Empire State of Mind

Kotiinpaluuseen kuuluu myos luopumista.

Haikeita halauksia ja hyvasteja.

Lupauksia tulla viela takaisin. 

Joskus.

Yksi hyvasteltavista on New York.

Ensimmaisella kerralla tulimme lautalla Connecticutista Long Islandille. Manhattanin silhuetin nakeminen, se oli maaginen hetki. Kavimme Top of the Rockissa, Rockefeller Centerin katolla. Central Parkissa, Central Park Zoossa. Asuimme Upper Manhattanilla, 86. kadulla, kavereidemme tyhjassa, vuokralaisia vailla olevassa asunnossa.

Aluksi en ymmartanyt kaupunkia. Olin lahinna kauhuissani. Liikenne oli aggressiivista. Taksit soittivat torvea. Ihmettelin minne kaikilla oli niin kiire. Silti, jotain kaupungissa oli, jotain joka vain vaati maalaistytolta sulattelua.

Toisella kerralla kaupunki kolahti. Oli joulunalusaika. Olimme muistaakseni 32. kadulla, hotellissa. Illalla kavin Niilon kanssa kaksistaan hampurilaisella, mieheni katsoessa Leon peraan. Seuraavana aamuna kavelimme mieheni kanssa kohti Times Squarea. Kaupungista oli tullut yht'akkia jotenkin kotoisa.

Kolmannella kerralla olimme yhden yon lapikulkumatkalla, Brooklynissa. Kavimme tapaamassa kavereitamme, joiden perhe oli kasvanut yhdella, ja hikisen iltapaivan leikkipuistossa leikkimassa. Sitten jatkoimme matkaa Washington DC:hen.

Parin viikon paasta sanomme ohikulkiessamme heipat New Yorkille. Suunnitelmissa on kaksi yota Manhattanilla, ehka jossain Times Squaren kulmilla. Sielta eksynemme ainakin Fin-poikaa tapaamaan ja  dinosauruksia ihmettelemaan American Museum of Natural Historyyn.

--- Ja katsomaan kaupungin valoja.
Niilolle ne jaanevat mieleen, toivottavasti myos Leolle.

Tanaan, tassa ja nyt

Paivan saa: Aurinkoinen mutta kylma.
Viime viikolla saimme esimakua kesasta. Viiletimme shortseissa ja hellemekoissa, asuimme paivat pitkat ihanassa lammossa, auringon alla. Mutta se on mennytta se. Toivottavasti tosin myos tulevaa.

Paivan raitisilma-annos: Kolme varttia leikkipuistossa.

Kiipelya, keinumista, dumpperilla ajamista, liukumaesta laskemista, isojen tyttojen jututtamista. Aiti kaveli ympyraa ja paleli.

Paivan elementti: Vesi
Kaksi kertaa. Ensin aamupaivalla ja yleison pyynnosta viela illalla uudestaan. Pulikointia lasten kanssa. Eivatkohan he tuolla uitolla uinu kuin murmelit. Aiti ainakin. Uinuu.

Paivan primitiivireaktio: Iiiiik!

Niilo pudotti vaivihkaa taskustaan pari leikkiotokkaa aidin iloksi uima-altaaseen. Ihanaa!

Paivan vihreat, keltaiset, oranssit ja punaiset: Appelsiini, kiwi, omena, mansikka, mustikka, mango, salaatti, porkkana, pinaatti, paprika, kurkku, tomaatti, sipuli ja parsa.
Pari kiloa paivassa, vai miten se meni?

Paivan asu: Sporttinen

Farkut ja lenkkarit --- fleece ja tuulitakki ---
Mita tahan nyt sanoisi? Kun hellemekko ja varvastossut eivat riita...

Paivan treenit: Hiljainen tappaja (BodyRokkia)
60 s vasen toispolvikyykky, painolla
10 s lepo
60 s kyykky, painolla
10 s lepo
60 s oikea toispolvikyylly, painolla
10 s lepo
60 s kyykky, painolla
10 s lepo
60 s kaanteinen punnerrus
10 s lepo
60 s kyykky, painolla
10 s lepo
60 s jalkojen nosto ylakroppaa kannatellen
10 s lepo
60 s kyykky, painolla
10 s lepo
60 s vatsarutistus, jalat 90 asteen kulmassa, paino jalkojen paalla
10 s lepo
60 s kyykky, painolla
10 s lepo
--- ja sitten koko setti uudestaan!
 Paalle 101 punnerrusta otetta vaihdellen.

Juoksut jatin tanaan valiin. Eilinen 13 kilometrin vauhti-iloittelu painoi viela jaloissa.

Paivan pahe: Nutella

Kuva.

Palanen italialaista gourmeeta iltapaivaan :)
Kuva on napattu mielenkiintoisesta lahteesta, kaykaapa lukemassa.

Paivan unet: Zzzz....
Yhdet pienet otin paivalla, ihan vain seuran vuoksi. Younille voisikin suunnata vaikkapa --- nyt.

Mutta entas huomenna?
Aamupaivalla esikoulua, iltapaivalla play datet ja koko perheen hammaslaakarivierailu. Paljon autolla suhaamista ja ruokakaupassakin pitaisi kayda. Ja juoksemassa. Kiirehan tassa tulee!


Mitenkas teilla?

Sanaton

Kenkalyysia

Ystavattareni Suomesta soitti tassa viikolla kysyakseen muun hopo-hopon ohessa kokemuksiani Niken kengista. Han kun oli etsimassa itselleen kevyita kenkia kilpailukayttoon vaki-Asicsiensa rinnalle. Keskustelun lomassa havahduin suomalaisen urheilukaupan todellisuuteen: kenkia ei tuosta noin loydykaan hyllysta valikoiman kapoisuuden takia. Urheilukauppiaat kai luulevat, etta naiset ei juokse, tai eivat ainakaan uusia kevyita kenkia tarvitse. Toinen epakohta, ei tosin keskustelussamme varsinaisesti esiin tullut, on hinnoittelu. Kaikki maksaa siis aivan kamalasti! En tieda saako nykyaan alle 100 euron juuri mitaan jalkaansopivaa. 

Totesin siis itsekseni, etta koska jatkossa kengat taytynee ostaa netista, nyt on korkea aika kokeilla mahdollisimman paljon eri poposia, ihan oman tiedon kartuttamiseksi.

Kurvasin siis perjantaina, pakollisen ruokakauppakeikan yhteydessa, paikalliseen urheiluliikkeeseen. Ja tiedatteko, meidan kylan Olympia Sports ei pettanyt tallakaan kertaa!

Alehyllysta loytyi Niken LunarSwift +2 -kengat, vuoden 2011 mallia, varsin sopuisasti hinnoiteltuna, 37 taalalla. Aiemmin loytamieni LunarGlide +3:sten tavoin, kengat ovat perinteisten vaimennettujen tossujen ja minimalististen Nike Free-tossujen valilta, kevyet ja suhteellisen neutraalisti tuetut kengat.

Koejuoksin kengat eilen juoksumatolla. 11,5 km sujui moitteettomasti, ilman suuria ongelmia. Hiki tuli ja hengastyin, kiitos intervallitreenin. Myohemmin illalla nolasin itseani koripallon merkeissa, edelleen LunarSwiftit jalassa. Koska pojat eivat innostuneet pelikavereiksi, paadyin haviamaan itselleni. Kengilla ei ollut juurikaan vaikutusta olemattomaan pallosilmaani. Sinnikkaalla yrittamisella sain tosin pussitettua pari kolmosta :)

Lisaa testidataa LunarSwifteista siis tarvitaan, joten huomenna taasen matto kutsuu. Tanaan muuttokiireet hairitsivat pahasti muuta suoriutumista :(


Jos siis yrittaisin laittaa juoksukenkiani paremmuusjarjestykseen, niin ehdoton voittaja naissa kisoissa olisi Niken Free Run +2. Ne on vaan niin --- ihanat!

En osaa valehdella kuinka monta tonnia olen kengilla juossut, ainakin yhden, ehka jopa kaksi, mutta takuulla alle kolme (ryhdyin kirjaaman kilometreja heinakuusta 2011 lelun myota). Takana on siis pitka yhteinen matka ilman vammoja ja kolotuksia, varpaankynsia kun ei lasketa. Matkalle mahtuu vesisateessa taaperrettu puolikasennatys, 1:52:45, kuin tappohelteessa silmat sumeana kaahattu 5-mileri 40 minuutin pintaan. Pienia askelia ihmiskunnalle, mutta sopivan lennokkaita nyttemmin 36-vuotiaalle (iiiiik!) juoksunharrastajalle.

Lunarit, seka -Glide +3 etta -Swift +2, jakavat alustavan datan perusteella kakkostilan, rinta rinnan. LunarGlideilla olen holkytellyt sitten helmikuun alun 250 km. Ilman ongelmia. Mutta myos ilman ilotulitusta ja fanfaareja, ilman sita jees!-tunnetta, minka Free Runit tuovat mukanaan askellukseen. Samanlaiset ilmeettomat, eleettomat, tunteettomat, hajuttomat ja mauttomat kengat ovat myos nama LunarSwiftitkin. Lunareilla juostaan, ei lenneta.

Mutta ihan hyvat kengat ne ovat silti.
Kevyet.
Ja kivan nakoiset.
Ihanat neon-tehoste-kasarit ja emmentalit :)

Mahdankohan enaa ikina juosta tavallisilla lenkkitossuilla?

Koruharakan kevat

Se on kevat nyt. 

*kraah*kraah*

Koruharakka minussa on palannut talviunilta, loytynyt sielta villapaitojen alta.

Ehka sen herattivat loitsut, ehka pinkit paakallot pelottelivat unestansa.

--- Mutta kuka noita helyja nyt voisi vastustaa!

Pahoittelen nyt ja jatkossa pisteiden puuttumista a:n ja o:n paalta. 

Suomalaiset aakkoset omaava kone pakattiin juuri muuttokuormaan. 

Suomi kutsuu toukokuussa ---

Taustatietoja

Asioiden taustat pitää aina tarkistaa.
Joskus riittää kun kääntää paperin.

Katsoo kulman taa.

Kurkistaa kiipeilytelineen takapuolelle.

--- Sieltä se totuus sitten tänään löytyikin.

Sitä sun tätä

Sugar muisti minua joku aika sitten suloisella, ystäväkirja-tyylisellä haasteella.

- Kiitos, Sugar!

Alla siis satunnaisia, tärkeämpääkin tärkeämpiä faktoja minusta:

Lempikukkieni kuva, ja vieläpä lempiväreissäni, napattu täältä.

Lempiväri: Oranssi, keltainen, turkoosi, limenvihreä. Ylipäätään pidän kirkkaista, iloisista väreistä, vaikka en niihin juuri pukeudukaan, paitsi kesällä. Mutta pojat pukeutuvat, kun äiti pukee. Vauva-ajoista aloitettu väriaivopesu on toiminut ja olen kierolla tavalla onnellinen, että Niilon lempivärejä ovat punainen ja oranssi. Pinkki ei kuitenkaan käy, koska se on tyttöjen väri.

Lempinumero: 3, 7 ja 21. Ja ei, en harrasta lottoamista, vain kertotaulua.

Paras juoma: Raikas lähdevesi ja Poland Springin kuplavesi. Makusyistä juomme pullotettua lähdevettä, jota sitten rahtaamme gallonan tai 10-litran kanistereissa kaupasta. Siinä sitä on bodausta kerrassaan! Ennen kuin ristiinnaulitsette luonnonvarojen tuhlaamisesta, niin oli meillä vesijohtoveden suodatukseen Brita-kannukin, mutta se on pakattu jo muuttokuormaan.

Facebook vai Twitter: Facebook. 

Intohimoni: Hyvä ruoka ja treeni = parempi mieli. Rakastan ruokaa ja sen laittamista ja siten dieetit ei vain ole minun juttuni. Ei, nälkäisenä minusta tulee kammottava ihminen. Jotta pysyn edes jollain lailla kuosissa, harrastan liikuntaa päivittäin. Hyvällä omallatunnolla syödyn pastalautasen ohella saan kovan kunnon ja hyvän mielen. Win-win-win, siis  :)

Lahjojen antaminen tai saaminen: Antaminen, vaikka toki saaminenkin on kivaa. Että *wink*wink* vaan puolisolle: jollain merkittävällä henkilöllä on huomenna syntymäpäivät ;)

Mieluisin kuvio tai muoto: Raita. Kuitenkaan se Marimekon tasaraita ei oikein iske, lieneekö sitten se paidan malli joka ei imartele. Lahjoitinkin muuton tohinoissa kaikki tasaraidat, pitkä- ja lyhythihaiset, naapurille.

Paras päivä viikossa: Perjantai. Viikonloppu yhdessäoloa, hyvää ruokaa, ulkoilua, treeniä ja muita uusia seikkailuja edessä.

Lempikukka: Tulppaani --- kukka joka tuo kevään.

Haaste lienee jo aika laajalti kiertänyt, mutta tehköön tämän siis kuka vain haluaa, vaikka uudestaan :D

Vihreää

Talven jälkeen metsä on pesty väreistä.

Mutta jostain se silti pilkistää, vihreä.

Kuin kissaa ulkoiluttaisi

Liki puolitoista tuntia ja puolitoista mailia.

Retkellä talven jälkeisessä metsässä lasten kanssa.

Lukuisia pysähdyksiä, kirmailuja puoleen sun toiseen.

Puussa kiipeilyä, kivien heittelyä ja sen parhaan kepin etsimistä.

Lopputuloksena on punaiset posket ja iloinen mieli.

Ja totuus ---

Koskaan ei pidä aliarvioida kaura-rusina-keksien vetovoimaa.

Terve!

Ihana aurinko. Lempea lampo.

Alkuviikosta meita todella hemmoteltiin.

Yli 20 asteen kivunneet lampotilat tayttivat puistot leikkijoista.

Me olimme tietysti joukon jatkona.

Me keinuimme, kiipeilimme, ajoimme autoilla, kaivoimme koneilla.

--- Ja taiteilimme.

 

 

  Viikon parhaan uutisen saimme tiistaina.

Niilo on terve, vaikka sydan lyokin, omiaan.

Pahoittelut puuttuvista pilkuista kirjainten paalta.

Merkkipäivä

Tänään tuli 131 päivää täyteen.

Väliaikaista asumista.

Juhlistimme tätä suurta hetkeä pienten ihmisten elämässä maakuntakierroksella.

Pakkasimme perheen Volvoon ja hurautimme suureen länteen, katselemaan Wachusett Laken maisemia.

Matkan varrelle sattui niin Clinton (MA), Wachusettsin pato kuin West Boylstonin (MA) vanha, hylätty kivikirkkokin.

 Lounaaksi nautimme laadukkaasti pitsaa Leominsterin mallilla.
Pojille, Leollekin, tuo ameriikanitalialainen herkku maistuu,
varsinkin kun saa hörpyn äidin Dr Pepperistä kyytipojaksi.

Illalla nautiskelimme elämästämme kotihotellissa, kuunnellen kuinka käytävän toisella puolella vietettiin bar mitzvahin jatkoja. 

Toivottavasti teilläkin on ollut laadukas lauantai.
Oikea merkkipäivä.

Traktorimies

Ei oikein vitsi irtoa.

Olimme maanantaina Niilon kanssa 5-vuotis lääkärintarkastuksessa. Muuten kaikki meni hyvin, ellei jopa loistavasti. Pojalla todettiin rytmihäiriö. Joka 4. lyönti levossa tulee epätahtiin.

Tänään aamulla Niilo kävi hakemassa isänsä kanssa lähisairaalan sydänosastolta laitteet 24 tunnin EKG-mittausta varten.

Päätin olla selaamatta internettiä. Googlaamatta itselleni lisää pahaa oloa. Päätin olla ylipäätään huolehtimatta etukäteen asioista, joista en tiedä tai joille en mitään voi.
On muuten aika vaikea päätös.
--- Mutta oikea.

Niilo sen sijaan otti ilon irti elämästä, vaikka sitten elektrodit rinnassa. Ravintolan tädillekin esitteli niitä polleana.
- Mulla olisi tänään tällaiset. (Nosti paitaa.)
- Ensi kerralla näytän sinulle uuden traktorikirjani. Sillä minä pidän traktoreista. Paljon.

5 vuorokauden sää ja mää

Mark Twain sen jo sanoiksi puki:

" Jos et pidä Uuden Englannin säästä, odota hetki."

Asteet Celsiuksia.

Untuvatakki saa siis levätä, pari päivää.

Kantria?!?

Tähän on nyt tultu.

Ameriikan iskelmä eli kantri on salakavalasti saanut pikkusormeni.

Kohta alkavat varmaan chapsit ja stetsonit puhuttelemaan.

Ja Volvo vaihtuu isoimpaan avolavaan mitä löytyy.

Että howdy vain teillekin ;)

So busted!

- Oli muuten erittäin hyvää sohvalla yksin yömyöhään syötynä!

Aamuinen keskustelu 5-vuotiaan kotikytän kanssa:
- Hei äiti! Kiekaistu erittäin paheksuvalla äänensävyllä.
- Mitä kultaseni?
- Siis oletko sinä syönyt kaiken tämän suklaan?  
Heiluttaa samalla kädessään pöydältä löytämäänsä tyhjää käärepaperia.
- Öh... juu.
- Ensi kerralla muista jättää myös meille palat jälkiruuaksi.
- ... Selvä... Anteeksi...

Note to myself:
Piilota jatkossa paremmin kaikki mahdollinen todistusaineisto kello yhdeksän jälkeen tapahtuvasta iltaherkuttelusta.

Kuva täältä.

Kohtaaminen

Se on Napolista, Italiasta.

Se on valkoinen.

Se on nahkaa.

Se sanoi minulle

"ciao bella ---"

 Ja minä sanoin 

"ciao! come va?"

Sitten lähdettiinkin kotiin.

Yhdessä.

Niilon maailma

Jos haluat nähdä maailman lapsen silmin ---

 --- anna lapselle kamera.

Yllä olevat kuvat ovat kaikki Niilon käsialaa.

Pojalla on näkemystä, eikö?

Iso kiitos loistolahjasta rakkaalle Pekka-enolle ♥

Mitä syötin tänään

Maailmanlopunkorjaussarja.

Aamupalalla muroja ja munakokkelia.
- Itse söi hieman muroja ja joi maitoa.

Lounaalla perunamuussia ja jauhelihaa.
- Itse söi näkkileipää ja paprikaa. Ja sen maitosuklaavanukkaan suurimpaan tuskaan. Äiti kun kaatoi syliin maitoa.

Välipalalla paahtoleipää maapähkinävoilla ja appelsiinimarmeladilla.
- Itse söi pensasmustikoita ja hörppäsi maitoa.

Illallisella leipää, perunamuussia ja lihamureketta.
- Itse joi kolajuomaa ja jälkiruuaksi keksin maidon kanssa.

Iltapalalla syötin jugurtin.

----
Muistan kuinka edesmennyt enoni vannotti minua valvomaan, että äitini ei paapo ja passaa isoveljeäni piloille. Kuten karjalaisäideillä on tapana. En ole ihan varma onnistuinko tehtävässä.

Omalla kohdallani taas --- suunta näyttää pahalta. Leo on perinyt molempien vanhempiensa puolelta ne parhaimmat karjalaiset passuutusgeenit. Poika poimii lusikan tai haarukan käteensä, kaapaisee siihen hieman ruokaa ja katsoo kysyv... vaativasti äitiään alkaen samalla vikistä. Vikinän äänenvoimakkuus kasvaa ajan funktiona muuttuen lopulta karjumiseksi. Ja äiti syöttää. Onhan äidin geeneissä se sisäänrakennettu pelko, että lapsi nääntyy nälkään jollei nyt tällä sekunnilla saa sitä huttua naamaansa. Karjalasta lähtöisin kai sekin.

Tätä äitiä vaan ärsyttää, päivä päivältä enemmän.
Asiaan pitää saada muutos.
Koska poika, sunnuntaina 2,5-vuotias, osaa ihan mainiosti itsekin syödä.
Ei vain jaksa saati viitsi.
--- Paitsi sitä suklaavanukasta.

Mikä ärsytti tänään

Lumi.

Tuo taivaalta satava valkoinen kura.

Vein Niilon aamuyhdeksäksi kouluun ja suuntasin Leon kanssa asioille, huomisesta kun ei tiedä. Kmarttiin hakemaan pyykinpesuainetta ja vaippoja (jep, pottailu ei ole mainittavasti edistynyt, yrityksistä huolimatta), sekä Market Baskettiin hakemaan ruokaa ja juomavettä loppuviikoksi. Koska olin liikkeellä suht' aikaisin, kaupassa ei ollut ihan maailmanlopun tunnelma. Mitä nyt ihan pikkuisen. Tai ehkä se olin vain minä.

Puolen päivän aikaan se sitten alkoi. Aivan kuten ennustuksissa oli povattu. Lumisade. Joka kestää huomisiltaan kello kuuteen asti. Lunta on arvioitu kertyvän näin alaville maille sopivat 26 senttiä. Vuoristoon tulee sitten varmaan ihan riittävästi.

Minä pidin lumesta aina viime talveen asti. Silloin kotikulmillamme täällä Massachusettsissa satoi lunta aikavälillä joulukuun loppu - maaliskuun alku kaikkinensa noin kaksi metriä. Lumimyrskypäiviä, jolloin lunta tuli useampi kymmenen senttiä kerrallaan, oli muistaakseni neljä tai viisi. Tammikuussa mäenlasku oli ihan jees, samoin lumilinnojen rakentelu. Helmikuussa ikkunoista ei juurikaan nähnyt enää pihalle, räystäitä koristivat tappajajääpuikot ja lumien sulamisvedet tihkuivat taloon sisälle katosta ja seinistä. Jäätä, vettä ja loskaa oli vähintääkin omiksi tarpeiksi. Ulkoleikit lasten kanssa olivat --- vastenmielisiä. Paitsi pojista läträäminen oli tietenkin sikanastaa.

Viimeisimmänkin hohdon lumesta vei lokakuun lopun Halloweenmyräkkä. Meidän korkeudella lunta satoi vain parisenkymmentä senttiä, vuoristoon lunta tupsahti kertalaakista 80 senttiä. Ja puut olivat vielä täydessä lehdessä.

Muistan vieläkin kuinka olimme menossa mieheni kanssa nukkumaan.
Kuuntelimme makuuhuoneessa, kuinka ulkoa kuului ensin "naks".
Sitten"Raks."  
"Riks-raks!" 
"Poks!"

Raskas lumi se siellä katkoi puiden, lehti- sellaisten oksia. Muuton takia autotallimme oli täynnä tavaraa ja molemmat autot olivat pihalla, siististi parkissa, ison tammen alla. Eipä siis auttanut kuin keskellä yötä raivata sen verran tilaa autotalliin, että isännän Audi mahtui sisälle. Rakas Volvoni taas ajettiin niin lähelle autotallin ovea kuin mahdollista, etäälle isosta puista. Aamulla huomasin kuinka tammesta oli pudonnut alas iso oksa, aivan autoni takalasia hipoen.

Omat ongelmamme olivat kuitenkin pieniä. Halloweenmyrsky katkoi sähköjä sadoilta ja taas sadoiltatuhansilta talouksilta ympäri Uutta Englantia. Korjaustyöt kestivät useita päiviä jopa omassa kotikaupungissamme. Muistaakseni Vermontin osavaltiossa ilman sähköjä sitkuteltiin pahimmillaan liki puolitoista viikkoa. Aggregaatit loppuivat kaupoista. Paikoin oli myös vaikea löytää huoltoasemaa, josta bensaa ylipäätään sai, bensapumput kun toimivat sähköllä. Ja öisin oli oikeasti kylmä.

Tässä vaiheessa keskimääräinen suomalainen hörähtää ylimielisesti:
- Amerikkalaiset eivät ikinä pärjäisi Suomen talvessa!
No, eivätpä suomalaisetkaan ole viime aikoina kunnostautuneet omassa talvessaan pärjäämisessä. Muistetaan vaikka kaikki ne pyrypäivinä tapahtuneet sadat peltikolarit. Ja joulukuun lopun myrskyjen aiheuttamat häiriöt sähkönjakelussa.
- Että pöö vain teillekin Suomeen!

Miksi lumi siis pysäyttää elämän täällä isossa maailmassa?

• Täällä Golfvirran toisessa päässä lunta tupsahtaa kunnon myräkässä helposti useita kymmenitä senttejä lyhyessä ajassa. Unelmankevyen pakkaslumen sijaan taivaalta satava kura on raskasta, märkää lunta. 
• Viime talvena lumi pysyi suht' hyvin maassa, koska lunta oli niin massiivisen paljon ja lumimyrskyjä usein. Nämä parhaillaan satavat lumet sulanevat muutamassa päivässä. Tai sitten lunta tulee lisää. Uuden Englannin säähän kuuluu olennaisena osana täydellinen arvaamattomuus. 
• Liikenne jähmettyy, koska auraus- ja suolauskalusto ei vain pysy matkassa mukana. Toisekseen, suurimmalla osalla autoilijoista ei ole talvirenkaita, vaan autoa ajetaan kesät talvet samoilla kumeilla, nk. all-seasoneilla. Tästä johtuen meillä molemmat autot ovat nelivetoja. Miehellä ei tosin ole edes niitä all-seasoneita, vaan ihan sellaiset... kesäiset...
• Koulut suljetaan turvallisuussyistä, liikenneturvallisuussyistä. Nämä lumipäivät tosin eivät ole oikeita vapaapäiviä, vaan ne korvataan lukuvuoden lopussa. Kouluvuotta siis venytetään lumipäivien määrällä.
• Jos koulut on suljetut, usein myös vanhemmat jäävät kotiin. 
• Sähkönjakelun ongelmat taas johtuvat siitä, että suuri osa sähköstä kulkee yhäkin ilmakaapeleita pitkin. Ilmakaapelit ovat aikamoisia virityksiä, pylväät ovat paksujen kaapelien (120V/60Hz, jei!) painon alla vinksallaan ja johdot puikkelehtivat puiden haaroista ja ties mistä oksan välistä. Maakaapelointi olisi hyvä ratkaisu näihin ongelmiin, mutta sen vetäminen näinkin vanhan ja tiheän asutuksen alueella on vaikeaa ja kallista.  

Näin kolmantena Uuden Englannin talvena sitä osaa siis suhtautua näihin lumimyrskyvaroituksiin. Ei suomalaisella ylimielisyydellä, vaan nöyrästi. Luonto on ottanut luulot pois.

Noudin Niilon koulusta kolmelta iltapäivällä, jolloin tiet olivat vielä sulat, mutta enenevässä määrin loskaiset. Huomenna voisimme kaivaa auton lumesta ja mennä lähimetsään tekemään lumiukkoja. Muuten menemme matalalla profiililla.

Ja jos lumi alkaa harmittamaan liikaa, onhan minulla 

rasiallinen whoopie pie'ta ja suklaata. 

Ah, pelkkä sanakin jo rauhoittaa --- whoopie pie...

Kuva.