 |
| Maailmanlopunkorjaussarja. |
Aamupalalla muroja ja munakokkelia.
- Itse söi hieman muroja ja joi maitoa.
Lounaalla perunamuussia ja jauhelihaa.
- Itse söi näkkileipää ja paprikaa. Ja sen maitosuklaavanukkaan suurimpaan tuskaan. Äiti kun kaatoi syliin maitoa.
Välipalalla paahtoleipää maapähkinävoilla ja appelsiinimarmeladilla.
- Itse söi pensasmustikoita ja hörppäsi maitoa.
Illallisella leipää, perunamuussia ja lihamureketta.
- Itse joi kolajuomaa ja jälkiruuaksi keksin maidon kanssa.
Iltapalalla syötin jugurtin.
----
Muistan kuinka edesmennyt enoni vannotti minua valvomaan, että äitini ei paapo ja passaa isoveljeäni piloille. Kuten karjalaisäideillä on tapana. En ole ihan varma onnistuinko tehtävässä.
Omalla kohdallani taas --- suunta näyttää pahalta. Leo on perinyt molempien vanhempiensa puolelta ne parhaimmat karjalaiset passuutusgeenit. Poika poimii lusikan tai haarukan käteensä, kaapaisee siihen hieman ruokaa ja katsoo
Tätä äitiä vaan ärsyttää, päivä päivältä enemmän.
Asiaan pitää saada muutos.
Koska poika, sunnuntaina 2,5-vuotias, osaa ihan mainiosti itsekin syödä.
Ei vain jaksa saati viitsi.
--- Paitsi sitä suklaavanukasta.
5 comments:
Enollamme omakohtaisia kokemuksia??
Mä pelkään tätä samaa esikoisen kohdalla. Täyttää juuri kaksi ja osaa aivan mainiosti syödä itsekin, mutta kun ei viitsi niin "pakkohan" sitä on syöttää ettei nälkään kuole...
Onneksi nuorempi sentään syö itse ;)
Hauska tuo viimeinen huomio :) Olin aikoinani myös huolissani nälkään kuolevista lapsistani, joita sitten syötin. Eräs mainio perhepäivähoitaja totesi tilanteeseeni vain, että pohjoismainen muksu on niin hyvässä lihassa, että ei se ainakaan viikkoon nälkään kuole, vaikka ei mitään suuhunsa laittaisi. Alkoivatpa nuokin ipanat syömään. Testailivat ja kokeilivat alkuun toki. Tyynesti muistan sanoneeni, että voit olla syömättäkin. Välillä kyllä sorrun mainitsemaan, että tänään on jälkkäriä ja sitä ei voi antaa, jos ei pääruoka ole syöty. Herkuillahan ei pitäisi kiristää, mutta näin tässä välillä käy ;)
Kikakika:) Meillä avokki on ressaillut välillä tyttönsä huonoa ruokahalua / juuri tuota samaa tilannetta, että pitäisi syöttää, vaikka likka ihan kevyesti osaa itsekin syödä/ ei muuten vaan suostu syömään. Minä olen tyynesti todennut, että ei sitten syö, jos ei maistu. Mielestäni ihan tervettä, että oppii sen nälän tunteen tunnistamaan. Jos ei tule syötyä, niin maistuupahan ainakin seuraavalla ruoalla. Jos yksi ateria ei alas mene, ei siihen vielä kuole:D Tiukkana on sitten pysytty myös sen kanssa, että kun tyttö alkaa vähän ajan kuluttua kinuamaan sitä tai tätä syötävää, niin todetaan vaan, että äsken oli ruoka ja sinä et syönyt. Seuraava ruoka on silloin ja silloin.. On ehkä hiukan parantunut tuo syöminen tämän kaiken myötä.. Tosin kyllä meilläkin sorrutaan jälkkärillä tai reippaustarralla lahjomiseen välistä:) On myös huomattu, että jos lapsi toteaa, että ei maistu ruoka, niin on todettu tyyliin "Selvä. Ole hyvä. Voit poistua pöydästä. Laitetaan loppu ruoka pois." Tässä vaiheessa tyttö useasti tarttuu oikein hanaksti aterimeen ja ponnekkaasti toteaa, että "saan minä syödä!" :D ..ja niin menee alas taas muutama suullinen! (Tulipa pirullinen olo, kun tätä kirjoitin!:)
Kaunis kiitos kommenteista ja henkisestä tuesta!
Pistin heti tuumasta toimeen ja niinpä lounas olikin tänään aika dramaattinen. Leolla kun oli ilmiselvästi vaikeuksia sopeutua heikentyneeseen palveluun. Onneksi illallinen sujuikin sitten rauhallisemmissa merkeissä, tosin mac'n cheeseä lapioitiin suuhun aika vapaalla tyylillä. Ehkä tämä siis tästä... siis ehkä...
Niin, ja Paulalle: Muistaakseni enomme puhui omakohtaisesta kokemuksesta :)
Post a Comment