Uusia ulottuvuuksia

Parisen viikkoa sitten Niilon esikoululla oli hyväntekeväisyyshuutokauppa / -illallinen, jolla kerättiin varoja paitsi uutta ulkokiipeilytelinettä varten myös vähävaraisten perheiden opintien tukemiseen. Yhteisöllisyyden nimissä ja uteliaisuudesta myös Pahvitalon perhe tunsi vastuunsa ja osallistui tapahtumaan.

Ruoka oli --- kamalaa, vetistä, ylikypsää pastaa ja tomaattikastiketta. Mutta eipä tapahtumaan oltu pelkästään syömään tultu. Parasta oli hiljainen huutokauppa.   

Huutokaupattavat tavarat olivat tosi kivoja. Tarjolla oli niin paikallisilta yrityksiltä lahjoituksina saatuja juttuja aina vuoden lakimiespalveluista, jumppapaikan synttärijuhliin (jonka sain suureksi ylpeydekseni järjestettyä :), alamäkiajopaikan maastöpyöräilykurssista (jota Toni ei nyt sit kuitenkaan huutanut ja sai heti töissä asiasta huutia) herkkukaupan lahjakoreihin, kuin koululaisten vanhempien tarjoamia palveluksia, esimerkkinä vaikka "50 kukkasipulia istutettuna pihamaalle", "kasvimaan kitkennät koko kesälle" tai "kuukauden sunnuntaijälkiruoat toimitettuna". Poliisi ja palokunta kantoivat myös kortensa kekoon yhteisen hyvän eteen. He tarjosivat molemmat koulukyytiä, toinen poliisiauton, toinen paloauton kyydissä. Ihania, mittaamattoman arvokkaita elämyksiä --- jotka olivat tosin mitattavan kovissa hinnoissa heti huutokaupan alusta lähtien.

Lisäksi jokainen esikoululuokka oli tehnyt jotain omaa huotokaupattavaksi. Niilon ikäkauden luokat olivat koristelleet kivat jakkarat, jokainen luokka omansa. Ja minä tietenkin sain huudettua mitattavan edullisesti mittaamattoman arvokkaan Niilon luokan nimikkojakkaran meille lastenhuonetta (tai siis tällä hetkellä olohuonetta) koristamaan. Ihanaa!

Lapsille on avautunut jakkaran saapumisen myötä aivan uusi maailma. Miltei yltävät sen avulla jo keittiön yläkaapille, joka on miedosti huolestuttavaa. Kirjat löytyvät kirjahyllystä jakkaran avulla omatoimisesti, joka on taasen äärimmäisen kätevää.

Ehdottomasti siis win-win, palli ja kaikki. Äiti ja pojat tykkää. Ja koulukin sai kerättyä yhdessä illassa miltei 5000 taalaa yhteiseen hyvään.

Herkullinen sairastupa

Pahvitalossa on hiljaista.

Kaikki alkoi viikonloppuna, jolloin emäntä oli huonossa hapessa. Ei, ei mitään vakavaa, vain lapsiperheen perusikävää, vatsatautia.

Ja nyt Niilo on saman "Nixonin koston" kourissa. Voi lapsi-raukkaa, vaikertaa hiljaa sängyssään :(

Vaikka sairastaminen on ikävää, koituu siitä joskus myös jotain hyvää, tällä kertaa oikeita makuelämyksiä. Naapurin Nancy, seitsemänkymppinen leskirouva, laittoi meille sunnuntaina ruokaa. Pelkäsi kai että kuolemme nälkään kun pääkokki oli poissa pelistä ;) Ja se ruoka oli sanalla sanoen mahtavaa: pastaa maanmainiolla jauhelihakastikkeella ja täytettyjä vihreitä paprikoita --- niin hyviä että adjektiivit loppuivat kesken. Lisäksi tarjolla oli iso vadillinen salaattia baby-pinaatista, punaisesta paprikasta ja juustosta kevyellä vinaigrettekastikkeella. Toni kehui myös salaattia ylisanoin, mutta siihen en kipeällä vatsallani uskaltanut koskea. Amerikan-sisilialainen keittiö todella toimii!

Harmi vain että vatsaa kivisti vielä neljältä seuraavana yönä.

Leikki on lapsen työtä, erotuomarointi aikuisen

Kevään viidennen päivän iltapäiväajanvietteenä toimivat tervehenkiset ulkoleikit, lumisateen lomassa, tietenkin.

Ensin ajettiin kilpa-autolla.

Kilpa-auton rengasta korjaamaan tarvittiin koko varikkotiimi.

Äiti oli ryppyinen. Leo ei.

Niilo oli ihan little monkey Nancy-tädin puussa.

Leo ei ymmärtänyt kävyllä leikkimisen hienoutta. Nykyajan lapset *sigh*

Sitten oltiin piilosilla. Niilo löysi piilon metsästä, kuten näkyy.

Leksa meni myöskin metsään.

Lumisade innosti Niilon tekemään kuraenkeleitä.

Ja lopuksi pistettiin pystyyn maansiirtoleikit talven tuhoamassa hiekkakasassa.

Kameran sammuttamisen jälkeen pikkuveli olisi halunnut liittyä isoveljen maansiirtoleikkeihin. Ja sehän ei käynyt. Ja kun Niilolle ei käynyt niin ei käynyt Leollekaan. Seurauksena massiivinen pikkumiehen hermoromahdus / itkupotkuraivari, jonka jälkeen veljekset toimitettiin määrätietoisen rivakoin ottein sisälle. "Jos ei leikitä sovussa niin ei leikitä ollenkaan," jyrähti tiukkis-äiti.

Valehtelisin jos väittäisin että tämä tuomio (joka perustui jo aiemmin pihalla esiintyneisiin lelunjakamisongelmiin) ei aiheuttanut märinää myös isommassa veljeksessä.

Mielestäni synnytysvalmennuksien lisäksi vanhemmille tulisi ehdottomasti antaa myös erotuomarikoulutusta.

Säästöksillä Väisäsen malliin

Tänään on säästetty Riitta Väisäsen opein niin maan perusteellisesti ja paljon. 

Jos kengissä on 75%:n alennus, niin se ei ole enää paha, eihän? Pitkällisen harkinnan jälkeen päätin siis kantaa vastuuni ja adoptoida parin Marc-sedän kenkiä.

"Marc-setä, lupaan antaa kengillesi hyvän ja rakastavan kodin."

Jos Juicy Couturen kesämekossa on 70%:n ale, niin se ei ole yhtään paha sekään, mutta 35%:n alennus urheilukassista vaatii jo tiukkaa tarveanalyysiä. --- Juu-u, Voilevin kansilla kerätty Haltin kevytreppu joutaa nyt eläkkeelle jumppakassin virasta, sillä LeSportsac tuli taloon.

Jumppakassi johon joogamatto ei mahdu. No, ei se mahtunut siihen vanhaan reppuunkaan.

Kaikkein paras säästös sattui kohdalle kuitenkin eilen. Löysin pehmeän ja lämpimän, hukkaan menneen vanhan ystävän uimahallilta.

Alennusprosentti vähintään 120%, tunnesyistä.

Kaipailin fleeceäni jo täällä, mutta löysin sen vasta eilen, puolentoista kuukauden hukassaolon jälkeen. Altaalle kävellessä katseeni osui tuttuun vihreään väriin löytövaatteiden laatikossa ja siellähän se uikutti, oli varmaan jo äitiä ikävä.

Päivän säästökset ovat siis pyöreät 300%. Mille tilille nämä voi tallettaa?

Muodin aallonharjalla

Olen tietämättäni surffaillut muodin kuumimmalla aallonharjalla.

Siis jos Stellalla farkut lököttää niin sen on pakko olla SE juttu, next big thing.

Lähde: Laatulehti

Kevään toinen päivä

Pieni pilvi pehmoinen
pimpeli pompeli pom,
heitti lumihiutaleen
pimpeli pompeli pom,
alas maahan lähtemääm,
aivan aivan yksinään.
Pitkä matka maahan on,
pimpeli pompeli pom.

Kuusen oksaan koetti
pimpeli pompeli pom,
Tarttua se tiukasti,
pimpeli pompeli pom.
Vaan ei pääty matka ei,
tuuli eteenpäin sen vei.
Pitkä matka maahan on,
pimpeli pompeli pom.

Nallen nöpökuonolle,
pimpeli pompeli pom,
viimein putos hiutale,
pimpeli pompeli pom.
Hyvä täss' on olla niin,
aivan sulan kyyneliin.
Niin suli hiutale,
pimpeli pompeli pom.

Lastenlippu vai tavallinen?

Pari-kolme vuotta sitten lähdin töistä kotiin bussilla. Oli keskitalvi ja pakkasta vähintään riittävästi, josta johtuen olin kääriytynyt paksuun toppatakkiin, pitkään kaulahuiviin ja pipoon.

Bussikuski kysyi:
- Lastenlippu vai tavallinen?
Minä mykistyin. Hetken päästä tokenin ja vastasin:
- Tavallinen.

Seuraavaksi olinkin purra harmistuksesta kieleeni:
- Miksi-oi-miksi en sanonut lastenlippu?!? Pirun kotikasvatus! Olisin pienellä (eh) totuuden kaunistelulla säästänyt pari-kolme euroa laakista!

Kyydissä istuessa pohdiskelin myös muita elämän suuria kysymyksiä:
- Oliko bussikuski sokea vai tekikö toppatakki ja pipo minut todella niin nuoren näköiseksi? Jos näin niin ikinä en piposta luovu, en edes kesällä. 
- Oliko kyseessä kohteliaisuus vai naljailiko onnikankuljettaja päin naamaa? Hmm....

Matkan joutuessa kohti Leppävaaraa bussikuskin sokeus kävi yhä ilmeisemmäksi, onneksi. Kuski hurautti päin henkilöautoa ja hiukan taidettiin päätyä hangenkin puolelle. Viimeinen kilometri junalle taittui kaikkein nopeiten jalkapatikalla.

-----
Huomenna mittariin rapsahtaa 35 vuotta. Enää tuskin lastenlipulla pääsisi, sinnikkäästä rasvaamisesta huolimatta. Eipä se menoa haittaa, tämä on kiva ikä :) 
--- Ja enää 30 vuotta niin pääsen eläkkeelle, jos silloinkaan.

Kevään ensimmäinen päivä

Huomenna on virallisesti kevään ensimmäinen päivä. Suomessa tuo päivä kulkee kalentereissa paljon kesymmällä nimellä, puhutaan siis kevätpäiväntasauksesta.

Tänään vilkaisu lämpömittariin ---

Ja päätös oli helppo tehdä:

Lyhyttä lahjetta päälle ja pihalle!

Otin siis varaslähdön kevääseen ja kipitin normivitosen (mailia) juoksucapreissa ja ilman sukkia (Niken Freet eivät sukkia kaipaa, päinvastoin).  
Ihanaa!

---Paitsi että närästi, kiitos hyvin punasipulipitoisen lounaan. Palautumisjuomana nautittiin siis lasillinen Samarinia.

Ja paikalliset karpaasihan kipittävät shortseissa ja t-paidassa läpi vuoden.  
Hrrr, sanon minä!

Kotiäitiyden ABC

Perheenäidin elämä koostuu pääpiirteittäin viidestä eri osa-alueesta:
- kokkamisesta,
- pyykkäämisestä,
- siivoamisesta, 
- nenän niistämisestä ja
- pihalla seisoskelusta.

Kokkaaminen on kivaa koska myös syöminen on kivaa. Ihminen on mitä hän syö. Ja kun kokkaa itse niin tietää mitä on. Hetki sitten olin kuivattua mangoa, seuraavaksi ajattelin olla tummalla suklaalla päällystetty pretzel --- tai siis monta sellaista. Ja kas, kaikki ihan kokkaamatta.

Pyykkääminen on taas ihan ♥ --- parasta maailmassa mitä voi tehdä pesukoneen ja kuivausrummun kanssa.

Nenän niistäminen ja muu hoiva kuuluu luonnollisena osana äitiyden taudinkuvaan. Ja äitihän opettaa lapset siihen nenän niistämiseen, vähän niin kuin potalle ja kirjoittamaan oma nimi. Jos koulutus on vaiheessa / nenäliina ei ole riittävän lähellä / pyyhkijä on hidas käänteissään, lapset osaavat tarvittaessa pyyhkiä nenänsä myös sohvaan ja mattoon. Tai äidin paitaan, harvemmin omaansa.

Pihalla seisoskelu on sekin laatuisaa ajanvietettä. Äiti saa mukavasti sadetta / aurinkoa / lunta / räntää / pieniä-vihaisia-akkoja-äkeet-selässä samalla kun lapset leikkivät / kierivät kurassa / pomppivat vesilätäköissä / makaavat äksinä maassa.

Siivoaminen taas, ehtaa aerobiccia alusta loppuun. Parasta treeniä on kun nuorimmainen toimii ohjaajana. Tänään Leo laati yläkertaan äidille kunnon temppuradan järjestelemällä huonekaluja, leluja ja lipaston sisältöjä uusiksi äidin kiillotellessa kylppärin peiliä. Lattiaa pestessä poika pisti pystyyn loikkaharjoitukset keksimällä että lattianpesusankoon on kiva pudotella kaikkea käsiin sattuvaa tavaraa. Ämpäriin päätyi ensimmäisenä Niilon esikoulusta tuoma valokuvakansio (onneksi oli muovipussissa), omia sukkia yritettiin (mutta tiukkis-äiti kielsi), keittiön jarrumatto ui myös, mutta pikkuautot se tiukkapipo ehti taas kieltämään.

"Äiti imuroi - ei imuroi - imuroi - ei imuroi."

Niilo on pienestä pojasta pitäen ollut hyvin vilkas ja aikaansaapa tapaus. Nuorimmainen ei näytä jäävän toimeliaisuudessa juurikaan veljestään jälkeen. Hienoa että on siis geenit kohdallaan.

Herkkänahkainen tunnustus

Kuluin viime viikon lopulla puhki. Selkänahkaani tuli siis aivan konkerettisesti reikä, kiitos ulkonevan nikaman ja garbha pindasanan.

Tästä rennon letkeästä asennosta garbha pindasanassa kellahdetaan selälleen ja yhdeksän syvän hengityksen tahdissa keinutaan 360 astetta, josta jatketaan suoraan kukkutasanaan, eli palataan istuma-asentoon ja nostetaan koko kroppa käsien varaan viiden syvän hengityksen ajaksi. (Kuva täältä.)

Edellisen kerran kuluin puhki samasta paikasta viime syksynä. Erehdyin silloin käymään juoksulenkillä kosteassa säässä ei-spandeksit jalassa.

Että kiitos vain tästäkin vähästä. Ja Bepanthenista.

Maybe She's Born With It?

Kylläpä taas, kuten rakas isoveljeni sanoisi. Rouva on taas edustanut itseään ripsivärit poskilla, ja jo toisen kerran tällä viikolla, vaikka on vasta tiistai.

Odotan että vedenkestävä ripsiväri kestää aamusutaisusta iltapoistoon kutakuinkin siistinä. Mutta kun ei. Tämänpäiväisessä katastrofissa lieventävänä asianhaarana katsottakoon että pakkeleiden lopullinen leviäminen tapahtui 90 minutin hotjooga -tunnilla, noin 40 Celsiusasteen ihanassa hikilämmössä. Eilinen leviäminen tapahtui uintitunnilla, mutta minulla oli kyllä lasit päässä. Mutta leviäminen ei välttämättä vaadi edes urheilusuoritusta, normipäivä lasten kanssa riittää niin iltapäivällä peilistä katsoo vähemmän hellyyttävä pandakarhu.

Voisiko siis joku ystävällisesti kertoa onko olemassa urheilunkestävää ripsiväriä? Siis sellaista joka ei leviä heti kun vähän hengästyy? --- Tai edes elämänkestävää?

Big Happy Mrs. K

Toinen Niilon esikouluopettajista, Mrs. K, viettää torstaina syntymäpäiviään. Lapset muistavat opettajaa kortilla, jossa jokainen kertoo omin sanoin mistä he tykkäävät hänessä. Viikonlopun kotiläksynä piti siis miettiä "what do you love about Mrs. K" ---  "mitä rakastat Rouva K:ssa".

Kyselin sitten päivänä muutamana Niilolta mitä kivaa hän haluaa sanoa Mrs. K:lle.
- She is big. (Hän on iso.)
- Tuota... tulisiko jotain muuta mieleen?
- Ei. She is big.
- Olisiko Mrs. K vaikka nice? (kiva)
- Ei. She is big.
- Um...
- She is big and happy. And I want to give hed cakes and cupcakes. And desserts. (Hän on iso ja onnellinen. Ja haluan antaa hänelle kakkuja ja muffinsseja. Ja jälkiruokia.)

Totuuden kuulee lapsen suusta, Mrs. K on big ja happy.
Paitsi ei hän nyt niin iso ole.
Toivottavasti täti puhuu meille torstain jälkeenkin.

Savo couture

Naapurissamme asuu Siistejä Ja Tyylikkäitä Ihmisiä. Nainen ja mies, keski-ikäisiä, lapset aikuisia, molemmat töissä kaupan alalla. Perheen miehellä on aina hiukset laitettu, housut prässätty ja kengät lankattu. Naisella on hyvin mietityt asukokonaisuudet on hän sitten menossa kauppaan, töihin tai salille. Ja hiukset ja meikki, moitteettomia nekin, totta kai.

Satunnaiset kohtaamisemme pihalla ovat välillä kiusallisen koomisia. Vaihdamme kuulumiset roskia viedessä, toinen silitetyissä farkuissa ja siistissä t-paidassa, toinen hiukset hätäponnarilla ja kaurapuuroa paidalla. Tervehdimme postilaatikolla, toinen tyylikkäässä villakangastakissa ja kiiltävissä korkeakorkoisissa saappaissa, toinen vuotavassa untuvatakissa ja toppakengissä, pipo syvällä päässä. Arvatte varmaan kuka kukin on.

Siisti ja huoliteltu olemus on parhaimmillaan kanssaihmisten huomioonottamista, mutta kerropa se noille meillä asustaville "heti-mulle-kaikki-tänne-nyt" -pikkumiehille. Aina ei vain ehdi, saata eikä kykene. Mutta yritys on kova. Pakko olla kun "vauva valvottaa" ei mene enää tekosyynä läpi kuin satunnaisesti

Iän myötä haalistunut ja lastenkuluttama olemus saa nopeasti ryhtiä kevyestä kolmen minuutin päivämeikistä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sävyttävää päivävoidetta ja vedenkestävää ripsaria.

Hiusten kanssa saakin sitten taistella --- tai luovuttaa suosiolla ja valita sen pipon, on nimittäin päiviä jolloin edes hätäponnari ei auta. Kiitos kampaajani sinnikkyyden, opin vihdoin viimein föönaamaan 34 vuoden kypsässä iässä. Nykytasolla vajaan vartin tuhertamisella ja muutamalla lapsilta kielletyllä ilmaisulla saan väkerrettyä kutrini naapureillenäyttäytymiskuntoon.

Pukeutumisen puolella evoluutio on kulkenut verkkareista joogapöksyjen kautta pellavaisiin utilitypantseihin (kuvissa), ehkä jopa farkkuihin.
Että kyllä nyt kelpaa.

--- Mutta kukahan se oli se kuraiseen toppatakkiin, tuulihousuihin, vanuneeseen pipoon ja toppakenkiin verhoutunut mamma tänään lasten kanssa pihalla? Ja ripsaritkin sillä oli poskilla, kiitos kostean päivän ja maybelline-laadun. Juuri se, jolle mies kotiintullessaan totesi: "Sinä olet Savosta, sinulle sopii toppakengät ja tuulihousut jalkaan kuin luonnostaan --- ja ne päällä voi mennä vaikka sunnuntaina kirkkoon."


PS: Niin, ja Täydellisen Siisti Ja Tyylikäs Naapurinmies syyllistyy sittenkin ainakin yhteen vakavaan fashion crimeen: hän ajaa avoautoaan kesäisin lippis väärinpäin päässä. Siis LIPPIS. VÄÄRIN. PÄIN.

Kananluut kaulassa

Pieni harakka minussa pitää kaikesta oudosta ja kiiltävästä. Kuten esimerkiksi Marc by Marc Jacobsin Wishbone -kaulakorusta.

Sateen jälkeen

Sateinen ja sumuinen alkukevään päivä huipentui mystiseen valoon. 

Saippuakotua - autokauppiaS

Kävimme alkuillasta autokaupassa potkimassa renkaita ja hukkaamassa elämää, vähän niin kuin viime lauantaina, mutta lyhyemmän kaavan mukaan. Miesväen mielestä oli varmaan paras ilta ikinä. Ja eikä edes ostettu mitään.

Autokauppa on hyvin hierarkista ja jännää peliä. Etulinjassa on myyntimies, joka kalastelee kauppaan sisälle astuneiden renkaanpotkijoiden joukosta ne potentiaaliset asiakkaat, kartoittaa tarpeita ja toiveita ja esittelee autoja. Heti jos puhutaan hinnasta tai vaihtoauton arvon arvioimisesta, myyntimiehellä ei ole mitään sananvaltaa, vaan myyntipäällikkö purjehtii paikan päälle tai ainakin myyntimies kipaisee häneltä neuvoa kyselemään. Ja sitten tingitään ja tehdään kauppaa viimeisen päälle "what's your number" -tyyliin. Jos meno yltyy oikein tiukaksi väännöksi, silloin kysytään neuvoja jo itse liikkeenjohtajalta. Liikkeenjohtaja lienee tosin synonyymi tupakkatauolle.

Viime lauantaina oikeasta luvusta puhuttiin tunti-pari, jonka aikana luku putosi 13,000 dollarista 8,000 dollariin. Kauppoja ei tehty. Parin tunnin autokauppavisiitti vaati rasian rusinoita ja pari pussia kaloja sekä metritolkulla äidin pitkää pinnaa kahta ratinvääntäjää kaitsiessa iskän tehdessä pisnestä, leikkipaikkaa kun ei ollut. Tänään ei onneksi menty hintakeskusteluihin, koska pelkkä auton katsominenkin vaati jo pussillisen kaloja ja pari rasiaa rusinoita. Eikä ollut leikkipaikkaa. Ja ulkona oli nollakeli ja äitiä paleli.

Myöhemmin illalla Leo kylvettäessäni mietin tovin jos toisenkin automyyjäksi ryhtymistä. Olisi mielenkiintoista kokeilla maailman ehkä halveksituinta ammattia, siis insinöörinhommien ohella. Kaikesta päätellen juuri mitään ei tarvitse tietää ja kielitaito on riittävä jos osaa sanoa "cool" tai ehkä jopa "neat feature", siinä olisin just hyvä. Ottaisikohan paikallinen Toyota-liike minut töihin? Vaikka en Toyotalla ajaisikaan? Miten automyyjätär pukeutuu? Mikä olisi virkaan sopiva hajuvesi? Paljon vain vähän? Hiukset pitäisi varmaan kuitenkin olla löysällä nutturalla.

Something Silly???

Niilo pitää huomenna esikoulussa viikottaisen show-and-tell -esityksensä aiheesta "something silly". Ei siinä mitään, pojan pitää siis viedä annettuun aiheeseen liittyvä lelu tms. mukanaan ja pitää siitä luokan edessä esitys. Mutta tuo tämänviikkoinen aihe, "something silly", jotain hassua???

Kun Niilolta kysyi mikä olisi hauskaa, vastaus oli se tavallinen "minä-en-tiedä". Nykyään saman vastauksen saa kun kysyy mm. mitä teit esikoulussa tai oliko hauska päivä. Grauh!

Jälkikasvu heitti siis pallon vanhemmilleen. Valitettavasti vain poika-raasun molemmat vanhemmat ovat insinöörejä. Ja hassua kyllä, hassuus on siitä kaukana. Meillä molemmilla, sekä miehelläni -- huonojen vitsien mestarilla, ja minulla -- joka en koskaan kerro vitsejä (ainakaan mieheni mukaan), suti hyvin lahjakkaasti tyhjää. Hassuuden kun piti vielä mahtua puolen gallonan muovipussiin.

Keksimämme hauskuudet olivat lähinnä kai surkuhupaisia:
- merirosvohattu peruukilla (ei mahtunut pussiin)
- aurinkolasit
- rakennusmiehen suojalasit
- saha
- "Vie sinne äiti." (Että miten niin Tonilta irtoaa lähinnä hyvää läppää?)
- "Ei mitään, viet vaan itsesi sinne" (isä Niilolle) "Vähän vaikeaa mahduttaa poikaa siihen muovipussiin." (äiti isälle)

Isä ja poika valitsivat sitten rakennusmiehen suojalasit ja puisen stressilelun hassuiksi esineiksi, äitinä pesin käteni koko jutusta. Mahtaa olla hassun hauska esitys.

Surullista että Leolla ja Niilolla on niin epähassut vanhemmat.

Suut makiaksi

Pahvitalossa syödään usein jälkiruokia. Eikä mitään kiisseleitä vaan kunnon herkkuja. Ohessa muutama luottoresepti joihin ainekset löytyvät kaapista kuin kaapista.

Marjainen jugurttijälkkäri

puolisen kiloa maustamatonta paksua jugurttia (esim. luomukreikkalaista)
sokeria
vaniljaa
auringonkukansiemeniä
pakastemansikoita
pakastemustikoita
digestivekeksejä (paremman puutteessa myös "pahvikeksit" käyvät)

Mausta jugurtti sokerilla ja vaniljalla, kippaa joukkoon sopivaksi katsomasi määrä siemeniä antamaan makua ja luonnetta. Kasaa maljaan kerroksittain jäisiä marjoja, karkeaksi murustettuja keksejä ja jugurttiseosta. Peitä malja kelmulla ja laita jääkaappiin maustumaan pariksi-kolmeksi tunniksi. Nauti lusikalla.


Leipävanukas

5-6 (isoa) viipaletta 12 grain paahtoleipää (siis monivilja)
margariinia

Munamaito:
3 munaa
3 dl kermaa + maitoa
vaniljaa
kaardemummaa
1/2 dl sokeria

Mansikkakastike:
puolisen litraa pakastemansikoita
appelsiinimehua
sokeria

Lämmitä uuni 200 Celsiusasteeseen (400 Farenheitastetta). Ota mansikat pakastimesta huoneenlämpöön pehmenenmään. Voitele keraaminen vuoka. Leikkaa leipä kuutioiksi ja laita vuokaan. Tee munamaito: vatkaa munien rakenne rikki, lisää kerma+maito ja mausteet.
Kaada munamaito leipäviipaleiden päälle, huolehdi että kaikki viipaleet kostuvat. Paista vanukasta uunin keskitasolla reilu vartti. Soseuta pehmenneet mutta vielä hieman kohmeiset mansikat sauvasekoittimella, mausta seos appelsiinimehulla ja tarvittaessa sokerilla.
Anna vanukkaan jäähtyä puoli tuntia - tunti. Kaada mansikkakastike vanukkaan päälle ja tarjoile herkku sellaisenaan tai kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera.


Marjahyve

Täyte:
puolisentoista litraa pakastemansikoita ja -mustikoita
3 ruokalusikallista sokeria
3 ruokalusikallista vehnäjauhoja

Taikina:
2,5 desiä kaurahiutaleita
puolitoista desiä ruskeaa sokeria (esim. fariini-)
reilu desi vehnäjauhoja
1/2 teelusikallista muskottia
100 g pehmeää voita tai margariinia

puolitoista desiä hakattuja pähkinöitä (esim. saksanpähkinöitä)

Lämmitä uuni 200 Celsiusasteeseen.
Valmista täyte eli sekoita jäisten marjojen joukkoon jauhot ja sokeri. Kaada täyte keraamiseen vuokaan.
Valmista päälle tuleva taikina. Sekoita kaurahiutaleet, sokeri, jauhot ja muskotti. Nypi voi joukkoon. Lisää pähkinät (kokonaiset pähkinät voi hakata vaikka tällaisella). Levitä taikina ilmavasti täytteen päälle.
Paista paistosta uunissa 35-40 min uunin keskitasolla, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.
Anna paistoksen jäähtyä vajaa tunti, nauti sellaisenaan tai jäätelön kanssa.

Samalla kaavalla voi tehdä myös omenahyvettä. Omenalohkoja ei tosin tarvitse jauhottaa. Omenalohkot voi maustaa halutessaan kanelisokerilla ja taikinassa olevan muskotin korvata kanelilla.


Vaniljavanukkaan ohjeen löytää täältä. Huomatkaa jenkkien mittayksiköt! Sokerin määrää kannattaa myös vähentää, jollei nyt satu tykkäämään äklömakeasta. Ohjetta hieman muuntelemalla (lisää vajaa desi sokeroimatonta kaakaojauhetta sokerin mukana, vähennä maissitärkkelyksen määrä 2 ruokalusikalliseen ja maito 2 2/3 kuppiin) ohjeella saa tehtyä myös herkullista suklaavanukasta. Yritin joskus tehdä myös nk. tiikerivanukasta (puolet vaniljaa ja puolet suklaata samaan maljaan), mutta se oli aika kuolleena syntynyt kokeilu. Tein vanukkaat yhtä aikaa ja kaadoin molemmat kuumina maljaan. Maku oli hyvä mutta ulkonäkö sotkuinen. Luulisin että jos ensin kaadetun vanukkaan antaa jäähtyä ja jähmettyä ennen kuin toisen kaataa päälle auttaa asiaa.


Kuvia tässä postauksessa ei nyt sattuneesta syystä ole. En ole koskaan ehtinyt ottaa ennen kuin ruuat ovat alkaneet kadota parempiin suihin. Ja olen muuten vieläkin katkera leipävanukkaan jämien menettämisestä keskiviikkona!

Pilkillä

TJMaxx on mielenkiintoinen kauppa. Siellä käyminen on hieman kuin pilkillä kävisi: koskaan ei tiedä milloin nappaa vai joutuuko tulemaan tyhjin käsin pois. Mutta kevätaurinko taitaa olla se pääasia, pilkillä ainakin.

Tänään paikallisessa TJMaxxissa nappasi.

Michael Korsin aurinkolasit, $19.99.

Calvin Kleinin aurinkolasit, $16.99.

Tervetuloa aurinko --- minä olen valmis.

(Huono hiuspäivä tänään. Hiusten harjaaminen, ehkä jopa föönaaminen olisi auttanut. --Tai sitten pipo.)

Minä ite!

Pahvitalon perheen äiti tuntee itsensä yhä enenevässä määrin tarpeettomaksi, tosin hyvällä tavalla.

"Ai makaroonilaatikkoa?"

"Ja ääntä kohti nam."

"Ja rasvatonta päälle."

Osumatarkkuus on jo kiitettävä, lastin luomisessa tosin riittää vielä harjoiteltavaa. Seuraava etappi onkin sitten nokaton muki, haarukka ja veitsi tulevat sitten ajallaan nekin.

Näin heiluu kassi ja kassi heiluu näin

Tänä(kin) keväänä värit ovat in, varsinkin käsilaukuissa. Kolme vuotta sitten hankkimani neonvihreä ihanuus Marc by Marc Jacobsilta on siis jo vähän kuin moderni klassikko. Ja takuuvarma keskustelunavaaja ;)

Beauty vai *barff*?

Niilo jo ilmoitti että ei pidä äidin laukun väristä. Sama pikku konservatiivi myös ilmoitti että "äidin housut on rikki." Samaa olisi sanonut myös Leo, mutta rassukka ei osaa vielä puhua.

Käsilaukusta en luovu, mutta revityt farkut ovat kyllä jo so-lääst-seeson. (Ja seriously age-inapporpriate, mutta ei kerrota sitä kenellekään).

Pulikointia vaipalla ja ilman

Tutustuimme viikonloppuna koko perheen voimin paikalliseen nk. parempaan uimahallitarjontaan. Suuntasimme siis Concordiin ja yksityiseen Beede Swim and Fitness Centeriin.

Sisäänpääsymaksu ei-jäsenelle (lue: ei-Concordilaiselle perheelle joka ei ole maksanut 1500 taalan vuosimaksua) oli rouheat 40 taalaa. Ja kyseessä oli enemmänkin Martinlaakson uimahalli, ei siis mikään Mäkelänrinteen uintiparatiisi. NOTE: Iloiset suomalaiset veronmaksajat saavat siis veroillaan ihan kivoja ja kohtuuhintaisia asioita.

Pojat nauttivat olan takaa. Niilo viihtyi isänsä kanssa jalan (30 cm) syvyisessä lastenaltaassa liukumäen ja vesisuihkujen parissa. Välillä he kävivät uiskentelemassa ison (ja kuulemma jääkylmän) altaan 4 jalkaa (120 cm) syvässä recreational päässä. Sinänsä hyvä että Niilo osaa jo uida, hänhän kun on vain 42 tuumaa (107 cm) pitkä.

Minä viihdyin Leon kanssa 4 jalkaa syvässä ja mukavan lämpimässä terapia-altaassa. Sinne olisi Niilokin halunnut, mutta kun... säännöt ovat säännöt ja uimavalvojat niitä ponnekkaasti valvoivat. Siis lähinnä Niilon vaipankäyttöä.

Terapia-allas oli sallittu kaikille yli 14 vuotiaille ja sellaisille alle 14 vuotiaille, jotka käyttävät vaippaa. Vastaavasti isoon altaaseen ei taas pääse vaipan kanssa. --- Ja arvasitte oikein, iskä sai etuoikeuden käydä nämä vaippa-asiat uimavalvojan kanssa perinpohjaisesti läpi, hyvässä hengessä tosin. Oli muuten tosi hyvä että uimavalvoja ei ymmärtänyt suomea.

Että näin käydään Ameriikassa kafkalaisittain uimassa, kallissa yksityisessä uimahallissa. --- Ja arvasitten jälleen kerran oikein, toista kertaa meidän perhe ei tähän halliin jalallaan astu niin kauan kuin Tonissa henki pihisee. Mutta terapia-allas oli kyllä ihan kiva, siis niinku mun ja Leon mielestä :)

Onneksi kaikki uiminen ei ole ihan näin monimutkaista saati kallista --- tai siis on mutta eri tavalla. Itse harrastan tavallista rupusakkiuimista kerran-pari viikossa paikallisen Acton-Boxborough High Schoolin altaassa. 10 viikon uintilippu (kerran viikossa maanantaisin klo 19-20) maksaa 45 taalaa. Lisäksi allas on auki useimpina lauantaina ja sunnuntaina klo 14-17, jolloin uintikerta maksaa 4 taalaa aikuinen ja 2 taalaa yli 5v lapsi, nuorempia lapsia ei sallita. Olen siis jo aloittanut Niilon preppaamisen malliin "jos joku kysyy niin sano että olet five years old." Niilo tosin sanoi että ei halua tulla äidin kanssa uimaan "kun siellä on vain allas, ei liukumäkeä".

Tulisi jo kesä ja aukenisi tuo oma allas...