Vähän kuin julkkis

Kuva.

Jompi kumpi laadukas kotimainen iltapäivälehti julisti taannoin: Beyonce on kuihtunut silmissä! Laulajatar sai lapsen viisi kuukautta sitten, jonka jälkeen hän on treenannut hullun lailla ja syönyt vain salaattia karistaakseen vauvakilot ennen esiitymislavoille paluuta. Laulajatarhan ei aio pitää äitiyslomaa, koska omien sanojensa mukaan lapsen saaminen ei ole sairaus.

No, viime viikonloppuna hän teki sen suuren paluun ja esiintyi ensimmäisen kerran sitten Blue Ivy-tyttärensä syntymän. 27 kiloa kevyempänä!

Minäkin olen laihtunut 27 kiloa, Niilon syntymän jälkeen. Aikaa siihen meni 8 kuukautta. Minulla ei ollut personal traineria. En käynyt kertaakaan kuntosalilla saati ollut dieetillä. Minä kävelin päivät pääksytysten rattaita työntäen ja kun en kävellyt, pikkumies ryysti kiloja tisseistä pihalle.

Esikoisen jälkeisen neljän viikon comeback-keikan töihin tein muksun ollessa vajaa 9 kuukautta vanha. Mies oli silloin kotona isäkuukautta viettämässä. 11-kuukautisena poika meni sitten oikeasti päiväkotiin molempien vanhempien palatessa lavoille.

Kumpikaan laadukas iltapäivälehti ei tehnyt tästä juttua.
Edes paria riviä takasivulle.
Onneksi.

Kuva.

Pari viikkoa sitten taisi jopa itse Daily Mail uutisoida shokeeraavan uutisen: Britney Spears repii stressaantuneena kynsinauhojaan. Ja X Factorin tuomarointi stressasi, ihan kynsinauhoihin saakka. Ihmekös tuo. Itseäkin saattaisi itkettää epävireisen Baby One More Timen kuunteleminen, miljoonakorvauksista huolimatta.

Samassa uutisyhteydessä taidettiin muistella myös Britneyn muutama vuosi takaperin tapahtunutta romahdusta, joka päättyi siihen kuuluisaan omakätiseen hiustenajeluun ja isän houlhouksen alle joutumiseen. Avioero, röpöttely ja huono seura koitui turmioksi teinipopparille, jota Dr. Phil olisi kovasti halunnut ongelmissaan auttaa.

Minäkin revin stressaantuneena kynsinauhojani, kynsienpureskelun lomassa. Näin pari viikkoa muuton jälkeen stressihuippu alkaa olla takana ja kädetkin näyttävät jo miltei esittelykelpoisilta. Kunnon manikyyriä kaipaisivat.

Lyhyt hiusmuoti on tuttu sekin, noin vuodelta 1996. Kalju en ollut, mutta sellainen siilitukka kuitenkin. Romahduksesta ei voi kohdallani puhua, vaikka huonoa seuraa ja röpöttelyä opiskeluaikaan liittyikin. Kokeilu mennee siis tilapäisen mielenhäiriön piikkiin.

Niin, ja kampaajaa käytin.
Enkä suvereniteettiani menettänyt.

Melkein julkkis. Paitsi että minä en laula.

Lopputulema on kuitenkin se, että vaikka Sinead O'Connor näyttikin silloin Nothing Compares 2 U:n aikoihin todella vetävältä sänkitukalta, niin minulle saati Britneylle se ei sovi.

Toivottavasti tämäkään uutinen ei pääse laajemmalti otsikoihin.
Tai Tohtori Kiminkinen riennä apuun.

Karvaisen naisen paluu

Kuva. 

Yksi modernin maailman komplekseja on naisen karvat.

Hiusten pitaa olla paksut, kulmat siistit ja rapsyripset pitkat ja tuuheat. Viiksia ei saa olla, eika kainalokarvoja, ei napajouhia saati kinttukarvoja. Tirkistelijoille tiedoksi, etta majavat jatan tassa postauksessa rauhaan. Sori.

Muistan vielakin kuinka 16-vuotiaana isoveljeni kaveri, Anssi nimeltaan, ihmetteli kahvipoydassa kuinka naisillekin kasvaa viikset. Loysin pinsetit aika nopeasti.

Judossa, noin samanikaisena, pari-kolme vuotta nuorempi poikajudoka kehtasi mattorandorissa valittaa saarisangen raapivan. Siis voi tsiisus! Kokeilin karvanpoistoaineet, kylmavahat ja kuumavahat. Iho lahti mutta karvat jai. Ei ollut siis gilletten voittanutta, sangesta huolimatta.

2000-luvun puolivalissa vahan rinnalle tuli sokerointi. Sanoivat etta kun sinnikkaasti kay sokeroittamassa karvojaan, lopulta kasvu hidastuu tai ainakin karvan laatu muuttuu ohueksi ja untuvaiseksi. Katinkontit! Kavin vuoden-pari saannollisesti sokeroittamassa mm. saariani. Ihan samanlaista tikkua kasvoivat ja samaan tahtiin kuin ennenkin.

Jossain vaiheeessa mietin jopa laser-hoitoa. Siina karvatupet poltetaan yksitellen laserilla ja riittavan monen kaynnin jalkeen karvankasvun pitaisi loppua kokonaan. Ehka. Toimenpide maksaa muutaman tuhatlappusen, riippuen kayntikerroista. Varasin pari vuotta sitten jopa tutustumiskaynnin laserointiklinikalle, jonka kuitenkin peruin viime metreilla. Tulin jarkiini. Se ehka ei riita, varsinkin kun niilla tuhatlappusilla ostan gilletteja kevyesti koko loppuelaman tarpeen ja enemmankin.

Karvat siis ovat ja pysyvat. Viiksia nypin silmat kyynelissa samalla kun pidan tummia kulmiani ojennuksessa. Muita alueita raavin venuksellani, useita kertoja viikossa. Talvella karvat pysyvat hyvin kurissa, mutta nain kevaalla... Samalla kun luonto heraa, heraavat karvani. Jos hiukseni kasvaisivat samaan tahtiin kuin saaritikkuni kevaalla, minulla olisi parissa kuukaudessa hiukset puoleen selkaan. Yngh!

Mutta jos nyt jotain positiivista naista karvoista ---
Nailla geeneilla minun ei tarvinne koskaan tatuoida kulmakarvojani.

Jatan nyt talla kertaa kysymatta miten teidan karvanne voivat ;)

Vähemmän suunniteltu juttu

Klo 16:35
Avaan hiukseni aamulla sitaistulta hätäponinhäntänutturalta. Yritän harjata takkuista leijonanharjaani. Hiusharja tarttuu hiuksiin kiinni.

Klo 16:37
Raivoisaa googlaamista hakusanoilla "hairdresser Westford MA".

Klo 16:40
Puhelinsoitto miehelle töihin:
- Hei! Meneekö sulla tänään myöhään?
- No ei tämä työpäivä tunnu loppua näkevän. Miten niin?
- Minun on pakko päästä tänään kampaajalle. Minä en jaksa enää!!!

Klo 19:00
Istahdan kampaajan pallille. Pesu, leikkaus, föönaus ja juorujen päivitys siitä lehdestä, jonka kannessa on se raskaana oleva Kardashian.

Klo 19:45
Kotiutuminen alkutilannetta toistakymmentä senttiä lyhyemmissä hiuksissa. Mies nielaisee kahdesti nähdessään.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja pöh!