Rakas Leo.
Lauantaina hän kaatoi maitonsa päälleen lounaalla. Jä äidin kengille.
Sunnuntaina hän kaatoi maitolasin päälleen aamupalalla. Hän kaatoi maitolasin äidin housuille ja kengille lounaalla. Hän loiskutteli maitoa pöydälle päivällisellä.
Tänä aamuna hän miltei kaatoi mehulasinsa tuolille aamupalalla. Säikähdin Leon temppuilua niin että kaadoin kahvit omaan syliini.
Joku pikkuihmisiä tuntematon voisi tässä vaiheessa ihmetellä miksi a) emme käytä nokkamukia? b) emme auta poikaa maitolasin kanssa? Nokkamuki on niin lääst siison, vähän niin kuin ruokalappu. Ja autanhan minä, silloin kun ehdin ja pystyn. Joskus tosin myös auttamisella voi olla yllättäviä seurauksia.
Kuten pari-kolme viikkoa sitten, matkalla. Tarjoilija toi Leolle täpötäyden maitolasin pöytään. Hyvin aikomuksin erehdyin auttamaan poikaa raskaan lasin kanssa. Seurauksena oli pitelemätöntä kiukkua, suoraa huutoa selkä kaarella. Pikkuherra Minä-Ite! kun olisi halunnut juoda ihan itse isosta lasista, ilman äidin apua.
Huutamalla poika sai ranvintolayleisöltä alta aikayksikön banaanin, karkkipussin, kaksi pakettia muroja ja Chip Foose -lippiksen. Lahjuksista huolimatta huuto vain jatkui. Poika rauhoittui poistuttuamme ravintolasalista kävelylle ja katsomaan äidin sylistä vedonlyöntituloksia, Vegasissa kun oltiin.
Loppuateria sujui niin harmonisesti, että poislähtiessämme naapuripöydän pariskunta oikein kehui kuinka hyvinkäyttäytyviä lapsia meillä onkaan.
Silloin miltei nauratti.
No comments:
Post a Comment