Mitä tein tänään

Klo 8:10 Herääminen
Herään 8 tunnin kauneusuniltani Leon tassutellessa makuuhuoneeseen. Niilo availee myös silmiään vieressäni. Napsautan makuuhuoneen TV:n päälle ja Curious Georgen seikkailut saavat pojat oitis pauloihinsa. Cat in the Hatin aikana saan itseni ja jälkikasvun pukeisiin ja on seuraavan etapin aika.

Klo 9:00 Päivän tärkein ateria
Ihanaa taas jälleen kerran istua valmiiseen pöytään. Arjen luksusta! Niilo haluaa aamupalaksi munakokkelia ja paahtoleipää, Leo taas mutustelee fruit loopseja ja munakokkelia äidin lautaselta, molemmat juovat aamupalan kanssa maitoa. Itse otan munakokkelin lisäksi eggmcmuffinin, kaurapuuroa mustikoilla ja mansikoilla sekä appelsiinin. Ja vettä. Ja kahvia. Ilman sitä ei päivä käynnisty.

Klo 9:30 Epämääräistä järjestäytymistä päivän agendaan
Aamupalan jälkeen lapsilla on nk. vapaan leikin aika. Molemmat tosin jumittuvat katsomaan Disney Juniorilta lastenohjelmia autoleikkiensä lomassa. Itse hoidan aamupäiväsurffailut netissä, tarkistan sään ja metsäretken reitin, juttelen Suomessa työmatkalla olevan mieheni kanssa puhelimessa ja tyhjennän astianpesukoneen.

Klo 11:00 Raitista ulkoilmaelämää.
Aika lähteä ylös, ulos ja metsään! Päivittäisen leikkikentällä notkumisen sijaan ulkoiluohjelmasssa on metsäretki Kennedy Pondille. Niilo luonnollisesti protestoi vastaan, kukapa 5-vuotias ei niin tekisi. Saan kuitenkin itseni ja pojat pukeisiin ja autoon ilman suurta draamaa. Matkalla käymme vielä postissa lähettämässä pari kirjettä.

Metsäretken ensimmäiset 5 minuuttia sujuvat todella mukavasti. Niilo juoksee innoissaan edellä ja Leo seuraa touhukkaana perässä. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Sitten tulee ensimmäinen koiranulkoiluttaja vastaan. Vaikka koirat ovat kiinni ja muutenkin kilttejä, Leo pelkää ja takertuu jalkaani. Vaihdan koiranulkoiluttajan kanssa asiaankuuluvat kohteliaisuudet. Kerron että Leo on pelännyt koiria marraskuusta saakka. Tapasimme silloin iloisenriehakkaan pentukoiran, joka kielloista huolimatta hyppi meitä vanhempia vasten.

Niin ikävää kuin eläinpelko onkin, se kuuluu toki Leon ikäkauteen. Ja on myös tervettä. Minuahan on koira purrut oikein kunnolla pakaraan. Olin silloin 3-vuotias. En silti osaa vieläkään pelätä koiria.

Hyvästelemme ja koirat jatkavat omistajansa kanssa matkaa.

Sittenhän se saapuukin. Pienen miehen iso-pieni maailmanloppu.
- Matkaa pitäisi jatkaa! Byäääää! Kä-vel-len! Byääää! Mutta minä en tahdo! Byäääää! Tahtoo syliin! Byäääää! Pois! Byääää! Ihan minne vain muualle! Byäääää! Paitsi tänne! Byäääääää!
(Huudon tekstitys äidiltä.)
Leo poraa kuin katupora.
Ja kierii maassa kuin keila.

Niilon kanssa ihmettelemme mikä pikkuveljelle nyt tuli. Kumpikaan meistä kun ei ole unohtanut sitä edellistä kertaa. Ja on niitä kertoja ollut muutama tässä välissäkin. Yritettyäni ensin itse turhaan, pyysin Niiloa kertomaan maassa kaarena karjuvalle veljelleen, että matkaa pitäisi nyt jatkaa ihan omin jaloin. Seikkailu kun on vielä edessä päin.

No, Niilo kävi juttelemassa veljelleen.
Tuloksetta.
Ihan samalla tavalla Leo karjui takaisin hänelle kuin äidilleenkin.

Lopulta kaappasin Leon syliini ja istuimme polun syrjään. Poika karjumaan keuhkojaan pihalle. Minä odottamaan että ne kehkot tulisivat pihalle ja huuto loppuisi.

Siinä muutaman minuutin ihmetellessämme, paikalle tuli koiranulkoiluttaja numero kaksi. Vaihdoimme taas asiaankuuluvat kohteliaisuudet.

- Hei. Mitä kuuluu? Onko kaikki hyvin?
- Hei! Kaikki on hyvin. Mitä nyt juniori tässä sai raivarin kävelemisestä (got a complete melt down about taking a walk), vastasin
- No, ehkä hän vain tarvitsi taukoa, koirarouva totesi sopuisasti.

Ihastelimme kaunista päivää ja kauhistelimme huomiseksi luvattua lumimyrskyä. Kehuin rouvan komeita koiria ja Niilo kertoi hänelle toisesta tapaamastamme koiranulkoiluttajasta. Rouva kertoi kuika Kennedy Pondilla on ankkoja ja muita lintuja, kuin keväällä. Toivotimme hyvää loppupäivää ja hän jatkoi koirineen matkaansa. Koirat kun olivat metsäleikkien jäljiltä päiväunien tarpeessa.

Leo oli ihan hiljaa. Kaivoin hänelle tarkustani pikkumarengin (jep, äidillä on toki herkut mukana) ja annoin toisen Niilolle. Sen jälkeen jatkoimme matkaa. Niilo juoksi edellä ja Leo seurasi touhukkaana perässä. Keräämme kivia ja käpyjä, sekä hienoja keppejä. Pojat syövät Kennedy Pondin rannassa keksin puoliksi. Paluumatkalla pojat rakentavat männynneulasista valtavan puun juurenmutkaan keon. Niilon sanojen mukaan majan. Heittelemme kiviä puiden katveessa olevan metsälammen jäälle.

Retki on alun dramatiikan jälkeen suuri menestys. Pojat nauttivat minivaelluksestamme ja niin nautin minäkin. 

Klo 13:15 Lounas, päiväunet ja 3 koneellista pyykkiä
Poissaollessamme siivoojat ovat käyneet petaamassa sängyt, vaihtamassa pyyhkeet ja muutenkin siistimässä paikat. Ihana saapua puhtaaseen kotiin. Joka päivä. Todellista luksusta! Pojat syövät hyvällä ruokahalulla lounaaksi kotitekoisen lasagnen jämät, itse tyydytän nälkäni kivikeitolla. Kyytipoikana maitoa ja näkkäriä, kurkkua ja paprikaa. Siitä on hyvät lounaat tehty.

Lounaan jälkeen laitan Leon päiväunille. Sitten lajittelen pyykit ja lähden Niilon kanssa pesutuvalle niitä pesemään. Niilo kun on toivonut jo päiviä pääsevänsä kanssani pyykkäämään! Operaatio likapyykki puhtaaksi sujuu jouhevasti: 3 konetta pyykkää vaatteitamme vajaat puoli tuntia, jonka jälkeen pari rumpua kuivaa niitä reilun tunnin. Reilussa kahdessa tunnissa kaikki pyykit ovat siis viikattuina takaisin kaapeissa.

Aitona multitaskaajana ehdin toki pyykinpesun lomassa myös sipaista iltapäiväkahvit, jumpata päivän jumpat (oma advanced/intermediate mix = puoli tuntia hikeä ja punnerruksiakin vähintään riittävästi), käydä suihkussa sekä toivotella hyvät yöt työmatkalaiselle.

Niilo ei enää nuku säännöllisiä päiväunia, mutta viettää kuitenkin iltapäivällä lepohetken omassa sägyssään. Tällä kertaa viihdykkeenä oli pikkuautoja ja --- tunnustetaan --- Disney Channel. 

16:30 Välipala ja uimaan!
Leo herää päiväuniltaan ennen neljää ja liittyy veljensä seuraan TV:tä katsomaan. Itse viimeistelen pyykkishown ja valmistan pojille välipalan. Niilon toiveesta pojat saavat paahtoleipää juustolla ja kalkkunalla, maitoa sekä omenaa. Omenaa Niilo ei kylläkään toivo.

Hetken päämäärättömän lööbailun jälkeen kerään lauman taas kasaan ja lähdemme uimaan. Uimme puolisen tuntia poikien kanssa isossa altaassa. Sitten siirrymme porealtaaseen lämmittelemään. Luksusta! Pojat pinkaisevat vielä toiselle kierrokselle isoon altaaseen, itse en enää tarkene. Ihanaa kun molemmat osaavat jo jollain tapaa uida. Valvoahan heitä silti pitää, silmä kovana, mutta Leoakaan ei enää tarvitse varsinaisesti uittaa --- hän menee itse! 

18:15 Pyjamabileet
Uinnin jälkeen pojille koittaa kylpyaika. Kylvetän pojat joka ilta, molemmat yhtä aikaa samassa ammeessa. Pojat leikkivät tänäkin iltana kiltisti yhdessä kylpylelujensa kanssa. Niilo haluaa pestä itsensä jo ihan itse, hiuksia myöten. Leo taas vihaa hiustenpesua.

Illallinen kodikkaassa hotellin ravintolassamme on tälläkertaa poikien osalta siis dresscode: pyjamaparty. Ruokalista mukaan illallisella piti olla lihamureketta ja perunamuussia, mutta mutta ---

--- Rehellisen lohturuuan sijaan kokki olikin pyöräyttänyt esille kattavan herkkukattauksen, social hourin hengessä. Pojat saivat siis eteensä ehkä vähemmän tervellisen, mutta silti maistuvan kattauksen sämpylää, juustoa, voileipäkeksejä ja tortillalastuja, pikkuporkkanoita ja vesimelonia. Ja sen päivittäisen kolajuomatölkin kahteen pekkaan. Itse kasasin lautaselle flatbreadia (rieskaa), prosciuttoa, salamia, brietä, oliiveja, marinoituja tomaatteja --- siis vähän kaikkea mitä ei pitäisi syödä ;) Ja lasiin hulahti kokin suosituksesta kotona tehtyä cucumber lemonadea, joka oli muuten törkeän hyvää. Jälkiruuan nappasimme poikien kanssa huoneeseen, jossa nautimme siis minimuffinsseista maidon (ja äiti kahvin) kanssa. 

19:15 Puuhakasta illanviettoa aina unentuloon asti
Pojat leikkivät illallisen jälkeen autoillaan. Tein Niilolle eväät huomista esikoulupäivää varten ja patistin poikaa valitsemaan show'n tell -lelun. Huomenna Niilo kertoo esikoululla kavereilleen isän aiemmalta työmatkalta tuomasta monsteriautosta :) Lisäksi piirsimme, pelasimme tietokoneella apinanpudotuspeliä ja luimme. Leo on jumissa Truck Driver Tomissa, kirjastohelmessään, jonka osaan jo miltei ulkoa. Niilon kanssa harjoittelimme kengännauhakirjaa, koska äiti niin halusi! Iltajugurtin jälkeen luimme vielä viimeiset rivit, ennen kuin hammaspesun ja muiden iltatointen jälkeen Leo kellahti sänkyyn. Kello oli 20:58.

Niilo hoiti iltatoimensa omatoimisesti sillä aikaa kun peittelin Leoa. Luin hänen kanssaan vielä hetken On the Farm -kirjaa. Tavasimme yhdessä sanoja ja harjoittelimme lukemista. Poika on oppinut esikoulussa, TV:stä ja pelatessaan englanninkieliset aakkoset. Tällöin päätin, että en sekoita poikaa vielä suomalaisilla aakkosilla. Nyt lukemaan opetellessa on siis luontevaa jatkaa englanniksi, vaikka se tuntuukin välillä aika hassulta. Sammutin valot ja toivotin hyvät yöt pojalle kello 21.12.

Sitten alkoi hiljaisuus.
Se äidin oma aika.

Takana on siis tavallinen, hyvä päivä ♥
Kirjoitan vielä kauppalistan huomista varten ja poistun itsekin.
Unten maille.

Mitä sinun päivääsi kuului?

Iso perse ehkä

Jahans, helmikuu. 

Se olisi siis jokakeväisen sie-oot-just-hyvä-noin -postauksen aika.

Ja tuosta postaukselle taustamusiikkia.

Äly ja väläys sentään!

Olen tuosta biisivalinnasta niin ylpeä ;D

Voittaa sen ensin valitsemani brunomars-jollotuksen niin kuus-nolla!

Mutta asiaan ---

Näin kevään kynnyksellä lehtien kansissa laihdutetaan.
Pudotetaan kilvan paunoja ja kiloja.
Kiinteytetään ja hävitetään selluliitti.
Trimmataan kroppa siihen ultimate rantakuntoon.
Helposti ja vaivattomasti.

Myös Blogistaniassa laihdutetaan. Vähällä vaivalla löytää kymmeniä ja taas kymmeniä kevääksi/kesäksi/kanarianlomalle/loppuelämäksi kuntoon -projekteja. Projekteille on yhteistä tiukat tavoitteet yhdistettynä tiukkaan aikatauluuun. Hyväkarpataan ja syödään puhtaasti, kasviksia ja vähärasvaisia proteiineja. Pastat, leivät ja muut nopeat hiilarit että herkut ovat pannassa. Päivittäiset kalorimäärät pyörivät siinä 1000-1300 kcal paikkeilla, määrä josta ei tule kuin vihaiseksi. Ja bodypumppia, bodyrokkia, tracyanderrsonia, punttia, spinningiä, stepperiä ja lenkkiä väännetään verenmaku suussa. Ja sitten kun paino ei putoakaan edes sitä 500 grammaa viikossa, dieetti ei pidä, tai sohva kutsuu salia kovemmalla äänellä, itseruoskinnalla ei ole rajoja. Kun ei se olekaan niin helppoa. Ei, vaikka lehden kannessa niin sanottiin.

Silti.
On pakko pitäytyä suunnitelmassa.
Pakko laihtua.
Pakko mahtua niihin farkkuihin.
Ja pikku-pikku bikineihin.
Pakko!
Koska vain silloin voi olla onnellinen.
Vaikka olisi vasta 18 ja koko elämä edessä!

Siskot: ei näin!

Tunnustetaan. Olen itsekin hukannut elämääni ja kuluttanut aika monta kevättä. Miettimällä ja tuskailemalla. En elämän tarkoitusta vaan takapuolta ja reisiä. Olen laskenut suupaloja ja manannut olematonta itsekuria. Hassua sikäli, koska olen aina ollut enemmän tai vähemän normaali. 170 cm pitkä, noin 64 kiloinen ämmä.

Mitä nyt tuoreena vaimona, työstressin ollessa pahimmillaan ja matkapäiviä yli 60 vuodessa, paino puhkaisi hetkellisesti 70 kilon maagisen rajan. Niin, ja esikoista odottaessa onnistuin turpoamaan yli 90 kiloiseksi. Ja nimenomaan turpoamaan, kun olisinkin karkkia ja suklaata syönyt!

Sitten vain lakkasin huolehtimasta. Ei vain ollut enää aikaa, kun oli elämääkin elettävänä. Lopputulemana olen pienempi kuin koskaan. Ämmästä on siis tullut ihan ässä, vahingossa. Loukkaannun silti verisesti, jos joku sanoo minun olleet lihava tai edes lihavampi. Hassua. Joskus en ymmärrä itsekään tätä naisen mieltä.

Olenko nyt siis onnellisempi tai parempi ihminen.?
Kyllä ja en. Ei se ole se koko vaan asenne, joka ratkaisee.
Ja sitä on just niin hyvä kun itse päättää.
Täydellinen. 

Ja tutkimusten mukaan alle 5-vuotiaiden lasten äitien kalorinkulutus on 400 kcal suurempi kuin lapsettomien kanssasisartensa. Että ihan huoletta voi heittää hetulaan ne iltapäiväpullat ;D

Ottakaa siis iisisti, blogisiskot.
Älkääkä näännyttäkö itseänne.
Elämässä on lupa myös herkutella, vaikka joka päivä, vähäsen.
Ja jumppaamisen voi aloittaa vaikka joraamalla taustamusiikin tavoin  ;D

Mitä ajattelin tänään

Kuva.

Luin jostain, että ihminen ajattelee kesimäärin 60 000 ajatusta päivässä. 

80% näistä ajatuksista on jollain tapaa kielteisiä, negatiivisia. 

Artikkeli ei kertonut kuinka monta promillea näistä ajatuksista on merkittäviä.

Ajelin tänään lasten kanssa esikoululta kohti kotihotellia. Käännyin liikennevalojen jälkeen ja päädyin ajamaan hetken roska-auton perässä. En vain minkä tahansa roska-auton, vaan sellaisen jonka takana roikkuu pari apulaista tyhjentämässä roskiksia auton kyytiin. Takapenkin yleisö oli riemuissaan, varsinkin kun pääsimme näkemään parit roskiksien tyhjennyksetkin. Itse ajattelin:
- Tämä pitää muistaa. Vaikka olisi kuinka kurjaa, minun ei sentään tarvitse roikkua henkeni pitimiksi roska-auton perässä.
Tunnustettakoon että ajattelin myös:
- Miksi kaikilla roskakuskeilla on huonot hampaat? Onkohan se joku universaali pääsyvaatimus alalle?

Minulla on yhden kesän verran kokemusta jätehuoltoalalta kohta 15 vuoden takaa.
Se oli se kesä kun polkupyöräni varastettiin.
Se keltainen.
Syksyllä lähdin Italiaan vaihto-oppilaaksi.
Opin siellä laittamaan pastaa makaronien keitämisen sijaan.

Että tällaista rakentavaa tällä kertaa.
Mitä merkittävää sinä oivalsit tänään?
Annoitko ajatuksen viedä mukanaan?
Minne asti pääsit?

Sydämellä osuman sain

Kuva.

Upea ja ihmeellinen Nollavaimo muisti tunnustuksella. Pelin ehdot ovat seuraavat:

Tunnustuksen saajan on...
§ kerrottava linkin kera keneltä tunnustuksen / haasteen sai
§ paljastettava seitsemän faktaa itsestään
§ laitettava tunnustus eteenpäin 15 blogiin

1. Että Nollis, kiitosta vaan. Olen oikeasti aika otettu.

Näin Oscar-iltana, haluan kiittää tästä saavutuksesta rakasta miestäni, lapsia, äitiä, isää, isoveljeä, anoppia, appiukkoa, lankoja ja kälyjä, sukua ja ystäviä, vihollisiakaan unohtamatta. Ilman teitä en olisi tässä, sillä te teitte minusta sen mikä olen!

--- Ja katin kontit! Olen se mikä olen, ihan vain kiusallani ja kaikista teistä huolimatta ;D

2. Ja sitten niihin faktoihin:

• Mielikuvituksettomuuden lisäksi olen myös tylsä. Kaivan nenääni ja pureskelen kynsiäni. Ehkä jopa piereskelen. Juuri niin kuin hienon naisen kuuluukin.
  
• Aiheutin tänään palohälytyksen hotellissa. Se oli joko
  a) Jumalan tapa kertoa, että illallisella ei pidä tarjoaman lapsille kalapuikkoja muussin kera, tai
  b) seurausta siitä, että mikronkestävä wax paper ei ole kaikesta huolimatta uuninkestävää.
  Epäilen jälkimmäistä, vaikka paketin kyljessä ei asiasta mitään mainitakaan.
  
• Lapsukaisten myötä olen muuttunut suomalaisittain friikiksi. En nimittäin juo juurikaan alkoholia saati tupakoi. Kyseessä ei ole mikään vakaumuksellinen valinta tai draaman kaaren mukainen päätös, vaan puhtaasti turhamainen juttu. Kolmenkympin rajapyykin ylityttyä peilistä kun ei enää hauskan illan jälkeen tuijottanut takaisin dekadentti kaunotar, vaan Mervi. Tapola. Niin, ja onhan tässä tietty nyt jotain terveyshyötyjäkin. Mutta niitä rahansäästölaskelmia en ole koskaan oikein tajunnut.
  
• Minulla on joko huono kuulo tai pitkät piuhat. Aina mieheni puhuessa minulle, kysyn "mitä?"
  No, ehkä molemmat, ehkä en vain kuuntele häntä. Seuraava!
  
• En voi sietää Adelen "Someone Like You" -biisiä. Kuin kissaa tapettaisiin! Ja mitä sanoitukseen tulee, ihan kauheaa kuraa sekin. Just get over it!
  
• Vaikka en ole pessimistinen maailmanlopun maalailija, vaan pikemminkin päinvastoin, perusilmeeni on tyly ja totinen. Ala-asteella opettajani oli jopa yhteydessä vanhempiini, koska oli niin huolissaan totisuudestani. Että hymyile siinä sitten, vaikka olisit kuinka ajatuksissasi. No, nyttemmin olen yrittänyt opetella positiivisempaa ilmettä.
  Ja hampaat paljastavaa jenkkihymyä.
  Saanut yliannostuksen auringonvaloa ja D-vitamiinia =))
  
• En osaa / kerro vitsejä. Mieheni kanssa tästä on tullut vitsi. Hän huolehtii, Mogadishu Avenuen hengessä, että minulla ei ole yhtään tylsää päivää. Minä taas en kerro yhtä ainutta vitsiä.
  Kerran oli tosin aika lähellä.

3. Viimeisenä kohtana laitetaan vielä vahinko kiertämään.

Pitkällisen harkinnan jälkeen  ---

--- palkinnon saa

Blondi-insinööri BeeDee 

'Cause you're the one! 

Olet blogisi perusteella niin pelottava voimanainen, oikea amatsoni, että kadulla kohdatessa vaihtaisin kunnioituksesta laumani kanssa toiselle puolelle :)

Ikäkriisi

Tänään tuuli, oikein myrskysi. 

Päivän toinen puistokierros vaihtui siis paikallisten yrittäjien rahalliseen tukemiseen.

Neuletakki. Pellavaa ja puuvillaa.

Ballerinat, nahkaa ja nupukkia, reilun 50% alennuksella.

Luonnonvalkoista ja tummansinistä.

Tervetuloa, keski-ikä.

Ranteessa oleva Kors on sitten lahja.

Ja vanha.

Kuten kohta kantajansakin.

*huoh*

Niin. Saivat pojatkin osansa. 

Uusia housuja kokolattiamaton syömien tilalle. 

Optimistisen valkoisia t-paitoja. Ja kangastossut.

Ja poliisiautokin nähtiin.

Kenkäkaupan edessä, valvomassa pikkukaupungin rauhaa.

Kaikki tämä ja vielä tikkarit kaupan päälle alle puolessatoista tunnissa!

Laatuaikaa lasten kanssa ;)

Kivikeittoa

Keitin tänään aikani kuluksi kivikeittoa, tosin ilman sitä kiveä.

Stone Soup
Aineksiksi tarvitset mitä kaapista sattuu löytymään.
Minä käytin seuraavia:
1 punasipuli, pieneksi kuutioituna
1 bataatti, kuutioituna
2 porkkanaa, viipaloituna
1 pieni punainen paprika, pieneksi kuutioituna
selleriä, pieneksi pilkottuna
1 valkosipulin kynsi, veitsellä murskattuna ja viipaloituna
1 kesäkurpitsa, kuutioituna
1 keltainen kurpitsa (squash), kuutioituna
2-3 desiä pakastemaissia
2-3 desiä keittoon sopivaa pientä pastaa
1 litra kanalientä
öljyä / voita kuullottamiseen

Bataatin sijaan voi hyvin käyttää perunoita. Keittoa voi myös tukevoittaa heittämällä joukkoon vaikka kanaa. Esim. maustamattomat, reilun suupalan kokoiseksi pilkotut koipipalat sopinevat ruokaan mainiosti.  

Keiton keittäminen etenee seuraavasti:
1. Ruiskaise rasva kattilan pohjalle kuumenemaan. Kuullota öljyssä/voissa sipulia muutama minuutti. Lisää bataatti, porkkana ja paprika. Kuullota vajaa 10 minuuttia. Lisää valkosipuli. Kuullota vielä minuutti.
2. Lisää kanaliemi ja kuumenna keitontekele kiehuvaksi. Säädä tämän jälkeen liesi pienehkölle ja kylvetä lapset. Keitto saa siis pulputella hiljakseen noin 15 minuuttia.
3. Lisää keitton joukkoon pakastemaissi, kesäkurpitsa ja keltainen kurpitsa sekä pasta. Tarvittaessa lisää hieman vettä, jotta keitto muistuttaa paremmin keittoa eikä pataa. Keitä noin 10 minuuttia, jotta pasta on kypsää. Mausta keitto suolalla ja mustapippurilla.
4. Nautiskele parmesanjuuston ja paahdetun leivän kanssa.

Vinkki:
Jos haluat laittaa keiton alkuperäisen reseptin mukaisesti kiven kanssa, kannattaa valita sileä ja kova, murenematon kivi. Graniitti on juurikin hyvä keittokivi. Kivi pestään huolellisesti ja pistetään kiehumaan puhtaaseen veteen erillisessä kattilassa heti keitonteon alussa. Kivi lisätään muun keiton joukkoon kohdassa 2, eli kanaliemen lisäämisen yhteydessä. Kivi kannattaa kuitenkin jättää annostelematta lautaselle saati syömättä :)

Kiven valinnan, pesun ja keittämisen voi halutessaan myös kätevästi ulkoistaa jälkikasvulle. Meillä nuo tosin leikkivät talonrakennusleikkejä äidin kokkailujen ajan. Pitänee rajoittaa tuota omaa HGTV:n tuijottamista...

Rinssejä ja rinsessoita

Kuvan lapsi ei esiinny alla olevassa tekstissä.

Tapahtumapaikkana hotellin ravintola, kello 18:30 illalla. Viereisessä pöydässä ruokailee pariskunta noin kolmivuotiaan poikansa kanssa. Taisipa seurueeseen kuulua myös pojan isoäitikin. Ruokailu oli sitä perussettiä, estotonta kiljumista, kitinää ja vikinää. Aikansa ruualla leikittyään ja mm. heiteltyään perunalastut ympäri lääniä, taapero kiipeää pöydälle tanssimaan, vanhempien sitä mitenkään estämättä. Leuat loksahtivat kyllä auki yhdellä jos toisella. No, onneksi pöytä ei kuitenkaan kaatunut. Kun poistuimme ravintolasta, pikkuvesseli oli hankaamassa brownieta aulan sohvaan, isä seurasi toimintaa vieressä.

Tapahtumapaikkana hotellin uima-allas. 7-vuotias tyttö tulee pyytämään tädiltä allashuoneen seinällä olevaa pelastunrengasta leikkikaluksi. Täti kieltäytyy ja selittää että kyseessä ei ole leikkikalu, vaan hengenpelastusväline. Tyttö tyytyy vastaukseen. Noin kaksi minuuttia myöhemmin tyttö pyytää samaa äidiltään. Äiti huokaa syvään ja antaa pelastusrenkaan tytölle. Myöhemmin tyttö tulee kärttämään, että samaisen tädin tulisi antaa toinen pelastusrengas tädin pojalle leikkikaluksi. Täti huokaa syvään ja kieltäytyy.

Tapahtumapaikkana lasten museo. 5- ja 2,5-vuotiaat pikkupojat leikkivät. Rakentavat yhdessä palikoista itseään korkeampaa tornia. Paikalle käsähtää noin 4-vuotias pikkumies, hajotaa rakennelmat tuusannnuuskaksi ja poistuu paikalta. 5- ja 2,5-vuotiaat hölmistyvät, mutta olkiaan kohauttaen aloittavat rakennuksensa alusta. Perheen isä manaa ja toivoo että lapset oppisivat antamaan takaisin samalla mitalla.

Tapahtumapaikkana hotellin ravintola, kiireinen aamupala-aika viikonloppuna. Perhe, äiti, isä, 3-vuotias poika ja 7-vuotias tyttö, ovat saaneet aamupalan nautittua ja tekevät lähtöä huoneeseensa. Muuten menee hyvin, paitsi että tyttö ei suostu lähtemään mihinkään. Tälläkään kertaa. Niinpä vanhemmat lähtevät poikansa kanssa ja jättävät tytön hölmistyneen kokin kaitsittavaksi, kuten niin monesti aiemminkin. Varttia myöhemmin hotellin johtaja käy palauttamassa kiukuttelevan tytön vanhemmilleen, aamiaiskokki kun ei oikeasti ehdi omien töittensä ohella lapsenlikaksi.

Tapahtumapaikkana ostoskeskuksen leikkipaikka. Kaksi poikaa, noin 5-7 vuotiaita, toivon mukaan veljeksiä, sananmukaisesti tappelevat. Eivät siis pienesti nahistele, vaan ihan kunnolla painivat, tönivät ja lyövät toisiaan. Eivätkä vain hetken, vaan reilu kolme varttia, liki tunnin. Pojilla oli kai äitikin paikan päällä. Ainakin joku aikuisen näköinen nainen puuttui asiaan kun pojat yrittivät karata leikkipaikalta.

Tapahtumapaikkana uima-allas. Paikalla on äiti neljän 7-16 -vuotiaan poikansa kanssa. Kesken porealtaassa lillumisen, vähän toisella kymmenellä oleva poika keksii, että hänellä on varpaassa laastaria vaativa haava. Poika menee kipaisee respaan hakemaan laastaria ja palaa altaalle teippaamaan jalkaansa. Roskakori on noin 2 metriä pojan selän takana, mutta kaikki laastaripaperit putoavat lattialle. Ja jäävät siihen. Äiti näpelöi koko tapahtumaketjun ajan puhelintaan. 

Joskus se on vain niin kiva huomata, että omat kakarat eivät olekaan niin --- kamalia ♥
Vaikka itse kylläkin olen, se kamala, jäkättävä äiti.
--- Jonka juniori saattaa kiukuspäissään purra isoveljeään...
--- Jonka selässä on siis nytkin oikein kunnon hampaanjäljet...