 |
| Pitäisiköhän kutsua American Pickersit penkomaan ullakkoa? |
Vaelsin mieheni kanssa ympäri suurta taloa, joka kaikesta päätellen oli uusi kotimme. Ihmettelin kuinka suuri talo oli ja ennen kaikea kuinka korkeita sen huoneet olivat. Parhaimmillaan ne olivat noin neljän kerroksen korkuisia ja vaikka lattiat olivat siistit, hapsut suoassa ja huonekalut järjestyksessä, ylähyllyt olivat täynnä kaikenmoista "modernia antiikkia" ja muuta roinaa. Halusin unessani ryhtyä kovasti siivoamaan noita huoneita, erityisesti sormeni syyhysivät päästä järjestelemään niitä ylähyllyjen roinia.
Jo yöllä herätessäni tiesin että näin unta itsestäni. Ja vintillä on pölyä ja roinaa, kenelläpä ei olisi.
 |
| 8. luokalla kiharat olivat parasta mitä tiesin. Vaikka oli se Lämpimäisen pullakin hyvää. (Kuva täältä.) |
Olen viime päivät tomuttanut nuoruuteni sedimenttejä vierailulle tulleen vanhan hyvän ystäväni kanssa. Olimme samalla luokalla sekä yläasteella että lukiossa, mutta sittemmin elämä vei ja yhteydenpito muuttui satunnaiseksi --- muutimme eri puolille maata opiskelemaan ja lopulta eri puolille maailmaa elämään.
Jälleennäkemisemme oli siis aivan parasta. Oli hienoa huomata kuinka kahdenkymmenen vuoden takainen side oli yhäkin siellä. Ja taisi se maailmakin parantua parin piirun verran. Lisää siis tätä, kiitos!
Mutta oli se teini-ikä silti aivan kamalaa, noloa aikaa. Omalta ullakoltani löytyy kiharoiden lisäksi läjäpäin Stingin levyjä, tiedostamista ja snobbailua, Peter Høegin "Lumen taju", *köh-köh* viileyttä eli kömpelösti verhottua epävarmuutta, Kieslowskin "Sininen", suuri ensirakkaus ja sen ah-niin-dramaattinen päätös.
Mahtaisikohan romut kelvata, Pickerseille?
No comments:
Post a Comment