Tuesday, October 9, 2012

Omena

Omena on lempihedelmäni.
Siksi meillä on aina omenoita kulhossa vapaasti saatavilla.
Golden deliciousseja tai royal galoja.
Pihallamme kasvaa myös pari omaakin omenapuuta.
Ja kotona, poikien mummolassa, siellä on oikea omenapuutarha.


Leon kanssa omena ei ole kauas puusta pudonnut.
Leo rakastaa omenoita.
Hän ottaa kuhosta omenan ja nakertaa sitä leikkien lomassa.
Sitten koittaa uusi leikki ja omena.
Ja taas. 
Ja taas.
Parhaana päivänä keräsimme Leon jäljiltä kuusi (6) puoliksi syötyä omenaa. 


Ehkä hän on kuullut, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla. 

Niilo on taas enemmän kiwi- ja päärynämiehiä.
Tänään tavoitin hänet kuorimassa päärynää --- juustohöylällä.

Monday, October 8, 2012

Vapaan agentin tunnustuksia

Olen menossa huomenna haastatteluun.
Työhaastatteluun.

Tarkoituksenani on vakuuttaa vastapuoli paitsi ammatillisesta pätevyydestäni, myös luonteeni lujuudesta. Olenhan omien sanojeni mukaan "nopea oppimaan, otteissani reipas ja täsmällinen, peloton työmyyrä." Olen jopa niin täsmällinen, että lähetin hakemukseni mukana ansioluettelon, jossa opiskeluaikojen työkokemus oli päivätty hieman pieleen. Vain 10 vuotta todellista myöhäisempään ajankohtaan.

No, koska "olen myös toimissani tavoitteellinen ja positiivisessa hengessä eteenpäin menevä, lojaali mutta myös ehdottoman asiakaskeskeinen," pidin haastattelukutsua niin epätodennäköisenä, että unohdin tallentaa koko hakemuksen omiin arkistoihini. Nyt en siis muista/tiedä mitä oikein haetaan.

Näistä lähtökohdista pidän siis työnsaantimahdollisuuksia aika olemattomina, mutta koska minut nyt kutsuttiin näytille, niin supliikilla mennään. Tärpeiksi ajattelin seuraavan viiden minuutin ajan keksiä tiukkoja kysymyksiä vastapuolelle (siis mitä te niinku oikein teette? onks teitä paljon?). Työhaastattelun tyyppikysymykset (miksi juuri sinä olisit oikea tyyppi tähän hommaan? mitkä ovat heikkoutesi? missä näet itsesi 5 vuoden päästä? jne.) ovat luonnollisestikin kirkkaana mielessä (en muista. oikeasti olen perfektionisti, mutta koska sellaiset ovat äärimmäisen rasittavia ihmisiä, olen korjannut tilanteen ryhtymällä huolimattomaksi. en tiedä. jne.).

Hyvä tästä vielä tulee.

Kävin myös viime viikolla haastattelussa.
Työ-sellaisessa.

Kaikki meni mainiosti, paitsi että haastattelijani (börje-från-svärje ja yksi paikallinen alkuasukas) jännittivät tilannetta paljon enemmän kuin minä. Ehkä se oli se englannin kieli, joka sai kädet hikoamaan. Tai mistäs minä sen tiedän. Ties vaikka vain jännittivät kauniille naiselle puhumista.
*huutonaurua*

Jos mielenkiintoisista haastattelukokemuksista puhutaan, niin onhan tässä niitä nähty ja koettu, muutama.

Kuten se ruotsalaisen tirehtöörin haastattelu, jossa jokainen vastaukseni pisteytettiin ja merkittiin ylös exceliin. Ihan avoimesti siinä pöydän toisella puolella. Palautteen mukaan tein tyyppiin erittäin hyvän vaikutuksen.
Jep, jag vet hur ska man imponera också på svenska, även på engelska. 
Sitten lukion ei ole tullutkaan ruotsia kirjoitettua. Että ursäkta vaan.

Tai se haastattelu, jossa etelä-savolaiset juureni aiheuttivat silmien pyörittelyä. Sitä ensi viikkoa, milloin asiaan palataan, ei vain ole tullut. Vaikka kesäkuun lopusta olen sitä odotellut. Tarkoittaakohan tämä nyt sitä, että ne ei olekaan kiinnostuneita...? Vaikka minä sentään olen hiihtänyt Virpi Kuitusen kanssa kilpaakin!

Mikään ei ole vielä kuitenkaan voittanut kokemuksiani sieltä pöydän toiselta puolelta, työhaastattelijana. Voinkin siis vinkkinä kaikille teille kanssatyönhakijoille kertoa, että työhaastatteluun ei kannata tulla kännissä. Myöskään haastattelijan tisseistä puhuminen ei paranna työnsaantimahdollisuuksia, vaikka niitä kuinka kehuisikin.

Nuo kun itsekin muistaisi.

Friday, October 5, 2012

Noni.

Nyt minä sitten törsäsin.
Ostin itselleni juoksulenkin 14. päiväksi.
Sen verran säästin kuitenkin, että otin vain puolikkaan.
Säästyneellä vitosella voinkin sitten vaikka hankkia bussilipun paikalle, ihan mennen tullen.
Jii-haa!

Jos tässä jotain taivoiteaikaa heittäisi, niin ---
alle 1:50 yllättäisi kyllä itsenikin.
Yli 1:53 olisi taas pettymys.

Syssy




Vein Niilon tänään puoleksi kuudeksi joogatunnille*.

Sitten suuntasin suih-suih tuulitakki kahisten lenkille.
Edessä vajaa tunti laatuaikaa oman itsen kera Vantaanjoen varrella.
Keli ehkä hieman --- syksyinen.
+8, tuulta ja vesisadetta.

Puolentoista kilometrin jälkeen sormet olivat jäässä.
Seitsemän kilometrin jälkeen alkoi jalkojen kangistuminen.
Lopussa trikoot vaahtosivat.
Ensi kerralla valitsen siis sen lisähuuhtelun, pesukoneesta.

Silti, 
9,6 km / 51:52,
ei toi nyt niin huonosti mennyt.

Kuuman suihkun ja parin pitsaviipaleen jälkeen,
elämä on oikeastaan aika täydellistä,
villasukat jalassa.
Ja taitaapa takassakin olla tuli :)

Mieskin on palannut kotiin.
Siis ihan vain kaukomailta, työmatkalta.

Mutta en minä silti tätä Suomen syksyä rakasta.

* Olen muuten aavistuksen verran kateellinen, pojalla on ehta intialainen joogaope. MIXEIMULLAOLE?!?!?

Tämänkertainen humppa (yllä) keventää kivasti juoksuaskelta.
Ja onhan tää Vantaa aika city ;) 
Video on kyllä aika karsea.

Tuesday, October 2, 2012

Totuuden kuulee lapsen suusta?

Söimme yhdessä illallista, pojat ja minä. Hetken harkitsin näyttäväni todellisen luonteeni ja syventyväni ylentävän keskustelun sijaan tuoreeseen MeNaisiin ja Maria Jungerin aviokriisiin. Valitsin kuitenkin sen, keskustelun.

Aloitimme maantieteellä.


Leo näytti missä on Japanin lippu. Etelä-Afrikkakin löydettiin. Algeria, USA, Kanada ja Suomi löytyivät nekin ilman arpomista.

Seuraavaksi siirryimme kansainväliseen politiikkaan.


- Minä tykkään tosta (Obama), tosta (Bush Sr,) tosta (Roosevelt) ja tosta (Nixon). Ja tosta (Reagan).
Niilon näkemys oli varma. Clinton ei kelvannut, koska oli harmaantunut. Bush Jr. ei sytyttänyt muuten vain. Se että Bush Jr. on Bush Sr.:n poika herätti totta kai lisäkysymyksiä. Mietimme kuka on Lyndon B. Jonhsonin isä.

Tämän alkulämmittelyn jälkeen päästiinkin itse asiaan: rasismiin.

- Tiedätkö äiti miksi minä pidän päiväkodissa eniten Mrs. P:stä?
- No kerro?
- Koska Mrs. P on vaalea. Minä en pidä Mrs. N:stä enkä Mrs. J:stä, koska he ovat ruskeita. Minä en pidä ruskeasta.
- ...

Niin, asiaa tuntemattomille selvennykseksi että Niilon ryhmässä on kolme opettajaa: suomalainen, intialainen ja filippiiniläinen.

- Niilo, eikös Mrs. N ole kiva kun hän pitää joogatunteja?
- Joo, minä tykkään joogasta ja jumpasta!
- Ja Mrs. J on kiva kun hän on niin aurinkoinen ja hymyilee koko ajan?
- Joo, mutta minä pidän eniten vaaleista, sellaisista kuin Leo, sinä ja isi.
- Öh...

Uusi yritys:
- Ketkäs ovat sinun parhaita kavereitasi päiväkodissa?
- A, E ja D.
- Minkäs värisiä he ovat?
- A on vähän ruskea, E on vaalea ja D on vaalea. Kaksi vaaleaa ja ruskea.
- Niin, huomaathan, ruskeatkin ovat kivoja. Ja jotkut vaaleat voi olla tosi inhoja. Ulkonäkö, ihon-, hiusten- tai silmienväri ei määrittele ihmistä. Ihmiset ovat erilaisia ja erilaiset ihmiset voivat olla joko kivoja tai mälsiä, ulkonäöstä riippumatta.
- Joo. Öööö...
- Ja sinähän tykkäsit, että Barack-setä (Obama) tuossa on kiva.
- Joo.
- Tykkäätkö sinä Jonh-sedästä (Kennedy).
- Joo, kuka sen isä on?

Jess! Selvillä vesillä.

Ensi kerralla luen kyllä sitä lehteä.
Tai kehoitan olemaan hiljaa ja syömään.

Kuvat: http://www.painlesslearning.com. 
Lippujen ja pressojen lisäksi ruokapöytäämme koristaa mm. maailmankartta ja Linnunrata. 

Friday, September 28, 2012

Höyheniä

Elokuun puolessa välissä minä luovutin.


Kierreltyäni kaupan jos toisenkin. 


Kuuneltuani ei-oota ja myyjien napinoita maahantuojan nihkeästä asenteesta.


Niken sijaan minä kannoin kotiin Adidakset. 
Adizero Feather 2 -juoksukengät.

183,5 km jälkeen voin sanoa, että tein hyvät kaupat.
Pohjat keräävät jonkin verran kiviä, mutta muuten kengät rullaavat moitteettomasti.
Jos oikein rehellisiä ollaan, niin jopa paremmin kuin Niken Freet.

Kengät on nyt hyvin sisäänajettu ja muutenkin olisi kisojen aika.
Kaisaniemen puolikas meni pari viikkoa sitten - oli jotain.
Espoon rantapuolikas viime viikolla - satoi.
Pääkaupunkijuoksu olisi tulevana sunnuntaina - olka on päreinä ja mies matkoilla. 

Ehkä sitten Vantaan maratonilla, voisi puolikkaan pistää.
Onko muita tulijoita?

Tuesday, September 25, 2012

Sijoiltaan

Sanovat että urheilija ei tervettä päivää näe.
Ovat oikeassa.

Kävin eilen uimahallilla. Tarkoituksena oli urheilla nk. vakiosetti: reilu tunti hikoilua kuntosalilla, sen päälle tonni uintia ja kipakat löylyt. Homma ei vain mennyt aivan putkeen.

Olkapää muljahti sijoiltaan.
--- Selkäpenkistä noustessa.

Treeni vaihtui siis liikunnanohjaajan (toim.huom. ei mainittavan komea) kanssa sylikkäin istumiseen ja ambulanssimiesten (toim. huom. toinen nainen, toinen ei komea) odotteluun. Lopulta käsi saatiin paikoilleen ja minä pääsin kotiin. Lääkkeeeksi suositeltiin kylmää ja buranaa ja olkapäätreeniä.

Tjaah, olin kyllä salilla tekemässä sitä yläkroppaa...

Ymmärränhän minä, että vanhemmiten naisilla paikat löystyy, mutta tämä alkaa jo olla naurettavaa. Leoa odotellessa sain samaisen olkapään sijoiltaan laittaessani t-paitaa päälle. Sittemmin sama on tapahtunut mm. uikkareita riisuessa. Tai moottoritiellä lasten leluja takajalkatilasta kurkottaessa. Apukuskin paikalta.

Vastineeksi joogassa lootusasento ei enää onnistu. Mutta siihen lienee tänä vuonna kertynyt jo yli 1300 syytä.