Voin myös viimein rehellisesti tunnustaa, että tämän käynnin myötä minulla ei ole päässäni pisaraakaan väriä, siis muuta kuin omaani. Jei! Vuosi, miltei puolitoista tässä omien hiusten kasvatusprojektissa vierähtikin.
Liki kahdessakymmenessä värjäysvuodessa hiushistoriaani on mahtunut niin kuparinpunaista (uh...), oljenvaaleaa (eh...), tummanruskeaa (ööö...) ja vielä tummemmanruskeaa (köhöm...), punaisilla raidoilla (juuh...) ja ilman (niih...). Hienoa lopulta kuitenkin huomata, että tämä oman värinen keskiharmaanruskea natsaa ylivoimaisesti kaikkein parhaiten omiin väreihin ja piirteisiin.
Miltei harmittaa että yläasteajan permanenttikiharoista, kuparinruskeasta lukiopolkasta saati opiskeluajan blondista piikkitukasta ei, sattuneesta syystä, ole kuvallista todistusaineistoa. Ylärivin pulleat posket saattavat johtua Niilon odotuksen aikana varteen kertyneestä 25 kilosta, jotka eivät --- ylläri-pylläri --- jääneetkään kaikki laitokselle. Kuvat kuitenkin todistavat, että vaikka musta väri vaatteissa ehkä hoikentaakin, hiuksissa se ei sitä tee. Se vain vanhentaa.
Jos itseään oikein haluaisi kiduttaa, sitähän voisi vaikka laskea (hei, taas se pikkuinsinööri puhuu!) kuinka monta maailmanympärysmatkaa, tietyn merkkistä käsilaukkua saati asuntolainanlyhennystä kaikilla (turhilla) hiustenvärjäysrahoilla olisikaan saanut. No, ehkä nämä kokeilut menevät oppirahoina, tai sen itsensä etsimisen (sic!) piikkiin.
3 comments:
hei mää muistaisin jossain nähneeni sellasen jonkun polkka-kihara tukka kuvan susta?!?!?! Eräjärvellä tai kenties mun albumeissa jossain ;) Jotkut juhlat jossain joskus kai :D
Kuvallista todistusaineistoa nuoruuden hairahduksistani on siis olemassa, muuallakin kuin oman äidin albumissa. Pelottava ajatus ;)
Eikös vain ;) Mustakin kohtalaisen pelottavaa, mitä kaikkea sitä albumeista ja nimenomaan niiden muiden löytyy :D
Post a Comment