Suorittamista ja suoriutumista

Varoitus!

Alla oleva teksti sisältää sanat "tissi" ja "pissi". Lisäksi kiroillaan ja nautitaan tyhjiä hiilareita.

---

Oikeaoppiseen äitiyteen kuuluu paljon suorittamista. Pitää synnyttää luonnonmukaisesti, täysimettää, käyttää kestovaippoja, ruokkia lapsi terveellisellä, lähellä tuotetulla luomuruualla, perehdyttää lapsi äidinkielen nyansseihin lukemalla laadukasta lastenkirjallisuutta ja opettaa lapsi kuivaksi heti kun lapsi potalle taipuu. Aina asiat eivät vain suju kuin Vaasassa Västervikin kaupunginosassa sijaitsevassa huvilassa.

1.
Kohta kaksi ja puoli vuotta sitten, laskettuna aikana, Dr. Rubin kysyi minulta:
- Haluatko synnyttää tänään?
Hetkeäkään epäröimättä vastasin:
- Kyllä!
Puolilta päivin oksitosiini alkoi sujahtaa suoniin ja neljän jälkeen iltapäivällä Niilolla oli pikkuveli. Äitiin ei koko prosessin aikana sattunut yhtään.

Toisaalta, tällä kertaa äiti pysyi tolkuissaan loppuun saakka, toisin kuin Niilon syntyessä...

2.
Niilon kohdalla olin säntillinen. Tein kuten sanottiin ja en pistänyt pojan suuhun muuta kuin tissin ensimmäisen 4 kuukauden ajan. Vastiketta poika sai ensimmäisen kerran puolen vuoden ikäisenä. Siitä eteenpäin osaimetin aina vuoden ikäiseksi asti. Olin naurettavalla tavalla ylpeä tästä, täydellisyydestä.

Leoa taas imetin niin kauan kunnes Leo lopetti. Leo oli ehkä 7 kuukautta. Tai 9. En muista. Poika vaihtoi tissin peukaloon ja on tähän päivään asti pitänyt linjansa, siis peukun suussa. Olin iloinen kun tissin ryystäminen loppui ja pystyin taas käyttämään normaaleja paitoja. Imettämisen ohella hörppyytin pojalle sujuvasti myös vastiketta. Ilman kovin suuria syyllisyydentunteita.

Leon kohdalla tajusin että vähempi suorittaminenkin joskus riittää. Ehkä.

3.
Niilon synnyttyä mietin hyvin ohikiitävän hetken kestovaippailua. Onneksi mieheni ilmoitti oman kantansa asiaan hyvin selvästi ja selkeästi:
- Siis minähän en niihin rätteihin sitten koske!
Itseänikin ajatus kylpyhuoneen nurkassa olevasta, etikalle ja pissalle tuoksuvasta ämpäristä etoi.

Leon kohdalla kestoilua ei tarvinnut enää edes miettiä. Niinpä olemme sitten täyttäneet kaatopaikkaa kahden lapsen kertavaipoilla kummun jos toisenkin. Tämä ohuesti harmittaa, varsinkin kun vaippajätteen tuottamiselle ei loppua näy...

4.
Pari ensimmäistä vuotta molemmat lapsemme aloittivat aamunsa terveellisesti kaurapuurolla. Sitten he keksivät murot. Ja munakokkelin. Tällä hetkellä joka-aamuiset värikkäiset murot eli fruit loopsit aiheuttavat äidille päänsärkyä, mutta niin pientä, että en ole valmis yleisön edessä käytävään kaurapuuropainiin. Ja syöväthän he sentään munakokkelia. Sitä puhtaista raaka-aineista, osin jopa luomusta, rakkaudella kokattua ruokaa, kasviksia ja hedelmiä he saavat sitten muilla aterioilla.
--- Siis niinä päivinä kun eivät saa lempiruokaansa, kaupan paketista valmistettua mac'n cheeseä...

Mitä herkkuihin tulee, kummankaan pojan suu ei ole tuohesta tehty. Näin hotellissa asuessa, lapsukaiset syövät keskimäärin cookien päivässä. Ovat nimittäin paikallista, hotellikeittiön tarjoamaa, itse tehtyä lähiruokaa.

Ja tunnustetaan nyt tämäkin: vaikka normaali ruokajuoma onkin maito, lapsemme juovat myös oikeaa, sokerista tehtyä ylikansallista kolajuomaa. Aina silloin tällöin. Juoma tunnetaan perhepiirissä nimellä musta paha.

5.
Niilo sai esikoisena nauttia jakamattomasta huomiosta ja runsaasta lukemisesta, ihan pienestä pitäen. Niinpä hän oppikin varsin nuorena puhumaan, monisanaisia, täydellisiä lauseita. Nyttemmin hän puhuu monisanaisia, täydellisiä lauseita suomen lisäksi myös englanniksi.

Leo on aina joutunut jakamaan ajan ja huomion isoveljen kanssa. Lukeminen on ollut suhteessa vähäisempää, eikä Leo luoteeltaankaan ole yhtään sylissä istuva ja lukeva --- ei, hän haluaa selata kirjoja ITSE! Siinä ei juuri äidin löpinöitä kuunnella. Englanninkielisessä ympäristössä asumisen takia, Leolle kehittyy kaksi rinta rinnan kaksi kieltä, joista kumpaakaan hän ei puhu vielä vuolaan sujuvasti. Pojan lauseet ovat siis vain kahden-kolmen sanan pituisia. Ja kun sanat loppuvat kesken, alkaa huuto. Tai sitten suusta kuuluu:
- Kerpele!

Kielen kehityksen kohdalla ollaan syyllisyysrajoilla. Ehkä minun pitäisi vain yrittää enemmän, lukea ja höpöttää. Kysymys tosin kuuluu, hoidanko silloin kuitenkin enemmän omaa kunnianhimoani ja kasvatan väkisin täydellistä lasta? Ehkä parasta on unohtaa turha syyllisyys ja antaa asian olla. Leo on onnellinen ja normaali, vain erilainen kuin isoveljensä. Taitavampi piirtämään, sitä paitsi.

6.
Akuutein kanto äitiyden kaskessa on juniorin kuivaksi opettelu. Sokeassa kunnianhimossaan äiti on sitä mieltä, että pojan olisi korkea aika oppia vaipoista eroon. Leoa taas vaippa ei häiritse tippaakaan. Paremminkin häntä häiritsevät äidin yritykset istuttaa potalla tai pytyllä. Tai vielä pahempaa: äidin yritykset laittaa vaipan sijaan pelkät kalsarit jalkaan.

Ja tarpeetonta kai sanoa, Niilo oli täysin päiväkuiva jo ennen 2 ikävuotta.

Kuinkakohan järkevää touhua tämä edes on, opettaa lasta pissimään?
Kuinka nolo ja huono äiti antaa siis kohta 2,5 -vuotiaan lapsensa kulkea vaipoissa?
- Ööö... minä?

Epilogi.
Olimme tänään reilut puolitoista tuntia leikkikentällä. Niilolla ei ollut esikoulua, joten pojat pääsivät rauhassa leikkimään lempileikkejään, auto- ja traktorileikkejä, kiipeilemään ja keinumaan. Sään salliessa me olemme pihalla tai leikkikentällä. Joka ainut päivä. Vuoden ympäri. Tunnemme valehtelematta kaikki lähiseutujen leikkipaikat kuin omat taskumme.

Päiväunien jälkeen menimme vielä yhdessä uimaan. Aivan kuten teemme miltei joka päivä, kesällä ja täällä hotellissa.

Niin pojat kuin äiti kaipaavat liikuntaa, muuten seinät kaatuvat päälle. Päivittäisen raitisilma- / aurinko- ja endorfiiniannoksen jälkeen meillä kaikilla on hymy herkässä.
--- Tai ehkä se on vain aamiaismuroista saatu, kekseillä ja kokiksella ylläpidetty sokerihumala.