Keinu

Pari viikkoa sitten, olin koko perheen voimin puistossa.
Tuulenpuuskan tavoin hän ilmaantui viereeni olessani keinuttamassa Leoa.

- Olen aina halunnut kokeilla näitä keinuja. Oi, niin on mukava. Minä pidän keinumisesta. Minulla on omalla kuistillanikin keinu. Siinä keinumisessa on vain niksinsä. On varottava että lasi pysyy pystyssä eikä juoma loisku syliin.

Hän oli ehkä viisikymppinen nainen. Boheemisti mutta muuten siististi pukeutunut. Ehkä hieman --- tiedättehän. Mutta iloinen. Avoin. Juttelimme niitä näitä, keinuttaessa, keinuessa, keinumisesta ---

- Pidin  lapsena myös kovin uimisesta. Kuumana kesäpäivänä se oli parasta mitä tiesin. Virginiassa, kotona, siellä meillä oli oma uima-allas. Mutta äiti ei pitänyt vedestä. Äiti pelkäsi että me lapset hukumme. Äiti kun ei osannut uida, maatalon tytär Mainesta.

- Siskoni aina nauroivat minulle kun kerroin haluavani isona perustaa orpokodin. "Mitä? Sinäkö orpokodin pitäjäksi? Ei ikinä!" he sanoivat. Sanoivat että haaveilin liikaa.

Nainen kertoi miten hän oli aikoinaan työskennellyt suomalaiselle naiselle. Hän oli nähnyt kuvia että Suomessa on kaunista. Kuullut että siellä on rauhallista. Ja hän niin piti rauhallisesta.
- Haluaisin kovin matkustaa Eurooppaan. Mutta pitäisi hankkia passi ja kaikki. Ja kukapa minun kanssani matkaan lähtisi, en uskalla mennä yksin.

Sitten tulikin aika meidän lähteä kotiin.
Rouva jäi vielä keinumaan.
Hämärtyvään sunnuntai-iltaan.