Kävimme alkuillasta autokaupassa potkimassa renkaita ja hukkaamassa elämää, vähän niin kuin viime lauantaina, mutta lyhyemmän kaavan mukaan. Miesväen mielestä oli varmaan paras ilta ikinä. Ja eikä edes ostettu mitään.
Autokauppa on hyvin hierarkista ja jännää peliä. Etulinjassa on myyntimies, joka kalastelee kauppaan sisälle astuneiden renkaanpotkijoiden joukosta ne potentiaaliset asiakkaat, kartoittaa tarpeita ja toiveita ja esittelee autoja. Heti jos puhutaan hinnasta tai vaihtoauton arvon arvioimisesta, myyntimiehellä ei ole mitään sananvaltaa, vaan myyntipäällikkö purjehtii paikan päälle tai ainakin myyntimies kipaisee häneltä neuvoa kyselemään. Ja sitten tingitään ja tehdään kauppaa viimeisen päälle "what's your number" -tyyliin. Jos meno yltyy oikein tiukaksi väännöksi, silloin kysytään neuvoja jo itse liikkeenjohtajalta. Liikkeenjohtaja lienee tosin synonyymi tupakkatauolle.
Viime lauantaina oikeasta luvusta puhuttiin tunti-pari, jonka aikana luku putosi 13,000 dollarista 8,000 dollariin. Kauppoja ei tehty. Parin tunnin autokauppavisiitti vaati rasian rusinoita ja pari pussia kaloja sekä metritolkulla äidin pitkää pinnaa kahta ratinvääntäjää kaitsiessa iskän tehdessä pisnestä, leikkipaikkaa kun ei ollut. Tänään ei onneksi menty hintakeskusteluihin, koska pelkkä auton katsominenkin vaati jo pussillisen kaloja ja pari rasiaa rusinoita. Eikä ollut leikkipaikkaa. Ja ulkona oli nollakeli ja äitiä paleli.
Myöhemmin illalla Leo kylvettäessäni mietin tovin jos toisenkin automyyjäksi ryhtymistä. Olisi mielenkiintoista kokeilla maailman ehkä halveksituinta ammattia, siis insinöörinhommien ohella. Kaikesta päätellen juuri mitään ei tarvitse tietää ja kielitaito on riittävä jos osaa sanoa "cool" tai ehkä jopa "neat feature", siinä olisin just hyvä. Ottaisikohan paikallinen Toyota-liike minut töihin? Vaikka en Toyotalla ajaisikaan? Miten automyyjätär pukeutuu? Mikä olisi virkaan sopiva hajuvesi? Paljon vain vähän? Hiukset pitäisi varmaan kuitenkin olla löysällä nutturalla.
No comments:
Post a Comment