Asemalle jäänyt rouva

Tapasin tänään aivan aidon ja oikean kusipään.
Pahoittelen alatyylistä ilmaisua, mutta en nyt tähän hätään parempaakaan keksi.

Kuten tavallista, olin lasten kanssa uimassa läheisellä uima-altaalla. Lapset uivat reippaasti ja vähän leikittiin vesisotaakin. Naurettiin ja pidettiin hauskaa, kohtuuden rajoissa kuitenkin. Aikansa pulikoituaan lapset siirtyivät altaan reunalle leikkimään (kelluvilla muovisilla) pikkuautoillaan ja itse vetäisin muutaman kierroksen rintauintia altaan ympäri, katse tiukasti jälkikasvussa.

Juuri kun olimme keräämässä tavaroitamme ja lähdössä pois, läheisestä kerrostalosta kahahti paikalle keski-ikäinen nainen. Eikä sanonut päivää, vaan kävi suoraan asiaan:
- Saanko kysyä minkä ikäinen te olette?
- Siis kuka? Minäkö? kysyin hölmistyneenä.
- Niin.
- 35.
- Olette hyvin nuoren näköinen. Kysyn tätä siksi että tällä altaalla eivät alle 17-vuotiaat saa uida ilman vanhempiaan.

Touchè.

Mutta en ehtinyt kiittää kohteliaisuudesta kun täti kävi uudestaan päälle:
- Näin että annoit pienen lapsesi leikkiä syvän pään portaissa. (Allas on syvimmillään 9 jalkaa syvä.) Asutko tässä taloyhtiössä?
- En. Asun tuossa naapurissa.
- Vielä paremmalla syyllä. Olin hyvin järkyttynyt kun näin lapsesi leikkivän 10 minuuttia ilman valvontaa syvän pään portaissa. Minä olen osakkeenomistajia ja minä huolehdin että te menettätte allasoikeutenne jos näen vielä kerrankin moista laiminlyöntiä. Minä olen sosiaalityöntekijä ja minä soitan poliisit. Minä tunnen kyllä mitä laki sanoo moisesta laiminlyönnistä.
- ...

Olin sanaton. Aivan hiljaa.
Keräsin kimpsut, kampsut ja lapset kasaan ja lähdin.
Joskus pitää vain poistua ja antaa toisen olla väärässä.
Muuten saattaisi tulla sanottua jotain mitä katuu.

Nainen oli väärässä.

• Minä olen yli kaksi kertaa vaaditun ikäinen. Hyvin säilynyt, tottakai ;)
• Lapset eivät leikkineet hetkeäkään ilman valvontaa, olivat he sitten altaassa tai altaan reunalla leikkimässä.
• Olin koko ajan vedessä, enimmillään 10 vedon päässä heistä. Ja minä olen oikeasti hyvä uimari. 
• Niilo osaa uida. Leolla on taasen aina altaalla päällään "kelluntapuku", jonka avulla hänkin ui --- ja taitavasti uikin. 
• Enimmäkseen molemmat lapset pysyttelevät Leo max. 3 jalan ja Niilo max. 5 jalan syvyydessä. Äidin valvovan silmän alla. Aina. Molemmat.
• Leo läpsytteli hetken vettä syvän pään rappusissa, josta menin menin noutamaan hänet uimaan.

Hieman rauhoituttuani, kun käteni eivät vapisseet enää niin paljon, soitin miehelleni.

• Opin että tässä maassa vain poliisilla on oikeus vaatia toista paljastamaan ikänsä. Olisin siis lakiin vedoten voinut kieltäytyä vastaamasta ikäuteluihin.
• Ja ensi kerralla jos nainen uhkailee poliisilla, taidan itse soittaa poliisit paikalle toistuvista perusteettomista uhkauksista. --- Tai sitten minun mieheni tekee niin. Sen verran hyvän vaikutuksen tädin käytös häneenkin teki, vaikkakin vain puhelimessa järkyttyneen vaimon suusta kuultuna.

Episodin taustalla kytee se että todellisuudessa käyttämämme uima-allas on naapuritaloyhtiön. Se on rakennettu aikoinaan meidän taloyhtiömme omistaja-rakennuttajan myymille maille. Maakauppaan sisältyi sopimus, jonka mukaan niin kauan kuin perhe omistaa meidän taloyhtiötämme, me vuokralaiset saamme käyttää uima-allasta. Sanomattakin on selvää, että vapaamatkustajan statuksemme nyppii osaa naapuritaloyhtiön osakkeenomistajista vietävästi. Sopimusta on koetettu mitätöidä jopa oikeudessa asti monta monituista kertaa, mutta tuloksetta.

Eikä siellä altaalla mitään ruuhkaa ole. Tavallisesti me saamme nauttia uintimme yksin --- tai viikonloppuisin korkeintaan naapuritaloyhtiön puheenjohtajan kanssa naureskellen ja jutustellen ;D

Meitä on niin moneen junaan.
Jotkut jäävät jopa sinne asemalle.

Nössötukka

Äiti taas saksi. 

Hullusta tiedemiehestä tuli poika jolla on nössötukka.

Hämääköhän tämä ensivaikutelma ketään?

I-kä-krii-si

Hei. Mi-nä tääl-lä taas, Nii-lo.

Män-nä vii-kol-la tu-li it-ku.

Äi-ti sa-noi et-tä o-len i-so poi-ka ja en mah-du e-nää vau-va-kei-nuun.

Kuva täältä.

Et-tä pi-täi-si kei-nua i-so-jen poi-ki-en kei-nus-sa.

Van-he-ne-mi-nen on tyh-mää.

Mut-ta on-nek-si mi-nul-la ei o-le vie-lä ryp-py-jä.

Parisuhteellista

Männäviikolla IL sulostutti elämääni listaamalla kuusi yleistä mokaa, joihin vaimot sortuvat. Listan mukaan välttämällä näitä mokia parisuhde kukoistaa. No, katsotaan onko meillä toivoa.

"Ei yhtään tylsää hetkeä."

1. Liika mukautuminen
Nainen luopuu omista haluistaan ja tasa-arvoisen kumppanuuden sijaan miehestä tulee parisuhteen keskipiste.

Ja tätähän tapahtuu. Omasta lähipiiristäni tiedän muutamankin tapauksen. Mies ja nainen tekevät työkseen samaa, harrastavat samaa, ylipäätään ovat kiinnostuneet vain ja ainoastaan samoista asioista. Kaikkein pahimmassa tapauksessa mies on suoraan uhannut että ero tulee jos vaimo ei harrasta samaa kuin hän. No, siinähän sitten metsästävät ja kalastavat.

Omassa parisuhteessani olen ymmärtänyt ja minun on annettu olla minä. Se ei silti tarkoita ettenkö saisi osakseni lempeää kiusoittelua mekko-ostoksista tai joogatunneista. Ihansesama. Ja maastopyöräily --- se on varmasti hieno laji mutta ei minua varten.

2. Ei kerro selkeästi odotuksistaan
Avioliitolla on paras pohja, kun pariskunta on alusta pitäen ollut avoimia toisilleen työstä, vanhemmuudesta ja rahankäytöstä.

Työasioiden käsittely ei ole koskaan ollut mikään kynnyskysymys ja vanhemmuudestakin olemme kutakuinkin samalla sivulla (ja jos satunnaisesti poikeamme eri sivulle, siitä keskustellaan sitten jossain ihan muualla kuin lasten edessä). Mutta raha-asiat... toinen meistä on tarkan taalan tyyppi, toinen taas on enempi huithapeli, jonka mielestä rahasta puhuminen on vulgääriä. Tiedämme ja tunnustamme eroavaisuutemme, yritämme ymmärtää toisiamme ja ennen kaikkea yritämme pysyä myös rahakeskusteluväleissä. Parempi onkin, meillä kun on yhteiset rahat.

Jos taasen haluaa pitää vapaaillan tyttöjen kanssa tai mennä jumppaan tai lenkille, se pitää sanoa hyvissä ajoin ja selkeästi ääneen. Ei se sen vaikeampaa ole. Ja kuittailu muuten kuuluu asiaan.

3. Eri äänensävyjen vaikutuksen aliarvioiminen
Pelkkä negatiivinen äänensävykin voi kärjistää ongelmia.

Tämä on niin totta. Mutta välillä pitää myös ymmärtää että jos toisella on paha mieli, stressiä tai muuta harmitusta, missä muualla hän voi äksyillä kuin omassa kotonaan omalle puolisolleen. Tai no --- onhan minulla nuo lapset ;)

Ja jos lapset välillä ärsyttävät äitiä, kyllä ne osaavat kiihdyttää myös isääkin. Siinähän sitten mökötetään, molemmat.

4. Kommunikointityylit eivät kohtaa
Tuntuuko, ettei aviomies kuuntele? Silloin kannattaa miettiä omaa kommunikaatiotyyliään.

Esikeski-ikäinen mammakin voin oppia uusia temppuja. Kuten vaikkapa että ---
- Yhteenoton hetkellä ei kannata kaivella niitä männävuotisia likasankoja.
- Riittää että samasta asiasta sanoo kerran. Tai kaksi. Tai kolme. Mitä minä sanoin?
- Kova ääni ei automaattisesti tarkoita huutamista. Vain äänekästä keskustelua.
- Höyryjyrämäinen lähestymistapa harvoin tuottaa haluttua tulosta.

Olennaisinta oli kuitenkin tajuta että ei tämä elämä nyt niin vakavaa ole. Parisuhteessa ei jaeta mitaleja, eli kaikkia huutokilpailuja ei tarvitse voittaa. Vaikka olisinkin oikeassa.

Ja kyllä se musta tykkää vaikkei se sitä ääneen julistakaan.

5. Seksin jättäminen pois elämän prioriteeteista
Naisen on hyvä keskittyä myös omaan hyvinvointinsa. Kun tuntee olonsa hyväksi, voi tuntea olonsa myös seksikkääksi. Siitä on hyvä lähteä eteenpäin.

Siis mikä tuo ensimmäinen sana oikein oli? Onko se jotain syötävää?
Ja kiitos kysymästä, minä voin oikein hyvin :)

6. Kumppanin arvostamisen unohtaminen
Jotkut naiset keskittyvät lapsiin, työhön ja kotiin niin, että unohtavat ne pienet eleet, jotka vahvistavat parisuhdetta.

Olen naimisissa maailman parhaan miehen kanssa. Miehen, joka ei jää eikä jätä sanattomaksi. Miehen, joka ei osaa käyttää pesukonetta koska hänen ei tarvitse. Miehen, joka on omien sanojensa mukaan allerginen keitetyille vihanneksille, mutta syö silti lasagnea jossa on kesäkurpitsaa ja porkkanaa. Ei ehkä mukisematta mutta kuitenkin.

Olen naimisissa maailman parhaan miehen kanssa. Ja hän tietää sen.
Ja voin kertoa että parempaa vaimoa hän ei mistään löydä saati saa.


Ai niin, ja kyl mä siitä silleen niinku tykkään.
Tai rakastan...
Tai jotain...
♥

Kunnon kansalaisia

Kuinka kasvatan pojilleni ystäviä ja vaikutusvaltaa? Lapselle tulee tarjota vain turvallisuutta, rakkautta, vakaat olosuhteet, vapautta ja rajoja, rikastavia kokemuksia ja kuria. Nämä kuusi tärkeää seikkaa Bonnie Macmillan listaa kirjassaan "Miksi pojat ovat poikia ja miten kehittää heidän parhaita puoliaan", joilla vanhemmat voivat vaikuttaa suuresti poikansa tulevaan menestykseen.

Pureudutaampa tähän listaan vähän tarkemmin:

1. Turvallisuus
Vauvan on sattava tuntea itsensä turvalliseksi alusta alkaen. Kun hänen ruumilliset tarpeena tyydytetään viipymättä, aivojen kehitys käynnistyy normaalisti. Tutkimuksen mukaan pahasti laiminlyötyjen lasten aivot voivat olla jopa 30% pienemmät kuin hyvää hoivaa saaneiden lasten aivot.

2. Rakkaus
Vauva tarvitsee fyysistä kosketusta, rakkautta ja huomiota. Joidenkin tutkimusten mukaan hellyyden puute haittaa poikien kehitystä jopa enemmän kuin tyttöjen. Edistääksesi lapsesi tulevaa onnea ja menestystä, rakasta lastasi --- juuri sellaisena kuin hän on.

3. Vakaat olosuhteet
Lapsen on oltava varma siitä, miten läheiset ihmiset käyttäytyvät. Väkivaltaiset, välinpitämättömät tai psyykkisesti sairaat vanhemmat aiheuttavat stressiä, joka on vauvalle, varsinkin poikavauvalle, hyvin vahingollista. Arvaamattomissa oloissa elävä lapsi ei kehitä kykyä ymmärtää toisten tunteita, koska kaikki aivojen resurssit menevät elämän epävarmuuden aiheuttaman pelon käsittelyyn. Hänestä tulee siis kirjaimellisesti emotionaalisesti jälkeenjäänyt lapsi.

4. Vapaus ja rajat
Kehittyäkseen sosiaalisesti ja emotionaalisesti ja oppiakseen tarvittaessa lykkäämään palkinnon saamista, lapsella on oltava toisaalta vapautta, toisaalta rajat. Vanhempien on määriteltävä selvät säännöt ja reagoitava johdonmukaisesti jos niitä rikotaan. Pojat kokeilevat mielellään rajojaan. Jos reagoit johdonmukaisesti poikasi käyttäytymiseen, hän kokee että välität hänestä.

5. Rikastavat kokemukset
Tutkimusten mukaan lapset, jotka saavat älyllisesti stimuloivia kokemuksia 2-vuotiaina, pystyvät 6-vuotiaina kontrolloimaan paremmin tunteitaan ja lykkäämään palkinon on saamista. Myös erilaisten tunteiden kokemisesta ja sosiaalisista suhteista on hyötyä. Poikien tunneäly kehittyy, jos heitä rohkaistaan puhumaan tunteistaan.

6. Kuri
Sekä tytöt että pojat tarvitsevat kuria, mutta ehkä erityyppistä. Pojat harrastavat energisempiä, vähemmän verbaalisia leikkejä ja ovat vähemmän tottelevaisia kuin tytöt. Kurin on oltava sen mukaista. Vanhempien on ehkä syytä soveltaa poikiin tiukempaa kuria.

Siis näinkö helppoa tämä kunnon kansalaisten ja omien elämiensä sankareiden kasvattaminen onkin! Ihanaa!

Yksi asia jäi vain ihan pikkiriikkisen kaihertamaan. Kaikki on siis oikeasti äidin ja/tai isän vika? Meinaan jos siis pojasta kasvaakin sen pikkuinsinöörin sijaan joku --- pikkuekonomi? Tai vielä pahempaa --- minihumanisti!?!

Ja ei kun kipin kapin kauppaan kaavakirjaa ostamaan!

Kirjoittaja on 35-vuotias kahden täydellisen ihanan ja raivostuttavan mahtavan poikalapsen äiti ja insinööri, joka lueskelee nykyisen toimenkuvansa takia lähinnä lastenkassvatusmanuaaleja. Hän rakastaa kilttejä lapsiaan, halii ja pussaa sekä antaa heidän tehdä vapaasti kaikkea sallittua tiukan jöön pitämisen lomassa. Sen lisäksi hän tekee kaikkea älyllisesti stimuloivaa, kuten --- öh --- tai siis no kaikkea semmoista ihan tavallista. Älyllistä.

Aurinko armas

Aurinko.
Kohtuullisesti nautittuna se hellii mieltä ja vahvistaa luita.
Yliannostuksena se vanhentaa ennenaikaisesti tai jopa tappaa.

Auringonvalo valmistaa iholla D-vitamiinia. D-vitamiini taasen auttaa yhteen jos toiseen vaivaan, mm. luuston vahvistamiseen, onnellisuusvitamiiniksikin sitä kutsutaan. D-vitamiinitarpeen tyydyttämiseksi sopiva määrä auringonpaistetta on kolme kertaa viikossa, 15 minuuttia kerrallaan, suojaamattomalle iholle.

Kääntöpuolena on kuitenkin se --- syöpä. 90 prosenttia kaikista ihosyöpätapauksista johtuu altistumisesta auringon haitallisille UV-säteille. UV-säteiden vaikutus on kumulatiivinen. Jokainen suojaamaton auringonottokerta lisää ihosyöpäriskiä.

Mikä siis on se kultainen keskitie?
Nauti järkevästi, älä käristä itseäsi.

Asiantuntijat sanovat että aurinkoa tulisi vältellä sen paistaessa kuumimmillaan eli klo 10-16. Meidän perheen näkökulmasta tämä on kuitenkin se paras aika ulkoilla, uida ja pulikoida. Pyrimme siis käyttämään järkeä. Hyvissä ajoin ennen ulkoilua, rannalle tai altaalle menoa, suojaan pojat ja itseni aurinkovoitein. Ja suojakertoimissa ei säästellä.

Testattuja ja hyviksi havaittuja tuotteita. Ihotautilääkäri suositteli erityisesti tuota Avenon Mineralblockia.

Käytän pojilla ihotautilääkärin suosituksesta useimmiten sinkkipohjaista (mekaanista) suojaa, jossa SPF on 60. Spray-suojissa suojakertoimet ovat useimmiten 50 paremmalla puolella. Itselläni suojakertoimet ovat kesän myötä vain kasvaneet nekin. Vartalolle käytän nykyään samoja spray-suihkeita kuin pojat, mutta kasvoille olen alkanut lätkimään SPF110:tä. Tavallisesti suojaan pojilta erityisellä hartaudella kasvot, korvat, niskan ja käsivarret, uimapäivinä myös muun ylävartalon. Jalat jätän tavallisesti suojaamatta, D-vitamiinitehtaiksi. Akilleen kantapääni on pää --- varsinkaan Leo kun ei ole hellepäähineiden ystävä. Onneksi hiuksia kuitenkin riittää suojaksi asti.

Tällä sumealla suojautumislogiikalla olemme tämän kesän menneet ja tähän mennessä emme ole pahemmiten palaneet. Ja vallitsevasta iloisesta mielentilasta päätellen D-vitamiiniakin on saatu ihan kylliksi. (Tunnustetaan että olen kesän huumaamana jättänyt lasten vitamiinilisät antamatta, koska uskon että vitamiinitarve täyttyy ilmankin.)

Miten on sitten sen rusketuksen laita? Toukokuussa alkaneesta shortsikaudesta ja jatkuvasta ulkona asumisesta huolimatta emme ole muuttuneet kahvipavunruskeiksi. Olemme lähinnä kai kevyesti päivettyneitä, paitsi Leo, joka on yhäkin ihanan valkoinen :)

Mutta ennemmin terve olmi kuin sairas rusina.
Miten sinä nautit auringosta?

Samaan aikaan toisaalla

Tulin juuri kotiin hautajaisista.
Ja niiden jatkoilta

Ystäväni Deen puolisolla todettiin reilu kuukausi sitten pitkälle edennyt melanooma. Löydettäessä syöpä oli edennyt jo aivoihin, joten elinaikaa annettiin vain neljä viikkoa. Ja neljä viikkoa se oli. Herra Cee nukkui pois perjantaiaamuna.

Deen suru oli lohdutonta, riipaisevaa.
Rakas oli mennyt pois ainiaaksi.
Jäljelle jäi vain tyhjä asunto ja kissa.
Ja ikävä.

Päätimme naapurimme Nancyn kanssa antaa Deelle edes pari tuntia muuta ajateltavaa ja veimme hänet ulos syömään ja drinkille. Juttelemaan tyttöjen juttuja.

Lähtökohdista huolimatta meillä oli hauskaa.

Elämä jatkuu.