 |
| Yo! Ihan itse laitoin lipankin vinoon! |
Kävin alkuviikosta lapsosten kanssa puutarhaliikkeessä. Pohtiessani alppiruusu vai atsalea? jaloruusuja vaiko ryhmäruusuja? vaiko molempia ja vielä köynnösruusu? rhodomultaa ja ruusumultaa? mutta tavitaanko vielä kanankakkaa? -arvoituksia Niilon kanssa, Leo päätti toteuttaa itseään.
Hän löysi kuralätäkön, jossa pomppia tasajalkaa. Sen jälkeen hän löysi kasteluletkun, jolla hoitui kätevästi viimeistely. Tuloksena oli kiirestä kantapäähän kurainen ja litimärkä pikkumies. Kaikki tämä vain parissa minuutissa. Ja ihan äidin selän takana.
Tässä vaiheessa minun oli pakko lopettaa arpominen, lastata puskat ja pussit kärryihin sen suuremmin miettimättä, napata kiljuva poika kainaloon ja suunnata juoksujalkaa kassalle. Ja kotiin. Niska ihan aavistuksen verran punoittaen.
Nyt alppiruusu on istutettu takapihalle olemassaolleiden, jäniksensyömien atsaleoiden keskelle. Samalla jaoin ja siirsin Savosta tuomani kuuliljat ja värimintun uuteen penkkiin, särkyneensydämen ja ukonhattujen viereen. Ruusupenkki on paikkaistutettu, perattu villiintyneistä juurakoista ja kunnostettu kesää varten. Niin, ja hyttysiäkin on syötetty. Leon kuraiset vaatteet ja kengät on pesty ja lopulta ehkä verenpainekin on laskenut säälliselle tasolle.
Kaikki paitsi puutarhan hoito on turhaa.
Eikä sekään kovin tärkeää.
No comments:
Post a Comment