Tuntematon lähimmäinen

Astuin tänään tukevasti oman mukavuusalueeeni ulkopuolelle.
En ehkä tehnyt mitään suurta, mutta olin läsnä.
Siitä tuli hyvä mieli.

---
Tällä viikolla vietetään vanhustenviikkoa. Viikon teemana on "yhdessä vahvempia" viitaten EU:n aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuoteen. Minä kannoin korteni kekoon tässä solidaarisuustaistossa. Heitettyäni lapset aamulla päiväkotiin, suuntasin Itä-Vantaalle erääseen vanhusten palvelukeskukseen. Tehtävänä oli ulkoiluttaa asiakkaita yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa.

Osa palvelukeskuksen vanhuksista oli fyysisesti hyväkuntoisia ja henkisestikin virkeässä tikissä, mutta esim. muistihäiriöiden tai heikentyneiden aistitoimintojen takia he asuvat yhteisössä omissa asunnoissaan tuetusti. He tarvitsevat myös ulkoiluun tukea, koska muuten he saattavat helposti vaikkapa eksyä.

Varsinaisessa vanhainkodissa asui lisäksi nelisenkymmentä enemmän tai vähemmän vuode-/ rullatuolipotilasta. Vanhoja setiä ja tätejä, jotka eivät käytännössä pääse ikinä ulos ilman omaisten ja vapaaehtoisten apua, henkilökunnalla kun ei ole siihen aikaa eikä resursseja.

---
Tapaamani vanhus oli minulle vieras, jo yli 90-vuotias täti. Mukava ja puhelias. Ehkä hieman yksinäinen ja ei enää ihan täällä eikä tässä hetkessä. Puimme hänet ulos yhdessä hoitajien kanssa ja lähdimme vapaaehtoisparini kanssa kolmestaan pyörätuolilenkille kirpeään syysilmaan. Hoidimme lehmiä, kaipasimme kuollutta koiraa, edesmennyttä ukkoa. Reippaan lenkin jälkeen toimme hänen sisälle, riisuimme ulkovatteet ja hyvästelimme. Ehkä ensi kerralla syömme sitä kakkua sukutilan isossa salissa. Ehkä. Ensi kerralla.

---
Vanhustyö kaipaa myös meitä nuoria vapaaehtoisiksi.
Annetaan omaa aikaamme.
Ollaan lähimmäisiä.