Kenkärakkautta

Kromosomitasolta kai se lähtee.
Nainen näkee kengät, joita ei voi saada mielestään.
Kengille löytyy heti TARVE.
Elämä ilman kenkiä on tämän tarpeen jälkeen mahdotonta.
Tai ainakin hyvin vaikeaa.
Ei. Mahdotonta.

Kuva: Aldo.

Käyköhän miehille koskaan näin?

Pitkät kalsarit

Kuva: Promode.

- Niilo, kerrohan mitä sinä haluat joululahjaksi?
- Miksi? Minä olen kirjottanut jo listan joulupukille.
- No kerro nyt vain äidille, vaikkapa mitä haluaisit kaikkein eniten.
- *muminaa* pitkät kalsarit.
- Siis sinä haluat saada jouluna lahjaksi pitkät kalsarit???
- Ei kun SINÄ! Pitkät kalsarit tulee sinulle.
- Tsssss....

Että tulipahan kysyttyä.
--- Ja nenäkäskin vielä.

Lahjahevosen suuhun ei toki pidä kurkkia, mutta jos nyt joku pukin pikku (tai isompi) apulainen sattuu tätä lukemaan, niin äiti ottaa ennenmmin sen yöpaidan tai jopa paistinpannun kuin ne kalsarit.

Kiitosta päivää!

 

 

 

Ajatusleikkejä

Keskustelu Niilon kanssa, pyykin viikkaamisen lomassa:

- Äiti!
- Niin kultaseni?
- Mietitkö samaa kuin minä?
- Tjaah... Se riippuu siitä mitä mahdat miettiä.
- Kuorma-autoja!

Että tällaisia ne pienet pojat miettii.
Äidit harvemmin.

Maitolasi

Rakas Leo.

Lauantaina hän kaatoi maitonsa päälleen lounaalla. Jä äidin kengille.

Sunnuntaina hän kaatoi maitolasin päälleen aamupalalla. Hän kaatoi maitolasin äidin housuille ja kengille lounaalla. Hän loiskutteli maitoa pöydälle päivällisellä.

Tänä aamuna hän miltei kaatoi mehulasinsa tuolille aamupalalla. Säikähdin Leon temppuilua niin että kaadoin kahvit omaan syliini.

Joku pikkuihmisiä tuntematon voisi tässä vaiheessa ihmetellä miksi a) emme käytä nokkamukia? b) emme auta poikaa maitolasin kanssa? Nokkamuki on niin lääst siison, vähän niin kuin ruokalappu. Ja autanhan minä, silloin kun ehdin ja pystyn. Joskus tosin myös auttamisella voi olla yllättäviä seurauksia.

Kuten pari-kolme viikkoa sitten, matkalla. Tarjoilija toi Leolle täpötäyden maitolasin pöytään. Hyvin aikomuksin erehdyin auttamaan poikaa raskaan lasin kanssa. Seurauksena oli pitelemätöntä kiukkua, suoraa huutoa selkä kaarella. Pikkuherra Minä-Ite! kun olisi halunnut juoda ihan itse isosta lasista, ilman äidin apua.

Huutamalla poika sai ranvintolayleisöltä alta aikayksikön banaanin, karkkipussin, kaksi pakettia muroja ja Chip Foose -lippiksen. Lahjuksista huolimatta huuto vain jatkui. Poika rauhoittui poistuttuamme ravintolasalista kävelylle ja katsomaan äidin sylistä vedonlyöntituloksia, Vegasissa kun oltiin.

Loppuateria sujui niin harmonisesti, että poislähtiessämme naapuripöydän pariskunta oikein kehui kuinka hyvinkäyttäytyviä lapsia meillä onkaan.

Silloin miltei nauratti.

Vegasin varjot ja valot

 

Eeppinen lännen valloituksemme alkoi ja päättyi Las Vegasista, Nevadasta.

Las Vegasia on luonnehdittu kaupungiksi jossa "what you see is what you get." Kaupunki ei ole tunnettu korkeakulttuurista, vaan siitä kaikesta muusta. (Niin, Celine Dion ehkä laulaa korkealta, mutta kulttuuria, huh?!?) Pakko tähän on kai myös heittää se kulunut klassikko: "What happens in Vegas, stays in Vegas." Ja ne puolen metrin korkuiset, täysin järjettömät cocktaillasit. David Copperfield. MGM:n leijonat. Kadunkulmissa kauniiden tyttöjen yhteystietoja tarjoavat meksikaanit.

Kaikki se hulluus.
--- Kuuluu asiaan, olemmehan Las Vegasissa.

 

 

Kaupungin historia on tuore mutta kiehtova. Elviksen jälkeen, 1980-luvulla, kaupunki oli maineeltaan pikkuisen passé, vähän kuin ruotsinlaivat nykypäivän Suomessa. Silloin kiinteistösijoittaja Steven Wynn näki tilaisuutensa, iski pöytään Wall Streetiltä käärimänsä rahat ja aloitti The Miragen myötä megaresorttien aikakauden Stripillä. The Miragea seurasivat toinen toistaan mahtavammat hotelli- ja kasinohankkeet, joissa ei ole rahaa eikä mielikuvitusta säästelty.

 

 

Stripin kehittyessä myös perinteistä Downtownia on koetettu pitää hengissä ja ehostaa. Paikassa on Strippiä enemmän sitä jotain, olisiko se nyt sitä vanhan ajan henkeä.

 

Las Vegaskaan ei ole säästynyt viime vuosien taloudellisilta ilmakuopilta. Matkailijoita toki yhäkin riittää, mutta varsinkin Downtownissa kokonaisia kauppakeskuksia on mennyt nurin. Lisäksi kaupunkikuvaa värittää siellä täällä kesken olevat, massiiviset, autiot rakennustyömaat. Parempia aikoja siis odotellaan.

Ja niitä vihkikappeleita, niitä kaupungissa riittää. 11.11.2011 kappeleissa riitti myös asiakkaita. Lieneekö se sitten romanttista, on tietenkin täysin makuasia. Tarkoitan siis sitä, että nuori Elvis kyyditsee juurivihityn parin vaaleanpunaisella avo-Cadillacilla Vegas-kyltille hääkuvaan.

 

Panttikonttoreitakin kaupungista löytyy, maailmankuulujakin. Käyvät vaikka tuoreen vihkisormuksen panttaamiseen.

Mietimme eräänä iltana mieheni kanssa, että koska Stripiltä löytyy jo New York vapaudenpatsaineen, Venetsia kondoleineen, Pariisi Eiffel-torneineen, Luxor pyramideineen ja Caesarin palatsi, paikkaa voisi yhtä hyvin koristaa myös Helsinki --- kadunpätkä jossa sataa aina vettä, tarjoilijat ovat ynseitä ja eivät tarjoile. Luonnollisesti kaikki olisi myös todella kallista ja annokset pieniä. Toinen kasinoresortti voisi olla Kreml. Paikan valuuttana toimisivat sukkahousut. Myös Kiinan muuri voisi olla hyvä teema huippuluokan hotellille. Resortissa henkilökunta keskittyisi naureskelemaan asiakaskunnan ulkonäölle.

--- Ja ihan ilman päihdyttäviä juomia ideoimme, epäkorrekti ja huono huumori onnistuu helposti ilmankin.

PS: Jos jotakuta kiinnostaa Pahvitalon Perheen uhkapelit, niin jäimme reilusti voitolle. Sijoitin taalan pitkäkätiseen. Vedin kahvaa kerran, voitin 40 taalaa, otin rahat ulos ja poistuin paikalta. Mies pyöritti hotellilta saatua leikkirahaa hetken ruletissa ja poistui pöydästä 50 taalaa rikkaampana.

Pojille ostettiin voitoilla uudet autot, Mustang ja Lamborghini. 

Erään merenpohjan tarina

Reilu 200 miljoonaa vuotta sitten Las Vegasin seutu oli vettä. Valtavat ichthyosaurukset uida polskivat lämpimässä sisämeressä, kunnes maa alkoi nousta, meri kuivua --- no, arvannette loput.

Nyttemmin kuivaa ja pölyistä erämaata on vaikea mieltää vanhaksi merenpohjaksi. Maisemista tulee pikemminkin mieleen kuu. Eikä niitä huimia 18-metrisiä uivia liskojakaan enää loiski vastaan, mitä nyt museoissa saattaa nähdä fossiileina.

Vedellä on kuitenkin suuri merkitys nykyisen Las Vegasin kehityksessä. Reilu 40 km Las Vegasista kaakkoon, aivan Nevadan ja Arizonan rajalla, sijaitsee Hooverin pato ja USA:n suurin tekojärvi, Lake Mead. Hooverin pato rakennettiin lamavuosien aikana, 1930-35 patoamaan Colorado-jokea. Padon tarkoituksena oli kontrolloida tulvia, koota kasteluvettä ja valjastaa joki jauhamaan sähköä.

Patotyömaa työllisti tuhansia miehiä ja rankka työ vaati rankat huvit. Kieltolain aikana patotyöntekijöiden pääsyä Las Vegasiin yritettiin rajoittaa --- heitä varten perustettiin jopa oma kaupunki, Boulder City --- mutta uhkapeli ja vapaamieliset naiset houkuttelivat kärpäspaperin lailla miehiä puoleensa. Las Vegasissa todettiin pelaaminen oivaksi tulonlähteeksi ja niinpä se laillistettiin jo vuonna 1931. Toleranssi kaikenmoiselle aikuisviihtelle taasen --- nimitys Sin City kertoo ehkä kaiken tarpeellisen.

Padon valmistumisen jälkeen kaupunki puhkesi sähköiseen kukkaansa, toinen toistaan värikkäämpien ja vilkkuvampien valomainosten, kasinoiden ja loistohotellien vallatessa kaupungin. Pelaamisen lisäksi myös pato itse sekä padon myötä muodostunut valtava tekojärvi, Lake Mead, houkutteli turisteja puoleensa.

Mutta Las Vegasin tarina, se vain jatkuu. 1940 luvulla tuli Stip, Bugsy Siegelin perustama The Flamingo, 50-luvulla Vegasista käsin järjestettiin turistimatkoja katsomaan tiedätte-kyllä-mitä sienipilviä Nevada Test Sitelle, 70-luvulla Elvis esiintyi Hiltonissa...

Matkalla Vegasiin

Vuorten yli ja aavikon poikki. Utahista Arizonan kautta Nevadaan, Las Vegasiin.