Aamulenkillä

Kuva täältä.

Poimin viikonloppulukemiseksi lehtihyllystä tuoreen Runners Worldin lokakuun numeron. Ja Life&Stylen, jottei totuus unohtuisi ;) Kauhisteltuani aikani Angelina Jolien luisia käsivarsia ja LeAnn Rimesin kuihtunutta olemusta jälkimmäisestä laatulehdestä, tukevasti suklaalevy toisessa kädessä, perehdyin oikein ajatuksen kanssa juoksulehteen.

Lehdessä oli monia oivaltavia artikkeleita juoksun saralta, mutta yksi oli ylitse muiden. Artikkeli siitä mitä tehdä kun "elämä asettuu juoksuharrastuksen tielle". Tulee puoliso, lapset ja perhe, ehkä urakin, vaikeuttamaan säännöllistä juoksuharrastamista. Artikkeli tarjosi ongelmaan yksiselitteisen ratkaisun: aamulenkit. Ja mitä aikaisemmin liikkeelle lähtee (lue: viideltä aamulla), sitä pidemmän lenkin ehtii juosta.

Mainittuani artikkelista miehelleni, hän puhkesi nauramaan. Minä kun en ole niitä aamuihmisiä. Sitäkin paremmalla syyllä minä päätin kokeilla. En ajatellut ponkaista polulle ihan vielä viideltä, mutta pistin kellon herättämään klo 6:45. Tavoitteena oli olla seitsemältä ulkona lenkkarit jalassa.

Ja minä tein sen! 

Kipitin aamutuimaan 8 kilometriä kirpeän kosteassa syyssäässä. Matkan varrella näin 4 peuraa, lukematomia oravia ja muutaman kanssalenkkeilijän.

Palattuani kotiin aamupalalle kolme varttia lähtöäni myöhemmin olin aivan innoissani. Tämänhän voisi tehdä toistekin. Tai ehkä tästä voisi tehdä jopa tavan, pari kolme kohtuullista lenkkiä viikossa, heti aamutuimaan.

No, katsotaan miten tässä syksyn pimetessä käy, voittaako untuvapeite lenkkipolun kutsun. Itsellä on asiasta ehkä joku aavistus...
Mutta siihen viideltä heräämiseen, siihen en usko kykeneväni. Ikinä.