Kriisinhallintaa

Kohta kaksi- ja jo neljä-vuotiaiden poikien äitinä minusta on kehkeytymässä oikea kriisinhallinnan ammattilainen.

Juniorin kriisinhallinnnan ehkä tärkeimmät työkalut: Herra Apina ja rusinat.

Tapaus 1: Lelukriisi
Leo haluaa noin 67% tapauksista leikkiä juuri sillä samalla leluautolla kuin Niilo. Ja jos (kun) Niilo ei lelua Leolle anna, seurauksena on massiivinen raivari, johon liittyy usein italojalkapallosta tuttua filmaamista, eli kentän pintaan heittäytymistä. Jos heittäytyminen tapahtuu lelun päälle, seurauksena saattaa olla pahimmassa tapauksessa reikä päässä --- ja verta. Onneksi useimmiten alustaksi valikoituu kuitenkin taloutemme paksuin matto.

Tähän kriisiin auttaa joko
a) äidin syli ja toinen lelu
b) Herra Kirahvi
c) Herra Apina
d) rusinat
e) ei mikään ainakaan 15 minuuttiin.
Vaihtoehto f) eli järkipuhe ei sanottavammin auta asiaa.
Vaihtoehto g) eli käske Niilon antamaan periksi olisi typeryyttä --- mutta joskus ainoa keino saada palosireeni hiljaiseksi. 

Tapaus 2: Ilmatilan loukkaus
Lelujen yms. tavaroiden heittely sisällä on ehdottomasti kielletty (paitsi äidiltä jos hihat leimahtaa olkapäitä myöten). Silti ilmatilastamme tapaa satunnaisesti lentäviä pikkuautoja --- tai korkokenkiä, kuten tänään. Siivosin vaatekaappia ja jotenkin kummasti pikkuveli onnistui heittämään leikin tiimellyksessä isoveljeään korkokengällä nenään. Iso itkuhan siitä tuli --- ja verta.

Tämä kriisi hoidetaan ottamalla itkevä lapsi syliin, pyyhmikällä kyynelet ja verinorot kasvoilta, ja puhaltamalla pipi pois. Kaksi minuuttia ja elämä jatkuu.

Tapaus 3: Ei-niin-pyöreä pöytä
Ruokapöytä on meillä oikea kriisipesäke. Lelukielto syödessä aiheuttaa päivittäin konfliktin jos toisenkin, lähinnä esikoisen kanssa. Kielto kuitenkin on ja pysyy, koska niuhot vanhemmat eivät enää halua Leon konttaavan päivällispöydän halki pikkutraktorin perässä.

Tämä kriisi hoidetaan hienovaraisesti toteamalla noin kolme kertaa "lelut-pois-pöydästä." Sitten pudotetaan rappaukset katosta äyskäisemällä "mitä-äiti-sanoi?!?"

Ruuannauttimisnopeus on toinen kestokriisinaihe. Niilo harjoittelee joka päivä, monta kertaa päivässä, maailman hitain syöjä -kilpailuun. Vanhemmissa tämä aiheuttaa veren- ja äänenpaineen nousua.

Tämä tilanne hoidetaan oikeaoppisesti istuttamalla lapsi heti ruokailun alussa ryhdikkääseen syöntiasentoon ja antamalla lyhyt ja ytimekäs "syö!" -käsky. "Syö!" -käskyä toistetaan noin 30 sekunnin intervallilla seuraavat 45 minuuttia. Välillä käydään nostamassa lysähtänyt lapsi takaisin ryhdikkääseen syöntiasentoon, mikäli sanallinen kehoitus ei tuota toivottua tulosta. Tarvittaessa voidaan myös uhkailla jäähyrappusella, loppupäivän arestilla tai lautasen poisviennillä.

Lisäksi ruoka voi olla liian kuumaa, pysyä huonosti lusikassa tai olla kaurapuuroa. Jokainen on kriisin paikka. Ja jos isi syö leipää, silloin on kyseessä iso kriisi, jos siis maistiaisia ei tarjota. 

Näissä pikkukriiseissä paras taktiikka on usein myönnytykset, kuten maitomuki, syöttäminen, syöttämättä jättäminen ja maistiaiset.

Tapaus 4: Unieläinkunnan hygienia
Leo on parisen kertaa saanut äitinsä kiinni itse teosta, eli hän on huomannut Herra Kirahvin ja Herran Apinan pyörivän pesukoneessa. Sitä itkun ja huudon määrää --- kaksi tuntia ilman on pitkä aika! Äiti ei kuitenkaan suostu tinkimään pehmoherrojen henkilökohtaisesta hygieniasta. Varsinkin kesähelteillä ilman useita viikottaisia kylpyjä eläinkunnan pystyy muuten haistamaan viereisestä huoneesta. --- Tai sitten aina helteillä lastenhuoneen sohvan alle muuttaa joku paikallinen pulsu haisemaan.

Unilelukriisistä selviää (ehkä) keksimällä lapselle unilelutonta toimintaa, kuten reipasta ulkoilua tai kirjan lukemista. Tai sitten voi vain laittaa TV:n päälle ja unohtaa lastenlääkärien suositukset (ei TV:tä alle 2-vuotiaille, hah --- tämän on keksinyt varmasti joku lapseton tapaus!).

Tapaus 5: Ulkovaateahdistus
Talviseen aikaan henkisiä ja fyysisiä hikikarpaloita aiheutti toistuvasti juniorin haalarikriisi. Tätä esiintyy myös sulan maan aikaan kurahousu-/kumisaapaskriisin muodossa.

Äänekkään spagetti-jousipyssyn pukeminen käy hyvin urheilusuorituksesta ja harjoitus tekee tässäkin mestarin. Parissa kuukaudessa pukemisajasta saa nipistettyä miltei puolet pois. Loppuaikoina huutaminen ei enää edes kovin häiritse, lienekö sitten pysyvää kuulonalenemaa. Kriisi raukeaa yleensä oven avaamiseen. --- Ja onneksi kuopus osaa jo pukea itse!

Osaan siis ratkoa ongelman kuin ongelman rauhallisesti ja asiantuntevasti. Taidankin lisätä tämän taidon ansioluettelooni heti silittämisen jälkeen.

Tämän kirjoituksen teille laati 35-vuotias kahden lapsen lempeän lujaääninen ja ehkä myös -päinen äiti. Kirjoittaja on hyvä valitsemaan taistelunsa --- kuten vesisodan --- ja voittamaan ne.