Lapsukaiset lähtivät eilen isukin kanssa mummolaan.
Itse seuraan perässä vasta huomenna.
Juhlistin äkillistä kahden päivän sinkkuutta ainoalla oikealla tavalla. Siivosin talon lattiasta kattoon. Sitten kävin joogassa. Tänään kävin kampaajalla ja kohta loikkaan bussiin ja isolle kylälle, ystävättären kanssa dinnerille. Huomenna olisi sitten grande finale, eli työhaastattelun toinen kierros.
--- Kyllä, juuri sen.
Aika jännää.
Jos nyt jotain voisi vielä toivoa niin ---
Olisi kiva jos tämä duha hieman hellittäisi. En jaksaisi katsella enää toista yötä unia Clintoneiden voimakaksikosta.
Mitäköhän se muuten tarkoittaa, että pressat tulee mun uniin...?
Thursday, October 18, 2012
Sunday, October 14, 2012
Väsynyt mutta hattuuntunut
Joo, juoksin tänään kilpaa.
Puolimaratonin Vantaalla.
Sijoitus naisten yleisessä 53.
Nettoaika 1:49:26.
Bruttoaika 1:48:51.
Uusi ennätys siis napsahti.
Mutta --- vaikka tulos oli tavoitteen mukainen, olisihan sitä voinut paremminkin pinkoa. Ensimmäiset 15-16 km sujuivat ihan vauhdikkaasti, vaikka rullaava rentous oli matkanteosta hyvin kaukana. Mutta ne viimeiset viisi kilometriä... Muhkea reisi-pakaraosasto ei antanut parastaan ja selät lakkasivat tulemasta vastaan. Ne juoksivat ohi. Prkl!
Maaliin kuitenkin päästiin.
Ja pullakaffelle.
Ja saunaan.
Ja 75 minuutiksi joogaamaan.
Seli-selinä lopun hyytymiselle voisin käyttää sitä, että tulin edellisenä iltana kipeäksi (kurkku karhea ja nokka vuotaa). Ja sitten oli vielä "ne"kin.
No, kuka käski käydä poimimassa kylmässä paljain käsin sieniä, neljästi?
--- Ja lukea huonosti kalenteria?
Puolimaratonin Vantaalla.
Sijoitus naisten yleisessä 53.
Nettoaika 1:49:26.
Bruttoaika 1:48:51.
Uusi ennätys siis napsahti.
Mutta --- vaikka tulos oli tavoitteen mukainen, olisihan sitä voinut paremminkin pinkoa. Ensimmäiset 15-16 km sujuivat ihan vauhdikkaasti, vaikka rullaava rentous oli matkanteosta hyvin kaukana. Mutta ne viimeiset viisi kilometriä... Muhkea reisi-pakaraosasto ei antanut parastaan ja selät lakkasivat tulemasta vastaan. Ne juoksivat ohi. Prkl!
Maaliin kuitenkin päästiin.
Ja pullakaffelle.
Ja saunaan.
Ja 75 minuutiksi joogaamaan.
Seli-selinä lopun hyytymiselle voisin käyttää sitä, että tulin edellisenä iltana kipeäksi (kurkku karhea ja nokka vuotaa). Ja sitten oli vielä "ne"kin.
No, kuka käski käydä poimimassa kylmässä paljain käsin sieniä, neljästi?
--- Ja lukea huonosti kalenteria?
Thursday, October 11, 2012
Tuntematon lähimmäinen
Astuin tänään tukevasti oman mukavuusalueeeni ulkopuolelle.
En ehkä tehnyt mitään suurta, mutta olin läsnä.
Siitä tuli hyvä mieli.
---
Tällä viikolla vietetään vanhustenviikkoa. Viikon teemana on "yhdessä vahvempia" viitaten EU:n aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuoteen. Minä kannoin korteni kekoon tässä solidaarisuustaistossa. Heitettyäni lapset aamulla päiväkotiin, suuntasin Itä-Vantaalle erääseen vanhusten palvelukeskukseen. Tehtävänä oli ulkoiluttaa asiakkaita yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa.
Osa palvelukeskuksen vanhuksista oli fyysisesti hyväkuntoisia ja henkisestikin virkeässä tikissä, mutta esim. muistihäiriöiden tai heikentyneiden aistitoimintojen takia he asuvat yhteisössä omissa asunnoissaan tuetusti. He tarvitsevat myös ulkoiluun tukea, koska muuten he saattavat helposti vaikkapa eksyä.
Varsinaisessa vanhainkodissa asui lisäksi nelisenkymmentä enemmän tai vähemmän vuode-/ rullatuolipotilasta. Vanhoja setiä ja tätejä, jotka eivät käytännössä pääse ikinä ulos ilman omaisten ja vapaaehtoisten apua, henkilökunnalla kun ei ole siihen aikaa eikä resursseja.
---
Tapaamani vanhus oli minulle vieras, jo yli 90-vuotias täti. Mukava ja puhelias. Ehkä hieman yksinäinen ja ei enää ihan täällä eikä tässä hetkessä. Puimme hänet ulos yhdessä hoitajien kanssa ja lähdimme vapaaehtoisparini kanssa kolmestaan pyörätuolilenkille kirpeään syysilmaan. Hoidimme lehmiä, kaipasimme kuollutta koiraa, edesmennyttä ukkoa. Reippaan lenkin jälkeen toimme hänen sisälle, riisuimme ulkovatteet ja hyvästelimme. Ehkä ensi kerralla syömme sitä kakkua sukutilan isossa salissa. Ehkä. Ensi kerralla.
---
Vanhustyö kaipaa myös meitä nuoria vapaaehtoisiksi.
Annetaan omaa aikaamme.
Ollaan lähimmäisiä.
En ehkä tehnyt mitään suurta, mutta olin läsnä.
Siitä tuli hyvä mieli.
---
Tällä viikolla vietetään vanhustenviikkoa. Viikon teemana on "yhdessä vahvempia" viitaten EU:n aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuoteen. Minä kannoin korteni kekoon tässä solidaarisuustaistossa. Heitettyäni lapset aamulla päiväkotiin, suuntasin Itä-Vantaalle erääseen vanhusten palvelukeskukseen. Tehtävänä oli ulkoiluttaa asiakkaita yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa.
Osa palvelukeskuksen vanhuksista oli fyysisesti hyväkuntoisia ja henkisestikin virkeässä tikissä, mutta esim. muistihäiriöiden tai heikentyneiden aistitoimintojen takia he asuvat yhteisössä omissa asunnoissaan tuetusti. He tarvitsevat myös ulkoiluun tukea, koska muuten he saattavat helposti vaikkapa eksyä.
Varsinaisessa vanhainkodissa asui lisäksi nelisenkymmentä enemmän tai vähemmän vuode-/ rullatuolipotilasta. Vanhoja setiä ja tätejä, jotka eivät käytännössä pääse ikinä ulos ilman omaisten ja vapaaehtoisten apua, henkilökunnalla kun ei ole siihen aikaa eikä resursseja.
---
Tapaamani vanhus oli minulle vieras, jo yli 90-vuotias täti. Mukava ja puhelias. Ehkä hieman yksinäinen ja ei enää ihan täällä eikä tässä hetkessä. Puimme hänet ulos yhdessä hoitajien kanssa ja lähdimme vapaaehtoisparini kanssa kolmestaan pyörätuolilenkille kirpeään syysilmaan. Hoidimme lehmiä, kaipasimme kuollutta koiraa, edesmennyttä ukkoa. Reippaan lenkin jälkeen toimme hänen sisälle, riisuimme ulkovatteet ja hyvästelimme. Ehkä ensi kerralla syömme sitä kakkua sukutilan isossa salissa. Ehkä. Ensi kerralla.
---
Vanhustyö kaipaa myös meitä nuoria vapaaehtoisiksi.
Annetaan omaa aikaamme.
Ollaan lähimmäisiä.
Tuesday, October 9, 2012
Omena
Omena on lempihedelmäni.
Siksi meillä on aina omenoita kulhossa vapaasti saatavilla.
Golden deliciousseja tai royal galoja.
Pihallamme kasvaa myös pari omaakin omenapuuta.
Ja kotona, poikien mummolassa, siellä on oikea omenapuutarha.
Leon kanssa omena ei ole kauas puusta pudonnut.
Leo rakastaa omenoita.
Hän ottaa kuhosta omenan ja nakertaa sitä leikkien lomassa.
Sitten koittaa uusi leikki ja omena.
Ja taas.
Ja taas.
Parhaana päivänä keräsimme Leon jäljiltä kuusi (6) puoliksi syötyä omenaa.
Ehkä hän on kuullut, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla.
Niilo on taas enemmän kiwi- ja päärynämiehiä.
Tänään tavoitin hänet kuorimassa päärynää --- juustohöylällä.
Monday, October 8, 2012
Vapaan agentin tunnustuksia
Olen menossa huomenna haastatteluun.
Työhaastatteluun.
Tarkoituksenani on vakuuttaa vastapuoli paitsi ammatillisesta pätevyydestäni, myös luonteeni lujuudesta. Olenhan omien sanojeni mukaan "nopea oppimaan, otteissani reipas ja täsmällinen, peloton työmyyrä." Olen jopa niin täsmällinen, että lähetin hakemukseni mukana ansioluettelon, jossa opiskeluaikojen työkokemus oli päivätty hieman pieleen. Vain 10 vuotta todellista myöhäisempään ajankohtaan.
No, koska "olen myös toimissani tavoitteellinen ja positiivisessa hengessä eteenpäin menevä, lojaali mutta myös ehdottoman asiakaskeskeinen," pidin haastattelukutsua niin epätodennäköisenä, että unohdin tallentaa koko hakemuksen omiin arkistoihini. Nyt en siis muista/tiedä mitä oikein haetaan.
Näistä lähtökohdista pidän siis työnsaantimahdollisuuksia aika olemattomina, mutta koska minut nyt kutsuttiin näytille, niin supliikilla mennään. Tärpeiksi ajattelin seuraavan viiden minuutin ajan keksiä tiukkoja kysymyksiä vastapuolelle (siis mitä te niinku oikein teette? onks teitä paljon?). Työhaastattelun tyyppikysymykset (miksi juuri sinä olisit oikea tyyppi tähän hommaan? mitkä ovat heikkoutesi? missä näet itsesi 5 vuoden päästä? jne.) ovat luonnollisestikin kirkkaana mielessä (en muista. oikeasti olen perfektionisti, mutta koska sellaiset ovat äärimmäisen rasittavia ihmisiä, olen korjannut tilanteen ryhtymällä huolimattomaksi. en tiedä. jne.).
Hyvä tästä vielä tulee.
Kävin myös viime viikolla haastattelussa.
Työ-sellaisessa.
Kaikki meni mainiosti, paitsi että haastattelijani (börje-från-svärje ja yksi paikallinen alkuasukas) jännittivät tilannetta paljon enemmän kuin minä. Ehkä se oli se englannin kieli, joka sai kädet hikoamaan. Tai mistäs minä sen tiedän. Ties vaikka vain jännittivät kauniille naiselle puhumista.
*huutonaurua*
Jos mielenkiintoisista haastattelukokemuksista puhutaan, niin onhan tässä niitä nähty ja koettu, muutama.
Kuten se ruotsalaisen tirehtöörin haastattelu, jossa jokainen vastaukseni pisteytettiin ja merkittiin ylös exceliin. Ihan avoimesti siinä pöydän toisella puolella. Palautteen mukaan tein tyyppiin erittäin hyvän vaikutuksen.
Jep, jag vet hur ska man imponera också på svenska, även på engelska.
Sitten lukion ei ole tullutkaan ruotsia kirjoitettua. Että ursäkta vaan.
Tai se haastattelu, jossa etelä-savolaiset juureni aiheuttivat silmien pyörittelyä. Sitä ensi viikkoa, milloin asiaan palataan, ei vain ole tullut. Vaikka kesäkuun lopusta olen sitä odotellut. Tarkoittaakohan tämä nyt sitä, että ne ei olekaan kiinnostuneita...? Vaikka minä sentään olen hiihtänyt Virpi Kuitusen kanssa kilpaakin!
Mikään ei ole vielä kuitenkaan voittanut kokemuksiani sieltä pöydän toiselta puolelta, työhaastattelijana. Voinkin siis vinkkinä kaikille teille kanssatyönhakijoille kertoa, että työhaastatteluun ei kannata tulla kännissä. Myöskään haastattelijan tisseistä puhuminen ei paranna työnsaantimahdollisuuksia, vaikka niitä kuinka kehuisikin.
Nuo kun itsekin muistaisi.
Työhaastatteluun.
Tarkoituksenani on vakuuttaa vastapuoli paitsi ammatillisesta pätevyydestäni, myös luonteeni lujuudesta. Olenhan omien sanojeni mukaan "nopea oppimaan, otteissani reipas ja täsmällinen, peloton työmyyrä." Olen jopa niin täsmällinen, että lähetin hakemukseni mukana ansioluettelon, jossa opiskeluaikojen työkokemus oli päivätty hieman pieleen. Vain 10 vuotta todellista myöhäisempään ajankohtaan.
No, koska "olen myös toimissani tavoitteellinen ja positiivisessa hengessä eteenpäin menevä, lojaali mutta myös ehdottoman asiakaskeskeinen," pidin haastattelukutsua niin epätodennäköisenä, että unohdin tallentaa koko hakemuksen omiin arkistoihini. Nyt en siis muista/tiedä mitä oikein haetaan.
Näistä lähtökohdista pidän siis työnsaantimahdollisuuksia aika olemattomina, mutta koska minut nyt kutsuttiin näytille, niin supliikilla mennään. Tärpeiksi ajattelin seuraavan viiden minuutin ajan keksiä tiukkoja kysymyksiä vastapuolelle (siis mitä te niinku oikein teette? onks teitä paljon?). Työhaastattelun tyyppikysymykset (miksi juuri sinä olisit oikea tyyppi tähän hommaan? mitkä ovat heikkoutesi? missä näet itsesi 5 vuoden päästä? jne.) ovat luonnollisestikin kirkkaana mielessä (en muista. oikeasti olen perfektionisti, mutta koska sellaiset ovat äärimmäisen rasittavia ihmisiä, olen korjannut tilanteen ryhtymällä huolimattomaksi. en tiedä. jne.).
Hyvä tästä vielä tulee.
Kävin myös viime viikolla haastattelussa.
Työ-sellaisessa.
Kaikki meni mainiosti, paitsi että haastattelijani (börje-från-svärje ja yksi paikallinen alkuasukas) jännittivät tilannetta paljon enemmän kuin minä. Ehkä se oli se englannin kieli, joka sai kädet hikoamaan. Tai mistäs minä sen tiedän. Ties vaikka vain jännittivät kauniille naiselle puhumista.
*huutonaurua*
Jos mielenkiintoisista haastattelukokemuksista puhutaan, niin onhan tässä niitä nähty ja koettu, muutama.
Kuten se ruotsalaisen tirehtöörin haastattelu, jossa jokainen vastaukseni pisteytettiin ja merkittiin ylös exceliin. Ihan avoimesti siinä pöydän toisella puolella. Palautteen mukaan tein tyyppiin erittäin hyvän vaikutuksen.
Jep, jag vet hur ska man imponera också på svenska, även på engelska.
Sitten lukion ei ole tullutkaan ruotsia kirjoitettua. Että ursäkta vaan.
Tai se haastattelu, jossa etelä-savolaiset juureni aiheuttivat silmien pyörittelyä. Sitä ensi viikkoa, milloin asiaan palataan, ei vain ole tullut. Vaikka kesäkuun lopusta olen sitä odotellut. Tarkoittaakohan tämä nyt sitä, että ne ei olekaan kiinnostuneita...? Vaikka minä sentään olen hiihtänyt Virpi Kuitusen kanssa kilpaakin!
Mikään ei ole vielä kuitenkaan voittanut kokemuksiani sieltä pöydän toiselta puolelta, työhaastattelijana. Voinkin siis vinkkinä kaikille teille kanssatyönhakijoille kertoa, että työhaastatteluun ei kannata tulla kännissä. Myöskään haastattelijan tisseistä puhuminen ei paranna työnsaantimahdollisuuksia, vaikka niitä kuinka kehuisikin.
Nuo kun itsekin muistaisi.
Friday, October 5, 2012
Noni.
Nyt minä sitten törsäsin.
Ostin itselleni juoksulenkin 14. päiväksi.
Sen verran säästin kuitenkin, että otin vain puolikkaan.
Säästyneellä vitosella voinkin sitten vaikka hankkia bussilipun paikalle, ihan mennen tullen.
Jii-haa!
Jos tässä jotain taivoiteaikaa heittäisi, niin ---
alle 1:50 yllättäisi kyllä itsenikin.
Yli 1:53 olisi taas pettymys.
Syssy
Vein Niilon tänään puoleksi kuudeksi joogatunnille*.
Sitten suuntasin suih-suih tuulitakki kahisten lenkille.
Edessä vajaa tunti laatuaikaa oman itsen kera Vantaanjoen varrella.
Keli ehkä hieman --- syksyinen.
+8, tuulta ja vesisadetta.
Puolentoista kilometrin jälkeen sormet olivat jäässä.
Seitsemän kilometrin jälkeen alkoi jalkojen kangistuminen.
Lopussa trikoot vaahtosivat.
Ensi kerralla valitsen siis sen lisähuuhtelun, pesukoneesta.
Silti,
9,6 km / 51:52,
ei toi nyt niin huonosti mennyt.
Kuuman suihkun ja parin pitsaviipaleen jälkeen,
elämä on oikeastaan aika täydellistä,
villasukat jalassa.
Ja taitaapa takassakin olla tuli :)
Mieskin on palannut kotiin.
Siis ihan vain kaukomailta, työmatkalta.
Mutta en minä silti tätä Suomen syksyä rakasta.
* Olen muuten aavistuksen verran kateellinen, pojalla on ehta intialainen joogaope. MIXEIMULLAOLE?!?!?
Tämänkertainen humppa (yllä) keventää kivasti juoksuaskelta.
Ja onhan tää Vantaa aika city ;)
Video on kyllä aika karsea.
Tuesday, October 2, 2012
Totuuden kuulee lapsen suusta?
Söimme yhdessä illallista, pojat ja minä. Hetken harkitsin näyttäväni todellisen luonteeni ja syventyväni ylentävän keskustelun sijaan tuoreeseen MeNaisiin ja Maria Jungerin aviokriisiin. Valitsin kuitenkin sen, keskustelun.
Leo näytti missä on Japanin lippu. Etelä-Afrikkakin löydettiin. Algeria, USA, Kanada ja Suomi löytyivät nekin ilman arpomista.
- Minä tykkään tosta (Obama), tosta (Bush Sr,) tosta (Roosevelt) ja tosta (Nixon). Ja tosta (Reagan).
Niilon näkemys oli varma. Clinton ei kelvannut, koska oli harmaantunut. Bush Jr. ei sytyttänyt muuten vain. Se että Bush Jr. on Bush Sr.:n poika herätti totta kai lisäkysymyksiä. Mietimme kuka on Lyndon B. Jonhsonin isä.
- Tiedätkö äiti miksi minä pidän päiväkodissa eniten Mrs. P:stä?
- No kerro?
- Koska Mrs. P on vaalea. Minä en pidä Mrs. N:stä enkä Mrs. J:stä, koska he ovat ruskeita. Minä en pidä ruskeasta.
- ...
Niin, asiaa tuntemattomille selvennykseksi että Niilon ryhmässä on kolme opettajaa: suomalainen, intialainen ja filippiiniläinen.
- Niilo, eikös Mrs. N ole kiva kun hän pitää joogatunteja?
- Joo, minä tykkään joogasta ja jumpasta!
- Ja Mrs. J on kiva kun hän on niin aurinkoinen ja hymyilee koko ajan?
- Joo, mutta minä pidän eniten vaaleista, sellaisista kuin Leo, sinä ja isi.
- Öh...
Uusi yritys:
- Ketkäs ovat sinun parhaita kavereitasi päiväkodissa?
- A, E ja D.
- Minkäs värisiä he ovat?
- A on vähän ruskea, E on vaalea ja D on vaalea. Kaksi vaaleaa ja ruskea.
- Niin, huomaathan, ruskeatkin ovat kivoja. Ja jotkut vaaleat voi olla tosi inhoja. Ulkonäkö, ihon-, hiusten- tai silmienväri ei määrittele ihmistä. Ihmiset ovat erilaisia ja erilaiset ihmiset voivat olla joko kivoja tai mälsiä, ulkonäöstä riippumatta.
- Joo. Öööö...
- Ja sinähän tykkäsit, että Barack-setä (Obama) tuossa on kiva.
- Joo.
- Tykkäätkö sinä Jonh-sedästä (Kennedy).
- Joo, kuka sen isä on?
Jess! Selvillä vesillä.
Ensi kerralla luen kyllä sitä lehteä.
Tai kehoitan olemaan hiljaa ja syömään.
Kuvat: http://www.painlesslearning.com.
Lippujen ja pressojen lisäksi ruokapöytäämme koristaa mm. maailmankartta ja Linnunrata.
Aloitimme maantieteellä.
.jpg)
Leo näytti missä on Japanin lippu. Etelä-Afrikkakin löydettiin. Algeria, USA, Kanada ja Suomi löytyivät nekin ilman arpomista.
Seuraavaksi siirryimme kansainväliseen politiikkaan.
.jpg)
- Minä tykkään tosta (Obama), tosta (Bush Sr,) tosta (Roosevelt) ja tosta (Nixon). Ja tosta (Reagan).
Niilon näkemys oli varma. Clinton ei kelvannut, koska oli harmaantunut. Bush Jr. ei sytyttänyt muuten vain. Se että Bush Jr. on Bush Sr.:n poika herätti totta kai lisäkysymyksiä. Mietimme kuka on Lyndon B. Jonhsonin isä.
Tämän alkulämmittelyn jälkeen päästiinkin itse asiaan: rasismiin.
- Tiedätkö äiti miksi minä pidän päiväkodissa eniten Mrs. P:stä?
- No kerro?
- Koska Mrs. P on vaalea. Minä en pidä Mrs. N:stä enkä Mrs. J:stä, koska he ovat ruskeita. Minä en pidä ruskeasta.
- ...
Niin, asiaa tuntemattomille selvennykseksi että Niilon ryhmässä on kolme opettajaa: suomalainen, intialainen ja filippiiniläinen.
- Niilo, eikös Mrs. N ole kiva kun hän pitää joogatunteja?
- Joo, minä tykkään joogasta ja jumpasta!
- Ja Mrs. J on kiva kun hän on niin aurinkoinen ja hymyilee koko ajan?
- Joo, mutta minä pidän eniten vaaleista, sellaisista kuin Leo, sinä ja isi.
- Öh...
Uusi yritys:
- Ketkäs ovat sinun parhaita kavereitasi päiväkodissa?
- A, E ja D.
- Minkäs värisiä he ovat?
- A on vähän ruskea, E on vaalea ja D on vaalea. Kaksi vaaleaa ja ruskea.
- Niin, huomaathan, ruskeatkin ovat kivoja. Ja jotkut vaaleat voi olla tosi inhoja. Ulkonäkö, ihon-, hiusten- tai silmienväri ei määrittele ihmistä. Ihmiset ovat erilaisia ja erilaiset ihmiset voivat olla joko kivoja tai mälsiä, ulkonäöstä riippumatta.
- Joo. Öööö...
- Ja sinähän tykkäsit, että Barack-setä (Obama) tuossa on kiva.
- Joo.
- Tykkäätkö sinä Jonh-sedästä (Kennedy).
- Joo, kuka sen isä on?
Jess! Selvillä vesillä.
Ensi kerralla luen kyllä sitä lehteä.
Tai kehoitan olemaan hiljaa ja syömään.
Kuvat: http://www.painlesslearning.com.
Lippujen ja pressojen lisäksi ruokapöytäämme koristaa mm. maailmankartta ja Linnunrata.
Subscribe to:
Posts (Atom)