Unten maille

Muuton jälkeen ehkä hiukan minimalistiseksi jääneen makuuhuoneemme kodikkuus kohentui parisen viikkoa sitten kertaheitolla. Sain iltamyöhään aivan loistavan idean verhoista!

Pikaisen silittämisen ja verhonipsujen kanssa tappelun jälkeen makuuhuoneemme ikkunaan levittyivät Amerikan olohuoneen verhot. Ne viistävät reilusti lattiaa, mutta verhojen metalliset lenkit (verhotangolle) toimivat mainiosti verhonpainoina mahdollistaen tarvittaessa hieman pussimaisen asettelun.

Kumma kyllä, jopa mieheni tajusi idean lähteneen vuodevaatteista, Marimekon Kaivosta, Maija Isolan jo 1964 suunnittelemasta kuosista. Vaikka kuosista pidänkin, en ole täysin toipunut made-in-Portugal -shokista, saati muuten huonontuneesta laadusta. Ennen kun lakanatkin oli paksumpia! Ja pehmeämpiä! Nyyh!

Olen siinä(kin) mielessä neuroottinen, että verhojen ja vuodevaatteiden, lakananoiden, tyynyliinojen ja täkkipussien, ihan koko hoidon, on oltava sävy sävyyn. Muuten näkee rumia unia. Ruskeat reunaverhot tietävät siis vaikeita aikoja nyky-liinavaatekaapille...

No, tällä tekosyyllä seuraavaksi kokeiluun menevätkin HenkkaMaukan pellavalakanat. Balmuiriin ei vielä lompakko taipunut (jos ikinä taipuukaan), mutta eiköhän sitä näin vähemmälläkin pääse pellavan makuun.

Makuulle, siis. Hep!

Tervetuloa!

Tervetuloa meille kotiin. 

Näin reilun parin viikon kokemuksella olo alkaa tuntua jo kotoisammalta. 

Yhäkin toki oudolta, mutta kotoisammalla tavalla.

Kotimme, vanha tuttu jo loppuvuodesta 2005, on viileä ja vaalea. 

Väritön ja hieman tylsä. Vähän niin kuin emäntänsä. 

Ehkä juuri siksi viihdynkin täällä niin hyvin ;) 

Olohuoneen aksenttiseinä on työn alla, mutta sen oikean sävyn valinta on niin vaikeaa. 

(Vihreä??? Ruskea??? Harmaa??? Äh-emmätiiä...) 

Valkoinen on ihan hyvä. 

Helppo. 

Kuin sunnuntaiaamu.

En ole mikään mestarisisustaja. En ymmärrä Hayn tarjoitinpöydistä saati Missonin tyynyistä yhtään mitään. Muuramen sijaan meillä on Ikean lipastoja. 

Myönnetään, designiakin löytyy. 

Stokken tuoli. 

Frandsenin valaisin. 

Tanskalainen kirjahylly. 

Lasia ja alumiinia oleva italialainen ruokapöytä tuoleineen. Ja on muuten niin hyvää designia, että ensimmäistä pöytää ei aikoinaan pystynyt edes kasaamaan reilusti sinne päin olevien hitsaustoleranssien takia. 

Oma piha. 

Se on tämän savolaisen pohjanmaa, henkireikä. 

Pihan toiselle laidalle olen laittanut jaloruusuja. Metsään rajoittuva puoli taas on tarkoitus häivyttää villiin luontoon. Sinne olen istuttanut havuja, muutaman atsalean, väriminttua, ukonputkea --- pensaita ja perennoja, jotka voisivat hallitusti villiintyä. 

Tosin luonto ja nälkäiset jänikset ovat toistaiseksi olleet asiasta eri mieltä. 

Omenapuista saa toivon mukaan tänä vuonna maistiaisia. Kukkia näyttäisi ainakin olevan tulossa runsain mitoin.

Loppukädessä kodin tekevät kuitenkin sen asukkaat.  

Lapset ja lapsenmieliset.

 Minusta tuntuu että pojat viihtyvät. Loistavasti. 

Asumme oikean pikkupoikakeskittymän keskellä. Leikkikavereita on joka puolella, vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia. 

Taloyhtiöllämme on hyvä piha ajaa pyörällä ja leikkipaikka kokoontua. Ja lähinaapureilla trampoliini jossa pomppia. 

Lähimmälle kaupungin leikkipaikalle onkin sitten matkaa jopa parisataa metriä.

Mutta entäs me, lapsenmieliset? 

Kiitos hyvin :)

Kas, pitäisi varmaankin päivittää tuo blogin banneri. Matkalaukut kun on purettu jo.