Ei yhtään tylsää hetkeä

Hyvää syntymäpäivää, rakas.

t: Se kuuro

Romua ullakolla

Näin viime yönä unta, unta jonka muistan vieläkin.

Pitäisiköhän kutsua American Pickersit penkomaan ullakkoa?

Vaelsin mieheni kanssa ympäri suurta taloa, joka kaikesta päätellen oli uusi kotimme. Ihmettelin kuinka suuri talo oli ja ennen kaikea kuinka korkeita sen huoneet olivat. Parhaimmillaan ne olivat noin neljän kerroksen korkuisia ja vaikka lattiat olivat siistit, hapsut suoassa ja huonekalut järjestyksessä, ylähyllyt olivat täynnä kaikenmoista "modernia antiikkia" ja muuta roinaa. Halusin unessani ryhtyä kovasti siivoamaan noita huoneita, erityisesti sormeni syyhysivät päästä järjestelemään niitä ylähyllyjen roinia.

Jo yöllä herätessäni tiesin että näin unta itsestäni. Ja vintillä on pölyä ja roinaa, kenelläpä ei olisi.

8. luokalla kiharat olivat parasta mitä tiesin. Vaikka oli se Lämpimäisen pullakin hyvää. (Kuva täältä.)

Olen viime päivät tomuttanut nuoruuteni sedimenttejä vierailulle tulleen vanhan hyvän ystäväni kanssa. Olimme samalla luokalla sekä yläasteella että lukiossa, mutta sittemmin elämä vei ja yhteydenpito muuttui satunnaiseksi --- muutimme eri puolille maata opiskelemaan ja lopulta eri puolille maailmaa elämään.

Jälleennäkemisemme oli siis aivan parasta. Oli hienoa huomata kuinka kahdenkymmenen vuoden takainen side oli yhäkin siellä. Ja taisi se maailmakin parantua parin piirun verran. Lisää siis tätä, kiitos!

Mutta oli se teini-ikä silti aivan kamalaa, noloa aikaa. Omalta ullakoltani löytyy kiharoiden lisäksi läjäpäin Stingin levyjä, tiedostamista ja snobbailua, Peter Høegin "Lumen taju", *köh-köh* viileyttä eli kömpelösti verhottua epävarmuutta, Kieslowskin "Sininen", suuri ensirakkaus ja sen ah-niin-dramaattinen päätös.

Mahtaisikohan romut kelvata, Pickerseille?

Mamma jumppaa

Full Primary Series, here I come!

Pelkkä ajatus kotoa poistumisesta ja puolentoista tunnin hikitrenistä +40 Celsiusasteisessa salissa sai eilen hymyn karehtimaan huulille.
--- Vai oliko se sittenkin vain se ajatus kotoa poistumisesta?

Suihkunraikkaana, ruisleivän jälkeen.

Kotiin tullessa hymy oli vielä leveämpi. 

Jopa niin leveä, että Canonin hymyntunnistusalgoritmikin (eh...) tunnisti hyvän oloni.
Hyvä treeni, parempi mieli :)

Keitä ne on ne sankarit?

Kovia kokeneita kundeja, pystyssä ja makuulla.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi joidenkin joukkueen jäsenten tukevasti humaltunutta esiintymistä mestaruusjuhlissa HS:n verkkosivujen mukaan seuraavasti:

Päävalmentaja kokee yleismaailmalliseksi sen, että suurissa urheilujuhlissa aikuisten ilonpitoon kuuluu myös alkoholi.

"Lapset ja nuoretkin varmaan ymmärtävät, että aikuiset ihmiset ovat joskus kännissä. Aika monen isä ja äiti ovat kuitenkin joskus olleet humalassa."

Hyvä herra Jalonen, toivottavasti purit edes kieleesi oheisen sammakon loikattua suustasi! Tiedäthän, jääkiekko on Suomessa elämää suurempi asia. Kultajoukkueen pelaajat ovat monen pienen pojan ja tytön esikuvia, todellisia urheilusankareita. Ihailun kohteena olo paitsi antaa myös velvoittaa --- käyttäytymään esikuvan lailla.

Joukkueen jäsenten käytös oli lyhytnäköistä ja itsekästä, turha sitä puolustelemaan. Ensin työ (johon myös edustaminen kuuluu), sitten huvi, sen tietää jo vanha sanontakin.

Herra Jalonen, tiesitkö että maailmalla osataan juhlia ja pitää hauskaa myös ilman alkoholia (ja urheilua)? Uudenvuoden ja heinäkuun neljännen ilotulitukset ilman harharaketteja ja örvellystä, saati paikallinen kyläjuhla ilman oluttelttaa ja kadunpesijöitä, ovat varsinkin lapsiperheen näkökulmasta olleet todella mukavia, turvallisia kokemuksia. Ihmiset ovat aidosti iloisia ja ystävällisiä ja kaikilla on kivaa --- ja kaikki tämä ilman viinaa, ajatella?

Julkinen humalassa esiintyminen koetaan monessa maassa häpeällisenä. Kaipaisin tätä häpeää lisää myös Suomeen, aloitetaan vaikka Teistä, herra Jalonen, myötähäpeäkin kelpaa. Känni ei tee syyntakeettomaksi. Jos kännissä mokaa (kaatuu), niin ei se oikeassa maailmassa siitä paremmaksi muutu, ei vaikka olisi kuinka pyörryksissä (kenkä rikki). Sitä vain mokaa ja häpeää kun mokaa. Ja ei selittele vaan pyytää anteeksi.

Mitä tulee alkoholiin osana suomalaista perhe-elämää, on surullista että niin moni lapsi joutuu näkemään kuinka isä tai/ja äiti juo. Lapset harvoin "ymmärtävät" humalatilaa. He kokevat aikuisten humalan usein pelottavana, kiusallisenakin --- asiana joka tuskin kuuluu onnelliseen lapsuuteen.

Herra Jalonen, Jukka Jalonen --- haluaisitko siis että lapsesi seuraisivat lätkäidoleitten esimerkkiä? Kiekko maaliin ja korkki auki, tai perjantaina ovi kiinni ja korkki auki? --- Minä en. En halua myöskään itse olla sellainen esikuva omille lapsilleni. Koska eivät omat vanhempanikaan olleet, josta heille iso kiitos ♥

Kirjoittaja on 35-vuotias onnellisen lapsuuden läpikäynyt soccer-mom, joka harrastaa tila-autoilua, ei puolla kanssasisartensa tavoin kaikkien Hooters-ravintoloiden sulkemista, mutta odottaa silti esikuvilta esikuvallista käytöstä. Sama keski-ikäinen teeskentelijä astuu opiskeluvuosien häpeästä toivuttuaan enää harvakseltaan korkin päälle, varoen tällöin muuttumasta seuraavana aamuna entisen mäkikotkan entiseksi vaimoksi.

Punkista asiaa

Leon takaraivosta löytyi tänä aamuna punkki, tiukasti ihoon kiinni pureutuneena. Punkin lähde on täysi mysteeri. Sateesta johtuen ulkoilua on päästy harjoittamaan hyvin rajoitetusti, lähinnä on ajeltu kuorma-autoilla etupihan asfaltilla tai käyty pikaisilla rataskävelyillä sadekuurojen välissä.

Kuva täältä.

Säikähdyksestä selvittyämme irroitimme elukan pinseteillä, desinfioimme puremakohdan alkoholilla ja pussitimme punkin, jonka jälkeen pesimme kädet huolellisesti. Ja tarkastimme Niilon pään sekä omat päämme, kuin apinavanhemmat konsanaan. Sitten soitimme lastenlääkärille ja kysyimme neuvoa jatkoa varten. Nyt vain odottelemme ilmaantuuko Lymen taudin (borrelioosi) oireita, eli lähinnä nuhan kaltaisia oireita (kuumetta, voimattomuutta, päänsärkyä, lihas- ja nivelkipuja), suurentuneita imusolmukkeita tai sitä ilmeisintä eli vaeltavaa punoitusta.

Uusi Englanti on yksi punkkien levittämän Lymen taudin riskialueita. Meidän perheessä tämä tiedetään enemmän kuin hyvin, sillä sairastin taudin viime kesänä. En ole koskaan eläissäni ollut niin kipeä kuin silloin.
 
En vieläkään pysty sanomaan milloin ja minne punkki minua pisti. Ensimmäinen oire oli suurentunut imusolmuke nivusissa. Muutama päivä tämän jälkeen minulle nousi äkillinen korkea kuume, joka sananmukaisesti kaatoi terveen naisen tunnissa täysin sängyn pohjalle kolmeksi-neljäksi päiväksi. Ja joka paikkaa särki ja kolotti, päätäkin, kuin ei koskaan ennen.

Paikallinen(kaan) lääkäri ei osannut yhdistää oireita tässä vaiheessa Lymen tautiin, vaan kirjoitti yleisiä antibiootteja ja passitti minut mm. CT-kuvauksiin sekä imusolmukkeiden ultraukseen. Kummassakaan tutkimuksissa minusta ei löytynyt mitään, joka on sinänsä ihan hyvä. Syöpää kun taisivat etsiä.

Rintaani ilmestyi myös punainen, rinkulamainen läntti, joka päivien mittaan kasvoi, eteni. Luulin että olin yliherkistynyt antibiooteille / särkylääkkeille, joten ilmoitin oireesta lääkärille. Hän määräsi uudet antibiootit, joita en kuitenkaan koskaan noutanut. Miksikö? En vain jaksanut, olin tuolloin viettämässä pitkää viikonloppua perheen kanssa Cape Codissa ja apteekin löytäminen ei tuntunut hauskalta lomaohjelmanumerolta.

Ensimmäisistä oireista oli kulunut parisen viikkoa. Tutkimusten mukaan olin terve, mutta olo oli kaikkea muuta kuin terve. Lopulta myös kasvoihini ilmestyi tykyttävä punainen rinkula, joka eteni sekin. Tartuin viimeisen kerran puhelimeen ja sainkin samaksi iltapäiväksi ajan hoitajalle (registered nurse). Hoitaja tiesi heti minut nähdessään mistä oli kyse:
- Teillä on Lymen tauti.
Pynoitus rinnassani samoin kuin kasvoissani oli vaeltavaa punoitusta eli häränsilmäihottumaa.

Hän kirjoitti uudet antibiootit ja parin viikon kuurin jälkeen olin taas terve. Ihottuma, selittämättömät kolotukset ja heikotus katosivat --- sain ilon ja elinvoimani takaisin.


Punkki on siis se katala käärme kesäparatiisissa. Punkkien kanssa tärkeintä on ennaltaehkäisy, eli säännölliset, päivittäin tapahtuvat punkkitarkastukset, varsinkin riskialueilla. Pahinta riskiaikaa, ainakin täällä Uudessa Englannissa, on juuri kevät ja alkukesä. Punkin saadakseen ei tarvitse mennä metsään vaeltamaan, vaan pihaleikitkin puoli-urbaanissa maastossa riittävät, riskialueella kun ollaan. Jo löydät punkin, älä hätäile (jep-jep). Poista se esim. pinseteillä ja putsaa puremakohta ennen ja jälkeen desinfiointiaineella. Tämänkään jälkeen, älä hätäile (juupa-juu), sillä punkki alkaa tartuttaa Lymen tautia vasta 24-48 tunnin kuluessa iholle kiinnittymisestään ja punkin täytyy oikeasti imeä verta jotta se tartuttaa tautia. Kaikki punkit eivät myöskään kanna Lymen tautia (ja pieni osa punkeista kantaa Kumlingen tautia, johon antibiootit eivät tehoa mutta jota vastaan on olemassa ymmärtääkseni rokote, mutta se onkin toinen tarina se).

Jos pahan onnen punkki kuitenkin puraisee, niin ---
Lymen tauti on inhoittava, inhoittava tauti, jota vastaan ei ole rokotetta. Sitä vastaan ei voi myöskään tulla immuuniksi sen kerran sairastettuaan. Taudin diagnosointi on haastavaa, koska oireet vaihtelevat ihmisestä riippuen, osa voi saada taudin jopa täysin ilman esioireita (nuhan kaltaiset oireet, kuten kuume, voimattomuus, päänsärky, lihas- ja nivelkivut, jäykkä niska, suurentuneet imusolmukkeet, ihottuma). Aikaisintaan kolmen viikon päästä puremasta tartunnan voi tosin havaita verikokeella.

Nopeus on Lymen taudin hoidossa valttia, mutta toisin kuin usein virheellisesti luullaan, tauti voidaan hoitaa antibiooteilla menestyksekkäästi pitkänkin ajan päästä tartunnasta, ainakin jenkkitiedon mukaan. Mitä pidempi aika tartunnasta, sen voimakkaampi / pidempi kuuri hoitoon tosin vaaditaan.

Lisätietoja löytyy netistä, esim.
http://www.lymediseaseblog.com/
http://punkki.net/

Nauttikaa siis kesästä, mutta pitäkää varanne. Niin mekin aiomme tehdä, äidin satunnaisista panikoimisista huolimatta.

Kirjoittaja on 35-vuotias kahden pojan kotiäiti. Tämän kirjoituksen aikana hän on lääkinnyt punkinpuremaa pikkumiestä rusinoilla, soittanut päivän toisen punkkipaniikkipuhelun lastenlääkärilleen sekä pessyt pikkuauton pesukoneeessa.

Sarvia ja hampaita

Leolle lienee tulossa taas lisää hampaita. Suomen loman aikana hammasluku päivittyi noin kahdeksaantoista (pojan purtua minua etusormeen hinku tarkkaan hammaslaskentaan laimeni äkillisesti), eli noin kaksi hammasta on vielä täysin puhkeamatta.

Leolla on ikää nyt vajaat 21 kuukautta ja enää ylätakahampaat puuttuvat. (kuva www.orajel.com)

Viime yönä poika ehti jo ennen kahtatoista herätä kolme kertaa itkemään. Kolmannella kerralla ymmärsin ruiskaista ibuprofeiinia äänen suuntaan. Lääkintä auttoi sikäli, että kahdentoista ja yhden välillä karjuvaa poikaa tarvitsi rauhoitella enää kahdesti. Ja sama rumba jatkui läpi yön. Kai. Iskä taisi hoitaa aika ison osan hyssyttelyistä äidin horrostellessa. Viiden-kuuden aikaan pinna kuitenkin katkesi ja Leo siirrettiin äidin viereen nukkumaan. Suomennettuna siis potkimaan, pyörimään ja satunnaisesti karjumaan.

Aamupuuron syöminen ei meinannut onnistua sekään. Itku-potku-raivarit laantuivat suun voitelulla ja äidin sylillä. Sen jälkeen taas päivä paistoi ja puurokin maistui. --- Siis kuvainnollisesti, vettä satoi tuolloin nimittäin Uuden Englannin tyyliin kaatamalla.

Ulos lähteminen aiheutti seuraavat itku-potku-raivarit, sisälle tuleminen seuraavat. Ja kesken lounaan otettiin vielä se kolmas erä, joka päättyi päiväunille.

Viime viikot ovat olleet aika lailla itkua ja hampaidenkiristelyä. Pitkiä lentoja ja korviin sattuvia laskeutumisia, aikaeroa, hyttysenpuremia, hampaita, sadepäiviä, hellepäiviä, nälkää, janoa, väsymystä, yleistä harmitusta, rusinan puutetta --- lista on loputon. Sanojen vielä puuttuessa Leolle ei jää kuin kova ääni millä ilmaista tuntemuksiaan. Ja äiti kenelle huutaa. --- Ja äiti lohduttaa, laulaa, lääkitsee... tai vie huutavan äkäpussin isälle. 

Naapurimme Elaine sanoi kauniisti, että lapsi purkaa itseään estottomimmin vanhemmista läheisimmälle. Kieltämättä pojan herätessä keskellä yötä jankkaamaan "äiti-äiti-äitiä", jankutusta jonka hiljentää oikeasti vain se isän syli, sitä välillä toivoisi olevansa hieman virallisemmissa väleissä jälkikasvun kanssa.

Mutta näillä eväillä mennään. Ja ovathan nuo lapset kuitenkin enimmäkseen ihan onnellisia ja iloisia. Äitin pikku mussukoita ♥

Sää ja mää

Odotettavissa perjantai-iltaan asti:
Sisäleikkien myötä äidin kiristyvää pinnaa, loppuviikosta ehkä myös seinille hyppimistä.

Sadetta, sadetta, sadetta, sadetta ja sadetta.

Tuhatta ja sataa

Suomen lomalla tuli juostua lenkki jos toinenkin. Parissa viikossa ehdin kipittää hieman toistasataa kilometriä, ihan vain huvin ja mielenterveyden vuoksi.

Iso kiitos isovanhemmille lenkkiorpojen lasten kaitsemisesta! (Kuva täältä.)

Kotona ollessa lenkkien määrä on pysynyt maltillisena, päätä kun on päässyt hoitamaan myös joogasalilla. --- Niin, ja lapsiakin on pitänyt kaitsea, ihan itse! Viime viikon kilometrisaldo oli kaikesta huolimatta kuitenkin kohtuulliset 36 kilometriä. Sunnuntain pitkä, 18 kilometrin lenkki oli miltei autuaaksi tekevä kokemus. IPod oli päivitetty hyvällä, juoksettavalla humpalla --- ja juoksu todella rullasi, siitäkin huolimatta että viimeiset pari-kolme kilometriä sai kipittää sellaisessa kaatosateessa, että kotona ei olisi ollut pakko mennä suihkuun ollenkaan.

Mietin muuten puoli-vakavissani tänne osallistumista. Itse 21,1 km juoksuhan taittuu suht' kivuttomasti, mutta kun kisa alkaa puolelta yhdeksältä aamulla. Ja parkkipaikkoja ei ole, joten junalla/bussilla pitäisi mennä. --- Tuplavaikeaa.   

Juoksemisen sivuvaikutus on jatkuva nälkä. Onneksi Suomesta tuli kuitenkin tuotua kaikkea sopivaa (ja pöh!) palauttavaa ruokaa, kuten suklaata ja turkinpippureita. Että ei näilläkään kilometreillä pääse kuihtumaan pois.

Ei puhuta takaisin?

Miltei puraisin tänään kieleeni ojentaessani Niiloa.
Niilon äidinkielenopettaja-kummitäti olisi tosin antanut jo kepistä.
Äidille.

- Ja äidille ei puhuta takaisin!

Oikeasti tarkoitukseni oli sanoa hyvällä suomen kielellä:
- Ja äidille ei sanota vastaan!
Siis "talk back."

Tällaiseksi tämä ulkomailla asuvan lapsiperheen ongelmatiikka muodostuu pitkässä juoksussa.

*huokaus*

Lahjottu

Kukkia, timantteja ja suklaisia suudelmia --- voiko parempaa äitienpäivälahjaa edes toivoa?

Niilo kantoi esikoulusta kotiin yllä olevan lahjan, timanttirasian täynnä suklaata. Viestissä lukee: "Tämä on hyvin erityinen rasia - joka vain sinä voit nähdä. Se on erityinen, koska se on lahja juuri sinulle, minulta. Se on täytetty halauksin ja suudelmin, kaikkein makeimmin. Pidä rasia liki sydäntäsi, niin olen aina mielessäsi." ♥ Niilo

Kyllä näillä eväillä jaksaa taas vuoden leikkiä pahaa poliisia.

Tyylikäs vihreäkenkäinen eurooppalainen

Käväisin päivänä muutamana lasten kanssa paikallisessa kirjastossa täydentämässä kaivinkone- ja kuorma-autokirjavalikoimaamme.

Keskustelu lainatiskin tädin kanssa:
- Anteeksi, mutta minun täytyy kysyä oletteko te Euroopasta?
- Kyllä, itse asiassa olemme, tulemme Suomesta.
- Minä arvasin sen noista vihreistä kengistä. Te eurooppalaiset olette aina niin tyylikkäitä. Me amerikkalaiset olemme liian mukavuudenhaluisia.
- Um, kiitos!

Ja näillä sanoilla bad hair daysta tulikin aivan mainio päivä.

Tyylikkäät vihreät kengät by Vialis, kapealahkeiset utilitypantsit by Joes Jeans.

Oikein ymmärretty risotto

Peruskouluaikoinani (eli yli kaksikymmentä vuotta sitten, kiesus sentään!) risotto tarkoitti lähinnä pakastevihanneksia ja riisiä. Ruoka oli mautonta ja laimeaa, eikä todellakaan kuulunut herkkuruokien listalle. Lähinnä halusin vain sulkea silmäni, suuni ja mieleni koko hirvitykseltä.

12 vuotta sitten olin vaihto-oppilaana Napolissa ja paikallisen keittiön sekoittamalla päällä hellyin antamaan risotolle uuden mahdollisuuden. Tuota hetkeä en ole katunut --- paitsi ehkä satunnaisesti käydessäni vaa'alla.

Unohtakaa siis risellat ja herne-maissi-paprikat ja tehkää tilaa ehdalle arborio-riisille, kanaliemelle ja parmesanjuustolle! Alla meidän perheeseen aina poikia myöten hyvin uppoava resepti:

Risotto portobello-sienillä

Valmis risotto emaloidussa valurautapadassa tehtynä. Ruokastylisti oli lomalla ja kokkikin lienee lähinnä haaveillut kapustan heiluttamisen sijaan kun risotosta on päässyt tulemaan himpun verran  liian kuivaa...

1 l kanalientä (viimeksi pataan eksyi luomulientä, nam!)
5 dl kuutioituja tuoreita portobellosieniä (esim. 6 keskikokoista lakkia)
1 keskikokoinen sipuli hienonnettuna (ei punasipuli ulkonäkösyistä)
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 keskikokoista porkkanaa hienoksi kuutioituna
reilu loraus oliiviöljyä
2,5 dl keittämätöntä arborio-riisiä
1 kesäkurpitsa hienoksi kuutioituna
1 dl parmesanjuustoraastetta
persiljaa
mustapippuria
(suolaa)

1. Kiehauta kanaliemi ja jätä liedelle pysymään kuumana.
2. Kuullota sipuli, valkosipuli ja sienet oliiviöljyssä noin 5 min. ajan esim. emaloidussa valurautapadassa (dutch oven) tai muussa tilavassa paksupohjaisessa kattilassa. Lisää keittämätön riisi ja porkkanat ja jatka kuullottamista toiset 5 minuuttia tai kunnes riisi on kullanruskeaa (älä polta).
3. Lisää hitaasti pari desiä kuumaa kanalientä riisin joukkoon sekoittaen koko ajan. Keitä lempeällä keskilämmöllä välillä sekoittaen kunnes liemi on miltei imeytynyt. Lisää parisen desiä lientä ja kuutioitu kesäkurpitsa pataan. Keittele ja sekoittele. Lisää taas lientä kun edellinen satsi on miltei imeytynyt. Keittele ja sekoittele jne. kunnes kaikki kanaliemi on käytetty.
4. Kun kaikki kanaliemi on padassa, varo keittämästä risottoa liian kuivaksi. Kun seos on sopivan mehevää, sekoita risoton joukkoon parmesanjuusto ja mausta pippurilla, (tarvittaessa suolalla) ja persiljalla.

Nauti risotto heti, joko pääruokana ja lisäkkeenä esim. kanalle. Lisää halutessasi parmesanjuustoa annoksesi päälle. Ruokajuomana menettelee valkoviini, mutta maitokin passaa.


PS: Kirjoittajaan ei ole iskenyt itsesensuuri (vaikka joskus ehkä olisi syytä) vaan Googlen Blogger oli eilen perin juurin nurin niskoin, josta syystä viimeisimmät päivitykset ovat kadonneet bittitaivaaseen. Niilon antama äitienpäivälahja on siis yhäkin tämän mamman paras ikinä ja vihreät kengät ovat siististi mutta eurooppalaisesti cool.

PS2: Ja kas, kadonneet viestit ovat tulleet takaisin, ihan ilman itkua ja hammasten kiristelyä. Kiitos Blogger!

Mini-minä

takki: Eddie Bauer

aurinkolasit: Calvin Klein

sandaalit: Aeropostale

shortsit: mallin omat

ikkunaan nojaileva pikkuveli: kuvausrekvisiittaa

Jos lapsi herää aamulla klo 3:30, klo 19 aikaan illalla leikitään äitiä.

Äiti taas leikkii koko päivän zombieta.

Pitkän päivän matka yöhön

Me olemme rakastaneet toisiamme! Ja tulemme aina rakastamaan! Muistetaan ainoastaan se, ettei yritetä ymmärtää sellaista, mitä emme pysty ymmärtämään eikä yritetä muuttaa asioita, joita emme pysty muuttamaan - asioita, jotka elämä on meille tehnyt, ja joita emme voi puolustella ja joita emme voi selittää.

- lainattu täältä

Pahvitalo on taasen täytetty elämällä. Saavuimme kotiin eilen illalla ja ilahduttavasti lapsukaiset heräsivätkin tänä aamuna hyvissä ajoin ennen viittä leikkimään ei-niin-kovin-hiljaa.

Ja leikitty on, koko piiiiitkän pitkä päivä. Ulkona ja sisällä. Kotona ja naapurissa. Puussa ja maassa.

Eugene O'Neillin teemoista poiketen kukaan ei ole jaksanut tänään(kään) olla enemmän kuin oma itsensä. 

  Pettymyksiä, valheita ja salaisuuksia on sisältynyt päivään lapsiperheen normaali määrä, uhkailun, lahjonnan ja kiristämisen ohella.

Päivän dramaattisimmasta kohtauksesta vastasi Leo huomatessaan unikirahvin joutuneen siivousvimmaisen äidin toimesta pesukoneeseen.

Mutta siitäkin selvittiin.

Suomessa oli kivaa, mutta kiva on olla taas kotona.
Täällä on kesä!