Tuesday, May 17, 2011

Tuhatta ja sataa

Suomen lomalla tuli juostua lenkki jos toinenkin. Parissa viikossa ehdin kipittää hieman toistasataa kilometriä, ihan vain huvin ja mielenterveyden vuoksi.

Iso kiitos isovanhemmille lenkkiorpojen lasten kaitsemisesta! (Kuva täältä.)

Kotona ollessa lenkkien määrä on pysynyt maltillisena, päätä kun on päässyt hoitamaan myös joogasalilla. --- Niin, ja lapsiakin on pitänyt kaitsea, ihan itse! Viime viikon kilometrisaldo oli kaikesta huolimatta kuitenkin kohtuulliset 36 kilometriä. Sunnuntain pitkä, 18 kilometrin lenkki oli miltei autuaaksi tekevä kokemus. IPod oli päivitetty hyvällä, juoksettavalla humpalla --- ja juoksu todella rullasi, siitäkin huolimatta että viimeiset pari-kolme kilometriä sai kipittää sellaisessa kaatosateessa, että kotona ei olisi ollut pakko mennä suihkuun ollenkaan.

Mietin muuten puoli-vakavissani tänne osallistumista. Itse 21,1 km juoksuhan taittuu suht' kivuttomasti, mutta kun kisa alkaa puolelta yhdeksältä aamulla. Ja parkkipaikkoja ei ole, joten junalla/bussilla pitäisi mennä. --- Tuplavaikeaa.   

Juoksemisen sivuvaikutus on jatkuva nälkä. Onneksi Suomesta tuli kuitenkin tuotua kaikkea sopivaa (ja pöh!) palauttavaa ruokaa, kuten suklaata ja turkinpippureita. Että ei näilläkään kilometreillä pääse kuihtumaan pois.

Ei puhuta takaisin?

Miltei puraisin tänään kieleeni ojentaessani Niiloa.
Niilon äidinkielenopettaja-kummitäti olisi tosin antanut jo kepistä.
Äidille.

- Ja äidille ei puhuta takaisin!

Oikeasti tarkoitukseni oli sanoa hyvällä suomen kielellä:
- Ja äidille ei sanota vastaan!
Siis "talk back."

Tällaiseksi tämä ulkomailla asuvan lapsiperheen ongelmatiikka muodostuu pitkässä juoksussa.

*huokaus*

Saturday, May 14, 2011

Lahjottu

Kukkia, timantteja ja suklaisia suudelmia --- voiko parempaa äitienpäivälahjaa edes toivoa?

Niilo kantoi esikoulusta kotiin yllä olevan lahjan, timanttirasian täynnä suklaata. Viestissä lukee: "Tämä on hyvin erityinen rasia - joka vain sinä voit nähdä. Se on erityinen, koska se on lahja juuri sinulle, minulta. Se on täytetty halauksin ja suudelmin, kaikkein makeimmin. Pidä rasia liki sydäntäsi, niin olen aina mielessäsi." ♥ Niilo

Kyllä näillä eväillä jaksaa taas vuoden leikkiä pahaa poliisia.

Tyylikäs vihreäkenkäinen eurooppalainen

Käväisin päivänä muutamana lasten kanssa paikallisessa kirjastossa täydentämässä kaivinkone- ja kuorma-autokirjavalikoimaamme.

Keskustelu lainatiskin tädin kanssa:
- Anteeksi, mutta minun täytyy kysyä oletteko te Euroopasta?
- Kyllä, itse asiassa olemme, tulemme Suomesta.
- Minä arvasin sen noista vihreistä kengistä. Te eurooppalaiset olette aina niin tyylikkäitä. Me amerikkalaiset olemme liian mukavuudenhaluisia.
- Um, kiitos!

Ja näillä sanoilla bad hair daysta tulikin aivan mainio päivä.

Tyylikkäät vihreät kengät by Vialis, kapealahkeiset utilitypantsit by Joes Jeans.

Friday, May 13, 2011

Oikein ymmärretty risotto

Peruskouluaikoinani (eli yli kaksikymmentä vuotta sitten, kiesus sentään!) risotto tarkoitti lähinnä pakastevihanneksia ja riisiä. Ruoka oli mautonta ja laimeaa, eikä todellakaan kuulunut herkkuruokien listalle. Lähinnä halusin vain sulkea silmäni, suuni ja mieleni koko hirvitykseltä.

12 vuotta sitten olin vaihto-oppilaana Napolissa ja paikallisen keittiön sekoittamalla päällä hellyin antamaan risotolle uuden mahdollisuuden. Tuota hetkeä en ole katunut --- paitsi ehkä satunnaisesti käydessäni vaa'alla.

Unohtakaa siis risellat ja herne-maissi-paprikat ja tehkää tilaa ehdalle arborio-riisille, kanaliemelle ja parmesanjuustolle! Alla meidän perheeseen aina poikia myöten hyvin uppoava resepti:

Risotto portobello-sienillä

Valmis risotto emaloidussa valurautapadassa tehtynä. Ruokastylisti oli lomalla ja kokkikin lienee lähinnä haaveillut kapustan heiluttamisen sijaan kun risotosta on päässyt tulemaan himpun verran  liian kuivaa...

1 l kanalientä (viimeksi pataan eksyi luomulientä, nam!)
5 dl kuutioituja tuoreita portobellosieniä (esim. 6 keskikokoista lakkia)
1 keskikokoinen sipuli hienonnettuna (ei punasipuli ulkonäkösyistä)
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 keskikokoista porkkanaa hienoksi kuutioituna
reilu loraus oliiviöljyä
2,5 dl keittämätöntä arborio-riisiä
1 kesäkurpitsa hienoksi kuutioituna
1 dl parmesanjuustoraastetta
persiljaa
mustapippuria
(suolaa)

1. Kiehauta kanaliemi ja jätä liedelle pysymään kuumana.
2. Kuullota sipuli, valkosipuli ja sienet oliiviöljyssä noin 5 min. ajan esim. emaloidussa valurautapadassa (dutch oven) tai muussa tilavassa paksupohjaisessa kattilassa. Lisää keittämätön riisi ja porkkanat ja jatka kuullottamista toiset 5 minuuttia tai kunnes riisi on kullanruskeaa (älä polta).
3. Lisää hitaasti pari desiä kuumaa kanalientä riisin joukkoon sekoittaen koko ajan. Keitä lempeällä keskilämmöllä välillä sekoittaen kunnes liemi on miltei imeytynyt. Lisää parisen desiä lientä ja kuutioitu kesäkurpitsa pataan. Keittele ja sekoittele. Lisää taas lientä kun edellinen satsi on miltei imeytynyt. Keittele ja sekoittele jne. kunnes kaikki kanaliemi on käytetty.
4. Kun kaikki kanaliemi on padassa, varo keittämästä risottoa liian kuivaksi. Kun seos on sopivan mehevää, sekoita risoton joukkoon parmesanjuusto ja mausta pippurilla, (tarvittaessa suolalla) ja persiljalla.

Nauti risotto heti, joko pääruokana ja lisäkkeenä esim. kanalle. Lisää halutessasi parmesanjuustoa annoksesi päälle. Ruokajuomana menettelee valkoviini, mutta maitokin passaa.


PS: Kirjoittajaan ei ole iskenyt itsesensuuri (vaikka joskus ehkä olisi syytä) vaan Googlen Blogger oli eilen perin juurin nurin niskoin, josta syystä viimeisimmät päivitykset ovat kadonneet bittitaivaaseen. Niilon antama äitienpäivälahja on siis yhäkin tämän mamman paras ikinä ja vihreät kengät ovat siististi mutta eurooppalaisesti cool.

PS2: Ja kas, kadonneet viestit ovat tulleet takaisin, ihan ilman itkua ja hammasten kiristelyä. Kiitos Blogger!

Tuesday, May 10, 2011

Mini-minä




takki: Eddie Bauer
aurinkolasit: Calvin Klein
sandaalit: Aeropostale
shortsit: mallin omat
ikkunaan nojaileva pikkuveli: kuvausrekvisiittaa

Jos lapsi herää aamulla klo 3:30, klo 19 aikaan illalla leikitään äitiä.
Äiti taas leikkii koko päivän zombieta.

Sunday, May 8, 2011

Pitkän päivän matka yöhön

Me olemme rakastaneet toisiamme! Ja tulemme aina rakastamaan! Muistetaan ainoastaan se, ettei yritetä ymmärtää sellaista, mitä emme pysty ymmärtämään eikä yritetä muuttaa asioita, joita emme pysty muuttamaan - asioita, jotka elämä on meille tehnyt, ja joita emme voi puolustella ja joita emme voi selittää.
- lainattu täältä

Pahvitalo on taasen täytetty elämällä. Saavuimme kotiin eilen illalla ja ilahduttavasti lapsukaiset heräsivätkin tänä aamuna hyvissä ajoin ennen viittä leikkimään ei-niin-kovin-hiljaa.


Ja leikitty on, koko piiiiitkän pitkä päivä. Ulkona ja sisällä. Kotona ja naapurissa. Puussa ja maassa.


Eugene O'Neillin teemoista poiketen kukaan ei ole jaksanut tänään(kään) olla enemmän kuin oma itsensä. 


  Pettymyksiä, valheita ja salaisuuksia on sisältynyt päivään lapsiperheen normaali määrä, uhkailun, lahjonnan ja kiristämisen ohella.


Päivän dramaattisimmasta kohtauksesta vastasi Leo huomatessaan unikirahvin joutuneen siivousvimmaisen äidin toimesta pesukoneeseen.

Mutta siitäkin selvittiin.

Suomessa oli kivaa, mutta kiva on olla taas kotona.
Täällä on kesä!