat samaan, fiksuun ja alykkyydessaan tyrmaavaan lopputulokseen:

Kaikkein pahinta olisi saada tyhma lapsi.

Onneksi emme ikina lisaantyneet keskenamme, vaan loysimme molemmat rinnallemme oikeasti paremmat puoliskot.

Mutta asiaan, keskustelin tassa paivana eraana puistossa tutun venalaisen rouvan kanssa. Hanella on noin Leon ikainen tytar ja Niiloa vuotta vanhempi poika. Rouva kertoi opettavansa lapsiaan lukemaan. Ensin tietenkin opetellaan kyrilliset aakkoset ja siita sitten vahitellen, kohti Sotaa ja rauhaa alkuperaiskielella. Tai jotain.

Rouva kertoi myos, kuinka pettynyt han on poikansa kouluun. Kaikki on liian helppoa ja leikkimielista. Kindergardenissa kun ei opetella edes laskemaan. No, edellisena kesana han oli pistanyt poikansa paikallisen venalaisen matematiikkakoulun kesakurssille, ihan vain kokeilumielessa. Nuorimmat kurssille osallistuneet olivat 4-vuotiaita intialaisia lapsia. Nuorena se on vitsa vaannettava --- tai sitten ei.

Keskustelun aikana muistelin alussa kertomaani alynvalaysta. Minua puistatti. Nyt, 15 vuotta myohemmin ja kahden lapsen aitina olen sen verran selvinnyt, etta moiset ajatukset tyhmasta lapsesta ovat menettaneet merkityksensa. En sano, etta lapseni ovat tyhmia, monessa asiassa he lienevat aitiaan viisaampia. Minulla ei vain ole kunnianhimoa saati tarvetta ponkittaa omaa itseani lasten kautta. Lukemista ja laskemista tarkeampaa on se, etta he ovat onnellisia ja terveita, muut huomioon ottavia, leikkivia lapsia.

Itse opin 4-vuotiaana lukemaan, kenenkaan sen kummemmin opettamatta. Niilo ei osaa lukea, vaikka on jo 5-vuotias. Sen sijaan han osaa sujuvasti kahta kielta, suomea ja englantia. 4-vuotiaana mina osasin vain savoa. Touché, sanoisin.

Lukemaan opettaminen on muutenkin hieman kimurantti juttu. Olemme suomenkielinen perhe, mutta asumme englanninkielisessa maassa. Molemmat pojat oppivat aakkoset ja numerot omin pain englanniksi, kiitos peliensa ja Super Why:n, esikoulun ja kirjaston. Kun huomasin aikoinaan Niilon taitavan aakkoset, paatin etta en ala sotkemaan hanta suomalaisilla aakkosilla, ne ehtii oppia viela ihan hyvin koulussakin. Leon kohdalla en ole asiaa edes miettinyt. Vaikka meilla on paljon suomalaisia lastenkirjoja, olemme olleet myos ahkeria kirjaston kayttajia. Alussa jaksoin simultaanitulkata sadut suomeksi, mutta sitten luovutin. Nykyaan luen sadut Leollekin sujuvasti englanniksi. Laiskuuttani.

Entapa se liikunnallinen kunnianhimo? Monessa postauksessani on tullut esille, kuinka tarkeaa minulle on lasten liikkuminen: ajan viettaminen leikkipuistoissa, metsaseikkailut, leikkimieliset pallopelit, pyoraily, potkulautailu, uima-altaassa pulikoiminen, puissa kiipeily --- leikki. Loppupelissa ajan siis takaa raitista ilmaa, iloa, tervetta ruokahalua ja hyvaa unta. Mina en halua pakottaa poikia mihinkaan, vakavamielinen kilpaurheilu, esimerkiksi jaakiekko, olisi minulle kauhistus. Tietenkin asia on toinen, jos he itse sita haluavat.
--- Paitsi jaakiekon kohdalla.

Voisin lisata tahan loppuun jotain Super-Marjosta, mutta se olisi epareilua, koska en ole ko. sarjaa nahnyt. Loptetaan nyt kuitenkin vauhdikkaasti toteamalla, etta nykyaan jokainen on alykas ;)
--- 15 vuotta sitten oli ehka toisin.

Monkeybar

Lapsi on terve kun se leikkii.
Ja liikkuu.

Liikkuessa lapsi oppii uusia ulottuvuuksia itsestaan ja ymparistostaan. 

Oppii yrittamaan, uudestaan ja uudestaan.

Mestariksi kun tullaan vain harjoittelemalla.

Ja se onnistumisen ilo! 

Sita ei voita mikaan!

Ja mita iso edella, sita pienempi perassa.

Myos omalla esimerkilla on merkitysta.

Suomalainen suositus lasten paivittaiseksi liikunta-annokseksi lienee se vahintaan 2 tuntia, amerikasssa paasee tunnin vahemmalla.

--- Paitsi meilla.
Liikkuva lapsi kun syo etta ennen kaikkea nukkuu.
Silloin paasee aitikin vahemmalla :)

Kun liha ei tottele kuria

Kuva.

Paata sarkee, janottaa, morkkiskin vaivaa. Ihan kuin joskus muinoin krapulassa.
Mita on siis tapahtunut?
--- Olen ollut kaksi paivaa harrastamatta liikuntaa

Mieheni lahti lankalauantaina tyomatkalle. Miehen ollessa poissa, saannollinen lenkkeily on pakko jattaa tauolle. 2,5- ja 5-vuotiaita lapsia ei vain voi jattaa keskenaan, edes nukkumaan. Ainakaan mina en voi.

Kroppani lienee tasta holmistynyt:
- Mita ihmetta? Lepoa? Jii-haa!

Juhlapyhina ravitsin ruhoani perinteiseen paasiaistapaan runsaalla sokerilla ja rasvalla. Pashaa saati mammia ei ollut, mutta paasiaispupu oli antelias eika sita jaateloakaan passaa jattaa pakasteeseen happanemaan. Viela kun entinen naapurikin tarjosi lounaan meksikolaisessa ravitolassa.

Kroppani lienee maiskutellut:
- Hottoa? Nam! Juuri tata olen niin kaivannut!

Ja niinhan siina sitten kavi, perinteisesti. Kroppa ryhtyi mukavuudenhaluiseksi ja jatkoi lomaansa antamalla sen nuhan tulla. Talven ensimmaisen. Eilen yritin viela viihdyttaa lapsia leikkipuistossa. Sen seurauksena ilta menikin sitten pienessa kuumeessa. Tanaan on onneksi sadepaiva, joten voin (puoli-)hyvalla omallatunnolla maata sohvalla ja antaa lasten katsoa telkkaria. Koko paivan.

Liikkumaan tekisi kylla mieli. Ja ulos. Tama laiskottelu kun kay hermoille. Toivottavasti tauti kuitenkin hellittaa pian otettaan. Sunnuntaiaamuna kun pitaisi lahtea, lomalle...

Askel askeleelta

Vastikaan minulta kysyttiin neuvoa miten juoksemisessa paasee alkuun. 

Hoh.

En mina tieda.

Askel askeleelta, luulisin. 

Karsivallisesti, eika liian kovaa.

Silla tavalla kuin itsesta tuntuu hyvalta.

Netti on ohjeita pullollaan, juuri niita mita mina en ole koskaan seurannut ja siksi juossut liian kovaa, paamarattomasti, vaarin ja muutenkin miten sattuu. Siis vahan niin kuin Forrest Gump. Joka tapauksessa, esim. Niken sivuilta loytyy aloittelijoille mm. 12 viikon kavelysta juoksuun -ohjelma ja 12 viikossa 5 km kisakuntoon -ohjelma.

Mutta katsotaampa noita omia tossunjalkia, aina sielta juoksu-uran alusta alkaen.
Miten tahan on oikein kipitetty? 

Kouluaikoina en ollut kovinkaan suuri juoksun ystava, enemmankin olin kavelija. Yleisurheilu kaikkinensa oli pakkopullaa, ikuista tihkusateessa karvistelemista. Juoksulajeista 60 metrin pikapyrahdykseen olin auttamatta liian kankea ja hidas, tonnivitonen jotenkin menetteli. Muistaakseni taitoin matkan suuresti harjoittelematta jonnekin 9 minuutin pintaan.

Opiskeluaikoina harrastin saannolisen epasaannollisesti juoksemista, ihan vain omaksi ilokseni. Laji oli halpa, helppo ja vaivaton. Parhaimmillaan paasin kunnon flow-tilaan ja jalat kantoivat ympari opiskelukaupunkiani Poria. Tama jalkojen kantamisen tunne kai se oli se juttu, se joka sai minut koukkuun.

Valmistumisen jalkeen tyoelama imaisi sisuksiinsa ja ensimmaiset viisi vuotta tein aivan liikaa toita. Kiitos vallitsevan sinkkuuden, tai ehkapa juuri siksi, ehdin toimistolla homehtumisen ja yoelamassa riekkumisen lisaksi myos pyorailla, jumpata ja juosta hullun lailla. Asuin paakaupunkiseudulla, sopivasti Keskuspuiston pohjoispaassa ja rakastin kotiovelta aukeavia Haltialan maastoja ja Keskuspuiston polkuja!

Ensimmaisen puolimaratonini juoksin vuonna 2004, Helsinki City Runin aikaan 2:07:03. Toinen puolikas taittui syksylla, muistaakseni kisa oli Paakaupunkijuoksu ja ennatys parani parilla minuutilla 2:05:johonkin (en loyda netista tuloksia tahan hataan).

Vuonna 2005 elamani mullistui, enimmakseen hyvalla tavalla. Menin kihloihin ja vaihdoin tyopaikkaa. Jos luulin ennen tehneeni kovasti toita niin vaarassa olin. Toimistolla homehtumisen lisaksi aloin lipattamaan tukka putkella ympari maailmaa, parhaimmillaan 60 matkapaivaa vuodessa. Osan matkoista kannoin lenkkikamoja mukana, muistan ainakin Madridissa kayneeni kivalla puistolenkilla. Ja Nizzassa ja Tokiossa kulutin hotellin juoksumattoa. Sitten mina vain lipesin, kayttaen tekosyyna kiiretta ja stressia. Survoin lenkkikamat kaapin peranurkkaan ja annoin periksi mukavuudenhalulle. --- Ja lihoin heti sen 5 kiloa.

Tammikuussa 2006 menin naimisiin ja kevaalla aloin odottaa esikoistamme. Joillekin odotusaika on energista ja ihanaa, mutta ei minulle. En jaksanut. En viitsinyt. Liikunta vaihtui pian lyllerrykseksi. Niilon syntyman jalkeen vuonna 2007 vaunulenkkeilin ahkerasti ja hurahdin astangajoogaan. Toihinpaluun jalkeen vuonna 2008 lenkkeilykin palasi jalleen ohjelmaan. Vuosi 2009 kului Leoa odotellessa --- niin, ja muutettiinhan me Amerikkaankin. Paletti oli siis jokseensakin taynna kaikkea, muuta paitsi juoksua.

Vuonna 2010 ymmarsin vaunulenkkeily lomassa, etta kahden lapsen kotiaitikin voi harrastaa. Hurahdin uudestaan joogaan. Toinen tarkoin valittu kotoa poistumisen muoto oli uiminen. Uima-altaamme mentya syyskuun alussa kiinni, siirryin juoksemaan.
--- Ja sita juoksua juoksen yhakin.

Miksi siis juoksen?
Itseni vuoksi. Kahden touhukkaan pojan aitina juokseminen on tehokas tapa pitaa paa kuosissa ja ajatus selkeana. Se on sita parasta mina-aikaa.

Milla motivoin itseni juokseman?
Tunnustetaan: ruualla! Juokseminen kuluttaa kivasti kaloreita, joten voin hyvalla omallatunnolla mussuttaa aika lailla kaikkea. Pitkaan olinkin meidan perheen suuriruokaisin :)
Ja onhan tama hyva kuntokin ihan jees kannuste.
Ja hyva meli :D
Ja se ranteessa oleva lelu :D
Ja ne monet ihanat kengat ja muut urheilutekstiilit :D
--- Pinnallisilla siis mennaan!

Mita teen jos ei juoksu huvita?
Jatkan vain, sinnikkaasti.
Tai jos oikein pahasti tokkii, lopetan ja pidan taukoa, juoksuttomia paivia.
Kesalla karsin usein 13. kilometrin kriisista. Turhautti ja tympasi. Vaatehulluna motivoin itseni jatkamaan miettimalla silloin *kohom* farkkuja. Nykyaan pelkka ajatus lenkin jalkeisesta hyvasta olosta auttaa. Tiedan myos, etta jos en paase lenkille pitkaan aikaan, minusta tulee karsimaton, lyhytpinnainen ja muutenkin ikava ihminen.

Juoksuviihdykkeet?
Hyva musiikki toimii aina, pikku-iPod ei siis valttamatta ole huono investointi. Juoksumatolla taasen TV on ehdoton. Parasta viihdyketta ovat juurikin ruokaohjelmat ja The Big Bang Theory.
Luonnossa juostessa viihdykkeita ei valttamatta kaipaa. Esim. aamulenkit herailevan luonnon aania kuunnellen ovat aivan parasta meditaatiota.
Pakko myontaa, etta rannelelu eli GPS-kello on sekin omanlaisensa juoksuviihdyke. Itsensa piiskaamisesta kun saa niin kivat kiksit ;) Josta tulikin mieleeni, etta nyt keskiviikkona tein uuden kympin enkan, 48:47!!!

Olenko siis juoksija?
Oh... no en mina nyt niinkaan sanoisi. Varsinkin pitkanmatkanjuoksija kuulostaa niin surulliselta, pieruverkkareilta ja tupsupipolta... 
Sovitaan etta mina vain harrastan juoksua, OK?

Kirjoittaja on 36-vuotias tavoitteeton ja muutenkin epatieteellinen juoksunharrastaja. Talla viikolla han on juossut kolmesti, yhteensa 43,21 km. Saldona 2 rakkkoa varpaissa ja 2 isoa kupillista jaateloa kinuskikastikkeella ja kermavaahdolla, vatsassa.

Haaveita kentan laidalla

Satuimme tanaan puolivahingossa paikalle, amerikkalaisen pikkukaupungin ytimeen.

Osuimme seuraamaan high schoolien valisia yleisurheilukisoja.

Naime aitiopaikalta aitajuoksua, korkeushyppya, seivashyppya.  

1500 ja 800 metrin juoksua.

Ja pelattiinpa viereisella nurmikentalla baseballiakin.  

Pelia, josta mina ymmarran tasan yhta vahan kuin amerikkalaisesta jalkapallosta.

Niilo kannusti urheilijoita innoissaan ja Leokin tiesi:

- Juoksee. Kovaa.

Niilo ilmoitti haluavansa itsekin viela joskus juosta tuolla punaisella radalla.

- Kyllahan se kay. Ensin pitaa vain hieman harjoitella, totesin.

Ja Niilohan harjoitteli, silta seisomalta.

Juoksi puun ympari, kahdesti, kolmesti.

Ehka jonain paivana siis --- 

Ehka ---

Kuvat on otettu paria viikkoa aiemmin, silla samaisella kentalla, Concordissa (MA).

Valijuoksu

Neljannesvuosi on jo holkatty, vuotta 2012. 

Mitapa on siis jaanyt kateen, vaiko vain kansia?

Juosten kilometreja on taittunut reilu 450, joista maaliskuussa 195. Aika hammentava maara. Viimeiset 60 kilometria olen tampannut uusilla kengilla. Jalat ovat muuten kunnossa, paitsi etta varpaat ovat lievasti muussina. Free Runeja on ikava.

Pyrin juoksemaan viikottain niin pitkan lenkin kuin vauhtia kehittavan lenkin, intervallina tai tasavauhtisena. Pisin lenkki on ollut 17.7 km, kovin ehka perjantaina, Janne Holmenin hengessa pinkomani tasavauhtinen kova lenkki. Pistelin lammittelyn jalkeen 8 km alle 5 minuutin kilometrivauhtia, parhaimmillaan 4:50 kyytia. Ehka hitusen kovempaakin paasisi, ja pidempaan.

Kilpailukalenteria en ole viela edes miettinyt.
Ja maraton ei ole yhakaan vaihtoehto.

Lihaskuntopuolella harjoittelu on tuottanut myos tulosta. Leuanveto onnistuu kolme kertaa putkeen, suorituksen puhtautta en tosin osaa itse arvioida.

Uintirintamalla poikien ehdoilla pulikointi jatkuu. Runsaalla pulikoimisella on tosin hintansa. Jouduin marras-joulukuun taitteessa hankkimaan uuden uimapuvun edellisen hapertuessa kasiin. Nyt myos tama tuore uimapuku on alkanut hapertua, edesta ja takaa. Huuhtelen puvun huolellisesti jokaisen kayttokerrran jalkeen ja ripustan kuivamaan ilmavaan paikkaan. Missa siis vika: onko TYR oikeasti huono vai paikallinen vesi raakaa???

Neljannesvuoden saldona on siis pari rakkoa, pullottavia suonia ja risa uimapuku.

--- Ei huono ollenkaan :)

Mutta entapa tasta eteenpain? Tiedan jo nyt etta huhtikuu tulee olemaan rento kuukausi. Mies on ensin viikon tyomatkoilla, jonka jalkeen olemme koko perheen voimin parisen viikkoa lomalla, vahan siella sun tuolla sun taalla...

Kuva.

Lomailun jalkeen onkin jo toukokuu ja kotiinpaluun aika...

Tanaan, tassa ja nyt

Paivan saa: Aurinkoinen mutta kylma.
Viime viikolla saimme esimakua kesasta. Viiletimme shortseissa ja hellemekoissa, asuimme paivat pitkat ihanassa lammossa, auringon alla. Mutta se on mennytta se. Toivottavasti tosin myos tulevaa.

Paivan raitisilma-annos: Kolme varttia leikkipuistossa.

Kiipelya, keinumista, dumpperilla ajamista, liukumaesta laskemista, isojen tyttojen jututtamista. Aiti kaveli ympyraa ja paleli.

Paivan elementti: Vesi
Kaksi kertaa. Ensin aamupaivalla ja yleison pyynnosta viela illalla uudestaan. Pulikointia lasten kanssa. Eivatkohan he tuolla uitolla uinu kuin murmelit. Aiti ainakin. Uinuu.

Paivan primitiivireaktio: Iiiiik!

Niilo pudotti vaivihkaa taskustaan pari leikkiotokkaa aidin iloksi uima-altaaseen. Ihanaa!

Paivan vihreat, keltaiset, oranssit ja punaiset: Appelsiini, kiwi, omena, mansikka, mustikka, mango, salaatti, porkkana, pinaatti, paprika, kurkku, tomaatti, sipuli ja parsa.
Pari kiloa paivassa, vai miten se meni?

Paivan asu: Sporttinen

Farkut ja lenkkarit --- fleece ja tuulitakki ---
Mita tahan nyt sanoisi? Kun hellemekko ja varvastossut eivat riita...

Paivan treenit: Hiljainen tappaja (BodyRokkia)
60 s vasen toispolvikyykky, painolla
10 s lepo
60 s kyykky, painolla
10 s lepo
60 s oikea toispolvikyylly, painolla
10 s lepo
60 s kyykky, painolla
10 s lepo
60 s kaanteinen punnerrus
10 s lepo
60 s kyykky, painolla
10 s lepo
60 s jalkojen nosto ylakroppaa kannatellen
10 s lepo
60 s kyykky, painolla
10 s lepo
60 s vatsarutistus, jalat 90 asteen kulmassa, paino jalkojen paalla
10 s lepo
60 s kyykky, painolla
10 s lepo
--- ja sitten koko setti uudestaan!
 Paalle 101 punnerrusta otetta vaihdellen.

Juoksut jatin tanaan valiin. Eilinen 13 kilometrin vauhti-iloittelu painoi viela jaloissa.

Paivan pahe: Nutella

Kuva.

Palanen italialaista gourmeeta iltapaivaan :)
Kuva on napattu mielenkiintoisesta lahteesta, kaykaapa lukemassa.

Paivan unet: Zzzz....
Yhdet pienet otin paivalla, ihan vain seuran vuoksi. Younille voisikin suunnata vaikkapa --- nyt.

Mutta entas huomenna?
Aamupaivalla esikoulua, iltapaivalla play datet ja koko perheen hammaslaakarivierailu. Paljon autolla suhaamista ja ruokakaupassakin pitaisi kayda. Ja juoksemassa. Kiirehan tassa tulee!


Mitenkas teilla?

Kenkalyysia

Ystavattareni Suomesta soitti tassa viikolla kysyakseen muun hopo-hopon ohessa kokemuksiani Niken kengista. Han kun oli etsimassa itselleen kevyita kenkia kilpailukayttoon vaki-Asicsiensa rinnalle. Keskustelun lomassa havahduin suomalaisen urheilukaupan todellisuuteen: kenkia ei tuosta noin loydykaan hyllysta valikoiman kapoisuuden takia. Urheilukauppiaat kai luulevat, etta naiset ei juokse, tai eivat ainakaan uusia kevyita kenkia tarvitse. Toinen epakohta, ei tosin keskustelussamme varsinaisesti esiin tullut, on hinnoittelu. Kaikki maksaa siis aivan kamalasti! En tieda saako nykyaan alle 100 euron juuri mitaan jalkaansopivaa. 

Totesin siis itsekseni, etta koska jatkossa kengat taytynee ostaa netista, nyt on korkea aika kokeilla mahdollisimman paljon eri poposia, ihan oman tiedon kartuttamiseksi.

Kurvasin siis perjantaina, pakollisen ruokakauppakeikan yhteydessa, paikalliseen urheiluliikkeeseen. Ja tiedatteko, meidan kylan Olympia Sports ei pettanyt tallakaan kertaa!

Alehyllysta loytyi Niken LunarSwift +2 -kengat, vuoden 2011 mallia, varsin sopuisasti hinnoiteltuna, 37 taalalla. Aiemmin loytamieni LunarGlide +3:sten tavoin, kengat ovat perinteisten vaimennettujen tossujen ja minimalististen Nike Free-tossujen valilta, kevyet ja suhteellisen neutraalisti tuetut kengat.

Koejuoksin kengat eilen juoksumatolla. 11,5 km sujui moitteettomasti, ilman suuria ongelmia. Hiki tuli ja hengastyin, kiitos intervallitreenin. Myohemmin illalla nolasin itseani koripallon merkeissa, edelleen LunarSwiftit jalassa. Koska pojat eivat innostuneet pelikavereiksi, paadyin haviamaan itselleni. Kengilla ei ollut juurikaan vaikutusta olemattomaan pallosilmaani. Sinnikkaalla yrittamisella sain tosin pussitettua pari kolmosta :)

Lisaa testidataa LunarSwifteista siis tarvitaan, joten huomenna taasen matto kutsuu. Tanaan muuttokiireet hairitsivat pahasti muuta suoriutumista :(


Jos siis yrittaisin laittaa juoksukenkiani paremmuusjarjestykseen, niin ehdoton voittaja naissa kisoissa olisi Niken Free Run +2. Ne on vaan niin --- ihanat!

En osaa valehdella kuinka monta tonnia olen kengilla juossut, ainakin yhden, ehka jopa kaksi, mutta takuulla alle kolme (ryhdyin kirjaaman kilometreja heinakuusta 2011 lelun myota). Takana on siis pitka yhteinen matka ilman vammoja ja kolotuksia, varpaankynsia kun ei lasketa. Matkalle mahtuu vesisateessa taaperrettu puolikasennatys, 1:52:45, kuin tappohelteessa silmat sumeana kaahattu 5-mileri 40 minuutin pintaan. Pienia askelia ihmiskunnalle, mutta sopivan lennokkaita nyttemmin 36-vuotiaalle (iiiiik!) juoksunharrastajalle.

Lunarit, seka -Glide +3 etta -Swift +2, jakavat alustavan datan perusteella kakkostilan, rinta rinnan. LunarGlideilla olen holkytellyt sitten helmikuun alun 250 km. Ilman ongelmia. Mutta myos ilman ilotulitusta ja fanfaareja, ilman sita jees!-tunnetta, minka Free Runit tuovat mukanaan askellukseen. Samanlaiset ilmeettomat, eleettomat, tunteettomat, hajuttomat ja mauttomat kengat ovat myos nama LunarSwiftitkin. Lunareilla juostaan, ei lenneta.

Mutta ihan hyvat kengat ne ovat silti.
Kevyet.
Ja kivan nakoiset.
Ihanat neon-tehoste-kasarit ja emmentalit :)

Mahdankohan enaa ikina juosta tavallisilla lenkkitossuilla?

Tonni

Kuva: Nike.

Eilen tuli tonni täyteen ja vielä 7 kilometriä päälle.
Että mitäkö?
No sitä kello kädessä lönköttelyä, hölköttelyä, kipittämistä, juoksemista ja jopa pinkomista.
Olen siis viettänyt 104 tuntia omaa aikaa sitten heinäkuun alun.
Ihanaa!

Vuodenvaihteen jälkeen lisäsin treenikartalle lisää lihaskuntoa täältä. Treenit ovat sopivan lyhyitä ja intensiivisiä, ja ennen kaikkea tehokkaita. Nykyään aikuisten oikeat punnerrukset sujuvat puhtaasti varpaat lattiassa ja tämä rimpulakäsi jaksaa jopa vetää leukaa. Tai siis yhden leuan. Ja tauon jälkeen toisen. Ja kolmannen. Ja Killer Workout  sujuu alle 5:50.

HIIT lihaskuntotreenin lisäksi olen kiusannut itseäni myös intervallitreeneillä juosten. Pyrin kerran viikossa-parissa vetämään "3 minuuttia kovaa - 2 minuttia kovempaa - 1 minuutti vieläkin kovempaa" -sarjan 5 kertaa putkeen. Mitä lie pseudovaikutusta, mutta ihan kuin hapenottokyky olisi parantunut.

Uintirintamalta reportoitakoon että Leo osa jo uida. Sikäli mikäli uintitaidon määritelmä on pysyy hetken jos toisenkin pinnalla ilman ulkopuolista apua. Poika on taidosta innoissaan :)

Vieraissa kengissä

Luottokenkäni juoksemiseen ovat jo usean vuoden ajan olleet Niken Free Runit, nykyiset taitavat olla mallia Free Run +2. Kengät ovat kaikin puolin ihanat, mutta ne kestävät hyvinä vain rajallisen määrän kilometrejä. Vähäisen vaimennuksen takia suositeltava vaihtoväli on 300 - 500 mailia (500 - 800 km). 

Rakkailla kokomustilla kilometrientappajillani tuo 800 km on tullut täyteen jo vähän aikaa sitten. Juostessa ne vielä menettelivät, mutta intensiivinen hyppy / high-knees harjoittelu tässä päivänä muutamana miltei tuhosi jalkaterät. Oli siis aika ottaa luottokortti käteen ja käydä --- paikallisessa urheiluliikkeessä.

 

 

Tarjolla oli toki myös Niken Free Runeja, mutta mieleni teki kokeilla jotain muuta. Alehyllystä bongasin sitten parin Niken Lunarglide +3:a. Myyjä rullasi sopivasti paikalle ja kyselin häneltä muutaman hassun kysymyksen, kun en oikein osaa tätä kenkien hankintaa sen kummemmin tieteellistää. Hän haki takahuoneesta pyytämäni koon, kokeilin kenkiä ja kyllähän ne jalkaan sujahtivat. 

Ei siis muuta kuin kassan ja ruokakaupan kautta kotiin.

 

Tänään kävin sitten koejuoksemassa kengät.

Laitettuani kengät jalkaan aloin miettimään kenkien kokoa. Ostin vanhasta tottumuksesta ja sen kummemmin miettimättä koon US9.5, koska se on Free Runieni koko. No, Free Runit ovat hitusen pientä kokoa, joten Lunarglideissä koko US9 olisi saattanut riittää. Nyt kenkien kärjessä on se reilu sentti tyhjää, joka ei toivon mukaa ole liikaa, kenkä kun ei kuitenkaan hölsky. 

Toinen mietityttänyt juttu oli kenkien tuntuma verrattuna vanhoihin. Free Runit ovat minimaalisesti vaimennettuja, nk. paljasjalkajuoksukenkiä ja ne istuvat jalkaan kuin sukat. Lunarglide on heti paljon kenkämäisempi, vaikka onkin vaimennukseltaan pikemminkin paljasjalkakenkien ja perinteisten vaimennettujen juoksukenkien välistä. Tuntui siis oudolta juosta kengät jalassa.

Lisäksi säädin vielä ihan omiani kenkäanturin ja sykevyön kanssa. 

Niin pahasti uudet kengät saivat siis pasmani sekaisin. 

Säälittävää.

 

Kipittelin kuitenkin tuntemuksiani kuulostellen talvikauden pitkän lenkin, 

reilut 10 mailia / 16 km. 

 --- Tai siis ensimmäisen puoli tuntia opiskelin kuinka tehdään oikeaoppinen *nam* juustokakku ja silkkisen *slurps* pehmeä suklaakakku. Kokkausohjelmat ovat siis sittenkin hyvää juoksuviihdettä! Loppuajan jatkoin kuolaamista Geroge Clooneyn parissa. Out of Sight on niin nähty, mutta kyllähän sitä, noin niin kuin hätätilassa ja paremman puutteessa ;)

 Alkusähläämisistä huolimatta lenkki sujui kivuttomasti ja kengät toimivat kuten juoksukenkien tuleekin toimia. 

Ajattelin antaa siis Lunarglideille mahdollisuuden. Ja toiveikkaan thumbs upin.

Sitäpaitsi, alle 60 taalaa 110 taalan kengistä ei ole paha rasti. 

Oikeastaan se on aika hyvä diili :)

--- Ja hätävarana minulla on miltei korkkaamattomat, ihanan siniset Free Run +2:t konttiin pakattuna jossain päin Bostonia, odottamassa sitä muuttoa...

Milloinkohan se Nike alkaa oikeasti sponsoroimaan minua? En pistäisi yhtään hanttiin ;)