Myrskyn jälkeen on poutasää?

Halusimme tai emme, viikonlopun lumimyräkkä vaikuttaa konkreettisesti myös Pahvitalon elämään ja muuttoon.

Hotellissa, johon meidän piti mennä tulevaksi yöksi, ei ole sähköjä. Ylipäätään aika harva hotelli on auki sähkökatkojen takia. Ja koska 600 000 taloutta on ilman sähköjä yksin tässä osavaltiossa ja yöt ovat kylmiä, harvassa ovat ne avoinna olevat hotellit, joissa on vapaita huoneita. Parin-kolmen tunnin aamuisen soittelurumban jälkeen löysimme itsellemme huoneen. Onneksi.

Niilolla piti olla tänään esikoulua ja esikoulussa vieläpä Halloweenin kunniaksi oikein sadonkorjuujuhlat, karkki-tai-kepposteluineen. No, ei sähköjä, ei koulua eikä juhlia. Itse asiassa koko kaupungin Halloween-juhlinnat trick-or-treateineen on peruttu. Ulkoistettujen huvitusten sijaan pyörimme siis koko perheen voimin täällä kotosalla, muuttomiesten riemuna. Sohvaa tuossa juuri pistävät pakettiin. TV ja internet ovat vielä hetken jäljellä.

Tarkoituksenamme oli viedä lasti ruoktavaroita, talvivaatteita ja muuta Vegasissa tarpeetonta mieheni toimistolle säilytykseen. Mutta arvaatteko mitä? Toimistolla on sähkölukot, mutta ei sähköjä. Näin ollen toimisto on lukossa ja pysyy, koska miehelläni ei ole sinne oikeaa avainta. Onneksi naapurimme suostui ottamaan tavaraläjämme kellariinsa säilytykseen. Kaikkien hätämajoitettujen sukulaistensa ja ystäviensä lisäksi.

Asioilla on tapana järjestyä ja kyllähän ne järjestyvät nytkin. Eivät vain välttämättä sen helpoimman kautta. Onneksi on kuitenkin ystäviä, niitä joita hädässäkin tunnetaan.

Loma kaiken tämän jälkeen tulee todellakin tarpeeseen.

Äitini tytär

Mieheni sai minut tänään kiinni rysän päältä. Hän löysi minut siivoamasta kylpyhuonetta. 
- Siis miksi?
- Näkisitpä vain kuinka sotkuista täällä on.
(Kesän jälkeen päälle laitettu lämmitys kierrättää pölyä turhankin tehokkaasti.)
- No mitä sitten? Mehän muutamme pois maanantaina.
- Öh... En halua että seuraavat asukkaat pitävät meitä siivottomina porsaina.
Mitäpä sitä kiertelemään. Olen äitini tytär.

Lisäksi olen tällä viikolla imuroinut pari-kolme kertaa, pessyt täkit, tyynyt, verhot, matot --- kaiken. Että on sitten puhdasta minkä kanssa muuttaa.
Äitini tytär siis tässäkin suhteessa.

Lieventäväksi asianhaaraksi kuitenkin katsottakoon se, että minä en ole kutsunut paikalle putkimiehiä puhdistamaan asunnon putkia. Eräs vanha työkaverini näin teki, poismuuttaessaan. Putkimiehillä oli kuulemma pokassa pitelemistä. Mutta toki putket pesivät kun kerta niin pyydettiin.
--- Ja tämä tarina on tosi.

Historian siipien havinaa

Tämäkin vielä.

On lokakuun loppu ja historiallinen lumimyrsky ravistelee Uutta Englantia. Sunnuntaiaamuun mennessä lunta povataan tippuvan taivaalta 24 senttiä. Kynttilät on jo viritetty ja sähkökatkoa odotellaan.

*huokaus*

Minusta on tullut vanha ja viluinen. Kärttyinenkin.

Vielä viime syksynä jaksoin olla innoissani ensilumesta. Ja pysyvästä lumesta. Into loppui joskus neljännen lumimyrskyn jälkeen. Lunta oli silloin noin puoleen reiteen.

Nyt vain hatuttaa.
Suorastaan pipottaa.

Vanha ja viisas?

Joku aika sitten kävin pienellä etupihan mietiskelypäiväkävelyllä naapurin tädin kanssa. Puhuimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Keskustelun tiimellyksessä opin, että nyt 73-vuotias naapurimme oli aiemmin syksyllä aloittanut elämänvalmennuksen (life coaching) yhdeksänkymppisen valmentajan kanssa. Yhdessä he miettivät mitä hän, lapsenlapseton leskirouva, tekee loppuelämänsä. Nykyinen elämä kun ei ole häntä sisällöllisesti tyydyttävää. Naapurimme oli valmennuksesta todella haltioissaan. Yhdeksänkymppinen valmentaja oli niin viisas ja lempeä, elämää oppinut.

Siis öh ---
Pitääkö tässä odottaa vielä 55 vuotta ennen kuin tietää mitä haluaa loppuelämällään tehdä? Toisaalta, parempi kai myöhään kun ei milloinkaan.

Väriä ripsiin

Keväällä peräänkuulutin hyvää vedenkestävää ripsiväriä. Sainkin postaukseen liittyen muutamia hyviä vinkkejä, kiitos niistä!

Loppukesästä löysin kuitenkin, pyytämättä ja yllättäen, ihan itse tällaisen ripsien mahtituotteen. Olen testaillut sitä miltei päivittäisessä käytössä kohta kolme kuukautta ja hyvin toimii. Ei valu silmiin lenkillä eikä leviä poskille joogassa.
Haluatteko tietää mikä se on?

Se on Revlonin Customeyes Waterproof Mascara.
+ Pysyy hyvin kovassakin menossa.
+ Hyvä koostumus, eli levittyy hyvin ja tasaisesti.
+ Hyvä harja, eli helppo levittää siististi. Bonuksena vielä tuo "custom" ominaisuus, eli harjaa säätämällä ripsistä saa joko dramaattiset tai hyvin erotellut.
+ Kuivuu nopeasti, eli ei sottaa. 
+ Ei jämähdä ripsiin, eli lähtee hyvin vedenkestävän silmämeikin puhdistusaineella (käytössä ollut sekä Lumenen että Sephoran puhdistusaine).
+ Riittoisa, eli samasta purtilosta sutii useammankin kuukauden laadun kärsimättä. Muistattehan silti että ripsiväri ei säily hyvänä kuutta kuukautta pitempään.
+ Hinta kohtuullinen, eli alle 10 taalaa.

Pikaisen Googletuksen perusteella en osaa sanoa saako tuotetta Suomesta. Jos saa niin kannattaa kokeilla. Maailmalla tuote on saanut aika ristiriitaisen vastaanoton, mutta minulla se on toiminut arkikäytössä vallan mainiosti, jopa paremmin kuin Lancomen Definicils.

Yksinkertaista elämää etsimässä

Kysyessäni taannoin Goolgelta mitä se tietää herra Thoreausta, törmäsin tähän.

Skeptisesti ajatteleva insinööriminä vain tuhahtaisi ja sivuuttaisi lyhyesti koko sivuston. Oravanpyörästä pois hyppääminen, hienosti sanottuna downshiftaaminen, kuulostaa juuri niin etuoikeutetun, länsimaisen ihmisen hipahtavalta skitsoilulta. Vähän samalta kuin kanan syömättömyys ja nahkakenkien käyttämättömyys. Ylellisyydeltä, johon vain tarpeeksi varakkailla on varaa.

Mutta annataan tyypille mahdollisuus, vapaassa maailmassa kun eletään. Kyseessä on siis nelikymppinen mies, tietotekniikkayrittäjätaustalla. Henry Thoreaun Elämää metsässä -teos innosti hänet muuttamaan radikaalisti eläämänsä, löytämään oman tapansa elää vapaana ja onnellisena. Mies on tehnyt hyvää ja määrätietoista työtä, tehnyt rohkeita ratkaisuja tavoitteensa saavuttamiseksi. Minusta ei moiseen olisi --- vai olisiko?

Katsotaan, elämä vapaana ja onnellisena, miten se onnistuu hänen vinkkejään noudattaen:

1. Poista turhat tavarat.
Katso ympärillesi, etenkin kotonasi. Ovatko kaikki esineet ympärilläsi tarpeellisia, hyödyllisiä ja esteettisiä? Jos ei, niin siivoa, myy ja lahjoita turhakkeet pois. Voit aloittaa vaikka yhdestä huoneesta, komerosta tai laatikosta kerrallaan.

Tätä turhasta luopumista on tullut harrastettua hyvinkin aktiivisesti viimeiset pari-kolme viikkoa. Sanovat sitä muuttamiseksi. Huomenna tulevat muuttomiehet pakkaamaan konttiin ensimmäisen erän, maanantaina loput. Seuraavat ainakin 2 kuukautta eletään siis minimitarpein, suoraan matkalaukusta. En voi sanoa odottavani koettelemusta vilpittömän innoissani.
No, kerron sitten joskus kuinka valaistuin --- tai sitten en.

2. Poista turhat sitoumukset
Katso kalenteriasi, katso erääntyviä laskuja. Sovella samaa periaatetta, ovatko nämä kaikki sitoumukset minulle tärkeitä ja hyödyllisiä. Poista turhat sitoumukset. Jos tämä tuntuu vaikealta, poista edes yksi sitoumus elämästäsi ja tarkkaile, miltä se tuntuu.

Ulkomaille muuttaminen on toiminut luonnollisena karsijana. Jäljelle on jäänyt vain se oleellisin. Jos nyt vielä jotain karsisi, niin voisin hyvinkin luopua omasta luottokortistani. Tilalle ottaisin luonnollisesti mieheni sellaisen :)

3. Älä osta lisää
Turhista tavoroista luopuminen ei auta, jos heti ensi viikolla riennät ostamaan lisää samppanjavispilöitä ja sähköisiä korkinavaajia. Tärkeintä elämässä on sisältö, ei tavarat. Osta ainoastaan, jos todella tarvitset jotakin. Jos haluat ostaa jotakin, lykkää ostopäätöstä vaikka parilla viikolla. Jos kahden viikon päästä tuntuu vielä siltä, että tarvitset jotakin, niin osta se.

Tämä olisi hyvä tavoite. Sen voisi aloittaa vaikka --- tadaa --- joululahjoista. Kaikkea tavaraa siis löytyy yllin kyllin.
Mutta jos nyt joku haluaisi jotain tälle mammalle antaa, niin muutossa kärsinyt naama kaipaisi kyllä kunnon kasvohoitoa. Eikä tarvitse välttämättä ihan jouluun asti odottaa tämän lahjan kanssa. Että *wink*wink* sinne rakkaan puolison suuntaan :)

4. Vähennä tekemistäsi
Tee asioita, joilla on merkitystä enemmän. Tee vähemmän merkityksellisiä asioita vähemmän. Koko ajan ei ole pakko tehdä jotakin. Voit vain olla rauhassa ja ajattelemattakin. Jätä joskus vaikka elokuva väliin ja mene luontoon kävelemään. Istu rauhallisella puistonpenkillä. Jos et voi nauttia nykyhetkestä, miten voisit nauttia huomisesta?
Näin puoliksi karjalaisilla geeneillä varustettuna tuo mitääntekemättömyys on aika tekemätön paikka. Ajattelemattomuutta taasen tulee joskus harrastettua ihan ajattelemattakin. Sekin ihan itäistä geeniperimää.

5. Vähennä tavoittaitasi
Jotkut ihmiset asettavat tavoitteita. Olin itsekin tällainen joskus. Minulla oli10 tavoitetta ja usein huomasin, että suurin osa jäi toteutumatta. Nykyään minulla on vuositasolla yksi tavoite, joka on linjassa arvojeni ja laajemman tarkoitukseni kanssa.

Minulla on tällä hetkellä vain yksi tavoite: selvitä seuraavista kahdesta kuukaudesta hengissä ja edes vähän hyväntuulisena.

6. Selvitä itsellesi arvosi
On vaikeaa löytää suuntaa elämässä, jos ei tiedä mitä haluaa. Pysähdy rauhassa tutkailemaan elämääsi. Mitä haluaisit tehdä elämässäsi? Mistä nautit? Millaiset ihmiset ovat sinulle tärkeitä? Mistä pidit lapsena? Älä huolestu, jos et löydä vastauksia saman tien. Tärkeintä on aloittaa kyselemään.

Mistä sen tietää, milloin sen tietää, mikä haluaa isona olla? Ehkä minun täytyy sittenkin ryhtyä kotitalousopettajaksi.

7. Syö yksinkertaisemmin
Syö tuoretta ja terveellistä ruokaa. Ruuan valmistaminen voi olla hauskaa. Tiedät ainakin varmasti, mitä syöt, kun olet valmistanut sen itse. Tänä aamuna nautin itse luonnonmukaisesti viljeltyjä tomaatteja, kotona tehtyä leipää ja itse valmistettua levitettä. Yhdessäkään aineosassa ei tarvinnut miettiä, mitä lisäaineita ruoka sisälsi.

Meillä syödään kotona tehtyä, raaka-aineista asti itse rakkaudella väkerrettyä ruokaa. Tulevaisuudessa, sitten joskus, osan hedelmistä ja vihanneksista voisi kasvattaa itse. Lyhyellä tähtäimellä leipää ja sämpylöitä voisi ryhtyä leipomaan useammin.
Ja suklaatahan meillä syödään vain lääkkeeksi. Kuten äsken, hevoskuuri peanut butter cupseja.
... 6 kpl snack size namuja oli ehkä hitusen liikaa..

8. Liiku luonnossa.
Luonto kertoo meille, mikä meille on hyväksi. Luontoa pitää vain kuunnella. Lähde metsäpolulle kävelemään, meren rannalle hölkkäämään, peltojen laidoille pyöräilemään. Hyvä mieli tulee kaupan päälle ja vieläpä ilmaiseksi.

Tämä on niin totta. Opiskelin tänä syksynä juoksemaan ilman iPodia, kuunnellen ihan vain omaa hengitystä ja luonnon (ja liikenteen) ääniä. Lenkeistä tuli jotenkin paljon mielekkäämpiä, rauhallisuuden saarekkeita kiireisen elämän keskellä.

9. Vähennä sähköistä viestintää
Pitääkö kännykän, netin olla koko ajan päällä? Pitääkö postit tarkistaa 10 kertaa päivässä? Vähennä konnektoitumistasi. Pidä päivä viikossa, jolloin sinua ei tavoiteta sähköisesti.

Nainen joka harvoin vastaa puhelimeen ensimmäisellä kerralla ei voi paljon puhelinkonnektoitumisillaan leveillä. Nettidieettiä voisi toki harkita... no, annetaan loman hoitaa se luonnollisesti.
---Olenko muuten muistanut jo sanoa että me lähdemme tiistaina Vegasiin? :D

10. Lisää inhimillistä viestintää
Juttele perheesi, naapureidesi ja ystäviesi kanssa enemmän. Kuuntele ihmisiä enemmän. Auta ihmisiä enemmän. Tarkkaile ihmisiä kaupungilla kävellessäsi. Mitä onkaan ihmisyys? Millainen ihminen minä olen?

Täällä suuressa maailmassa ihmiset puhuvat ja hymyilevät, ovat luonnostaan ystävällisiä. Niinpä mekin puhumme ja hymyilemme, olemme ystävällisiä. Suomalaisittainhan tämä on pyh-niin-pinnallista. Ja p*skat ole, sanon minä.
Toivon että tämä sisäinen auringonpaiste säilyy, asuinpaikasta huolimatta. Se saa ihmisen vain voimaan niin paljon paremmin.

Osaisitko sinä elää vapaana ja onnellisena?

Ja nyt tämän yksinkertaisen hermot ihan justiinsa kilahtavat tähän läppäriin:
*PING*
Kone on viimeisen parin viikon aikana hidastunut hidastumistaan yhä kiihtyvää tahtia. Kuvien kanssa pelaaminen loppui viime viikolla, nyt alkaa kirjoittaminenkin olla liian vaativaa toimintaa masiinalle. Oireet viittaavat jotta taitaa kovalevy sanoa kohta poks. Taas. Vastahan tähän rukkiin yksi sellainen tammikuussa vaihdettiinkin takuuna.
Nyt voittekin sitten arvailla onko takuu vielä voimassa?
--- No ei tietenkään!!!
*PING*PING*PING* 

500

Kävin tänään tavan mukaan lenkillä. Sen jälkeen suoritin pari laskutoimitusta:

• Heinäkuun 7. päivästä lokakuun 23. päivään on 109 päivää.
• Näistä 109 päivästä olen ollut todistetusti, lelu ranteessa, liikkeellä 48 päivänä.
• Tänä aikana olen lönkytellyt, hölkytellyt, kipittänyt, juossut ja ehkä jopa pinkonut kaiken kaikkiaan hieman reilu 500 kilometriä. Saavutus josta Paula Radcliffekin onnitteli :)
• Keskimääräinen lenkin pituus on ollut noin 10 km.
• Pisin juoksemani lenkki on ollut 22 km.
• Juoksen keskimäärin kolme kertaa viikossa.
• Tarkasteluajanjaksoon mahtuu myös yksi täysin juoksuton viikko. Tämä viikko johtui Kanadan kiertomatkastamme.
• Loukkaantumisia saati muita sairastamisia seurantajaksoon ei sattunut.
• Lenkkeilyn ohella treeniohjelmaan on kuulunut myös uintia, kävelyä ja joogaa, lapsilla ja ilman.

Yksinkertaiselle vaimolle mutta kaksinkertaiselle äidille tämä treenimäärä on aika sopiva. Kroppa pysyy kunnossa ja pää selkeänä ilman että urheilun määrä häiritsee tai rajoittaa liikaa normaalia perhe-elämää. Näillä siis jatketaan, tosin muuttohässäkän ja talven takia lenkkikilometrit pysynevät aika hyvin kurissa. Ei siis ylikunto pääse yllättämään.

Jotakuta saattaa kiinnostaa miten tämä urheilun määrä / laatu näkyy vaa'an lukemissa.
--- Ei mitenkään.

Miksikö? No, minähän olen nainen, jolla on seksistihormonit ja päälle vielä hyvät savo-karjalaiset geenit että erinomainen ruokahalu. Ihan tasan sen saman kuutisenkymmentä painavaa kiloa painan kuin keväällä, saati heinäkuun alussa, joka on tälle 170 cm:n (aamukasilta 171,5 cm) varrelleni ihan sopiva luku. Kunto sen sijaan on kohonnut ja varmaan rasvaprosenttikin laskenut. Tytinää lienee siis promillen-pari vähemmän.

Lelu on näin ollen hintansa ansainnut, kirittäjänä ja kirjanpitäjänä. Ja toimivaksi peliksi osoittautunut muutenkin. Ongelmatilanteissa (siis kun rouva ei ole jaksanut/tajunnut lukea käyttöohjetta) Niken asiakaspalvelu on auttanut nopeasti, ammattitaitoisesti ja ystävällisesti. Ihan olen siis ♥ yhäkin.

Ei tekosyitä

Ala-asteella ollessani kävimme luokkaretkellä Peurungan uimahallissa. Allashuoneen seinässä luki isolla lainaus kansamme isältä, UKK:lta:

Kaikki syyt olla harrastamatta liikuntaa ovat tekosyitä.

Pulikoimisen jälkeen ostimme kavereiden kanssa irtokarkkia ja sellaisen värjätyn karvaisen avaimenperän. Karkit syötiin ja karvahäntä-avaimenperä kiinnitettiin repun vetoketjuun. Ja sitten oltiin cool.

Perheelliselle se perhe on usein tekosyy olla harrastamatta liikuntaa. Valitettavasti tuo liikkumattomuus on hyvin periytyvää sorttia ja liikkumattomilla vanhemmilla on usein liikkumattomia lapsia. Lasten liikalihavuus on saavuttanut jo miltei epidemian mitat USA:ssa, mutta yleistyy huimaa tahtia myös Suomessa. Tutkimusten mukaan painonnousun lisäksi myös luusto hapertuu yhä nuoremmilla ja nuoremmilla, kiitos vähäisen liikunnan. Luuliikunta puuttuu, TV ja konsolipelit ovat korvanneet ulkoleikit.
 
Pahvitalossa tarjotaan hyvänä päivänä oikean ruuan päälle herkkuja, niin aikuisille kuin lapsille. Mutta TV:n ja sohvalla makaamisen sijaan ohjelmassa on jotain ihan muuta. Harrastamme aktiivista kotoapoistumista. Pyrimme päivittäin tekemään lasten kanssa jotain reipasta, pelaamaan takapihalla, käymään leikkipuistoissa ja kävelyillä, pojat juoksevat autojensa perässä, pyöräilevät ja potkulautailevat etupihalla, kesällä uivat, talvella laskevat mäkeä, heittävät kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä. Olenpa Niilon kanssa kokeillut myös joogaakin. 

Tällä liikuntareseptillä ainakin Pahvitalon muksujen mieliala pysyy korkealla. Eikä meillä vanhemmillakaan seinät kaadu niskaan. Yö- ja päiväunet maittavat. Oikea ruoka maistuu ja jälkiruuasta huolimatta Niilolla housut pyörivät päällä. Toistaiseksi myös luut ovat pysyneet ehjinä, vaikka niitä on pari-kolme kertaa koeteltukin, puusta putoamalla. Lisäksi koti pysyy ehkä hitusen siistimpänä, ainakin siis sen ajan kun emme ole kotona.

Toivon että lapsuudessa opittu aktiivinen elämäntapa seuraa poikasia teinivuosien läpi aikuisuuteen asti. Ulkoilmalla kun on moneen asiaan parantava voima. Ajatus kulkee leikkiessä ja liikkuessa jotenkin --- kevyemmin. 

Kirjoittaja on 35-vuotias kahden pojanviikarin huoltaja ja ohjelmatoimisto. Makaronilaaatikon ja banaanien ohella hän ruokkii lapsiaan myös rusinoilla ja suklaavanukkaalla. Ja sitten hän ulkoiluttaa heitä vesisateessa ja uittaa kuralätäköissä --- vai menikö se sittenkin toisinpäin? Niin tai näin, hän syö vielä tänäkin päivänä karkkia ja on cool, vaikkakin ilman avaimenperää.

Ihan pihalla

Kauniina syyspäivänä sitä voi olla ihan pihalla, aamusta iltaan. 

Illalla sitten jännitetään, simahtaako ensin pojat vai poikien äiti.

Ylin kurpitsalyhty on Niilon näkemys aiheesta. 

Alimmainen on sitten äidin, aika perinteinen näperrös.

Ei enää nappuloita, vain näppylöitä

Aloitin aamun reippaasti. Aamupalan jälkeen hain ullakolta kaikki lapsilta pieneksi jääneet lastenvaatteet ja muut käytöstä poistuneet tykötarpeet. Pakkasin sisä- ja yöpukineet iän mukaan, kuten paikallinen tapa on. 0-6 kk, 6-12 kk, 12-18 kk ja 18-24 kk. Seuraavaksi pakkasin kaikki välivaatteet, pipot, silkkivuoratut lapaset, vanttuut ja päällysvaatteet. Ja sitten kengät. Ja tuttipullot, ruokalaput, lakanat, harsot, pesulaput, pyyhkeet, pikkuruiset täkit ja makuupussit.

Pakkasin kaikki valmiiksi, jotta voimme lahjoittaa tavarat pois.
Jollekulle tarvitsevalle.
Jollekulle, jolle tulee vauva, mitä meille ei enää tule.

Kaksi lasta ja piste. Näin olen aina miettinyt ja näin on. Silti luopuminen vauvatavaroista ja sitä kautta viimeisistäkin vauvahaaveista oli tunteellinen hetki. Toisaalta liikuttava, yhden aikakauden päätös. Toisaalta vapauttava, iloinenkin hetki käydä perheeme lähihistoriaa läpi.

Illalla pakkasin vielä kaksi jättikassillista vauvaleluja, helistimiä, pehmokirjoja, työntökärrytkin. Lahjoitettavaksi menevät nekin. Lahjoitamme kaikki tavarat Niilon esikoulun eli paikallisen luterilaisen kirkon kautta. Toivottavasti tulevat tarpeeseen, tuottavat saajalleen lämpöä ja iloa.

Kummallista kyllä, äitiysvaatteista luopuminen ei herättänyt läheskään samanlaista tunnetulvaa. Ne pakkasin jo viime viikolla muovipusseihin ja nakkasin paikallisen Punaisen Ristin laatikkoon.

Samaiseen Punaisen Ristin laatikkoon on päässyt viime aikoina yhtä sun toista. Isoksi jäänyttä. Samoin roskiin. Kulunutta. Virttynyttä. Rikkonaista. Ensi viikon lopulla jäljelle jääneet tavarat pujahtavat sitten niihin muttolaatikoihin. Ja matkalaukkuihin.

Muuttaminen on ihanaa.
Viimeksi olin niin raskaushormoneissa, että kaikki meni hyvissä huuruissa.
Oikeastaan yllättävän sujuvasti ja mukavasti.

Tällä kertaa hormonit tursuavat taas.
Stressifinnien muodossa.
Minulle on siis puhjennut muuttoakne.
Onneksi mies ei muista muistuttaa siitä kuin muutaman kerran päivässä.

Muuttoahdistusta ja -aknea lieventämään tilasin tosin tänään lohtufarkut. Sopivat kivasti lohtu-t-paitojen ja lohtuneuletakkien kanssa. Ihminen tarvitsee muuttaessaan paljon lohdutusta.

Aknea peittääkseen farkut pitää tosin vetäistä päähän.

Metsässä

Kävimme tänään poikasten kanssa metsäretkellä Walden Pondilla. Juurikin siellä, missä Henry David Thoreau, 1800-luvun linkola, eli vuoden-pari Elämää metsässä.

Kävelimme lammen ympäri vievän kolmisen kilometriä pitkän luontopolun. Tai Niilo lähinnä juoksi, minkä "onkimiseltaan" ehti. Leo nautti rattaiden kyydistä ja välillä juoksi veljensä kanssa kilpaa.

Thoreaun mökkipaikalla söimme eväät. Banaaneja, omenaviipaleita ja kaakaota.

Siinä kannon nokalla istuessamme, lueskelin tuota kuvassa olevaa kylttiä, Thoreaun lausahdusta:

Menin metsään elääkseni mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti,
elämän perusasioiden äärellä.
Tein sen nähdäkseni,
en oppiakseni mitä minun tulisi opettaa ja ei,
jotten kuollessani huomaisi, etten ole koskaan elänytkään.

Pahoittelut kököstä suomennuksesta, toivottavasti saatte silti ajatuksesta kiinni.  

Aikani tekstiä tavatessani tajusin että minun metsäni on tämä Amerikka. Perusasiat ovat elämä itsessään tässä ja nyt, mies ja kaksi pientä poikaa. Tärkein asia mitä voin opettaa ja välittää eteenpäin on rakkaus, kuinka suunnattomasti, rajattomasti ja äärettömästi elämää ja sen pieniä suuria perusasioita rakastan. --- Ja ei muuten yhtään tylsää hetkeä tässä elämässä, ei siis pelkoa ettenkö eläisi :)

Päiväunien jälkeen, illan jo hämärtyessä, teimme poikien kanssa talon nurkalle lehtikasan. Huvilehtikasan. En muistanutkaan kuinka metka vuodenaika syksy voi olla ennen kuin näin poikien uivan, sukeltavan, kierivän ja kylpevän lehdissä. Voi sitä naurun ja kikatuksen määrää :D

Toivottavasti jokainen meistä löytää oman metsänsä, oman lehtikasansa, tai mikä ikinä se sitten onkin ---

--- Jokainen valitkoon viisaasti ja harkiten tiensä, mutta kokemuksensa perusteella hän (Thoreau) toteaa, että jos ihminen kulkee luottavaisesti unelmiensa suuntaan ja pyrkii elämään kuvitelmiensa mukaista elämää, menestyy hän paremmin kuin olisi osannut odottaakaan.

Lainaus täältä. 

Momsteri

Kahden ja puolen viikon päästä Pahvitalon pitäisi olla tyhjä.
Tarpeet kahden kuukauden elämälle pitäisi pakata matkalaukkuihin.
Uikkarit, shortsit, hellemekot.
Varvastossut, lenkkikengät, korkokengät, toppakengät.
Toppatakit, pipot ja lapaset.
--- Ja loput konttiin.

Marraskuu alkaa lomalla lännessä.
Las Vegas, Grand Canyon, ehkä Los Angeles, ehkä San Francisco.
Tarkkoja suunnitelmia ei ole vielä tehty.
Ehtiihän sitä.

Puolenkuun jälkeen palaamme Massachusettsiin.
Nautimme loppuajan hotellielämästä mieheni työpaikan vieressä.

1. joulukuuta astumme jälleen lentokoneeseen, tällä kertaa määränpäänä on Suomi.

Mutta onko Suomi se lopullinen, pysyvä määränpää?
Sitä ei tällä hetkellä tiedä vielä kukaan.

Elämää ei voi väittää tylsäksi eikä ennalta-arvattavaksi.
Mutta vaikka kaikkensa yrittää, pientä stressiä pukkaa.
Äidistä on tuloillaan momsteri.

Turistileikkejä

Leikimme maanantaina turisteja, Columbus Dayn kunniaksi.

Vaivattomin paikka turistileikeille oli luonnollisestikin se lähimetropoli.

Boston, Massachusetts.

 

 

 

 

 

 

Boston on loppujen lopuksi aika sympaattinen kaupunki. Merkittävä muttei kuitenkaan kovin suuri, ainakaan New Yorkiin verrattuna. Jotenkin minulle tuli näitä kuvia katsellessa Tampere mieleen.

Bostonissa on tapahtunut yhtä sun toista ensimmäistä ja siellä on sitä sun tätä suurinta. Esimerkiksi tuo Applen liike taitaa olla USA:n suurin. Ja silti täällä ihan PC:llä mennään ;)

Muistatteko muuten mistä TV-sarjasta tuo alimman kuvan rakennus on tuttu?

Seksistisiä hormoneja

Luin tässä taannoin artikkelia miten urheilua harrastaessa tulisi syödä.

Lisätään tähän, että vaikka akuttia tarvetta dieetille ei ole, helpoin (?) tapa parantaa juoksunopeutta on kuitenkin hoikistua hieman. Toisen artikkelin mukaan kun reilu pari kiloa painoa hidastaa matkantekoa noin 15 sekuntia / maili. Maratonmatkalla moisen aikaparannuksen saavuttaminen parantuneen juoksukunnon kautta vaatii yli kahden vuoden treenin.

Ja ei, en ole yhäkään juoksemassa maratonia. Tuskin menen ensi sunnuntaina edes sille toiselle puolikkaalle. Startti kello 8 aamulla on ehkä liian hard corea minulle.

Mutta asiaan, siihen ensimmäiseen artikkeliin:
Uusimpien tietojen mukaan urheilu sinänsä ei laihduta, koska urheilu tekee harrastajansa nälkäiseksi. Kuulemma fyysinen aktiivisuus saa erityisesti himoitsemaan juurikin sitä roskaruokaa. Artikkelin mukaan kannattaa siis todella kiinnittää huomiota mitä suuhunsa laittaa, jos haluaa kuosissa pysyä saati muutaman kilon treenillä karistaa. Ihan vaikka kuinka juoksisi ympyrää tai humppaisi jumpassa.
No, tässähän ei sinänsä ole mitään uutta.

Jos treeni on erittäin voimakasta, se saattaa tosin hillitä ruokahalua. Tämän epäillään johtuvan siitä, että elimistön täytyy kierrättää verta enemmän estääkseen ylikuumentumista. Ruokailuhan taas aiheuttaisi lisääntynyttä verenkiertoa vain vatsan alueella, verta ei riittäisi kaikkialle.
Tässäkään ei ole mitään uutta. Ainakaan minä en välittömästi treenin jälkeen saa oikein mitään alas. 

Kun ylikuumentumisriski on ohi, ruokahalu toki palaa. Kroppa huutaa energiaa. Ja koska hormonit ovat seksistisiä p*skoja, naisten hormonit huutavat ruokaa kovemmin kuin miesten hormonit. Tutkijat spekuloivat että fyysinen aktiivisuus nostaa pitkän aikavälin ruokahalua stimuloivien hormonien (esim.insuliini ja leptiini) tasoja varsinkin naisilla. Miksi näin? Naiset on ohjelmoitu puolustautumaan painonpudotusta vastaan, jotta energiaa riittää raskauksiin ja imettämisiin, fyysisestä rasituksesta huolimatta.
Että kiitos vain tästäkin vähästä, Luontoäiti!

Omistan siis tästä päivästä eteenpäin pömppömahani, pyöreät pakarani ja integroidut ratsastushousuni juurikin Luontoäidille ja hänen seksistisille apulaisilleen. Ja pistetään vielä erityiskiitokset reheville savolaisille geeneillekin. Että terveisiä vain kotiin, teitä on muistettu.

Ja rakas mieheni, kun seuraavan kerran näet minut nakertamassa suklaata, Luonto kutsui.

Väritön

Kipaisin lauantaiaamuna kampaajalla. Latvojen siistimisen lisäksi nautiskelin hiusten syväpuhdistuksesta ja sen jälkeen syvähoidosta. Hoitojen tarkoituksena oli saattaa kuntoon kesän rasittamat suortuvani ja poistaa uima-altaalta tarttunut kloori sun muut mömmöt kutreistani. Lienee uskon asia ovatko hiukseni nyt käsittelyjen jälkeen niin paljon paremmat (hah! insinööri minussa puhuu), mutta puhtaat ne ainakin ovat. Ja sain kuin sainkin päivitettyä tietämykseni teiniäitien sydänsuruista, poikamiesten ja poikamiestyttöjen suhdekiemuroista, Kim Kardashianin häistä puhumattakaan. Tunnissa ja vartissa ehtii niin paljon enemmän kuin vain vartissa ;)

Voin myös viimein rehellisesti tunnustaa, että tämän käynnin myötä minulla ei ole päässäni pisaraakaan väriä, siis muuta kuin omaani. Jei! Vuosi, miltei puolitoista tässä omien hiusten kasvatusprojektissa vierähtikin.

Liki kahdessakymmenessä värjäysvuodessa hiushistoriaani on mahtunut niin kuparinpunaista (uh...), oljenvaaleaa (eh...), tummanruskeaa (ööö...) ja vielä tummemmanruskeaa (köhöm...), punaisilla raidoilla (juuh...) ja ilman (niih...). Hienoa lopulta kuitenkin huomata, että tämä oman värinen keskiharmaanruskea natsaa ylivoimaisesti kaikkein parhaiten omiin väreihin ja piirteisiin.

 

Miltei harmittaa että yläasteajan permanenttikiharoista, kuparinruskeasta lukiopolkasta saati opiskeluajan blondista piikkitukasta ei, sattuneesta syystä, ole kuvallista todistusaineistoa. Ylärivin pulleat posket saattavat johtua Niilon odotuksen aikana varteen kertyneestä 25 kilosta, jotka eivät --- ylläri-pylläri --- jääneetkään kaikki laitokselle. Kuvat kuitenkin todistavat, että vaikka musta väri vaatteissa ehkä hoikentaakin, hiuksissa se ei sitä tee. Se vain vanhentaa.

Jos itseään oikein haluaisi kiduttaa, sitähän voisi vaikka laskea (hei, taas se pikkuinsinööri puhuu!) kuinka monta maailmanympärysmatkaa, tietyn merkkistä käsilaukkua saati asuntolainanlyhennystä kaikilla (turhilla) hiustenvärjäysrahoilla olisikaan saanut. No, ehkä nämä kokeilut menevät oppirahoina, tai sen itsensä etsimisen (sic!) piikkiin. 

Suuri kurpitsa

Jack-o-lantern mallia Pahvitalo.

Huikaisevan kauniin lokakuisen perjantai-iltapäivän kunniaksi kävin hakemassa meille kurpitsan.

Noin 25 minuuttia kaupasta uloskantamisen jälkeen kurpitsa oli muuttunut jack-o-lanterniksi, kurpitsalyhdyksi. En ollut koskaan aikasemmin tehnyt kurpitsalyhtyä, joten työvaiheet menivät ehkä hieman hölmössä järjestyksessä. Piirsimme Niilon kanssa ensin naaman ja leikkasimme aukot, sitten vasta kaavimme kurpitsan tyhjäksi. Jälkikäteen mietittynä päinvastainen järjestys olisi voinut olla hyvinkin paljon järkevämpi.

Niin tai näin, opimme Niilon kanssa että lyhdyn saa aikaiseksi varsin vähällä vaivalla ja varusteilla. Tarvitaan vain kurpitsa, vedenpitävä tussi, vankka lyhytteräinen veitsi, lusikka ja kulho sisuksille. Ja tietenkin kynttilä lyhdyn sisälle.

Kurpitsan sisuskalujen kanssa puljaamisessa sen sijaan saa aikaa kulumaan ja hermoja venymään ihan kiitettävästi. Vinkki: Jos siis haluaa säästää itseään ja päästä helpolla, kannattaa kipata moiveet vaikka metsään maa- ja puuoravien riemuksi. Mutta koska "helppo" ei ole toinen eikä edes kolmas nimeni, päätin päräyttää sisuksista kurpitsapiirakan ja tietenkin paahtaa kurpitsansiemenet. Ja siinähän se loppuilta menikin, keittiötä paimentaessa.

Ensinnä erottelin kurpitsalihan ja siemenet. Yök mitä limaista hommaa! Soseutin kurpitsalihan sauvasekoittimella ja kaadoin kattilaan. Keitin sosetta noin tunnin keskireippaalla lämmöllä. Kurpitsasoseen porpotellessa liedellä, valmistin kurpitsansiemenet.
 
Paahdetut kurpitsansiemenet
1. Huuhtelin ja kuivasin kurpitsansiemenet.
2. Maustoin siemenet yksinkertaisesti suolalla ja tilkalla oliiviöljyä.
3. Kaadoin ne peivinpaperin päälle uunipellille ja paahdoin uunissa, 400 F / 200 C, kymmenisen minuuttia välillä sekoittaen. Näin kuumassa uunissa siemeniä pitää vahtia silmä kovana ja varoa ettei kullanruskeaksi paahtamisen sijaan mustuta saati polta niitä.  

Nauti kurpitsansiemeniä joko sellaisenaan pikkupurtavana tai salaatin joukossa tai vaikkapa sämpylöiden päällä.

Seuraavaksi väkersin itse pää(jälki)ruuan. Kurpitsapiirakka on peri-amerikkalainen, syksyyn ja erityisesti kiitospäivään liittyvä herkku. Itse olen noin 50-60 -kannalla, josko kyseessä on herkku. Kiitospäiväherkuista pekaanipähkinäpiirakka on joka tapauksessa allekirjoittaneelle noin miljoona kertaa makoisampi herkku!

Pumpkin pie eli amerikkalainen kurpitsapiirakka
Taikina:
1 1/3 kupillista vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
1/4 kupillista öljyä
3 - 4 rkl maitoa

Sekoita jauhot ja suola keskenään leivontakulhossa. Lisää yhtäaikaa sekä öljy että 3 rkl maitoa. Sekoittele haarukalla kunnes kaikki ainekset ovat sekaisin, tarvittaessa lisää vielä yksi ruokalusikallinen maitoa. Tee taikinasta käsin pallo. Kaulitse taikina jauhotetulla työtasolla tai kahden tuorekelmun välissä halkaisijaltaan noin 12 - 13" levyksi. Kippaa taikinalevy halkaisijaltaan 8 - 9" piirakkavuokaan. Leikkaa ylimääräinen taikina pois. Trimmaa ja rypytä piirakan reunat niin kuin parhaaksi näet.

Täyte:
1 keskikokoisen kurpitsan hedelmäliha soseutettuna, keitettynä ja ylimääräiset nesteet poisvalutettuna (huh!)
tai
1 purkki (noin 1 3/4 kupillista) purkkikurpitsaa
1/2 kuppia sokeria
1 tl jauhettua kanelia
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl jauhettua muskottipähkinää
2 munaa, kevyesti vatkattuna
3/4 kupillista kermaa, kevytkermaa tai maitoa

1. Esilämmitä uuni 375 F.
2. Sekoita täytettä varten kulhossa kurpitsasose, sokeri, kaneli, inkivääri ja muskotti. Sekoita joukkoon munat, joista rakenne on vatkattu rikki. Lisää lopuksi joukkoon kerma, lempeästi käännellen.
3. Kippaa täyte taikinalla vuorattuun piirakkavuokaan. Läikkymisen estämiseksi voit kipata täytteen vasta uunissa.
4. Paista piirakkaa ensin 25 minuuttia foliolla peitettynä (estää pinnan liiallisen mustumisen) ja ainakin toiset 25 minuuttia tai niin kauan että täyte on kypsä (keskelle piirasta työnnetty veitsi säilyy puhtaana) ilman foliota.
5. Anna piiraan jäähtyä, peitä ja nosta kylmään.

Nauti joko sellaisenaan tai kermavaahdon kanssa.

Pitää kurpista piirakasta saati ei, parasta koko operaatiossa on ehdottomasti se tuoksu. Kupritsa yhdistettynä kaneliin, inkivääriin ja muskottiin --- parempaa huoneentuoksua ei vain ole!

Tu(r)skaa

Perheessämme ruokaostokset hoitaa tavallisesti rakas puolisoni, ja hyvin hoitaakin. Välillä kauppakassista tosin kuoriutuu yllätyksiä, kuten tänään.

Pyrimme syömään noin kerran viikossa, tavallisesti viikonloppuna, tuoretta kalaa. Mieheni olikin ostanut kalaa, mutta koska vakioherkkumme lohi oli näyttänyt kalatiskissä niin ankealta, pakettiin oli eksynyt jotain ihan muuta. Puolitoista paunaa turskafileitä. Jep jep.

Kysyessäni mieheltä mitä ko. herkusta pitäisi laittaa, vastaus oli kaiken salliva:
- En minä tiedä. Kalapuikkoja?
No, tuumasta toimeen. 

Kotitekoiset kalapuikot turskafileestä
Ainekset:
700 g turskaa
1,5 dl maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl korppujauhoja
1 dl parmesanjuustoa
ainakin 2 tl kuivattua tilliä
mustapippuria myllystä
paprikajauhetta
4 rkl voisulaa

Ja näin ne syntyvät:
1. Esilämmitä uuni 450 F / reilu 225 C.
2. Huuhtele ja kuivaa turskafile. Leikkaa reilun kokoisiksi kalapuikoiksi.
3. Laita yhteen matalaan kuppiin maito, toiseen vehnäjauhot ja kolmanteen korppujauhot, parmesan ja mausteet. Sekoita voisula korppujauho-parmesan-mausteseoksen joukkoon.
4. Kasta kalapalat ensin maitoon, kierittele sitten vehnäjauhossa, kasta maitoon uudestaan ja kierittele vielä korppujauho-parmesan-mauste-yms.-seoksessa. Laita fileet uunipellille, leivinpaperin päälle.
5. Paista fileitä 5 min / 1/2 tuumaa (1,25 cm), siis fileen paksuuden mukaan. Kokeile kypsyys haarukalla. Jos kala on valkoista ja lohkeavaa, se on valmista.

Läiskäise kylkeen perunamuussia naapurista lainatuista perunoista (omat loppuivat kesken) ja kastikkeeksi sekoita esim. hapankermaa tillillä, suolalla ja paprikajauholla. Nauti.

Ateriakokonaisuuden väkertää reilussa puolessa tunnissa, joten nopeudessa ei juurikaan häviä paketista suoraan pellille sujautettaville kalafilepuikoille. Perheen miesväki tykkäsi ruuasta todella paljon, mutta itse en kovin ihastunut. Ateria kun maistui ihan --- turskaisille kalapuikoille.

Hiukset hulmuten...

... hän juoksi läpi sateen ja tuiskun ;)

Voitte vain arvata kuinka takussa letti oli 21,1 km jälkeen.

(Kuva napattu täältä.)

Lisää saapastelua

Saappaat tekevät asun kuin asun.

Tai niin ainakin haluan itselleni uskotella. Tiedä sitten muuttavatko ne myös kals... siis legginsit näyttäytymiskelpoiseksi vaatekappaleeksi. No, omassa pihassahan sitä voi tepastella lasten perässä vaikka pyjama päällä. Alasti patsastely saattaa tuoda poliisit paikan päälle...

Mielenkiintoista sinänsä, paikalliset alkuasukkaat käyttävät pyjamaa julkisesti asioidessaan ilman mitään häpeän tunnetta. Menneenä talvena, käydessäni illalla uimassa, hallilla pyörivien teinien vakiounivormu tuntui olevan flanelliset pyjamahousut ja Uggsit. Teinit nyt jotenkin vielä ymmärtää, mutta kieltämättä jähmetyin tavatessani nelikymppisen soccer momin ruokakaupassa paavo pesusienet jalassa.

Näihin, kaikkien tyylitietoisten kauhistuksiin, en halua sen kummemmin tässä ottaa kantaa. Joko näitä muuten saa Suomesta? Jos ei, pitäisiköhän minun alkaa tuomaan näitä? Hihallisten huopien ja lemmikkityynyjen kanssa?

No joo, alla siis kylmenneen ilman innoittamana jälleen pari maailman parhaita saappaita. Ja vakio harmaa rätti kaulassa. Onneksi muut asusteet ovat taas kunnossa. Huomatkaa kuitenkin Niilon hyvin uusi-englantilainen kansallispuku: fleece ja shortsit. Itsepähän puki. Eikä iltapäivän +15 enää niin jäätävältä tuntunut.

Saapastelua

Viime yö oli todella kylmä.

Tämä toimi erittäin hyvänä tekosyynä kaivaa maailman parhaat saappaat kesäteloilta ja mennä kirjaston kautta leikkipuistoon ja omalle takapihalle niitä ulkoiluttamaan. *huoh* Onneksi nuo pienet asusteet, joita myös kai lapsiksi kutsutaan, olivat sentään kuosissaan.

Heräsin aamulla klo 6:30 lenkille. Niin, hullu mikä hullu. +3 astetta hyydytti menon ja mielen, koko päivä on mennyt kuin unessa. Huomenna käännän kyllä aamulla ennen kahdeksaa vain kylkeä untuvatäkin alla.

Hernaripäivä

Pahvitalossa oli tänään hernekeittopäivä, sillä kuka niitä hodareita ja hampurilaisia nyt joka päivä jaksaa syödä. Purkkikeiton lämmittämisen sijaan suosittelen kokeilemaan ihan oikean keiton keittämistä. Lopputulos on palkitseva --- eikä se nyt niin vaikeaakaan ole.

Pahvitalon hernekeitto
1 pauna halkaistuja, kuivattuja herneitä (Goya Split Green Peas)
1/2 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 porkkana
6 pekonisiivua
6 kuppia kanalientä
(suolaa)

1. Huuhtele ja lajittele (poista mahdolliset roskat ja muuten epämääräiset) herneet. Herneitä ei tarvitse liottaa, ainakaan näitä käyttämiäni Goyan herneitä.
2. Laita huuhdellut herneet paksupohjaiseen kattilaan (käytin emaloitua valurautakattilaa eli dutch ovenia). Lisää silputtu sipuli, murskattu valkosipulinkynsi, ohueksi viipaloitu porkkana ja paistettu, pieneksi silputtu pekoni kattilaan herneiden kanssa. Kaada päälle kanaliemi.
3. Kuumenna keitontekele kiehuvaksi, pienennä sitten lieden lämpötilaa ja anna keiton pulputella lempeästi, kansi hieman raollaan välillä sekoitellen, kunnes herneet ovat kypsiä. Tähän menee noin tunti.
4. Nauti keitto kuumana, kyytipoikana maitoa ja näkkäriä. Tämäkin keitto sitten vain paranee lämmityskertojen myötä, joten toivotaan että koko keittokattilallinen ei mene yhdellä kertaa.
5. Jälkiruokana nautittiin perinteisen pannukakun sijaan suklaavanukasta. Jos haluaa leikkiä täydellistä kodinhenkeä, vanukkaan ohje löytyy täältä, lisää vain vajaa desi sokeroimatonta kaakaojauhetta sokerin mukana, vähennä maissitärkkelyksen määrä 2 ruokalusikalliseen ja maito 2 2/3 kuppiin. --- Tai sitten voi vain avata tällaisen, kuten me teimme :)

Menin, juoksin, kastuin

Applefest Half Marathon on nyt juostu. Vesisateessa.
Koska minua ei nyt ihan sokerista ole tehty, niin läpi päästiin ja vielä suht' kunnialla.

Kuva täältä, iso kiitos Steve Wolfelle, kuka ikinä oletkin. Minä olen tuo dorkan näköinen sinipaitainen tuolla keskellä, valkopaitaisen vieressä.

Viimeisellä viikolla kisaan valmistautuminen tapahtui lähinnä levon merkeissä. Tai siis levon ja levon. Miehen liikematkaillessa en varsinaisesti lenkkeillyt metriäkään, mitä nyt juoksin rakkaiden lapsukaisten perässä, aamusta iltaan. Hiilihydraattitankkaaminen jäi myös aika vähälle keskittymiselle. Samaa ruokaa söin kuin tavallisestikin muksujen kanssa.

Tänään lauantaina kello huusi jo puolelta seitsemältä aamupalalle. Itse kisapaikalle ennätin puoleksi yhdeksäksi, noutamaan numerolappua, hoitamaan viimeisiä viilauksia ja verryttelemään. Olin varautunut ruuhkiin, mutta kaikki menikin enemmän kuin sujuvasti. Kello kymmenen starttia sai siis oikeasti odotella.

Juoksin matkan ihan perstuntumalla, eli jätin tietoisesti rannetietokoneen kyttäilyn vähälle. Tiesin että taipaleelle mahtuu puolenvälin jälkeen myös reippaita ylämäkiä, joten annoin alun rullata vapaasti. Täytyihän loppuun jättää sitä hyytymisvaraa.

Kuva täältä.

Hyytymisvara tuli todellakin tarpeeseen. Kuten yllä olevasta korkeusprofiilikuvasta näkyy, mäkiä reitillä riitti, alas ja ylös. Yhdeksästä mailista eteenpäin (16. ja 17. kilometri) oli melkoista takkuamista. Oli ylämäki ja ylämäen perään toinen ja kolmas ja neljäs ylämäki. Ja satoi kaatamalla vettä.

Jotenkin tästäkin selvittiin. Matkanteko piristyi ja loppuun sain niistettyä ihan pikkiriikkisen kirinkin. Jaksamisessa auttoi todella paljon se viimeisen ylämäen päällä kannustavia neuvoja huudellut nuori mies:
- Relax your shoulders! Bring that greart smile on your face! This is your race now! Less than mile to go!

Maalissa olin varma että en enää ikinä, siis ikinä, IKINÄ juokse yhtä ainutta kisaa.

Mutta mutta ---
Tarkistin juuri tulokset ja virallinen aikani on 1:52:45. McMillan siis tiesi Puma 5 Milerin perusteella loppuaikani miltei täsmälleen (5 mailia aikaan 40:28 ennusti McMillanin mukaan puolimaratonille loppuaikaa 1:52:52). How cool is that!

Ja mitä siihen "ei-ikinään" tulee, huomasin tuossa iltapäivällä tämän. Parin viikon päästä olisi lähistöllä siis toinen puolikas tarjolla. Reitti olisi kuvauksen mukaan tasainen ja nopea. Mutta kisa alkaa jo kahdeksalta aamulla. Siis kahdeksalta!!! Sehän tarkoittaa että pitäisi herätä ennen kuutta aamupalalle ja lähteä kohti kisapaikkaa joskus puolen seiskan jälkeen...

Asiaa pitää hieman miettiä.