Karate Kid

Viime yönä, noin kello 2:30, mietin miten tähän on tultu.

Mieheni nukkuu toisessa makuuhuoneessa. Levollisesti. Niilon tuhistessa vieressä.

Minä nukun toisessa makuuhuoneessa. Tai nukkuisin jos voisin. 

Kellon lyödessä 12, Leosta kuoriutuu ehta Karate Kid. 

Potku. Potku. Lyönti. Potku.

Käännän pojan pään takaisin tyynylle.

Möyrimistä. Potku. 

Potku. Potku. Potku.

Potku. Potku. Lyönti. Potku.

Poika on kääntynyt taas poikittain.

Potkimaan äitiä makoisasti suoraan kylkiluiden väliin.

Potku. Potku.

Sikeässä, onnellisessa unessa. 

Lapsi-rakas.

Grauh!

Seuraava päivä kuluu kuin koomassa. Valvominen ei ole minua varten. 

No, otan sitten päiväunet Niilon kainalossa!

Vielä kuukausi, niin pojat saavat omat makuuhuoneet.

Kyllä kai sinne asti jaksaa.

Karate Kidin kanssa.

Hotellielämää.