Tervetuloa!

Tervetuloa meille kotiin. 

Näin reilun parin viikon kokemuksella olo alkaa tuntua jo kotoisammalta. 

Yhäkin toki oudolta, mutta kotoisammalla tavalla.

Kotimme, vanha tuttu jo loppuvuodesta 2005, on viileä ja vaalea. 

Väritön ja hieman tylsä. Vähän niin kuin emäntänsä. 

Ehkä juuri siksi viihdynkin täällä niin hyvin ;) 

Olohuoneen aksenttiseinä on työn alla, mutta sen oikean sävyn valinta on niin vaikeaa. 

(Vihreä??? Ruskea??? Harmaa??? Äh-emmätiiä...) 

Valkoinen on ihan hyvä. 

Helppo. 

Kuin sunnuntaiaamu.

En ole mikään mestarisisustaja. En ymmärrä Hayn tarjoitinpöydistä saati Missonin tyynyistä yhtään mitään. Muuramen sijaan meillä on Ikean lipastoja. 

Myönnetään, designiakin löytyy. 

Stokken tuoli. 

Frandsenin valaisin. 

Tanskalainen kirjahylly. 

Lasia ja alumiinia oleva italialainen ruokapöytä tuoleineen. Ja on muuten niin hyvää designia, että ensimmäistä pöytää ei aikoinaan pystynyt edes kasaamaan reilusti sinne päin olevien hitsaustoleranssien takia. 

Oma piha. 

Se on tämän savolaisen pohjanmaa, henkireikä. 

Pihan toiselle laidalle olen laittanut jaloruusuja. Metsään rajoittuva puoli taas on tarkoitus häivyttää villiin luontoon. Sinne olen istuttanut havuja, muutaman atsalean, väriminttua, ukonputkea --- pensaita ja perennoja, jotka voisivat hallitusti villiintyä. 

Tosin luonto ja nälkäiset jänikset ovat toistaiseksi olleet asiasta eri mieltä. 

Omenapuista saa toivon mukaan tänä vuonna maistiaisia. Kukkia näyttäisi ainakin olevan tulossa runsain mitoin.

Loppukädessä kodin tekevät kuitenkin sen asukkaat.  

Lapset ja lapsenmieliset.

 Minusta tuntuu että pojat viihtyvät. Loistavasti. 

Asumme oikean pikkupoikakeskittymän keskellä. Leikkikavereita on joka puolella, vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia. 

Taloyhtiöllämme on hyvä piha ajaa pyörällä ja leikkipaikka kokoontua. Ja lähinaapureilla trampoliini jossa pomppia. 

Lähimmälle kaupungin leikkipaikalle onkin sitten matkaa jopa parisataa metriä.

Mutta entäs me, lapsenmieliset? 

Kiitos hyvin :)

Kas, pitäisi varmaankin päivittää tuo blogin banneri. Matkalaukut kun on purettu jo.

Ressia, ryppyja ja rytmihairioita

Olenko mahtanut mainita etta muutamme tassa taman viikon lopulla Suomeen?
Siis niin kuin for good.
Tai ainakin toistaiseksi maarittelemattomaksi ajaksi.
--- No, nyt olen.

Kuva.

Muuttaminen ei ole kivaa. Koskaan. Omasta kokemuksestani myos tiedan, etta paluumuutto on monta kertaluokkaa hankalampi manooveri kuin ulosmuutto. Ulos muuttaessa tietaa ettei tieda mita edessa odottaa. Palatessa sita luulee tietavansa, muttei oikeasti tieda. Kaukomailla oleskellessa Suomesta muodostuu se onnen kultamaa, jossa kaikki on parempaa, mansikat makeampia ja perunat pyoreampia. Nainhan ei todellisuudessa ole. Arki on arkea, kaikkialla.

Perheemme on aidosti viihtynyt taalla kaukanapoissa. Mies on tykannyt tyostaan ja hulluista tyokavereistaan. Lapset ovat nauttineet omista ympyroistaan, kavereista, koulusta, leikkipuistoista, uima-altaista. Tadeista jotka pussaavat ja antavat kekseja ja pannukakkuja. Sedista jotka huikkaavat hey buddy! Ja mina --- mina olen nauttinut kaikesta. Auringosta. Lammosta. Onnesta. Perheesta. Elamasta. Seikkailusta. Tasta.

Olen useasti joutunut selittamaan mm. omalle aidilleni, etta olemme taydellisen onnellisia myos taalla kaukana. Kotimme on siella missa sydamemme on. Viimeiset vajaa kolme vuotta se on ollut USA:n Uudessa Englannissa, Massachusettsissa. Salaisuutemme on ollut elaa tassa ja nyt. Ei sitten joskus Suomessa tai kuin silloin ennen Karjalassa.

Mutta tama paluumuutto! Tavarakontti on lahetetty Suomeen. Loppuomaisuus on miltei pakattu matkalaukkuihin. Viela pitaisi kayda hakemassa pari kirjaa pojille matkalukemiseksi. Ehka Scarrya tai Dr. Seussia, molemmat kun ovat taalla Massachusettsista kotoisin.

Suomessa meita odottaa rakkaitten lisaksi vanha tuttu kotimme. Kolmessa vuodessa koti on kaynyt vieraaksi, joten hieman jannittaa. Odotettavissa on vahintaankin pienta pintaremonttia, sisustamista ja pihan laittoa. En voi leveilla olevani ilmiomainen sisustaja, joten ressi ja rypistyminen vain jatkuvat. Rytmihairiot toivon mukaan eivat. Vaikka on tassa muuton syovereissa omaakin rintaa rouhinut.

Mita muuta meita odottaakin ---
Olen henkisesti miltei valmis. Oletteko te?

Karate Kid

Viime yönä, noin kello 2:30, mietin miten tähän on tultu.

Mieheni nukkuu toisessa makuuhuoneessa. Levollisesti. Niilon tuhistessa vieressä.

Minä nukun toisessa makuuhuoneessa. Tai nukkuisin jos voisin. 

Kellon lyödessä 12, Leosta kuoriutuu ehta Karate Kid. 

Potku. Potku. Lyönti. Potku.

Käännän pojan pään takaisin tyynylle.

Möyrimistä. Potku. 

Potku. Potku. Potku.

Potku. Potku. Lyönti. Potku.

Poika on kääntynyt taas poikittain.

Potkimaan äitiä makoisasti suoraan kylkiluiden väliin.

Potku. Potku.

Sikeässä, onnellisessa unessa. 

Lapsi-rakas.

Grauh!

Seuraava päivä kuluu kuin koomassa. Valvominen ei ole minua varten. 

No, otan sitten päiväunet Niilon kainalossa!

Vielä kuukausi, niin pojat saavat omat makuuhuoneet.

Kyllä kai sinne asti jaksaa.

Karate Kidin kanssa.

Hotellielämää.

Hello!

Tervehdys taas pitkästä aikaa!
Villiäkin villimpi länsi on nyt valloitettu. Mutta siitä tuonnempana. 1500 matkalla kuvattua kuvaa kertoo enemmän kuin 1 500 000 sanaa, joten jutun juurta riittää.

Mutta tähän päivään ---
Palasimme itärannikolle myöhään lauantai-iltana. Kotinamme toimii tällä hetkellä hotelli, joka ei oikeastaan ole yhtään hassumpaa. Meillä on kahden makuhuoneen sviitti omalla keittiöllä. Talo tarjoaa luonnollisesti aamupalat ja luksuksena viikolla vielä iltapalankin. Lapsia viihdyttää kovasti allasosasto porealtaineen, meitä aikuisia taas huvittaa pulikoimisen lisäksi myös kuntosali, normaalin elämän lisäksi. Kai tätä nyt sitten pari-kolme viikkoa kestää, paremman puutteessa :)

Myrskyn jälkeen on poutasää?

Halusimme tai emme, viikonlopun lumimyräkkä vaikuttaa konkreettisesti myös Pahvitalon elämään ja muuttoon.

Hotellissa, johon meidän piti mennä tulevaksi yöksi, ei ole sähköjä. Ylipäätään aika harva hotelli on auki sähkökatkojen takia. Ja koska 600 000 taloutta on ilman sähköjä yksin tässä osavaltiossa ja yöt ovat kylmiä, harvassa ovat ne avoinna olevat hotellit, joissa on vapaita huoneita. Parin-kolmen tunnin aamuisen soittelurumban jälkeen löysimme itsellemme huoneen. Onneksi.

Niilolla piti olla tänään esikoulua ja esikoulussa vieläpä Halloweenin kunniaksi oikein sadonkorjuujuhlat, karkki-tai-kepposteluineen. No, ei sähköjä, ei koulua eikä juhlia. Itse asiassa koko kaupungin Halloween-juhlinnat trick-or-treateineen on peruttu. Ulkoistettujen huvitusten sijaan pyörimme siis koko perheen voimin täällä kotosalla, muuttomiesten riemuna. Sohvaa tuossa juuri pistävät pakettiin. TV ja internet ovat vielä hetken jäljellä.

Tarkoituksenamme oli viedä lasti ruoktavaroita, talvivaatteita ja muuta Vegasissa tarpeetonta mieheni toimistolle säilytykseen. Mutta arvaatteko mitä? Toimistolla on sähkölukot, mutta ei sähköjä. Näin ollen toimisto on lukossa ja pysyy, koska miehelläni ei ole sinne oikeaa avainta. Onneksi naapurimme suostui ottamaan tavaraläjämme kellariinsa säilytykseen. Kaikkien hätämajoitettujen sukulaistensa ja ystäviensä lisäksi.

Asioilla on tapana järjestyä ja kyllähän ne järjestyvät nytkin. Eivät vain välttämättä sen helpoimman kautta. Onneksi on kuitenkin ystäviä, niitä joita hädässäkin tunnetaan.

Loma kaiken tämän jälkeen tulee todellakin tarpeeseen.

Äitini tytär

Mieheni sai minut tänään kiinni rysän päältä. Hän löysi minut siivoamasta kylpyhuonetta. 
- Siis miksi?
- Näkisitpä vain kuinka sotkuista täällä on.
(Kesän jälkeen päälle laitettu lämmitys kierrättää pölyä turhankin tehokkaasti.)
- No mitä sitten? Mehän muutamme pois maanantaina.
- Öh... En halua että seuraavat asukkaat pitävät meitä siivottomina porsaina.
Mitäpä sitä kiertelemään. Olen äitini tytär.

Lisäksi olen tällä viikolla imuroinut pari-kolme kertaa, pessyt täkit, tyynyt, verhot, matot --- kaiken. Että on sitten puhdasta minkä kanssa muuttaa.
Äitini tytär siis tässäkin suhteessa.

Lieventäväksi asianhaaraksi kuitenkin katsottakoon se, että minä en ole kutsunut paikalle putkimiehiä puhdistamaan asunnon putkia. Eräs vanha työkaverini näin teki, poismuuttaessaan. Putkimiehillä oli kuulemma pokassa pitelemistä. Mutta toki putket pesivät kun kerta niin pyydettiin.
--- Ja tämä tarina on tosi.

Yksinkertaista elämää etsimässä

Kysyessäni taannoin Goolgelta mitä se tietää herra Thoreausta, törmäsin tähän.

Skeptisesti ajatteleva insinööriminä vain tuhahtaisi ja sivuuttaisi lyhyesti koko sivuston. Oravanpyörästä pois hyppääminen, hienosti sanottuna downshiftaaminen, kuulostaa juuri niin etuoikeutetun, länsimaisen ihmisen hipahtavalta skitsoilulta. Vähän samalta kuin kanan syömättömyys ja nahkakenkien käyttämättömyys. Ylellisyydeltä, johon vain tarpeeksi varakkailla on varaa.

Mutta annataan tyypille mahdollisuus, vapaassa maailmassa kun eletään. Kyseessä on siis nelikymppinen mies, tietotekniikkayrittäjätaustalla. Henry Thoreaun Elämää metsässä -teos innosti hänet muuttamaan radikaalisti eläämänsä, löytämään oman tapansa elää vapaana ja onnellisena. Mies on tehnyt hyvää ja määrätietoista työtä, tehnyt rohkeita ratkaisuja tavoitteensa saavuttamiseksi. Minusta ei moiseen olisi --- vai olisiko?

Katsotaan, elämä vapaana ja onnellisena, miten se onnistuu hänen vinkkejään noudattaen:

1. Poista turhat tavarat.
Katso ympärillesi, etenkin kotonasi. Ovatko kaikki esineet ympärilläsi tarpeellisia, hyödyllisiä ja esteettisiä? Jos ei, niin siivoa, myy ja lahjoita turhakkeet pois. Voit aloittaa vaikka yhdestä huoneesta, komerosta tai laatikosta kerrallaan.

Tätä turhasta luopumista on tullut harrastettua hyvinkin aktiivisesti viimeiset pari-kolme viikkoa. Sanovat sitä muuttamiseksi. Huomenna tulevat muuttomiehet pakkaamaan konttiin ensimmäisen erän, maanantaina loput. Seuraavat ainakin 2 kuukautta eletään siis minimitarpein, suoraan matkalaukusta. En voi sanoa odottavani koettelemusta vilpittömän innoissani.
No, kerron sitten joskus kuinka valaistuin --- tai sitten en.

2. Poista turhat sitoumukset
Katso kalenteriasi, katso erääntyviä laskuja. Sovella samaa periaatetta, ovatko nämä kaikki sitoumukset minulle tärkeitä ja hyödyllisiä. Poista turhat sitoumukset. Jos tämä tuntuu vaikealta, poista edes yksi sitoumus elämästäsi ja tarkkaile, miltä se tuntuu.

Ulkomaille muuttaminen on toiminut luonnollisena karsijana. Jäljelle on jäänyt vain se oleellisin. Jos nyt vielä jotain karsisi, niin voisin hyvinkin luopua omasta luottokortistani. Tilalle ottaisin luonnollisesti mieheni sellaisen :)

3. Älä osta lisää
Turhista tavoroista luopuminen ei auta, jos heti ensi viikolla riennät ostamaan lisää samppanjavispilöitä ja sähköisiä korkinavaajia. Tärkeintä elämässä on sisältö, ei tavarat. Osta ainoastaan, jos todella tarvitset jotakin. Jos haluat ostaa jotakin, lykkää ostopäätöstä vaikka parilla viikolla. Jos kahden viikon päästä tuntuu vielä siltä, että tarvitset jotakin, niin osta se.

Tämä olisi hyvä tavoite. Sen voisi aloittaa vaikka --- tadaa --- joululahjoista. Kaikkea tavaraa siis löytyy yllin kyllin.
Mutta jos nyt joku haluaisi jotain tälle mammalle antaa, niin muutossa kärsinyt naama kaipaisi kyllä kunnon kasvohoitoa. Eikä tarvitse välttämättä ihan jouluun asti odottaa tämän lahjan kanssa. Että *wink*wink* sinne rakkaan puolison suuntaan :)

4. Vähennä tekemistäsi
Tee asioita, joilla on merkitystä enemmän. Tee vähemmän merkityksellisiä asioita vähemmän. Koko ajan ei ole pakko tehdä jotakin. Voit vain olla rauhassa ja ajattelemattakin. Jätä joskus vaikka elokuva väliin ja mene luontoon kävelemään. Istu rauhallisella puistonpenkillä. Jos et voi nauttia nykyhetkestä, miten voisit nauttia huomisesta?
Näin puoliksi karjalaisilla geeneillä varustettuna tuo mitääntekemättömyys on aika tekemätön paikka. Ajattelemattomuutta taasen tulee joskus harrastettua ihan ajattelemattakin. Sekin ihan itäistä geeniperimää.

5. Vähennä tavoittaitasi
Jotkut ihmiset asettavat tavoitteita. Olin itsekin tällainen joskus. Minulla oli10 tavoitetta ja usein huomasin, että suurin osa jäi toteutumatta. Nykyään minulla on vuositasolla yksi tavoite, joka on linjassa arvojeni ja laajemman tarkoitukseni kanssa.

Minulla on tällä hetkellä vain yksi tavoite: selvitä seuraavista kahdesta kuukaudesta hengissä ja edes vähän hyväntuulisena.

6. Selvitä itsellesi arvosi
On vaikeaa löytää suuntaa elämässä, jos ei tiedä mitä haluaa. Pysähdy rauhassa tutkailemaan elämääsi. Mitä haluaisit tehdä elämässäsi? Mistä nautit? Millaiset ihmiset ovat sinulle tärkeitä? Mistä pidit lapsena? Älä huolestu, jos et löydä vastauksia saman tien. Tärkeintä on aloittaa kyselemään.

Mistä sen tietää, milloin sen tietää, mikä haluaa isona olla? Ehkä minun täytyy sittenkin ryhtyä kotitalousopettajaksi.

7. Syö yksinkertaisemmin
Syö tuoretta ja terveellistä ruokaa. Ruuan valmistaminen voi olla hauskaa. Tiedät ainakin varmasti, mitä syöt, kun olet valmistanut sen itse. Tänä aamuna nautin itse luonnonmukaisesti viljeltyjä tomaatteja, kotona tehtyä leipää ja itse valmistettua levitettä. Yhdessäkään aineosassa ei tarvinnut miettiä, mitä lisäaineita ruoka sisälsi.

Meillä syödään kotona tehtyä, raaka-aineista asti itse rakkaudella väkerrettyä ruokaa. Tulevaisuudessa, sitten joskus, osan hedelmistä ja vihanneksista voisi kasvattaa itse. Lyhyellä tähtäimellä leipää ja sämpylöitä voisi ryhtyä leipomaan useammin.
Ja suklaatahan meillä syödään vain lääkkeeksi. Kuten äsken, hevoskuuri peanut butter cupseja.
... 6 kpl snack size namuja oli ehkä hitusen liikaa..

8. Liiku luonnossa.
Luonto kertoo meille, mikä meille on hyväksi. Luontoa pitää vain kuunnella. Lähde metsäpolulle kävelemään, meren rannalle hölkkäämään, peltojen laidoille pyöräilemään. Hyvä mieli tulee kaupan päälle ja vieläpä ilmaiseksi.

Tämä on niin totta. Opiskelin tänä syksynä juoksemaan ilman iPodia, kuunnellen ihan vain omaa hengitystä ja luonnon (ja liikenteen) ääniä. Lenkeistä tuli jotenkin paljon mielekkäämpiä, rauhallisuuden saarekkeita kiireisen elämän keskellä.

9. Vähennä sähköistä viestintää
Pitääkö kännykän, netin olla koko ajan päällä? Pitääkö postit tarkistaa 10 kertaa päivässä? Vähennä konnektoitumistasi. Pidä päivä viikossa, jolloin sinua ei tavoiteta sähköisesti.

Nainen joka harvoin vastaa puhelimeen ensimmäisellä kerralla ei voi paljon puhelinkonnektoitumisillaan leveillä. Nettidieettiä voisi toki harkita... no, annetaan loman hoitaa se luonnollisesti.
---Olenko muuten muistanut jo sanoa että me lähdemme tiistaina Vegasiin? :D

10. Lisää inhimillistä viestintää
Juttele perheesi, naapureidesi ja ystäviesi kanssa enemmän. Kuuntele ihmisiä enemmän. Auta ihmisiä enemmän. Tarkkaile ihmisiä kaupungilla kävellessäsi. Mitä onkaan ihmisyys? Millainen ihminen minä olen?

Täällä suuressa maailmassa ihmiset puhuvat ja hymyilevät, ovat luonnostaan ystävällisiä. Niinpä mekin puhumme ja hymyilemme, olemme ystävällisiä. Suomalaisittainhan tämä on pyh-niin-pinnallista. Ja p*skat ole, sanon minä.
Toivon että tämä sisäinen auringonpaiste säilyy, asuinpaikasta huolimatta. Se saa ihmisen vain voimaan niin paljon paremmin.

Osaisitko sinä elää vapaana ja onnellisena?

Ja nyt tämän yksinkertaisen hermot ihan justiinsa kilahtavat tähän läppäriin:
*PING*
Kone on viimeisen parin viikon aikana hidastunut hidastumistaan yhä kiihtyvää tahtia. Kuvien kanssa pelaaminen loppui viime viikolla, nyt alkaa kirjoittaminenkin olla liian vaativaa toimintaa masiinalle. Oireet viittaavat jotta taitaa kovalevy sanoa kohta poks. Taas. Vastahan tähän rukkiin yksi sellainen tammikuussa vaihdettiinkin takuuna.
Nyt voittekin sitten arvailla onko takuu vielä voimassa?
--- No ei tietenkään!!!
*PING*PING*PING* 

Ei enää nappuloita, vain näppylöitä

Aloitin aamun reippaasti. Aamupalan jälkeen hain ullakolta kaikki lapsilta pieneksi jääneet lastenvaatteet ja muut käytöstä poistuneet tykötarpeet. Pakkasin sisä- ja yöpukineet iän mukaan, kuten paikallinen tapa on. 0-6 kk, 6-12 kk, 12-18 kk ja 18-24 kk. Seuraavaksi pakkasin kaikki välivaatteet, pipot, silkkivuoratut lapaset, vanttuut ja päällysvaatteet. Ja sitten kengät. Ja tuttipullot, ruokalaput, lakanat, harsot, pesulaput, pyyhkeet, pikkuruiset täkit ja makuupussit.

Pakkasin kaikki valmiiksi, jotta voimme lahjoittaa tavarat pois.
Jollekulle tarvitsevalle.
Jollekulle, jolle tulee vauva, mitä meille ei enää tule.

Kaksi lasta ja piste. Näin olen aina miettinyt ja näin on. Silti luopuminen vauvatavaroista ja sitä kautta viimeisistäkin vauvahaaveista oli tunteellinen hetki. Toisaalta liikuttava, yhden aikakauden päätös. Toisaalta vapauttava, iloinenkin hetki käydä perheeme lähihistoriaa läpi.

Illalla pakkasin vielä kaksi jättikassillista vauvaleluja, helistimiä, pehmokirjoja, työntökärrytkin. Lahjoitettavaksi menevät nekin. Lahjoitamme kaikki tavarat Niilon esikoulun eli paikallisen luterilaisen kirkon kautta. Toivottavasti tulevat tarpeeseen, tuottavat saajalleen lämpöä ja iloa.

Kummallista kyllä, äitiysvaatteista luopuminen ei herättänyt läheskään samanlaista tunnetulvaa. Ne pakkasin jo viime viikolla muovipusseihin ja nakkasin paikallisen Punaisen Ristin laatikkoon.

Samaiseen Punaisen Ristin laatikkoon on päässyt viime aikoina yhtä sun toista. Isoksi jäänyttä. Samoin roskiin. Kulunutta. Virttynyttä. Rikkonaista. Ensi viikon lopulla jäljelle jääneet tavarat pujahtavat sitten niihin muttolaatikoihin. Ja matkalaukkuihin.

Muuttaminen on ihanaa.
Viimeksi olin niin raskaushormoneissa, että kaikki meni hyvissä huuruissa.
Oikeastaan yllättävän sujuvasti ja mukavasti.

Tällä kertaa hormonit tursuavat taas.
Stressifinnien muodossa.
Minulle on siis puhjennut muuttoakne.
Onneksi mies ei muista muistuttaa siitä kuin muutaman kerran päivässä.

Muuttoahdistusta ja -aknea lieventämään tilasin tosin tänään lohtufarkut. Sopivat kivasti lohtu-t-paitojen ja lohtuneuletakkien kanssa. Ihminen tarvitsee muuttaessaan paljon lohdutusta.

Aknea peittääkseen farkut pitää tosin vetäistä päähän.

Momsteri

Kahden ja puolen viikon päästä Pahvitalon pitäisi olla tyhjä.
Tarpeet kahden kuukauden elämälle pitäisi pakata matkalaukkuihin.
Uikkarit, shortsit, hellemekot.
Varvastossut, lenkkikengät, korkokengät, toppakengät.
Toppatakit, pipot ja lapaset.
--- Ja loput konttiin.

Marraskuu alkaa lomalla lännessä.
Las Vegas, Grand Canyon, ehkä Los Angeles, ehkä San Francisco.
Tarkkoja suunnitelmia ei ole vielä tehty.
Ehtiihän sitä.

Puolenkuun jälkeen palaamme Massachusettsiin.
Nautimme loppuajan hotellielämästä mieheni työpaikan vieressä.

1. joulukuuta astumme jälleen lentokoneeseen, tällä kertaa määränpäänä on Suomi.

Mutta onko Suomi se lopullinen, pysyvä määränpää?
Sitä ei tällä hetkellä tiedä vielä kukaan.

Elämää ei voi väittää tylsäksi eikä ennalta-arvattavaksi.
Mutta vaikka kaikkensa yrittää, pientä stressiä pukkaa.
Äidistä on tuloillaan momsteri.