Kympin lenkki

Kevään ensimmäinen kymppi on nyt juostu. Maileissa.

Kympin jälkeen. Kuvan otti Niilo 4-vee.

Juostessa oli aikaa miettiä kaikkea joutavaa. Sitä kuinka polvia särki. Lonkkia jomotti. Pohkeita puristeli. Mutta hei, puolimaratonkunnossa kuitenkin. Pari-kolme hassua mailia ja vähän lisää vauhtia niin se on siinä.

Ja sitten loppukevennys. 

Paikallinen teinikossi pitää yllä kuvattua läähättävää keltapaitaa varmaan maailman epätoivoisimpana stalkkaajana. Juoksin hänen ohitseen neljästi.

Brûlée, Crème Brûlée

Omin käsin laadittu, liian paksulla sokerikuorella.

1 3/4 kuppia half-and-half- tai kevytkermaa
5 munankeltuaista, kevyesti vatkattuna
1/3 kuppia sokeria
1 teelusikallinen vaniljaa
1/8 teelusikallista suolaa

Kiehuvaa vettä

1/4 kuppia sokeria

Huomaa amerikkalaiset mittayksiköt. Muunna yksiköt eurooppalaiseen makuun esim. täällä.

1. Esilämmitä uuni 325 Farenheitasteeseen. Kuumenna kerma paksupohjaisessa kattilassa kiehumispisteeseen. Nosta syrjään liedeltä.
2. Sekoita keskikokoisessa kulhossa munankeltuaiset, kolmasosakupillinen sokeria, vanilja ja suola. Vatkaa lankavispilällä kunnes ainekset ovat kunnolla sekoittuneet. Kääntele munaseoksen joukkoon vähitellen kuuma kerma.
3. Laita kuusi kappaletta 6 unssin vanukas(/kohokas)vuokia (hätätilassa kahvikupitkin käy) matalalaitaiseen paistovuokaan (esim. lasagnevuoka). Jaa kerma-muna seos tasaisesti vuokien kesken. Kaada paistovuoan pohjalle kiehuvaa vettä siten että se peittää crème brûlée -vuoat noin puoleen väliin. Laita paistovuoka uuniin.
4. Paista 30-40 minuuttia tai kunnes vanukastaikina ei tartu tikkuun/veitseen (siis kokeile kypsyyttä samalla tavoin kuin kakuissa). Poista pikkuvuoat vesihauteesta ja anna jäähtyä. Peitä ja jäähdytä edelleen kylmässä vähintään tunnin ajan.
5. Ota crème brûléet huoneenlämpöön 20 minuuttia ennen tarjoamista. Pinnan sokerikuoren voi tehdä joko pienellä bunsenlampulla tai, sen puuttuessa, sulattamalla/ruskistamalla sokeria paksupohjaisessa paistinpannussa.
6. Valuta sulan sokerin ohueksi "ristikoksi" vanukkaiden päälle (toim. huom.: liian paksu ei lohkea lusikalla). Tarjoile välittömästi.

Ohje: Better Homes and Gardening, New CookBook.

-----

Crème brûlée on klassikkojen klassikko. Ja Tonin suosikki.
Paperilla herkku ei vaikuta kovin vaikealta, pikemminkin päin vastoin.
Tänään sateen ja paisteen välissä oli siis mitä parhain aika kokeilla.
Vaihtelevalla menestyksellä.

Ensimmäinen kompastuskivi oli kerma. Half-and-half kerma syntyi tähän hätään kuohukermasta ja rasvattomasta maidosta. Oikeastihan pitäisi käyttää rasvattoman sijaan kokomaitoa, jotta lopputuotteen rasvapitoisuus saadaan 12%:n tuntumaan. Kevytkerma on half-and-halfia raskaamapaa, rasvaprosentti noin 20%.

Toinen pieni kauneusvirhe oli muna-kerma seoksen vispaaminen. Reseptiä lukemalla selviää kyllä että pelkkä ainesten tasaiseksi sekoittaminen riittää. Vispaamalla saa aikaan vain rumaa vaahtoa, joka nousee annosvuokien pintaan annosta rumentamaan. Vaahdon voi toki kuoria pois halutessaan/tajutessaan.

Kolmas kömmädys oli veden keittäminen vesihaudetta varten. Jos liedessä ihan lukee että "front" ja "rear" havinnollisten kuvien kanssa, brunetti-insinöörinkin pitäisi osata laittaa oikea levy päälle. Mutta kun ei. Yritin siis veden keittämisen sijaan irroittaa takalevyllä säilytyksessä olevasta valurautapadasta pohjaa hehkuttamalla sitä tyhjänä levy täysillä. Onneksi en onnistunut. 

Neljäs köhiminen tapahtui paistamisessa. Paistoin 35 minuuttia. Kokeilin veitsellä. Raakaa. Paistoin 10 minuuttia lisää. Kokeilin veitsellä. Raakaa. Paistoin vartin lisää. Kokeilin veitsellä. Raakaa. Paistoin vielä sen verran aikaa että sain pursotettua pellillisen marenkeja loppuun. Kokeilin veitsellä. Olkoon. Ihan hyvät niistä tuli. Pikajäähdytys ja kelmut päällä jääkaappiin. Otaksuin että crème brûléen pitkähkö hyytmisaika liittyi ensimmäiseen kompastuskiveen. Sitten katsoin taas uuniin ja manasin. Pikkumarengit olivat ruskistuneet 325 asteessa kullanruskeiksi.

Viides viiraus tapahtui sokerikuoren valmistamisessa juuri ennen tarjoilua. Sulatin sokerin pannulla ja valutin sen pannun laitaa pitkin annosvuokien päälle. Ei näin: tällä tekniikalla saa aikaiseksi ainoastaan paksun ja kovan sokerikannen, jota ei lusikalla syödessä helpolla rikota. Ensi kerralla valutan sulan sokerin lusikalla tms. ohueksi ristikoksi crème brûléen päälle. Tai hankin sen pikku bunsenin.

Mutta muuten maku ja rakenne oli kohdallaan.
"Saman makuista ne ravintolassa tarjoaa," totesi mieskin.
Vähän sama kuin sanoisi että rakastaa kokkia ;)

Ensi kerralla pitää ehkä vain keskittyä hieman paremmin.
Ei kokata rinnalla perheelle lounasta ja iltapalaa.
Vatkata marenkitaikinaa ja erotuomaroida lapsia.

Tai sitten vain jatkaa tätä elämänmakuista ja -näköistä kokkaamista.
Jota ♥ kuin elämää itseään.

Luovaa ajankulua

Oli synkkä ja vetinen ränt... no, luminen aprillipäivän aamu. 

Niilon masua nipisteli ja poika pyysi antamaan kuumetta. Annoin kuitenkin särkylääkettä. Puolikuntoisuuden takia jouduimme jättämään perjantaijumpan väliin. 

Aamupala. TV:n lastenohjelmia tovi. Mitäs sitten tehtäisiin...? No, vaikkapa kortit mummeille.

Projekti alkoi jouhevasti. Leo piirsi oman vapaan näkemyksensä elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Niilo leikki itse tekemällään lipulla. 

Pian kuvan ottamisen jälkeen pienimmältä taiteilijalta paloi pinna. 

- Miksi piirtää paperille kun voi piirtää pöytään?!?

- Miksi ylipäätään piirtää kun voi äksäillä lattialla?!?

- Kas, pikkuauto *brrrrr* *brummmbrumm* *brrrrrr*

Mummin perinteisempi kukkakortti. Kukan piirsi Niilo ja lehdet laati Leo, äiti vain hieman leikkasi ja liimasi.

Mummon moderni 3D -kortti. Työnjako sama kuin yllä.

Valmiit kortit paketoituina kuorissaan. Poikien äiti oli enemmän kuin tyytyväinen aikaansaannoksiin. 

Silläkin uhalla että lounas myöhästyi ja lapset hirnui nälästä niin että ainut tapa saada heidät pysymään nahoissaan oli heittää yleisön joukkoon rusinoita ja antaa katsoa "Trucks" kolme kertaa putkeen ja kiireessä oli pakko käyttää purkkipastakastiketta vanhan sadon lihapullien kanssa... Onni onnettomuudessa että Barillan paahdetulla valkosipulilla maustettu tomaattikastike sopikin sitten täydellisen hyvin yhteen hyvän sadon lampaanlihapullien ja pennepastan kanssa. Kannattaa muuten joskus toistekin kokeilla lampaan jauhelihaa lihapulliin 

= nam!

Korttien kuoren sinetöi ikikukka. 

Värillinen kartonki on "leimattu" sormivärillä ja sitten vain leikattu yksinkertaisen kukan muotoon. Kukan varreksi piippurassi, heteiksi muutama helmi, samoin kuin vartta tukemaan kukan alle. 

Perusidea kukkaan on muuten napattu Kaapon äidiltä :)

Lapset on kiva tekosyy kaikelle tällaiselle pikku näpräämiselle. 

Viime jouluksi laadin yhdessä Niilon kanssa isovanhemmille ja kummeille viisi (5) seinäkalenteria, jossa jokaisen kuukauden yhteyteen oli askarreltu kuukauteen sopiva kuva, enimmäkseen erilaisia kollaasitekniikoita käyttäen. Kokeilimme myös perunaleimasinta ja leluilla ja kasveilla leimaamista, olipa mukana jokunen Niilon omakätinen piirroskin. Aiheiksi valikoiutui mm. lumiukkoja, äitienpäivä-valkovuokkoja, hiekkarantaa ja suuria kurpitsoja. Idea tähän kalenterityöhön tuli Niilon esikoulusta, joka toimittaa joka kuukaudesta samanlaisen omatekemän kalenterilehden. 

Ihania töitä :) 

Aloitimme kalenteriprojektin hyvissä ajoin (heinäkuussa), koska ymmärrettävistä syistä nuoren taiteilijan luovuuden puuskat ovat varsin lyhytkestoisia. Ja silti marraskuussa tuli ihan kauhea kiire. Jos siis ryhdyt taideprojektiin lasten kanssa, varaa aikaa. 

Ja hermoja.

Ja vielä vähän lisää aikaa.

Sileitä mietteitä

Kiitos Microsoft tästäkin kivasta kuvasta!

Totesimme joku aika sitten ystävättäreni kanssa että olemme tulleet merkittävään ikään: Ensimmäisten Oikeiden Ikäryppyjen Ikään. 

Iiiiiiik!!! 

Viisi vuotta tästä eteenpäin ja meillä on edessämme Suuri Valinta: naama vai peppu. 

Iiiiiiiiik!!!!

Olimme molemmat tahoillamme perehtyneet amerikkalaiseen kaksoistutkimukseen tekijöistä jotka vaikuttavat kasvojen vanhenemiseen. Alle nelikymppisenä painoindeksiltään hoikemmat näyttävät nuoremmilta MUTTA neljänkympin jälkeen puntari heilahtaakin päinvastaiseen suuntaan: nuoremmilta näyttävätkin ne aavistuksen pönäkämmät siskot. (Tutkimuksen löytää muuten täältä, abstraktin voi lukea ilmaiseksi.)

Tämäkin vielä. Ihan kuin naisten elämä muutenkin olisi liian helppoa ja yksinkertaista.

Mutta voiko kakkua mitenkään syödä ja säästää? Paikallisten naistenlehtien (treeni-sellaisten) mukaan tottahan toki: vahtimalla tarkkaan jokaista suupalaansa ja treenaamalla kuin pieni eläin. Ura ja perhe, loistavasta sosiaalisesta elämästä puhumattakaan, hoituvat sitten siinä sivussa, sillä onhan vuorokaudessa tunteja.

Mitä se oikea ruoka sitten on? Luotettavan lähteen mukaan, jotta naama pysyisi oikoisena, juurikin tätä:

- Mustikoita ja granaattiomenaa (antioksidantteja / anthocyanins ja C vitamiinia)
- Tummaa suklaata (antioksidantteja / flavonoideja)
- Pinaattia (antioksidantteja / luteiinia ja A vitamiinia)
- Saksanpähkinöitä (Omega-3:sta ja E vitamiinia)
- Jugurttia (kalsiumia ja sinkkiä)
- Tomaatteja (antioksidantteja / lykopeeniä)
- Kiiwejä (C vitamiinia)
- Soijaa (isoflavones)
- Porkkanoita, bataatteja ja kurpitsaa (beeta karoteenia)
- Vihreää teetä (antioksidantteja / catechins)
Ja vettäkin pitäsi varmaan juoda. Paljon.

Ensimmäiset Ikäryppyni ovat siis pohjimmiltaan rakkaan aviopuolisoni syytä. Hän kieltäytyy ostamasta minulle kiiwejä, koska ne tuodaan tänne(kin) Uudesta Seelannista, järjettömän matkan takaa. Maailma siis pelastuu mutta oma vaimo rypistyy.

Ja en minä oikein tuosta soijastakaan ole vielä pavulle päässyt.

Rypistyn siis rauhassa miettien Suurta Valintaani. Ja juon paljon kylmää kahvia.

Lyhyt muisti

Perheen täysi-ikäisten jäsenten käymä keskustelu aiemmin viikolla:

- Voi $#£%§le! Viikon lopulla sataa taas lunta, viidestä kymmeneen tuumaa. Siis tämä Uuden Englannin kevät on ihan syvältä!
- Unohdatkohan nyt jotain?
- ???
- Suomessa on vähintään samanlaista.


--- Joka ei muuten lohduta yhtään.
Mutta April showers bring May flowers.

Fiksumpi antaa periksi

Oletteko koskaan miettinyt mitä marakassien sisällä on? Pohtineet mikä aiheuttaa sen kivan "siih-siih" -äänen niitä ravistettaessa? Niilolle asia selvisi eilen illalla.

Kesken iltajamien poika tuli yläkertaan hakemaan äitiään ja ilmoitti että "oli tapahtunut vahinko." Vahinko oli haljennut marakassi. Tai ei se tarkalleen ottaen ihan vahinko ollut: kun tavaroita hakkaa nelivuotiaan pikkupojan apinanraivolla riittävän kauan yhteen, fiksumpi antaa jossain vaiheessa periksi. Vähän niin kuin insinööri ja ratakisko, tiedättehän.

Seuraus oli kuitenkin se että pieniä metallikuulia oli pitkin poikin leikkihuonetta ihan riittävästi.

Ei enää "siih-siih" eikä edes kovin "tsuku-tsuku". Vain imuri sanoi "suuh-suuh".

Peukkukiukku

Leo ei ole koskaan syönyt tuttia. Leo on enemmän peukkumiehiä. Ja jos tutista vierottaminen on hankalaa niin miettikääpä millaista on peukusta vieroittaminen? Aivan oikein, toivotonta. Mutta aina voi silti yrittää.

"Parempi oma peukku suussa kuin kymmenen tuttia oksilla."

Leo on nautiskellut vasemman käden peukalostaan nyt reilut puolitoista vuotta. Väsyneenä. Hämillään. Harmissaan. Hampaiden vaivatessa. Ajatuksissaan. --- Ja sen huomaa peukkuparasta.

Kysyessäni asiasta lastenlääkäriltä, hän sanoi että asialle ei voi tehdä mitään. Poika on imeskellyt peukkua jo äidin vatsassa ja imeskelee sitä niin kauan kuin imeskelee.

Hammaslääkäriltä kysyttäessä imemisellä on toki vaikutusta purennan kehittymiseen. Toistaiseksi hampaat ovat paikallaan mutta ajan mittaan tilanne voi ahkeralla imijällä muuttua.

Viime viikonloppuna kävimme siis toivottomaan urakkaan. Tavoitteenamme oli pelastaa Leon peukalon kärsinyt iho, ehkä jopa vierottaa poika imeskelystä. Aseina taistelussa meillä oli lapsiperheen tiikeribalsami eli Bepanthen-voide ja sukka.

Lähtökohtaisesti aika oli huono. Hammas no 17 on vihdoin tulossa pintaan ja peukalon lisäksi suuhun karkaavat herposti muutkin sormet, aina nyrkkiä myöten.

Sotasuunnitelma oli heppo ja yksinkertainen. Leo imeskelee peukkuaan eniten ennen nukahtamistaan. Näin ollen, voitelin peukun Bepanthenilla ennen päiväunia ja yöunia ja laitoin peukun suojaksi napakan lasten sukan. Nerokasta, dear Watson! --- Paitsi vastassa olevan kohta 19 kuukautisen pikkumiehen mielestä.

Ensimmäisellä kerralla sukka aiheutti miltei tunnin kestävän peukkukiukun. Ei, nyt vähättelen --- peukkuraivon. Raivoa taltuttamaan tarvittiin äidin lisäksi myös iskä. Ja jopa oli voittajaolo kun poika sammui riehuttuaan päiväunille, ilman peukkusukkaa peukku suussa, tietenkin.

Yöunille käytäessä peukkukiukku nosti taas päätään, mutta laski heti kun äiti poistui huoneesta. Sukka lähti kädestä ja peukku löysi tiensä suuhun.

Ensimmäisen päivän jälkeen kiukkua ei juurikaan esiintynyt ja poika miltei tarjosi peukkuaan voideltavaksi ja sukatettavaksi. Äiti ei vain niin nopeasti osaa selkäänsä kääntää etteikö sukka lähtisi siinä ajassa kädestä. Kiva uusi leikki siis, paitsi äidin mielestä.

Kokeilin tuplasukkaa. Peukun esiin kaivaminen kesti ehkä 2 sekuntia.

Kokeilin sukkia molemmissa käsissä. Peukku oli esillä noin 3 sekunnissa.

Mietin omien polvisukkieni kokeilemista. Leksa varmaan nauraa ne nähdessään päin naamaa ja sanoo "Sucker!" --- tai siis sanoisi jos osaisi puhua.

Onneksi Bepanthen on silti parantanut peukalon halkeilevan ja punoittavan ihon.

Vieroittamisrintamalla äiti ja iskä luovat nyt katseensa korkeuksiin ja toivovat että imu loppuu ennen kouluikää.