Showing posts with label Minäkuva. Show all posts
Showing posts with label Minäkuva. Show all posts

Wednesday, June 6, 2012

Loppuelämän ensimmäinen päivä


Kävin tänään töissä. Allekirjoittamassa paperin.
Olen vapaa. Vapautettu.

Vielä kun keksisi miksi ryhtyä isona.
Paitsi viisaaksi.
Ja lempeäksi.

Ja tanssimaan kuin Roisin Murphy.

Tuesday, May 29, 2012

Vähän kuin julkkis

Kuva.

Jompi kumpi laadukas kotimainen iltapäivälehti julisti taannoin: Beyonce on kuihtunut silmissä! Laulajatar sai lapsen viisi kuukautta sitten, jonka jälkeen hän on treenannut hullun lailla ja syönyt vain salaattia karistaakseen vauvakilot ennen esiitymislavoille paluuta. Laulajatarhan ei aio pitää äitiyslomaa, koska omien sanojensa mukaan lapsen saaminen ei ole sairaus.

No, viime viikonloppuna hän teki sen suuren paluun ja esiintyi ensimmäisen kerran sitten Blue Ivy-tyttärensä syntymän. 27 kiloa kevyempänä!

Minäkin olen laihtunut 27 kiloa, Niilon syntymän jälkeen. Aikaa siihen meni 8 kuukautta. Minulla ei ollut personal traineria. En käynyt kertaakaan kuntosalilla saati ollut dieetillä. Minä kävelin päivät pääksytysten rattaita työntäen ja kun en kävellyt, pikkumies ryysti kiloja tisseistä pihalle.

Esikoisen jälkeisen neljän viikon comeback-keikan töihin tein muksun ollessa vajaa 9 kuukautta vanha. Mies oli silloin kotona isäkuukautta viettämässä. 11-kuukautisena poika meni sitten oikeasti päiväkotiin molempien vanhempien palatessa lavoille.

Kumpikaan laadukas iltapäivälehti ei tehnyt tästä juttua.
Edes paria riviä takasivulle.
Onneksi.

Kuva.

Pari viikkoa sitten taisi jopa itse Daily Mail uutisoida shokeeraavan uutisen: Britney Spears repii stressaantuneena kynsinauhojaan. Ja X Factorin tuomarointi stressasi, ihan kynsinauhoihin saakka. Ihmekös tuo. Itseäkin saattaisi itkettää epävireisen Baby One More Timen kuunteleminen, miljoonakorvauksista huolimatta.

Samassa uutisyhteydessä taidettiin muistella myös Britneyn muutama vuosi takaperin tapahtunutta romahdusta, joka päättyi siihen kuuluisaan omakätiseen hiustenajeluun ja isän houlhouksen alle joutumiseen. Avioero, röpöttely ja huono seura koitui turmioksi teinipopparille, jota Dr. Phil olisi kovasti halunnut ongelmissaan auttaa.

Minäkin revin stressaantuneena kynsinauhojani, kynsienpureskelun lomassa. Näin pari viikkoa muuton jälkeen stressihuippu alkaa olla takana ja kädetkin näyttävät jo miltei esittelykelpoisilta. Kunnon manikyyriä kaipaisivat.

Lyhyt hiusmuoti on tuttu sekin, noin vuodelta 1996. Kalju en ollut, mutta sellainen siilitukka kuitenkin. Romahduksesta ei voi kohdallani puhua, vaikka huonoa seuraa ja röpöttelyä opiskeluaikaan liittyikin. Kokeilu mennee siis tilapäisen mielenhäiriön piikkiin.

Niin, ja kampaajaa käytin.
Enkä suvereniteettiani menettänyt.

Melkein julkkis. Paitsi että minä en laula.

Lopputulema on kuitenkin se, että vaikka Sinead O'Connor näyttikin silloin Nothing Compares 2 U:n aikoihin todella vetävältä sänkitukalta, niin minulle saati Britneylle se ei sovi.

Toivottavasti tämäkään uutinen ei pääse laajemmalti otsikoihin.
Tai Tohtori Kiminkinen riennä apuun.

Sunday, May 13, 2012

Oikea aika

Kuva.
Tasta on jo aikaa, kuukausi jos toinenkin, kun eraassa blogissa sivuttiin aihetta milloin hankkia lapsia. Blogin kirjoittaja, alle kolmikymppinen nainen, oli kauhuissaan, koska laakari oli terveystarkastuksessa kannustanut lisaantymaan pikaisesti kun se on viela helppoa. Nainen ei vain ollut viela valmis. Han halusi ensin tehda uraa ja kerata sen taydellisen vaatekaapin taynna kenkia, laukkuja ja muita asusteita. Sitten vasta, sitten kun han ja vaatekaappi on valmis, sitten on lasten aika.

Miten taman nyt sanoisin ---
Se oikea aika ei ole koskaan. Ja silti se voi olla juuri nyt.

Laakari oli siina aivan oikeassa, etta biologinen kello tikittaa. Raskaaksi on helpointa tulla parikymppisena, kolmenkympin jalkeen homma on jo hitusen vaikeampaa. 35 vuoden rajapyykin jalkeen hedelmallisyys suorastaan romahtaa. Aina edes hedelmallisyyshoidot eivat auta.

Biologisesta nakokulmasta naisen on myos vaikeaa saada lasta ilman miesta ja painvastoin. Nain koeputkien aikana ei aivan mahdotonta, mutta vaikeaa kuitenkin. Satunnaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan loytaminen rajatusti vain itse lisaantymistapahtumaan on toki mahdollista, mutta suosittelen tutustumaan tulevan lapsen geeniperimaan hieman pitempaan kuin sen yhden illan. Itsellani on kokemusta nk. elamankumppani-ratkaisusta, josta olen tykannyt kovasti. Puolisosta kun on oikeasti iloa ja ylimaaraisista kasista lastenhoidossa hyotya. Tassa kohtaa isoksi ongelmaksi voi nousta mista ja miten loytaa tallainen elamankumppani naina aikoina. Ja kuulkaas, siskot ja veljet, mina en tieda. Vahingossa tuo omakin loytyi.

Eika tama kromosomimyrsky tahan lopu. Ajoitus on kokonaan oma ongelmakenttansa. Milloin on siis oikea hetki kertoa tuolle valitulle elamankumppanille, etta on aika lisaantya ja perustaa perhe? --- Kun silta tuntuu. Loputomiin ei kuitenkaan kannata odottaa. Jos kotileikkien ehdottelu terminoi koko parisuhteen, leikki pitaa aloittaa alusta. Itse olin onnekas. Minulle vastattiin heti ensimmaisella kerralla niin kai sitten.  

Uran puolesta oikeaa aikaa lapsille ei ole. Toisaalta, nainen ei taida koskaan olla siina taysin oikeassa uraiassa tyonantajien mielesta. Koko hedelmallisen ian toissa pelataan raskautta ja aitiyslomaa ja oooamgee-kolmen-vuoden-hoitovapaata. Etta terveisia vain toimistolle! Neljankympin jalkeen nainen taas alkaa olla liian vanha esittamaan paaosaa. Viisikymppisena viimeistaan olet ikaloppu ja paaset vain avustajaksi tai korkeintaan TV-elokuvien sivuosiin, paitsi jos olet Meryl Streep.

Lopuksi, jos mietitaan henkista kypsyytta, kayttaen esimerkkina --- yllatys yllatys --- itseani, parikymppisena aitina olisin ollut keskenkasvuinen ja aivan hukassa. Ei minulla ollut taydellista vaatekaappia, mutta se oli puutteistani pienin. Minulta puuttui monta oppituntia elamasta ja itsestani. Taitoni eivat olisi riittaneet aitiyteen saati parisuhteeseen. Kolmekymppisena takana oli enemman elamaa, virheita ja viisautta. Takkiin oli tarttunut noyryytta ottaa pieni elama vastaan ja selkarankaa kestaa se pystypain. Koska oikea puolisokin oli jostain rinnalle loytynyt ja jaanyt, sain ensimmaisen lapseni 30-vuotiaana. Se oli minulle oikea aika.

Ja mita tulee lasten tekemiseen ---
Pojillani on keskenaan 2,5 vuotta ikaeroa, tahdostamme riippumatta. Valissa tapahtui jotain tavallista, sellaista josta usein vaietaan. Lapsia ei siis tehda. Niita saadaan.

Hyvaa aitienpaivaa kaikille, aivan kaikille aideille!

Friday, April 27, 2012

Uusi musta

Taytin maaliskuussa vuosia. Kolmekymmentakuusi.
Mieheni kysyi mita haluan syntymapaivalahjaksi.
- Bikinit.
Mitapa muuta sita tassa iassa enaa tarvitsee.

Tarkoituksenani oli hankkia klassiset, eleettoman tyylikkaat mustat bikinit.


Aikani mallailtuani totesin, etta punainen on uusi musta.
Tassa iassa kun ei enaa tarvitse juuri pyydella anteeksi, oloaan.

Testasin bikinit menneella viikolla Isla Verden beachilla Puerto Ricossa.
Ja hyvinhan ne toimivat :)


Mika on sinun uusi musta?

Thursday, April 19, 2012

Opojen kauhu

Niilo ilmoitti tassa taanoin mika hanesta tulee isona:
- When I grow up I will become a truck driver, a star fighter, a space man and a farmer.
Asia on siis sita myoten selva. 
Ja Pekka-enolle vain terveisia, tilan tulevaisuus on taattu :)


Aitini mukaan isoveljenikin oli noin 6 vuotiaana ilmoittanut, etta hanesta tulee isona insinoori. Ja sehan hanesta tuli.

Aitini ei muistanut, etta mina olisin koskaan halunnut miksikaan. No, en minakaan. Haluamisen sijaan asiat ovat vain tapahtuneet minulle, ehka jopa hieman suunnittelematta ja yllattain.

Teinina kuvittelin ryhtyvani lakimieheksi, mutta kaytyani preppauskurssit, luettuani paasykoekirjat 6 kertaa ja syotyani rusinoita paasykokeissa, totesin etta paikka ei ollut minua varten. Kysymysten perusteella olisin voinut ihan hyvin lukea vaikka puhelinluettelon ulkoa. Taten en koskaan edes kysynyt paljonko jain sisaanpaasysta vajaaksi.

No, fiksuna tyttona olin oikeustieteellisen lisaksi kaynyt myos tekun paasykokeissa ja pistellyt muitakin papereita liikenteeseen. Lakkiaisten jalkeen minulla olikin edessa vaikea valinta, joko matematiikan opinnot lahiyliopistossa tai insinooritieteen taiteilut tekussa toisella puolen Suomea. Valitsin jalkimmaiset. Ihan vain --- siksi.

Tekussa opintosuuntani valinta tapahtui sekin vaiston varassa. Hain teknisen journalismin linjalle ja vasta paasykokeissa minun piti valita tekninen suuntatumisvaihtoehto. Valittavana oli kone, prosessi ja sahko. Valitsin keskimmaisen, koska en tarkkaan ottaen tiennyt mita se on. Toisena opiskeluvuonna erikoistuin viela ymparistonsuojelutekniikkaan. Niin tai nain, aivan liikaa kemiaa jouduin lukemaan. Orgaanista, epaorgaanista, analyyttista, fysikaalista --- jaikohan viela joku puuttumaan? Eika unohdeta niita labrojakaan.

Valmistuin tekusta normiajassa eli neljassa vuodessa, vaikka olin aktiivinen niin opiskelijapolitiikassa kuin muussa kevytmielisessa rientelyssa. Lisaksi vietin neljannen vuoden ulkomailla vaihdossa. Opiskelin Napolin yliopistossa, tein siella paattotyoni muovijatteiden havittamisesta pyrolyysilla. Lahdin vaihtoon puolivitsilla, asiaa sen kummemmin harkitsematta. Samoin Italia kohdemaana valikoitui ihan vain silla perusteella, etta kukaan ei ollut koskaan aiemmin siella ollut. Arvannette myos, etta en osannut kielta sanaakaan saapasmaahan muuttaessani. Ja ei, ainakin vuonna 1998 hyvin harva paikallinen osasi englantia Napolin korkeudella. Italian kanssakin oli vahan niin sun nain.

Insinoori AMK:ksi valmistumisen jalkeen mietin noin nanosekunnin DI:ksi jatkamista. Ajatus matematiikan, fysiikan ja kemian lukemisesta ei kuitenkaan tehnyt kesaa. Jattaydyin siis tallaiseksi, yksinkertaiseksi.

Sitten valmistumisen, kesan 1999, olen ollut koko ajan toissa tai paremminkin tyosuhteesssa, onhan nama lapsetkin tullut saatua. Prosessi- saati ymparistoalan toita en ole tehnyt paivaakaan. Teknista markkinointia ja muuta journalistiikkaa olen harrastanut, enimmakseen englanniksi, ilman sen kummempia kieliopintoja. Vuodesta 2005 olen toiminut kaikkien alojen erikoisasiantuntijana, maailmalla, asiakasrajapinnassa.

Nyt, vuonna 2012, olen jalleen perimmaisten kysymysten aaressa:
Mika minusta tulee isona?
Miksi 5-vuotiaani tietaa sen? Miksi veljenikin tiesi sen 6-vuotiaana? Miksi mina en tieda sita viela 36-vuotiaanakaan?

Viimeiset kolme vuotta taalla kaukanapoissa tekisivat minusta aivan taydellisen yksityissihteerin. Ongelmanratkaisukyky on hioutunut huippuunsa. Kaikesta voi selvita, tavalla tai toisella. Toisaalta, kotitalousopettajankin homma voisi olla ihan jees, ainakin kesakuun alusta elokuun puoleenvaliin. Lisaksi mina pidan kokkaamisesta, leipomisesta, siivoamisesta ja pyykinpesusta. Mutta jos joku mankeloisi suklaapatukan (tositarina), huutaisin.

En tieda. Tieda en.
Ehka jatkan vain elamaa vahemman vakavasti.
Ilman karttaa ja ilman 5-vuotis suunnitelmaa.
Ihan vaiston varassa.
Lahdetaan vaikka siita, etta isona minusta tulee viisas ja lempea.

Joko sina tiedat mika sinusta tulee isona?

Tuesday, April 3, 2012

Stupid is as stupid does

Sama paa kesat talvet?


Ehka. 

Hetken mielijohteesta eilen, 
kampaajalla hinnastosta huomasin rivin "highlights",
tuovat sita todellista luonnetta paremmin esille. 

Sita, joka etsii avainta kadestaan. 
Miettii puhelimessa minne on mahtanut puhelimensa piilottaa.
Ja sita, joka laittaa jokaisen kampaajakayntinsa blogiin muistiin.

Kun muuten ei muista.
Vahemman blondit kayttaisivat ehka kalenteria.

Siina vaiheessa kun merkkaan "ne" tanne, niin saa toki huomauttaa.

Ehka olisi pitanyt kahertaa.
Meikata paremmin.
Vareja koetin saataa, mutta ei mennyt sekaan putkeen.

Tuesday, February 28, 2012

Iso perse ehkä

Jahans, helmikuu. 
Se olisi siis jokakeväisen sie-oot-just-hyvä-noin -postauksen aika.

Ja tuosta postaukselle taustamusiikkia.

Äly ja väläys sentään!
Olen tuosta biisivalinnasta niin ylpeä ;D
Voittaa sen ensin valitsemani brunomars-jollotuksen niin kuus-nolla!
Mutta asiaan ---


Näin kevään kynnyksellä lehtien kansissa laihdutetaan.
Pudotetaan kilvan paunoja ja kiloja.
Kiinteytetään ja hävitetään selluliitti.
Trimmataan kroppa siihen ultimate rantakuntoon.
Helposti ja vaivattomasti.

Myös Blogistaniassa laihdutetaan. Vähällä vaivalla löytää kymmeniä ja taas kymmeniä kevääksi/kesäksi/kanarianlomalle/loppuelämäksi kuntoon -projekteja. Projekteille on yhteistä tiukat tavoitteet yhdistettynä tiukkaan aikatauluuun. Hyväkarpataan ja syödään puhtaasti, kasviksia ja vähärasvaisia proteiineja. Pastat, leivät ja muut nopeat hiilarit että herkut ovat pannassa. Päivittäiset kalorimäärät pyörivät siinä 1000-1300 kcal paikkeilla, määrä josta ei tule kuin vihaiseksi. Ja bodypumppia, bodyrokkia, tracyanderrsonia, punttia, spinningiä, stepperiä ja lenkkiä väännetään verenmaku suussa. Ja sitten kun paino ei putoakaan edes sitä 500 grammaa viikossa, dieetti ei pidä, tai sohva kutsuu salia kovemmalla äänellä, itseruoskinnalla ei ole rajoja. Kun ei se olekaan niin helppoa. Ei, vaikka lehden kannessa niin sanottiin.

Silti.
On pakko pitäytyä suunnitelmassa.
Pakko laihtua.
Pakko mahtua niihin farkkuihin.
Ja pikku-pikku bikineihin.
Pakko!
Koska vain silloin voi olla onnellinen.
Vaikka olisi vasta 18 ja koko elämä edessä!

Siskot: ei näin!

Tunnustetaan. Olen itsekin hukannut elämääni ja kuluttanut aika monta kevättä. Miettimällä ja tuskailemalla. En elämän tarkoitusta vaan takapuolta ja reisiä. Olen laskenut suupaloja ja manannut olematonta itsekuria. Hassua sikäli, koska olen aina ollut enemmän tai vähemän normaali. 170 cm pitkä, noin 64 kiloinen ämmä.

Mitä nyt tuoreena vaimona, työstressin ollessa pahimmillaan ja matkapäiviä yli 60 vuodessa, paino puhkaisi hetkellisesti 70 kilon maagisen rajan. Niin, ja esikoista odottaessa onnistuin turpoamaan yli 90 kiloiseksi. Ja nimenomaan turpoamaan, kun olisinkin karkkia ja suklaata syönyt!

Sitten vain lakkasin huolehtimasta. Ei vain ollut enää aikaa, kun oli elämääkin elettävänä. Lopputulemana olen pienempi kuin koskaan. Ämmästä on siis tullut ihan ässä, vahingossa. Loukkaannun silti verisesti, jos joku sanoo minun olleet lihava tai edes lihavampi. Hassua. Joskus en ymmärrä itsekään tätä naisen mieltä.

Olenko nyt siis onnellisempi tai parempi ihminen.?
Kyllä ja en. Ei se ole se koko vaan asenne, joka ratkaisee.
Ja sitä on just niin hyvä kun itse päättää.
Täydellinen. 

Ja tutkimusten mukaan alle 5-vuotiaiden lasten äitien kalorinkulutus on 400 kcal suurempi kuin lapsettomien kanssasisartensa. Että ihan huoletta voi heittää hetulaan ne iltapäiväpullat ;D

Ottakaa siis iisisti, blogisiskot.
Älkääkä näännyttäkö itseänne.
Elämässä on lupa myös herkutella, vaikka joka päivä, vähäsen.
Ja jumppaamisen voi aloittaa vaikka joraamalla taustamusiikin tavoin  ;D

Sunday, October 30, 2011

Äitini tytär

Mieheni sai minut tänään kiinni rysän päältä. Hän löysi minut siivoamasta kylpyhuonetta. 
- Siis miksi?
- Näkisitpä vain kuinka sotkuista täällä on.
(Kesän jälkeen päälle laitettu lämmitys kierrättää pölyä turhankin tehokkaasti.)
- No mitä sitten? Mehän muutamme pois maanantaina.
- Öh... En halua että seuraavat asukkaat pitävät meitä siivottomina porsaina.
Mitäpä sitä kiertelemään. Olen äitini tytär.

Lisäksi olen tällä viikolla imuroinut pari-kolme kertaa, pessyt täkit, tyynyt, verhot, matot --- kaiken. Että on sitten puhdasta minkä kanssa muuttaa.
Äitini tytär siis tässäkin suhteessa.

Lieventäväksi asianhaaraksi kuitenkin katsottakoon se, että minä en ole kutsunut paikalle putkimiehiä puhdistamaan asunnon putkia. Eräs vanha työkaverini näin teki, poismuuttaessaan. Putkimiehillä oli kuulemma pokassa pitelemistä. Mutta toki putket pesivät kun kerta niin pyydettiin.
--- Ja tämä tarina on tosi.

Thursday, October 27, 2011

Yksinkertaista elämää etsimässä

Kysyessäni taannoin Goolgelta mitä se tietää herra Thoreausta, törmäsin tähän.

Skeptisesti ajatteleva insinööriminä vain tuhahtaisi ja sivuuttaisi lyhyesti koko sivuston. Oravanpyörästä pois hyppääminen, hienosti sanottuna downshiftaaminen, kuulostaa juuri niin etuoikeutetun, länsimaisen ihmisen hipahtavalta skitsoilulta. Vähän samalta kuin kanan syömättömyys ja nahkakenkien käyttämättömyys. Ylellisyydeltä, johon vain tarpeeksi varakkailla on varaa.

Mutta annataan tyypille mahdollisuus, vapaassa maailmassa kun eletään. Kyseessä on siis nelikymppinen mies, tietotekniikkayrittäjätaustalla. Henry Thoreaun Elämää metsässä -teos innosti hänet muuttamaan radikaalisti eläämänsä, löytämään oman tapansa elää vapaana ja onnellisena. Mies on tehnyt hyvää ja määrätietoista työtä, tehnyt rohkeita ratkaisuja tavoitteensa saavuttamiseksi. Minusta ei moiseen olisi --- vai olisiko?

Katsotaan, elämä vapaana ja onnellisena, miten se onnistuu hänen vinkkejään noudattaen:
1. Poista turhat tavarat.
Katso ympärillesi, etenkin kotonasi. Ovatko kaikki esineet ympärilläsi tarpeellisia, hyödyllisiä ja esteettisiä? Jos ei, niin siivoa, myy ja lahjoita turhakkeet pois. Voit aloittaa vaikka yhdestä huoneesta, komerosta tai laatikosta kerrallaan.
Tätä turhasta luopumista on tullut harrastettua hyvinkin aktiivisesti viimeiset pari-kolme viikkoa. Sanovat sitä muuttamiseksi. Huomenna tulevat muuttomiehet pakkaamaan konttiin ensimmäisen erän, maanantaina loput. Seuraavat ainakin 2 kuukautta eletään siis minimitarpein, suoraan matkalaukusta. En voi sanoa odottavani koettelemusta vilpittömän innoissani.
No, kerron sitten joskus kuinka valaistuin --- tai sitten en.
2. Poista turhat sitoumukset
Katso kalenteriasi, katso erääntyviä laskuja. Sovella samaa periaatetta, ovatko nämä kaikki sitoumukset minulle tärkeitä ja hyödyllisiä. Poista turhat sitoumukset. Jos tämä tuntuu vaikealta, poista edes yksi sitoumus elämästäsi ja tarkkaile, miltä se tuntuu.

Ulkomaille muuttaminen on toiminut luonnollisena karsijana. Jäljelle on jäänyt vain se oleellisin. Jos nyt vielä jotain karsisi, niin voisin hyvinkin luopua omasta luottokortistani. Tilalle ottaisin luonnollisesti mieheni sellaisen :)
3. Älä osta lisää
Turhista tavoroista luopuminen ei auta, jos heti ensi viikolla riennät ostamaan lisää samppanjavispilöitä ja sähköisiä korkinavaajia. Tärkeintä elämässä on sisältö, ei tavarat. Osta ainoastaan, jos todella tarvitset jotakin. Jos haluat ostaa jotakin, lykkää ostopäätöstä vaikka parilla viikolla. Jos kahden viikon päästä tuntuu vielä siltä, että tarvitset jotakin, niin osta se.

Tämä olisi hyvä tavoite. Sen voisi aloittaa vaikka --- tadaa --- joululahjoista. Kaikkea tavaraa siis löytyy yllin kyllin.
Mutta jos nyt joku haluaisi jotain tälle mammalle antaa, niin muutossa kärsinyt naama kaipaisi kyllä kunnon kasvohoitoa. Eikä tarvitse välttämättä ihan jouluun asti odottaa tämän lahjan kanssa. Että *wink*wink* sinne rakkaan puolison suuntaan :)
4. Vähennä tekemistäsi
Tee asioita, joilla on merkitystä enemmän. Tee vähemmän merkityksellisiä asioita vähemmän. Koko ajan ei ole pakko tehdä jotakin. Voit vain olla rauhassa ja ajattelemattakin. Jätä joskus vaikka elokuva väliin ja mene luontoon kävelemään. Istu rauhallisella puistonpenkillä. Jos et voi nauttia nykyhetkestä, miten voisit nauttia huomisesta?
Näin puoliksi karjalaisilla geeneillä varustettuna tuo mitääntekemättömyys on aika tekemätön paikka. Ajattelemattomuutta taasen tulee joskus harrastettua ihan ajattelemattakin. Sekin ihan itäistä geeniperimää.

5. Vähennä tavoittaitasi
Jotkut ihmiset asettavat tavoitteita. Olin itsekin tällainen joskus. Minulla oli10 tavoitetta ja usein huomasin, että suurin osa jäi toteutumatta. Nykyään minulla on vuositasolla yksi tavoite, joka on linjassa arvojeni ja laajemman tarkoitukseni kanssa.

Minulla on tällä hetkellä vain yksi tavoite: selvitä seuraavista kahdesta kuukaudesta hengissä ja edes vähän hyväntuulisena.

6. Selvitä itsellesi arvosi
On vaikeaa löytää suuntaa elämässä, jos ei tiedä mitä haluaa. Pysähdy rauhassa tutkailemaan elämääsi. Mitä haluaisit tehdä elämässäsi? Mistä nautit? Millaiset ihmiset ovat sinulle tärkeitä? Mistä pidit lapsena? Älä huolestu, jos et löydä vastauksia saman tien. Tärkeintä on aloittaa kyselemään.

Mistä sen tietää, milloin sen tietää, mikä haluaa isona olla? Ehkä minun täytyy sittenkin ryhtyä kotitalousopettajaksi.

7. Syö yksinkertaisemmin
Syö tuoretta ja terveellistä ruokaa. Ruuan valmistaminen voi olla hauskaa. Tiedät ainakin varmasti, mitä syöt, kun olet valmistanut sen itse. Tänä aamuna nautin itse luonnonmukaisesti viljeltyjä tomaatteja, kotona tehtyä leipää ja itse valmistettua levitettä. Yhdessäkään aineosassa ei tarvinnut miettiä, mitä lisäaineita ruoka sisälsi.

Meillä syödään kotona tehtyä, raaka-aineista asti itse rakkaudella väkerrettyä ruokaa. Tulevaisuudessa, sitten joskus, osan hedelmistä ja vihanneksista voisi kasvattaa itse. Lyhyellä tähtäimellä leipää ja sämpylöitä voisi ryhtyä leipomaan useammin.
Ja suklaatahan meillä syödään vain lääkkeeksi. Kuten äsken, hevoskuuri peanut butter cupseja.
... 6 kpl snack size namuja oli ehkä hitusen liikaa..


8. Liiku luonnossa.

Luonto kertoo meille, mikä meille on hyväksi. Luontoa pitää vain kuunnella. Lähde metsäpolulle kävelemään, meren rannalle hölkkäämään, peltojen laidoille pyöräilemään. Hyvä mieli tulee kaupan päälle ja vieläpä ilmaiseksi.

Tämä on niin totta. Opiskelin tänä syksynä juoksemaan ilman iPodia, kuunnellen ihan vain omaa hengitystä ja luonnon (ja liikenteen) ääniä. Lenkeistä tuli jotenkin paljon mielekkäämpiä, rauhallisuuden saarekkeita kiireisen elämän keskellä.

9. Vähennä sähköistä viestintää
Pitääkö kännykän, netin olla koko ajan päällä? Pitääkö postit tarkistaa 10 kertaa päivässä? Vähennä konnektoitumistasi. Pidä päivä viikossa, jolloin sinua ei tavoiteta sähköisesti.

Nainen joka harvoin vastaa puhelimeen ensimmäisellä kerralla ei voi paljon puhelinkonnektoitumisillaan leveillä. Nettidieettiä voisi toki harkita... no, annetaan loman hoitaa se luonnollisesti.
---Olenko muuten muistanut jo sanoa että me lähdemme tiistaina Vegasiin? :D

10. Lisää inhimillistä viestintää

Juttele perheesi, naapureidesi ja ystäviesi kanssa enemmän. Kuuntele ihmisiä enemmän. Auta ihmisiä enemmän. Tarkkaile ihmisiä kaupungilla kävellessäsi. Mitä onkaan ihmisyys? Millainen ihminen minä olen?


Täällä suuressa maailmassa ihmiset puhuvat ja hymyilevät, ovat luonnostaan ystävällisiä. Niinpä mekin puhumme ja hymyilemme, olemme ystävällisiä. Suomalaisittainhan tämä on pyh-niin-pinnallista. Ja p*skat ole, sanon minä.
Toivon että tämä sisäinen auringonpaiste säilyy, asuinpaikasta huolimatta. Se saa ihmisen vain voimaan niin paljon paremmin.
Osaisitko sinä elää vapaana ja onnellisena?

Ja nyt tämän yksinkertaisen hermot ihan justiinsa kilahtavat tähän läppäriin:
*PING*
Kone on viimeisen parin viikon aikana hidastunut hidastumistaan yhä kiihtyvää tahtia. Kuvien kanssa pelaaminen loppui viime viikolla, nyt alkaa kirjoittaminenkin olla liian vaativaa toimintaa masiinalle. Oireet viittaavat jotta taitaa kovalevy sanoa kohta poks. Taas. Vastahan tähän rukkiin yksi sellainen tammikuussa vaihdettiinkin takuuna.
Nyt voittekin sitten arvailla onko takuu vielä voimassa?
--- No ei tietenkään!!!

*PING*PING*PING* 

Monday, October 24, 2011

500

Kävin tänään tavan mukaan lenkillä. Sen jälkeen suoritin pari laskutoimitusta:

  • Heinäkuun 7. päivästä lokakuun 23. päivään on 109 päivää.
  • Näistä 109 päivästä olen ollut todistetusti, lelu ranteessa, liikkeellä 48 päivänä.
  • Tänä aikana olen lönkytellyt, hölkytellyt, kipittänyt, juossut ja ehkä jopa pinkonut kaiken kaikkiaan hieman reilu 500 kilometriä. Saavutus josta Paula Radcliffekin onnitteli :)
  • Keskimääräinen lenkin pituus on ollut noin 10 km.
  • Pisin juoksemani lenkki on ollut 22 km.
  • Juoksen keskimäärin kolme kertaa viikossa.
  • Tarkasteluajanjaksoon mahtuu myös yksi täysin juoksuton viikko. Tämä viikko johtui Kanadan kiertomatkastamme.
  • Loukkaantumisia saati muita sairastamisia seurantajaksoon ei sattunut.
  • Lenkkeilyn ohella treeniohjelmaan on kuulunut myös uintia, kävelyä ja joogaa, lapsilla ja ilman.

Yksinkertaiselle vaimolle mutta kaksinkertaiselle äidille tämä treenimäärä on aika sopiva. Kroppa pysyy kunnossa ja pää selkeänä ilman että urheilun määrä häiritsee tai rajoittaa liikaa normaalia perhe-elämää. Näillä siis jatketaan, tosin muuttohässäkän ja talven takia lenkkikilometrit pysynevät aika hyvin kurissa. Ei siis ylikunto pääse yllättämään.

Jotakuta saattaa kiinnostaa miten tämä urheilun määrä / laatu näkyy vaa'an lukemissa.
--- Ei mitenkään.

Miksikö? No, minähän olen nainen, jolla on seksistihormonit ja päälle vielä hyvät savo-karjalaiset geenit että erinomainen ruokahalu. Ihan tasan sen saman kuutisenkymmentä painavaa kiloa painan kuin keväällä, saati heinäkuun alussa, joka on tälle 170 cm:n (aamukasilta 171,5 cm) varrelleni ihan sopiva luku. Kunto sen sijaan on kohonnut ja varmaan rasvaprosenttikin laskenut. Tytinää lienee siis promillen-pari vähemmän.

Lelu on näin ollen hintansa ansainnut, kirittäjänä ja kirjanpitäjänä. Ja toimivaksi peliksi osoittautunut muutenkin. Ongelmatilanteissa (siis kun rouva ei ole jaksanut/tajunnut lukea käyttöohjetta) Niken asiakaspalvelu on auttanut nopeasti, ammattitaitoisesti ja ystävällisesti. Ihan olen siis ♥ yhäkin.

Wednesday, October 19, 2011

Metsässä


Kävimme tänään poikasten kanssa metsäretkellä Walden Pondilla. Juurikin siellä, missä Henry David Thoreau, 1800-luvun linkola, eli vuoden-pari Elämää metsässä.

Kävelimme lammen ympäri vievän kolmisen kilometriä pitkän luontopolun. Tai Niilo lähinnä juoksi, minkä "onkimiseltaan" ehti. Leo nautti rattaiden kyydistä ja välillä juoksi veljensä kanssa kilpaa.

Thoreaun mökkipaikalla söimme eväät. Banaaneja, omenaviipaleita ja kaakaota.

Siinä kannon nokalla istuessamme, lueskelin tuota kuvassa olevaa kylttiä, Thoreaun lausahdusta:
Menin metsään elääkseni mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti,
elämän perusasioiden äärellä.
Tein sen nähdäkseni,
en oppiakseni mitä minun tulisi opettaa ja ei,
jotten kuollessani huomaisi, etten ole koskaan elänytkään.
Pahoittelut kököstä suomennuksesta, toivottavasti saatte silti ajatuksesta kiinni.  
Aikani tekstiä tavatessani tajusin että minun metsäni on tämä Amerikka. Perusasiat ovat elämä itsessään tässä ja nyt, mies ja kaksi pientä poikaa. Tärkein asia mitä voin opettaa ja välittää eteenpäin on rakkaus, kuinka suunnattomasti, rajattomasti ja äärettömästi elämää ja sen pieniä suuria perusasioita rakastan. --- Ja ei muuten yhtään tylsää hetkeä tässä elämässä, ei siis pelkoa ettenkö eläisi :)

Päiväunien jälkeen, illan jo hämärtyessä, teimme poikien kanssa talon nurkalle lehtikasan. Huvilehtikasan. En muistanutkaan kuinka metka vuodenaika syksy voi olla ennen kuin näin poikien uivan, sukeltavan, kierivän ja kylpevän lehdissä. Voi sitä naurun ja kikatuksen määrää :D

Toivottavasti jokainen meistä löytää oman metsänsä, oman lehtikasansa, tai mikä ikinä se sitten onkin ---
--- Jokainen valitkoon viisaasti ja harkiten tiensä, mutta kokemuksensa perusteella hän (Thoreau) toteaa, että jos ihminen kulkee luottavaisesti unelmiensa suuntaan ja pyrkii elämään kuvitelmiensa mukaista elämää, menestyy hän paremmin kuin olisi osannut odottaakaan.
Lainaus täältä

Sunday, October 9, 2011

Väritön

Kipaisin lauantaiaamuna kampaajalla. Latvojen siistimisen lisäksi nautiskelin hiusten syväpuhdistuksesta ja sen jälkeen syvähoidosta. Hoitojen tarkoituksena oli saattaa kuntoon kesän rasittamat suortuvani ja poistaa uima-altaalta tarttunut kloori sun muut mömmöt kutreistani. Lienee uskon asia ovatko hiukseni nyt käsittelyjen jälkeen niin paljon paremmat (hah! insinööri minussa puhuu), mutta puhtaat ne ainakin ovat. Ja sain kuin sainkin päivitettyä tietämykseni teiniäitien sydänsuruista, poikamiesten ja poikamiestyttöjen suhdekiemuroista, Kim Kardashianin häistä puhumattakaan. Tunnissa ja vartissa ehtii niin paljon enemmän kuin vain vartissa ;)

Voin myös viimein rehellisesti tunnustaa, että tämän käynnin myötä minulla ei ole päässäni pisaraakaan väriä, siis muuta kuin omaani. Jei! Vuosi, miltei puolitoista tässä omien hiusten kasvatusprojektissa vierähtikin.

Liki kahdessakymmenessä värjäysvuodessa hiushistoriaani on mahtunut niin kuparinpunaista (uh...), oljenvaaleaa (eh...), tummanruskeaa (ööö...) ja vielä tummemmanruskeaa (köhöm...), punaisilla raidoilla (juuh...) ja ilman (niih...). Hienoa lopulta kuitenkin huomata, että tämä oman värinen keskiharmaanruskea natsaa ylivoimaisesti kaikkein parhaiten omiin väreihin ja piirteisiin.

 

Miltei harmittaa että yläasteajan permanenttikiharoista, kuparinruskeasta lukiopolkasta saati opiskeluajan blondista piikkitukasta ei, sattuneesta syystä, ole kuvallista todistusaineistoa. Ylärivin pulleat posket saattavat johtua Niilon odotuksen aikana varteen kertyneestä 25 kilosta, jotka eivät --- ylläri-pylläri --- jääneetkään kaikki laitokselle. Kuvat kuitenkin todistavat, että vaikka musta väri vaatteissa ehkä hoikentaakin, hiuksissa se ei sitä tee. Se vain vanhentaa.

Jos itseään oikein haluaisi kiduttaa, sitähän voisi vaikka laskea (hei, taas se pikkuinsinööri puhuu!) kuinka monta maailmanympärysmatkaa, tietyn merkkistä käsilaukkua saati asuntolainanlyhennystä kaikilla (turhilla) hiustenvärjäysrahoilla olisikaan saanut. No, ehkä nämä kokeilut menevät oppirahoina, tai sen itsensä etsimisen (sic!) piikkiin. 

Monday, September 19, 2011

Vielä onnellisempi perhe

Tervetuloa, tervetuloa --- 
käykää jälleen peremmälle Pahvitalon Perheen virtuaaliseen taidegalleriaan.

Sitten viimenäkemän, nuoren polven nouseva taidetähtemme Niilo on laajentanut taiderepertuaariaan miniveistoksiin. Esikoulusta tuotiin perjantaina kotiin pussillinen veistoksia, jotka aseteltiin huolella keittiön ikkunalaudalle, muiden aarteiden joukkoon.


Veistokset esittävät tietenkin meidän perhettä. Vasemmalta oikealle kuvattuna ovat Niilo, äiti, Leo ja isi.

Niilo on jotenkin onnistunut vangitsemaan meistä sen olennaisemman.
Silmäthän ovat se sielun peili.

"En se minä ollut."
"Huomaatteko kuinka pyörittelen silmiäni tälle touhulle."
"Äääääääääääääääääää!!!!!"
"Mikä hullujenhuone tämä oikein on!"

Että sellainen Kiljusen herrasväki.

Thursday, July 21, 2011

Onnellinen perhe

Tervetuloa jälleen Pahvitalon Perheen virtuaaliseen taidegalleriaan. 
Tällä kertaa perheemme toiseksi nuorin taiteilija antaa taidonnäytteensä muotokuvapiirtämisen saralta.


Yllä taiteentekijän näkemys omasta itsestään. Aika näköinen, etten sanoisi. Huomatkaa erityisesti vetävä askel, iloisen keltaiset posket ja surffitukka. Omakätisestä signeerauksesta äiti on erityisen ylpeä ♥


Tässä taasen on taiteentekijän näkemys ruskeasta isistä (vasemmalla) ja harmaasta äidistä (oikealla). Jos näköisyys ei heti aukea, piirustuksen ylälaitaan on toki myös kirjoitettu selventävästi "DAD" ja "MOM". Käsialan selvyys saattaa jättää toivomisen varaa --- paitsi ei omalle äidille ja apteekkareille. Mielenkiintoista sikäli että äiti on aika "mess" ja jalkojakin on siunaantunut varmuuden vuoksi viisi kappaletta. Ehtiipä niillä sitten paremmin juosta kerkeväkinttuisen jälkikasvun perässä.


Tässä taasen on kuvattu veljesparin dynamiikkaa. Niilon omakuva oikealla ja näkemys Leosta vasemmalla. Leo muistuttaa aika paljon maapähkinää. No, Leo on nykyään kyllä aika usein ihan pähkinöinä, kiitos orastavan uhmaiän.

Siinäpä ne --- näytteet.
Kiitoksia käynnistä ja toivottavasti viihdyitte.
Tervetuloa toistekin!

Friday, June 3, 2011

Nainen jolla oli se luomi

Muistatteko sen 90-luvun supermallin, sen jolla oli se kuuluisa kauneuspilkkuluomi kasvoissa? Siis ei Claudia Schiffer, vaan se joka deittaili ja oli kai naimisissakin Richard Geren kanssa? Vai oliko se Claudia Schiffer, siis se joka deittaili? Hmmm...

--- No niin, asiaan. Luomellinen supermalli lopulta poistatti sen kauneuspilkkuluomen kasvoistaan. Haloohan siitä nousi, tabloidlehdissä ainakin. Kuvankauniista naisesta ikään kuin katosi luomen mukana se piste i:n päältä.

Ja minä en muista tuosta kauniista naisesta kuin sen luomen.

Olin tänään luomenpoistoleikkauksessa. Poistatin silmäkulmastani sinänsä harmittoman mutta esteettisesti puolikiusallisen luomen.

Muistetaankohan minutkin vain siitä luomesta? Vai lieneekö kukaan muu edes huomannut sitä, harva kai niin tarkaan toisen kasvoja kuitenkaan tutkii? Olen aika varma että vuosikymmenen ihailluimmista hiuksista saati Richard Gerestä minua ei muisteta. Ja toki minä nousen sängystäkin hitusen alle kymppitonnin. Muutenhan painimme täysin samassa sarjassa: ex-luomellisia molemmat.

Niin tai näin, seuraavat 10 päivää minut tunnettaneen naisena jolla on laastari silmäkulmassa.

Luomella ja laastarilla.

Pienen Googlettamisen ja Wikipedian pläräämisen jälkeen muistin kuin muistinkin luomellisen supermallin nimen (kuva lainattu viimeisestä osoitteesta). Muistitteko te?

Friday, May 27, 2011

Romua ullakolla

Näin viime yönä unta, unta jonka muistan vieläkin.

Pitäisiköhän kutsua American Pickersit penkomaan ullakkoa?

Vaelsin mieheni kanssa ympäri suurta taloa, joka kaikesta päätellen oli uusi kotimme. Ihmettelin kuinka suuri talo oli ja ennen kaikea kuinka korkeita sen huoneet olivat. Parhaimmillaan ne olivat noin neljän kerroksen korkuisia ja vaikka lattiat olivat siistit, hapsut suoassa ja huonekalut järjestyksessä, ylähyllyt olivat täynnä kaikenmoista "modernia antiikkia" ja muuta roinaa. Halusin unessani ryhtyä kovasti siivoamaan noita huoneita, erityisesti sormeni syyhysivät päästä järjestelemään niitä ylähyllyjen roinia.

Jo yöllä herätessäni tiesin että näin unta itsestäni. Ja vintillä on pölyä ja roinaa, kenelläpä ei olisi.

8. luokalla kiharat olivat parasta mitä tiesin. Vaikka oli se Lämpimäisen pullakin hyvää. (Kuva täältä.)

Olen viime päivät tomuttanut nuoruuteni sedimenttejä vierailulle tulleen vanhan hyvän ystäväni kanssa. Olimme samalla luokalla sekä yläasteella että lukiossa, mutta sittemmin elämä vei ja yhteydenpito muuttui satunnaiseksi --- muutimme eri puolille maata opiskelemaan ja lopulta eri puolille maailmaa elämään.

Jälleennäkemisemme oli siis aivan parasta. Oli hienoa huomata kuinka kahdenkymmenen vuoden takainen side oli yhäkin siellä. Ja taisi se maailmakin parantua parin piirun verran. Lisää siis tätä, kiitos!

Mutta oli se teini-ikä silti aivan kamalaa, noloa aikaa. Omalta ullakoltani löytyy kiharoiden lisäksi läjäpäin Stingin levyjä, tiedostamista ja snobbailua, Peter Høegin "Lumen taju", *köh-köh* viileyttä eli kömpelösti verhottua epävarmuutta, Kieslowskin "Sininen", suuri ensirakkaus ja sen ah-niin-dramaattinen päätös.

Mahtaisikohan romut kelvata, Pickerseille?

Sunday, April 17, 2011

35-vuotias goottipunkkari

Kävimme tänään koko perheen voimin passikuvassa jatkoviisumia varten. Niilo onnistui näyttämään itseltään. Miehen kuva näytti railakkaan illan päätteeksi poliisiasemalla napatulta pidätyskuvalta. Minun kuvani aiheutti miehessä naurunremakan ja kommentin: "Tästä tulee ihan mieleen ne yläasteen goottipunkkarit, jotka valkaisevat naamansa puuterilla."

Goottipunkkari ja sen kalpea poika.

Great. Vaalean puuterin sijaan olin kylläkin käyttänyt sävyttävää päivävoidetta, joka lupaa antaa iholle luonnollisen päivettyneen sävyn. Ripsiin olin sutinut vedenpitävää bambimaskaraa, jonka bambituloksia vielä odotellaan, mutta ripsissäpysymistulokset ovat parasta goottiluokkaa = huonot.

Itsensä ylenmääräinen paahtaminen on toki passé, out ja so last season, mutta rajansa kaikella. Terve ulkoilmaihmisen väri kelpaisi myös tälle terveelle ulkoilmaihmiselle. 

Mutta ---

Tämä goottipunkkari tuli juuri viiden päivän toivioretkeltä aurinkoisesta Floridasta. 
Kalpeana. 

Samainen goottipunkkari on maannut viikon Karibian auringon alla ja palannut kotiin. 
Kalpeana. 

Goottipunkkari valmistautuu shortsikauteen itseruskettavalla, jotta lapset eivät peloissaan huuda "olmi!" ja vaihda kadun toiselle puolelle. 
Tosin Wikipedian mukaan olmikin tummenee auringonvalossa.

Onneksi kesän ja auringon myötä saan sentään pisamoita. 

Ja onneksi perheessä on kaksi rantaleijonaa, jotka ruskettuvat vaikka pilvisenä päivänä. Ja naureskelevat meille perheen olmeille.

Wednesday, April 6, 2011

Naiseksi pukeutunut nainen

Mekkominä on jotekin talven jäljiltä hukassa. Liekö kadonnut untuvatakin uumeniin. Tai pudonnut toppakenkään. Kevään tullen sitä on kuitenkin ryhdyttävä varovaisesti etsimään. Kaivelemaan ja kutittelemaan, josko se tulisi sieltä esille.




Mekko on ihan kiva. Vyö vyötärön sijaan lantiolla. Periaatteessa siis ihan kelpo esitys --- Mutta kuitenkin... olenko se minä?

Mekko: LOFT Ann Taylor
Vyö ja kengät: Steve Madden

Huomasitteko että rouvalle on kasvanut pieni haba Leon kantamisesta? Jotenkin antaa kivan tyttömäisen (trans)vivahteen ;)

Saturday, April 2, 2011

Sileitä mietteitä

Kiitos Microsoft tästäkin kivasta kuvasta!

Totesimme joku aika sitten ystävättäreni kanssa että olemme tulleet merkittävään ikään: Ensimmäisten Oikeiden Ikäryppyjen Ikään. 
Iiiiiiik!!! 

Viisi vuotta tästä eteenpäin ja meillä on edessämme Suuri Valinta: naama vai peppu. 
Iiiiiiiiik!!!!

Olimme molemmat tahoillamme perehtyneet amerikkalaiseen kaksoistutkimukseen tekijöistä jotka vaikuttavat kasvojen vanhenemiseen. Alle nelikymppisenä painoindeksiltään hoikemmat näyttävät nuoremmilta MUTTA neljänkympin jälkeen puntari heilahtaakin päinvastaiseen suuntaan: nuoremmilta näyttävätkin ne aavistuksen pönäkämmät siskot. (Tutkimuksen löytää muuten täältä, abstraktin voi lukea ilmaiseksi.)

Tämäkin vielä. Ihan kuin naisten elämä muutenkin olisi liian helppoa ja yksinkertaista.

Mutta voiko kakkua mitenkään syödä ja säästää? Paikallisten naistenlehtien (treeni-sellaisten) mukaan tottahan toki: vahtimalla tarkkaan jokaista suupalaansa ja treenaamalla kuin pieni eläin. Ura ja perhe, loistavasta sosiaalisesta elämästä puhumattakaan, hoituvat sitten siinä sivussa, sillä onhan vuorokaudessa tunteja.

Mitä se oikea ruoka sitten on? Luotettavan lähteen mukaan, jotta naama pysyisi oikoisena, juurikin tätä:

- Mustikoita ja granaattiomenaa (antioksidantteja / anthocyanins ja C vitamiinia)
- Tummaa suklaata (antioksidantteja / flavonoideja)
- Pinaattia (antioksidantteja / luteiinia ja A vitamiinia)
- Saksanpähkinöitä (Omega-3:sta ja E vitamiinia)
- Jugurttia (kalsiumia ja sinkkiä)
- Tomaatteja (antioksidantteja / lykopeeniä)
- Kiiwejä (C vitamiinia)
- Soijaa (isoflavones)
- Porkkanoita, bataatteja ja kurpitsaa (beeta karoteenia)
- Vihreää teetä (antioksidantteja / catechins)
Ja vettäkin pitäsi varmaan juoda. Paljon.

Ensimmäiset Ikäryppyni ovat siis pohjimmiltaan rakkaan aviopuolisoni syytä. Hän kieltäytyy ostamasta minulle kiiwejä, koska ne tuodaan tänne(kin) Uudesta Seelannista, järjettömän matkan takaa. Maailma siis pelastuu mutta oma vaimo rypistyy.

Ja en minä oikein tuosta soijastakaan ole vielä pavulle päässyt.

Rypistyn siis rauhassa miettien Suurta Valintaani. Ja juon paljon kylmää kahvia.

Monday, March 21, 2011

Lastenlippu vai tavallinen?

Pari-kolme vuotta sitten lähdin töistä kotiin bussilla. Oli keskitalvi ja pakkasta vähintään riittävästi, josta johtuen olin kääriytynyt paksuun toppatakkiin, pitkään kaulahuiviin ja pipoon.

Bussikuski kysyi:
- Lastenlippu vai tavallinen?
Minä mykistyin. Hetken päästä tokenin ja vastasin:
- Tavallinen.

Seuraavaksi olinkin purra harmistuksesta kieleeni:
- Miksi-oi-miksi en sanonut lastenlippu?!? Pirun kotikasvatus! Olisin pienellä (eh) totuuden kaunistelulla säästänyt pari-kolme euroa laakista!

Kyydissä istuessa pohdiskelin myös muita elämän suuria kysymyksiä:
- Oliko bussikuski sokea vai tekikö toppatakki ja pipo minut todella niin nuoren näköiseksi? Jos näin niin ikinä en piposta luovu, en edes kesällä. 
- Oliko kyseessä kohteliaisuus vai naljailiko onnikankuljettaja päin naamaa? Hmm....

Matkan joutuessa kohti Leppävaaraa bussikuskin sokeus kävi yhä ilmeisemmäksi, onneksi. Kuski hurautti päin henkilöautoa ja hiukan taidettiin päätyä hangenkin puolelle. Viimeinen kilometri junalle taittui kaikkein nopeiten jalkapatikalla.

-----
Huomenna mittariin rapsahtaa 35 vuotta. Enää tuskin lastenlipulla pääsisi, sinnikkäästä rasvaamisesta huolimatta. Eipä se menoa haittaa, tämä on kiva ikä :) 
--- Ja enää 30 vuotta niin pääsen eläkkeelle, jos silloinkaan.