Kadotetuille

Tavarat katoavat. Tai "katoavat". Hukaan menevät kuitenkin. Alla listaus elämäni suurimmista tragedioista ja viimeaikojen mysteereistä.


Case tutti
Olin kertoman mukaan noin kaksivuotias kun jouduin kertarepäisyllä tutista eroon. Tutti meni leikeissä hukkaan ja ei ikinä löytynyt.

Ja pah! Tarina kertoo jotta satunnaisessa luovuuden puuskassa tyhjensimme 2 vuotta vanhemman isoveljeni kanssa kotimme liinavaatekaapin. Sinne tutti sitten katosi, mankeloitujen lakanoiden ja viikattujen saunapyyhkeiden väliin. Äänekkäistä krokotiilinkyynelistäni huolimatta äiti pysyi "tutti katosi" -tarinassaan, vaikka hetihän hän lohtuni ja imuttimeni oli sieltä sekasotkun keskeltä löytänyt ja piiloon pistänyt. Totuuden tutin kohtalosta kuulin turvallisesti vuosien päästä tapahtuneesta.

Kiitos äidin valheen hampaani ovat moitteettoman suorat, mutta kynsiäni nakerran edelleen.

Case Kille
Täyttäessäni 3 vuotta meille tuli kaksi kissaa, veljekset Kille ja Pelle. Kille oli minun kissani, mustavalkoinen karkeakarvainen ujonpuoleinen kolli. Pelle oli isoveljeni kissa, pehmeä- ja pitkäkarvainen, yltiöseurallinen kissaherra. Paria vuotta myöhemmin Kille katosi, äkkiä ja jälkiä jättämättä. Luulimme että Kille oli karannut ja seuraavat pari vuotta luulin että kaikki pienet nelijalkaiset olivat killejä palaamassa kotiin. Vähitellen toivo kuitenkin hiipui ja kuoli pois. Pelle eli ainoana kissana 14 vuotiaaksi.

Ja pah! Karannutpa hyvinkin, taivaan porteille nimittäin. Kille ja Pelle pitivät ahkerasti tappelemalla huolen että naapurustossa ei muut kissat menestyneet. Niinpä isä joutui naapurisovun nimissä viimeisen vaihtoehdon eteen, terminoimaan Killen, epäsosiaalisen mutta armottoman. En usko että äiti ja isä pitivät totuuden kertomista edes vaihtoehtona --- ennen kuin 10 vuotta tapahtuneesta oli kulunut.

Kiitos vanhempieni valheen en itkenyt lapsena silmiäni punaiseksi kuolleen lemmikkini tähden. Kille säästyi myös kokeelliselta partavesikylvyltä, Pelle taas ei. Puoli pullollista Menneniä takasi että kissa pesuista huolimatta haisi pari vuotta --- pahalle.

Case hopeasormus
Sain ensimmäisen hopeasormukseni lahjaksi äidin nuoremmalta siskolta muistaakseni juuri ennen kouluikää. Sormus oli tehty ohuista hopealangoista punoen ja se sopi äärimmäisen kivasti yhteen aiemmin kummeilta saamani hopeisen sydänriipuksen kanssa. Ehdin nauttia kaunokaisesta vain muutaman viikon kunnes se katosi. Laajoista etsinnöistä huolimatta sormus oli ja pysyi hukassa. Omituisinta asiassa oli kuitenkin se, että äitini ei motkottanut lainkaan huolimatomuudestani. Mahtoiko huomata harmitukseni? Mysteeri, sekä kadonnut sormus että motkottamattomuus.

Case uimapuvut
Ollessani alle 10 vanha, yhden talven aikana meidän perheen kaikki uimapuvut katosivat. Mysteeri. Elättelen satunnaisesti yhäkin toiveita että uikkarit-puikkarit uinailevat piirongin uumenissa pöytäliinojen alla.

Case punainen pikkuauto
Niilon joululahjaksi saaman parkkitalon mukana tuli kaksi puista pikkuautoa, punainen ja keltainen. Punainen auto on ollut nyt puolitoista kuukautta hukassa. Ja meillä siivotaan lelut joka ilta ja lattiat imuroidaan vähintään kerran viikossa. Mysteeri. Ei häiritse pikkumiehiä, mutta äitiä kyllä.

Case miehen uimalasit
Olleet kadoksissa viime syyskuusta lähtien. Etsitty tuloksetta niin Jenkeistä kuin Suomestakin. Mysteeri. Mies hankki kahdet uudet lasit niin on jotain mitä hukata uudestaan.

Case vihreä fleecetakki
Hyvä takki, imarteleva malli, pehmeä materiaali, vain yksi reikä kohta neljän vuoden ahkerasta käytöstä huolimatta. Kadoksissa nyt puolitoista viikkoa. Mysteeri. Himoulkoilijaa paleltaa. Näen öisin unta takin löytymisestä.