Sokka irti!

Mies ja lapset ovat olleet torstai-illasta saakka mummolassa. Olen siis vaimona ja äitinä saanut nauttia harvinaisesta hiljaisuudesta, levätä ja rentoutua.
- Ja pah!

Torstai-iltana deadlinet paukkui päälle ja niinpä tein turkinpippureiden voimalla töitä-töitä puoleen yhteen yöllä.

Perjantaina kävin töiden jälkeen prana flow joogassa. Illalla pesin pyykkiä ja katsoin kolme What Not to Wear -jaksoa putkeen.
♥ Clinton ♥

Lauantaina kävin hot joogassa, siivosin talon ja osallistuin Helsinki City Triathlonin joukkuekisaan. Joukkueessani hoidin sekä uinti- että juoksuosuuden, joukkuekaverini hoitaessa pyöräilyn. Olimme joukkukisan neljänsiä ja hävisimme vain seitsemän sekuntia toimarin joukkuelle. Täpärä tappio, mutta harjoitteluumme nähden enemmän kuin loistava suoritus. Uintia kun olen viimeksi ehtinyt harrastaa vuosi sitten. Kisan jälkeen ilta vierähti jälkipelien merkeissä kaupungilla.

Tänään leikkasin nurmikon, pesin loput pyykit, kävin air jogassa ja reilun 14 kilsan lenkillä.

Lapset ja mies tulevat tänään mummolasta kotiin.

Olen niin zen että lienen huomenna kuollut kaikesta tästä suorittamisesta.
- Miten ne sinkut oikein jaksaa?

EDIT:
Lapsukaiset olivat kuunnelleet iskän kyydissä Martti Servoa.
Niilo oli kuulemansa perusteella havahtunut miettimään
- miten elämää voi opetella?
- miten kaksi voi olla kahdeksan?
- ja mikä on disko.
♥ Niilo ♥

Pyörällä

- Kato äiti, ilman appareita!!!
- Niin, ja ilman kypärää, huomaan...

Äitenpäivän kunniaksi Leo oppi ajamaan polkupyörällä. Ilman apupyöriä. Pari päivää tästä eteenpäin muutuin  vielä enemmän tarpeettomaksi. Poika tajusi miten lähdetään liikkeelle ja pysähdytään. Ihan itse. Ilman äidin apua.

Viime viikot meillä on siis pyöräilty.
Paljon.
Onni on taloyhtiön iso piha!

Tänään pihakiintiö oli nähtävästi nautittu täyteen ja kääpiöt keksivät omasta mielestään aivan mahtavan idean: he halusivat lähteä pyörillä lähikauppaan.
- Valtsuun! kuului metrinmittaisten käsky.
Matkaahan sinne on toki vain kilometri, mutta matkalla sinne on --- oikeaa liikennettä.

No, koska Niilo tarvitsi päiväkodin eväsretkelle pillimehua ja Leo kevätjuhliinsa pikkuporkkanoita, lähdimme matkaan. Kakisteluistani huolimatta. Matka meni yllättävänkin hyvin. Nautimme kaupan portailla jätskit, jonka rippeet ja roiskeet pyyhittiin paidanhelmaan (vasta 6 v 3 kk 9 pv äitiyttä takana, joten kuka sitä paperia muistaa mukanaan kannella). Lisäksi Leo sai lakisääteiset x-raivarit kaupan pihassa ja ajoi vähän ennen kotia sinne koko kaupunginosan syvimpään ojaan nokkospuskien keskelle.

Kotona laitettiin vähän kortisonivoidetta ja elämä jatkuu.

Naisten kymppi on 9,94 km!

Liina Pudonneita omenoita -blogista, yksi Blogistanian Mutsien kympin -treeniryhmäläisistä, pyysi alkuviikosta huutamaan HEP!

No, minähän huusin.

- HEP!

Lahna?

Torstaina kusti sitten polkaisi postilaatikkoon osallistumispaketin Naisten Kympille. 

- Kiitos vain kovasti vielä kerran, Liina! 

Tänään kävin väkertämässä tuollaisen yllä olevan kuvion, 

olisiko tuo nyt kala tms. vesipeto. 

Aikaa taideteoksen luomiseen kului 49:06. 

Korkkasin samalla adizero Adios 2:t, joita mainostetaan mm. maailman nopeimmiksi maratonkengiksi. Haile Gebreselassie on kuulemma kipitellyt Berliinissä 2011 samanlaisilla maratonin aikaan 2:03-jotain, joka on sikamaisen kova aika. No, minusta kengät olivat vain nätit, joka on toki aina pätevä kriteeri valita juoksukengät :)

 

Kuva Addun omilta sivuilta.

Millaiset ne sitten olivat? 

Nätit ja aika nopeat. 

Ja varmasti aivan mainiot poposet seuraaville 500+ lenkkikilometrille.

Jos nyt jotain kuitenkin niin --- 

Vastoin Addun verkkosivujen käyttäjäarvioita, kengät ovat pikemminkin niukkaa kuin reilua mitoitusta. Jalkani on kokoa 40, mutta valitsin saman kokoiset Adiokset kuin Feather 2:nikin ovat (40 2/3). Kymppi tuntuu kynsissä...

Ha-ha-haaste!

Jei! Omaa tietään etsivä Johanna haastoi minut vähän aikaa sitten, siis maaliskuussa tai jotain, ottamaan osaa haasteeseen.

Että kiitosta vaan Jonsku!
Hyvähän siellä Havajilla on köllötellä.
Suomessa sataa vettä.
Ja on k-y-l-m-ä-! 
Että tervetuloa vaan karuun todellisuuteen kesällä, nih :)
(Mennään sit taas baariin!)

Eniveis, haasteen mukaan minun kuuluu toimia seuraavasti:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Heitetään ensin kehiin 11 faktaa aiheesta me, myself and I:

1. Olen kirjoittanut tätä tekstiä yli kaksi kuukautta. Kysymyksiin vastausosio oli ihan läpihuutojuttu, mutta nämä faktat!!! Ja uudet kysymykset!!! Ja se haastaminen --- apua!!!
2. Olen siis aika tylsä.
3. Bloggaamisen sijaan aika kuluu perheen, uran ja urheilun parissa. Urastani (sic!) en ole täällä tietyistä tylsistä syistä kauhesti huudellut, joten kerrotaan nyt jotain tylsää siltäkin rintamalta ;)
4. Olen ottanut pohjakosketuksen nykyisellä urallani jo heti ensimmäisellä viikolla. Kapusin tuolloin Peräseinäjoella tikapuita pitkin noin 1500 mm syvän kuopan pohjalle.
5. Olen ollut myös huipulla. Edellisessä virassani pääsin matkustamaan aasilla Medeon padon päällä Almatyssa, Kazakstanissa. Minulla oli tuolloin päälläni hempeän pinkki pellavainen jakkupuku ja kuumetta yli 39 astetta.
6. Vuonna 2006 olin työmatkoilla 60 pv vuodesta. Se oli henkilökohtaisen elämän kannalta aika paljon. Miltei liikaa.
7. Nykyiseen työnkuvaani ei sisälly matkustamista. Silti olen käynyt sitten marraskuun Kanadassa, 2 x Tanskassa, 2 x Saksassa, Virossa, Ruotsissa ja Latviassa. Niin --- ja mm. Tampereella ja Peräseinäjoella.
8. Kesäkuussa menen Edinburghiin. Näin siitäkin huolimatta että en golfaa enkä juo viskiä.
9. Ennen marraskuuta 2012 en ollut ikinä käynyt yhdelläkään konepajalla. Nyt olen pajakonkari, kiertänyt niin Suomen, Ruotsin, Viron, Saksan ja viimeksi Latvian pajoja.
10. Vierailemistani pajoista vain Saksassa pajalla seinällä oli tissikalenteri.
11. Tapailen viran puolesta v. 2002 Mr. Latviaa. Tällä viikolla jopa iltapäiväkahvien merkeissä.

Ja sitten vastauksia Johannan suuriin kysymyksiin:

1. Mitä tekisit, jos voisit tehdä mitä tahansa? - En varmaan mitään erityistä. Haluan olla oman onneni seppä. 
2. Mikä on elämän tarkoitus? - Elää anteeksipyytelemättä mutta silti muuta elämää kunnioittaen.
3. Mikä tekee sinut onnelliseksi? - Hyvä elämä tässä ja nyt. Onnelliset, tasapainoiset ja rakastavat lapset, omaa aviomiestäkään unohtamatta.
4. Millaisena haluat nähdä elämäsi, kun sitä vanhana taaksepäin katselet? - Haluan nähdä elämäni tarkoituksellisena polkuna kohti parempaa.
5. Mitä asiaa luulet katuvasi myöhemmin? - Haluan elää elämäni ilman katumusta. 
6. Mikä on suuri salainen haaveesi? - Ei se nyt mikään salaisuus ole, että ulkomaankomennus olisi taas poikaa. Johan tässä vajaa vuosi Suomessa on asuttukin :)
7. Mitä asiaa itsestäsi monikaan ei tiedä? - Minulla on aivan olematon nimimuisti, eikä kasvomuistissakaan ole kehumista. On muuten kohtuullisen kiusallinen piirre niin busineksessa kuin muussa elämässä. 
8. Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua? - Kansainvälisissä teknisisssä asiantuntijatehtävissä tai hankinnassa. Kumma juttu että ensimmäisenä tulee nämä työsiat mieleen ;) 
9. Ketä opettajaasi haluaisit kiittää erityisesti ja miksi? - Historianopettaja Alpuaa? Englanniopettaja Kammosta? Matematiikanopettaja Kemppiä? Kuvaamataidonopettaja Joutsia? Ruotsinopettaja Kauhasta? --- Ei, haluan kiittää silloista  lukion rehtoria, joka opetti myös kurssin-pari biologiaa. Olikohan se nimi nyt Tahvanainen, en (yllättäen) muista, mutta sen muistan kuinka hän kerran opetti meille tytöille että "ei pidä antaa niin kuin ajokoira." Siinä sitä elämänohjetta kerrakseen ;)
10. Mitä matkustaminen sinulle merkitsee? - Käytännössä tutustumista kaiken maailman perähikiöihin. 
11. Miten sinusta tuli bloggari? - Täydellisenä kotirouvana sitä tekee kaikenmoista hassua aikansa kuluksi.

Ja sitten ne jatkokysymykset:

1. Mikä taas on se maailman kolkka, minne et ikinä haluaisi muuttaa?
2. Mikä on pahin perähikiä missä olet käynyt?
3. Mitä et ikimaailmassa haluaisi tehdä työksesi?
4. Jos saisit kolme toivomusta, mitkä ne olisivat?
5. Uskotko tahtoon vai sattumaan?
6. Mikä on pohjakosketuksesi?
7. Milloin olet ollut huipulla?
8. Missä sait ensisuudelmasi?
9. Kumpi oli ennen, muna vain kana?--- Ja vielä kaksi pitäisi tiristää...
10. Mikä on paras urheilusuorituksesi?
11. Kuinka epäisänmaallista on olla katsomatta mm-lätkää?

Seuraavaksi haasteosio:

No, kaikki kynnelle kykenevät voivat osallistua talkoisiin. Tietty Kaisuli tuoreena bloggaajana on luonnollisestikin tulilinjalla. Että terkkuja vaan :)

Psssst. Esikatselussa fontit näkyy miten sattuu. Kiitos siitä kuuluu Googlelle! Mutta kirjoitusvihreet ovat kyllä omatekemiä = ei yhäkään suomenkielistä oikolukua tällä kotikoneella. 

Siivet

Ancient Greek Sandals

Pistäkää nimi mieleen.

Jos meinaan kaipaatte siipiä kantapäihin.

Minun pitäneee kuitenkin vielä nukkua yön yli :

Opettaja on natsisika

Viimeaikojen puheenaihe on ollut kurin pitäminen / pitämättömyys koulussa. Tuskin kukaan miestä on välttynyt aihetta sivuavilta keskusteluilta. Työpaikalla, hiekkalaatikon laidalla, anopin ja appiukon luona kahvipöydässä, Facebookissa, hyvä ettei vielä kaupan kassajonossakin. Niin, en minäkään. Iltapäivälehtien lukemisen olen onneksi lopettanut vuodenvaihteessa, mutta sen sijaan olen erehtynyt silmäilemään HS:n uutisten alta asiaan liittyvää nettikeskustelua.

Olen siis tehnyt elämässäni virheitä.
Pahoja virheitä.

Käyty keskustelu on jälleen kerran osoittanut, että ---

Ennen kaikki oli paremmin.
Keskustelussa muistellaan usein kaiholla niitä vanhoja hyvä aikoja, jolloin karttakepistä sai sormille. Kummallista. Minä en muistele yhtään kaiholla sitä kertaa, kun jouduin kersana itse hakemaan sen Koivuniemen herran sieltä lähikoivusta. Suffelin syömisen lomassa, toteaisi mieheni tähän väliin.

Vitsaa ei tosin muitaakseni edes käytetty. Niin, kukkahattutädeille ja muille huolestuneille lähimmäisille tiedoksi, että olen oikeasti niiiiiiiiiiin vanha, että vanhempani eivät tuolloin olisi edes vitsaa käyttäessään syyllistyneet rikokseen.

Jos 200 000 ihmistä kirjoittaa asiasta adressin, vääryys on tapahtunut.
No totta munassa. Ajetaanhan sitä 50 000 tykkäyksellä jo minikaivurillakin Suomen halki.

Tapaus lietsoo turhaan vihaa nuorisoa kohtaan.
Niin. Nuoret ovat tulevaisuus. Auktoriteetteja tulee toki uhmata, muuten ei maailma muutu. Ennen nuoriso taisteli yhdessä ihmisoikeuksien puolesta, nykyään nuori yksilö nujakoi hupun päässä pitämisen puolesta. Tai osoittaa mieltään vapaan kauppakeskuksissa notkumisen puolesta. Ja maailma pelastuu!

Tänä iltana Yle Leaks tiivisti asian sarkastisesti mutta myös kipeän osuvasti. Raastepöytä-gate puhuu omaa kieltään koulun mutta ennen kaikkea vanhemmuuden kriisistä. Jos nuorisolta ovat sekä auktoriteetit että arvot hukassa, perimmäinen syy ei löydy opettajanhuoneesta, ei kaveripiiristä eikä edes mediasta vaan --- kotoa.

Muutenhan koko tapaus on vain klassinen esimerkki huonosta johtamisesta.
Harvoin sitä huonoa johtajuutta tosin puidaan mediassa päiväkausia.

Perimmiltään koko tapaus ja siitä käyty keskustelu siis osoittaa, että Suomessa ei tapahdu mitään, sen joka vuosi yllättävän talven lisäksi.

Musiikkikasvatusta

Viime aikoina olen keskustellut musiikista.

Olen toistuvasti huomauttanut hittirenkutusta lallattelevalle vanhemmalle lapselleni, että termi "sexy lady" ei varsinaisesti sovi 6-vuotiaan pikkumiehen suuhun. En ole  varsinaisesti  perustellut tätä sopimattomuutta sen syvällisemmin. Äiti nyt vain sanoo niin.

No, toki tilanne voisi olla pahempikin, mitä opittuun terminologiaan tulee. Tätä biisiä on mm. Radio Aalto soittanut ihan sensuroimatta keskellä kirkasta päivää. Levyraati ei onneksi tuolloin istunut takapenkillä. Kukkahattutäti minussa kysyy, että jos Chisu tekisi biisin "Haista v¤ttu", pääsisikö myös se voimasoittoon?

Äitinä, pipolla tai ilman, tunnen kuitenkin kasvatusvastuuni. Takapenkin asiantuntijaraati huokailee vieläkin tämän jylhän äänimaiseman peräään, näistä eleganteista soundeista puhumattakaan. Nämä keväisen raikkaat sävelet olivat soittolistalla vielä viime viikolla, mutta sitten ---

--- Kiitos rakkaan veljeni, lapseni pääsivät vihdoin viimein tutustumaan kotimaisiin sulosäveliin. Olemme keskustelleet ratakiskoista ja miksi rakkaus sekoittaa pään. Sitten haluttiin kuulla se biisi, jossa sulla on rahaa. Nahkahattu herätti kysymyksiä. Äiti osaa laulaa ton kertiksen muuten tosi hyvin.

Jiin keikka on kautta aikojen ensimmäinen keikka missä olen ollut. Vajaa 10-kesäisenä, Hankasalmen monitoimitalolla. Takaovesta paikalle ryömittiin. Kun ei etuovea löydetty.

Sittemmin takapenkin levyraati on antanut ostosuosituksen. Gengre alkaa olla hallussa.

7 vuotta

7 vuotta sitten, loppiaisaattona 2006, sanoimme sen.

-Tahdon.

Tie vei kauas meren taa

Amerikan rantateille,

sinne missä erilailla

aallot laivan kylkeen liplattaa.

Ja sitten takaisin.

Hyvä on olla.

Siellä, täällä, tässä ja nyt

Yhdessä.

Ja oon mä,

--- tyttösi sun.

Piparkakkumies

Mainitsinko jo, että joulu, sekin vielä, on tulossa?

Olen harkinnut tuollaisen piparkakkumiehen leipomista turvakseni jouluisille ruokaostoksille. 

Ihan tunnel(m)issa

Viime aikoina olen virtuaalimaailman päivittelyn sijaan joutunut päivittelemään ihan reaalimaailmassa. Oh boy sentään!

Työn, lumitöiden ja perheen yhdistäminen käy ihan työstä. Kolaamisen lisäksi parisuhde pysyy mukavan tuoreena sillä, että mies ja vaimo käyvät vuoron perään yksin pikkujouluisssa ja ulkomailla. Siis työasioilla. Perheen keskinäinen saldo sitten marraskuun alun on Turkki, Kanada, Tanska ja Turkki. Kai sen Ilmajoenkin voi miltei ulkomaiksi laskea. Ja Porin, Loimaasta, Savosta ja Tampereesta puhumattakaan.

Lenkkikautta on vielä 24 km jäljellä, mutta jooga siirtyi jo joulutauolle. Kuun vaihteessa käväisin viikon intensiivisellä aamuastangakurssilla. Treenit alkoivat klo 6:15, jonka jälkeen ehtikin sopivasti töihin miltei kahdeksaksi. Kurssin yllättävä sivuvaikutus ei-niin-yllättävän loppuviikkoisen kuolemanväsymyksen lisäksi oli se, että sillä viikolla minua ei juuri v... hatuttanut mikään. Se oli pelottavaa. Onneksi tilanne on sittemmin palautunut normaaliksi. Sunnuntaina tuiskussa ja semiumpihangessa heitetty kympin lenkki tosin harmitti olosuhteisiin nähden yllättävän vähän. Ehkä edellisen illan kreisi(?)bailaus, yöllä kotiutuessa nautitut irtsarit ja pitsanjämät (massakausi here I come) vaativat ko. inkvisitiohenkistä katumusharjoitusta.

"Mä haluan sit t-r-a-k-t-o-r-i-n, niinku Valtran tai Massikan."

Joulu, sekin vielä, on tulossa. Pukkiin on törmätty jo kahdesti. Tonttuja löytyy valitettavasti etsimättäkin, vuodet läpeensä.

Kunnianhimoisiin joulusuunnitelmiini kuuluvat anopin luona syöminen, kotona nukkuminen ja ehkä varovainen laduilla hiihto. Soittaa voisi myös, puhelimella  --- äidille, sukulaisille, ystäville ja tuttaville --- kaikille teille, joille en ole soittanut takaisin. Kun aina kello on kymmenen tai puoli yksitoista. Ja ei vain kehtaa.

Insinöörin viralliset talvikengät

Tämän talven virallisiksi blogikengiksi ja Uggsien manttelinperijöiksi ovat nähtävästi nousseet Sorelin jalkineet. Minulla ei ole niistä mitään sanottavaa. Kuten ei ollut aikoinaan niistä Uggseistakaan.

Jos joku nyt kuitenkin sattuisi listaamaan maailman parhaita talvikenkiä, minulla on asiaan kaupallisesti sitoutumaton ja objektiivinen, omakohtaiseen kokemukseen perustuva mielipide: Minä suosittelisin ennemmin Fryen Engineer 12R Shearlingeja.

Kuva napattu Zapposin sivuilta.

Öljytystä paksusta nahasta käsintehdyt, lampaankarvalla verhotut bootsit öljynkestävällä, tukevalla pohjalla. Ulkonäkö sopivan ronski ja rock'n roll, jotta näillä kelpaa lampsia ihan oikeallekin työmaalle. Made in USA, purchased from Stockmann. Ja poikien mummo eli oma äitinikin tykkää näistä.

Bootsit sopivat niin pillifarkkujen kuin verkkarien seuraksi. Mutta meillä Vantaallahan se ei ole niin tarkkaa. --- Tai ehkä vain meillä. Ainahan voi hautautua untuvatakkiin. Ja vetää pipon silmille.

Uutisia

Sitten viime kirjoittaman, olen

- piikannut sementtilattiaa ja poiminut karpaloita Etelä-Savossa.

- juossut 61,17 km.

- tehnyt sitä kuuluisaa avokadopastaa ja ihmetellyt mistä hypetys johtuu

- tehnyt paluun järjestökentälle 15 vuoden tauon jälkeen ja joutunut / päässyt / ryhtynyt vanhempainyhdistyksen pj:ksi.
- joogannut, kerran.

- käynyt parissa testissä.

- käsitellyt stressiä mm. siivoamalla.

- valinnut kahdesta tarjotusta duunista sen mieluisimman.

- liikkunut julkisella paikalla yhden apinan ja yhden astronautin kanssa.

Maanantaina menen siis oikeisiin töihin. Juurikin sinne.

PS: Sattuisiko kukaan tietämään hyvää joulupukkia, sellaista suomen- ja englannikielen taitoista? Hänelle olisi keikka tiedossa 12. joulukuuta 8:30 alkaen...

Hillary ja Bill

Lapsukaiset lähtivät eilen isukin kanssa mummolaan.
Itse seuraan perässä vasta huomenna.

Juhlistin äkillistä kahden päivän sinkkuutta ainoalla oikealla tavalla. Siivosin talon lattiasta kattoon. Sitten kävin joogassa. Tänään kävin kampaajalla ja kohta loikkaan bussiin ja isolle kylälle, ystävättären kanssa dinnerille. Huomenna olisi sitten grande finale, eli työhaastattelun toinen kierros.
--- Kyllä, juuri sen.
Aika jännää.

Jos nyt jotain voisi vielä toivoa niin ---
Olisi kiva jos tämä duha hieman hellittäisi. En jaksaisi katsella enää toista yötä unia Clintoneiden voimakaksikosta.

Mitäköhän se muuten tarkoittaa, että pressat tulee mun uniin...?

Väsynyt mutta hattuuntunut

Joo, juoksin tänään kilpaa.
Puolimaratonin Vantaalla.

Sijoitus naisten yleisessä 53.
Nettoaika 1:49:26.
Bruttoaika 1:48:51.

Uusi ennätys siis napsahti.

Mutta --- vaikka tulos oli tavoitteen mukainen, olisihan sitä voinut paremminkin pinkoa. Ensimmäiset 15-16 km sujuivat ihan vauhdikkaasti, vaikka rullaava rentous oli matkanteosta hyvin kaukana. Mutta ne viimeiset viisi kilometriä... Muhkea reisi-pakaraosasto ei antanut parastaan ja selät lakkasivat tulemasta vastaan. Ne juoksivat ohi. Prkl!

Maaliin kuitenkin päästiin.
Ja pullakaffelle.
Ja saunaan.
Ja 75 minuutiksi joogaamaan.

Seli-selinä lopun hyytymiselle voisin käyttää sitä, että tulin edellisenä iltana kipeäksi (kurkku karhea ja nokka vuotaa). Ja sitten oli vielä "ne"kin.

No, kuka käski käydä poimimassa kylmässä paljain käsin sieniä, neljästi?
--- Ja lukea huonosti kalenteria?

Tuntematon lähimmäinen

Astuin tänään tukevasti oman mukavuusalueeeni ulkopuolelle.
En ehkä tehnyt mitään suurta, mutta olin läsnä.
Siitä tuli hyvä mieli.

---
Tällä viikolla vietetään vanhustenviikkoa. Viikon teemana on "yhdessä vahvempia" viitaten EU:n aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuoteen. Minä kannoin korteni kekoon tässä solidaarisuustaistossa. Heitettyäni lapset aamulla päiväkotiin, suuntasin Itä-Vantaalle erääseen vanhusten palvelukeskukseen. Tehtävänä oli ulkoiluttaa asiakkaita yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa.

Osa palvelukeskuksen vanhuksista oli fyysisesti hyväkuntoisia ja henkisestikin virkeässä tikissä, mutta esim. muistihäiriöiden tai heikentyneiden aistitoimintojen takia he asuvat yhteisössä omissa asunnoissaan tuetusti. He tarvitsevat myös ulkoiluun tukea, koska muuten he saattavat helposti vaikkapa eksyä.

Varsinaisessa vanhainkodissa asui lisäksi nelisenkymmentä enemmän tai vähemmän vuode-/ rullatuolipotilasta. Vanhoja setiä ja tätejä, jotka eivät käytännössä pääse ikinä ulos ilman omaisten ja vapaaehtoisten apua, henkilökunnalla kun ei ole siihen aikaa eikä resursseja.

---
Tapaamani vanhus oli minulle vieras, jo yli 90-vuotias täti. Mukava ja puhelias. Ehkä hieman yksinäinen ja ei enää ihan täällä eikä tässä hetkessä. Puimme hänet ulos yhdessä hoitajien kanssa ja lähdimme vapaaehtoisparini kanssa kolmestaan pyörätuolilenkille kirpeään syysilmaan. Hoidimme lehmiä, kaipasimme kuollutta koiraa, edesmennyttä ukkoa. Reippaan lenkin jälkeen toimme hänen sisälle, riisuimme ulkovatteet ja hyvästelimme. Ehkä ensi kerralla syömme sitä kakkua sukutilan isossa salissa. Ehkä. Ensi kerralla.

---
Vanhustyö kaipaa myös meitä nuoria vapaaehtoisiksi.
Annetaan omaa aikaamme.
Ollaan lähimmäisiä.

Omena

Omena on lempihedelmäni.

Siksi meillä on aina omenoita kulhossa vapaasti saatavilla.

Golden deliciousseja tai royal galoja.

Pihallamme kasvaa myös pari omaakin omenapuuta.

Ja kotona, poikien mummolassa, siellä on oikea omenapuutarha.

Leon kanssa omena ei ole kauas puusta pudonnut.

Leo rakastaa omenoita.

Hän ottaa kuhosta omenan ja nakertaa sitä leikkien lomassa.

Sitten koittaa uusi leikki ja omena.

Ja taas. 

Ja taas.

Parhaana päivänä keräsimme Leon jäljiltä kuusi (6) puoliksi syötyä omenaa. 

Ehkä hän on kuullut, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla. 

Niilo on taas enemmän kiwi- ja päärynämiehiä.

Tänään tavoitin hänet kuorimassa päärynää --- juustohöylällä.

Vapaan agentin tunnustuksia

Olen menossa huomenna haastatteluun.
Työhaastatteluun.

Tarkoituksenani on vakuuttaa vastapuoli paitsi ammatillisesta pätevyydestäni, myös luonteeni lujuudesta. Olenhan omien sanojeni mukaan "nopea oppimaan, otteissani reipas ja täsmällinen, peloton työmyyrä." Olen jopa niin täsmällinen, että lähetin hakemukseni mukana ansioluettelon, jossa opiskeluaikojen työkokemus oli päivätty hieman pieleen. Vain 10 vuotta todellista myöhäisempään ajankohtaan.

No, koska "olen myös toimissani tavoitteellinen ja positiivisessa hengessä eteenpäin menevä, lojaali mutta myös ehdottoman asiakaskeskeinen," pidin haastattelukutsua niin epätodennäköisenä, että unohdin tallentaa koko hakemuksen omiin arkistoihini. Nyt en siis muista/tiedä mitä oikein haetaan.

Näistä lähtökohdista pidän siis työnsaantimahdollisuuksia aika olemattomina, mutta koska minut nyt kutsuttiin näytille, niin supliikilla mennään. Tärpeiksi ajattelin seuraavan viiden minuutin ajan keksiä tiukkoja kysymyksiä vastapuolelle (siis mitä te niinku oikein teette? onks teitä paljon?). Työhaastattelun tyyppikysymykset (miksi juuri sinä olisit oikea tyyppi tähän hommaan? mitkä ovat heikkoutesi? missä näet itsesi 5 vuoden päästä? jne.) ovat luonnollisestikin kirkkaana mielessä (en muista. oikeasti olen perfektionisti, mutta koska sellaiset ovat äärimmäisen rasittavia ihmisiä, olen korjannut tilanteen ryhtymällä huolimattomaksi. en tiedä. jne.).

Hyvä tästä vielä tulee.

Kävin myös viime viikolla haastattelussa.
Työ-sellaisessa.

Kaikki meni mainiosti, paitsi että haastattelijani (börje-från-svärje ja yksi paikallinen alkuasukas) jännittivät tilannetta paljon enemmän kuin minä. Ehkä se oli se englannin kieli, joka sai kädet hikoamaan. Tai mistäs minä sen tiedän. Ties vaikka vain jännittivät kauniille naiselle puhumista.
*huutonaurua*

Jos mielenkiintoisista haastattelukokemuksista puhutaan, niin onhan tässä niitä nähty ja koettu, muutama.

Kuten se ruotsalaisen tirehtöörin haastattelu, jossa jokainen vastaukseni pisteytettiin ja merkittiin ylös exceliin. Ihan avoimesti siinä pöydän toisella puolella. Palautteen mukaan tein tyyppiin erittäin hyvän vaikutuksen.
Jep, jag vet hur ska man imponera också på svenska, även på engelska. 
Sitten lukion ei ole tullutkaan ruotsia kirjoitettua. Että ursäkta vaan.

Tai se haastattelu, jossa etelä-savolaiset juureni aiheuttivat silmien pyörittelyä. Sitä ensi viikkoa, milloin asiaan palataan, ei vain ole tullut. Vaikka kesäkuun lopusta olen sitä odotellut. Tarkoittaakohan tämä nyt sitä, että ne ei olekaan kiinnostuneita...? Vaikka minä sentään olen hiihtänyt Virpi Kuitusen kanssa kilpaakin!

Mikään ei ole vielä kuitenkaan voittanut kokemuksiani sieltä pöydän toiselta puolelta, työhaastattelijana. Voinkin siis vinkkinä kaikille teille kanssatyönhakijoille kertoa, että työhaastatteluun ei kannata tulla kännissä. Myöskään haastattelijan tisseistä puhuminen ei paranna työnsaantimahdollisuuksia, vaikka niitä kuinka kehuisikin.

Nuo kun itsekin muistaisi.

Noni.

Nyt minä sitten törsäsin.

Ostin itselleni juoksulenkin 14. päiväksi.

Sen verran säästin kuitenkin, että otin vain puolikkaan.

Säästyneellä vitosella voinkin sitten vaikka hankkia bussilipun paikalle, ihan mennen tullen.

Jii-haa!

Jos tässä jotain taivoiteaikaa heittäisi, niin ---

alle 1:50 yllättäisi kyllä itsenikin.

Yli 1:53 olisi taas pettymys.

Syssy

Vein Niilon tänään puoleksi kuudeksi joogatunnille*.

Sitten suuntasin suih-suih tuulitakki kahisten lenkille.

Edessä vajaa tunti laatuaikaa oman itsen kera Vantaanjoen varrella.

Keli ehkä hieman --- syksyinen.

+8, tuulta ja vesisadetta.

Puolentoista kilometrin jälkeen sormet olivat jäässä.

Seitsemän kilometrin jälkeen alkoi jalkojen kangistuminen.

Lopussa trikoot vaahtosivat.

Ensi kerralla valitsen siis sen lisähuuhtelun, pesukoneesta.

Silti, 

9,6 km / 51:52,

ei toi nyt niin huonosti mennyt.

Kuuman suihkun ja parin pitsaviipaleen jälkeen,

elämä on oikeastaan aika täydellistä,

villasukat jalassa.

Ja taitaapa takassakin olla tuli :)

Mieskin on palannut kotiin.

Siis ihan vain kaukomailta, työmatkalta.

Mutta en minä silti tätä Suomen syksyä rakasta.

* Olen muuten aavistuksen verran kateellinen, pojalla on ehta intialainen joogaope. MIXEIMULLAOLE?!?!?

Tämänkertainen humppa (yllä) keventää kivasti juoksuaskelta.

Ja onhan tää Vantaa aika city ;) 

Video on kyllä aika karsea.

Totuuden kuulee lapsen suusta?

Söimme yhdessä illallista, pojat ja minä. Hetken harkitsin näyttäväni todellisen luonteeni ja syventyväni ylentävän keskustelun sijaan tuoreeseen MeNaisiin ja Maria Jungerin aviokriisiin. Valitsin kuitenkin sen, keskustelun.

Aloitimme maantieteellä.

Leo näytti missä on Japanin lippu. Etelä-Afrikkakin löydettiin. Algeria, USA, Kanada ja Suomi löytyivät nekin ilman arpomista.

Seuraavaksi siirryimme kansainväliseen politiikkaan.

- Minä tykkään tosta (Obama), tosta (Bush Sr,) tosta (Roosevelt) ja tosta (Nixon). Ja tosta (Reagan).
Niilon näkemys oli varma. Clinton ei kelvannut, koska oli harmaantunut. Bush Jr. ei sytyttänyt muuten vain. Se että Bush Jr. on Bush Sr.:n poika herätti totta kai lisäkysymyksiä. Mietimme kuka on Lyndon B. Jonhsonin isä.

Tämän alkulämmittelyn jälkeen päästiinkin itse asiaan: rasismiin.

- Tiedätkö äiti miksi minä pidän päiväkodissa eniten Mrs. P:stä?
- No kerro?
- Koska Mrs. P on vaalea. Minä en pidä Mrs. N:stä enkä Mrs. J:stä, koska he ovat ruskeita. Minä en pidä ruskeasta.
- ...

Niin, asiaa tuntemattomille selvennykseksi että Niilon ryhmässä on kolme opettajaa: suomalainen, intialainen ja filippiiniläinen.

- Niilo, eikös Mrs. N ole kiva kun hän pitää joogatunteja?
- Joo, minä tykkään joogasta ja jumpasta!
- Ja Mrs. J on kiva kun hän on niin aurinkoinen ja hymyilee koko ajan?
- Joo, mutta minä pidän eniten vaaleista, sellaisista kuin Leo, sinä ja isi.
- Öh...

Uusi yritys:
- Ketkäs ovat sinun parhaita kavereitasi päiväkodissa?
- A, E ja D.
- Minkäs värisiä he ovat?
- A on vähän ruskea, E on vaalea ja D on vaalea. Kaksi vaaleaa ja ruskea.
- Niin, huomaathan, ruskeatkin ovat kivoja. Ja jotkut vaaleat voi olla tosi inhoja. Ulkonäkö, ihon-, hiusten- tai silmienväri ei määrittele ihmistä. Ihmiset ovat erilaisia ja erilaiset ihmiset voivat olla joko kivoja tai mälsiä, ulkonäöstä riippumatta.
- Joo. Öööö...
- Ja sinähän tykkäsit, että Barack-setä (Obama) tuossa on kiva.
- Joo.
- Tykkäätkö sinä Jonh-sedästä (Kennedy).
- Joo, kuka sen isä on?

Jess! Selvillä vesillä.

Ensi kerralla luen kyllä sitä lehteä.
Tai kehoitan olemaan hiljaa ja syömään.

Kuvat: http://www.painlesslearning.com. 
Lippujen ja pressojen lisäksi ruokapöytäämme koristaa mm. maailmankartta ja Linnunrata.