Mitä tein tänään

Klo 8:10 Herääminen
Herään 8 tunnin kauneusuniltani Leon tassutellessa makuuhuoneeseen. Niilo availee myös silmiään vieressäni. Napsautan makuuhuoneen TV:n päälle ja Curious Georgen seikkailut saavat pojat oitis pauloihinsa. Cat in the Hatin aikana saan itseni ja jälkikasvun pukeisiin ja on seuraavan etapin aika.

Klo 9:00 Päivän tärkein ateria
Ihanaa taas jälleen kerran istua valmiiseen pöytään. Arjen luksusta! Niilo haluaa aamupalaksi munakokkelia ja paahtoleipää, Leo taas mutustelee fruit loopseja ja munakokkelia äidin lautaselta, molemmat juovat aamupalan kanssa maitoa. Itse otan munakokkelin lisäksi eggmcmuffinin, kaurapuuroa mustikoilla ja mansikoilla sekä appelsiinin. Ja vettä. Ja kahvia. Ilman sitä ei päivä käynnisty.

Klo 9:30 Epämääräistä järjestäytymistä päivän agendaan
Aamupalan jälkeen lapsilla on nk. vapaan leikin aika. Molemmat tosin jumittuvat katsomaan Disney Juniorilta lastenohjelmia autoleikkiensä lomassa. Itse hoidan aamupäiväsurffailut netissä, tarkistan sään ja metsäretken reitin, juttelen Suomessa työmatkalla olevan mieheni kanssa puhelimessa ja tyhjennän astianpesukoneen.

Klo 11:00 Raitista ulkoilmaelämää.
Aika lähteä ylös, ulos ja metsään! Päivittäisen leikkikentällä notkumisen sijaan ulkoiluohjelmasssa on metsäretki Kennedy Pondille. Niilo luonnollisesti protestoi vastaan, kukapa 5-vuotias ei niin tekisi. Saan kuitenkin itseni ja pojat pukeisiin ja autoon ilman suurta draamaa. Matkalla käymme vielä postissa lähettämässä pari kirjettä.

Metsäretken ensimmäiset 5 minuuttia sujuvat todella mukavasti. Niilo juoksee innoissaan edellä ja Leo seuraa touhukkaana perässä. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Sitten tulee ensimmäinen koiranulkoiluttaja vastaan. Vaikka koirat ovat kiinni ja muutenkin kilttejä, Leo pelkää ja takertuu jalkaani. Vaihdan koiranulkoiluttajan kanssa asiaankuuluvat kohteliaisuudet. Kerron että Leo on pelännyt koiria marraskuusta saakka. Tapasimme silloin iloisenriehakkaan pentukoiran, joka kielloista huolimatta hyppi meitä vanhempia vasten.

Niin ikävää kuin eläinpelko onkin, se kuuluu toki Leon ikäkauteen. Ja on myös tervettä. Minuahan on koira purrut oikein kunnolla pakaraan. Olin silloin 3-vuotias. En silti osaa vieläkään pelätä koiria.

Hyvästelemme ja koirat jatkavat omistajansa kanssa matkaa.

Sittenhän se saapuukin. Pienen miehen iso-pieni maailmanloppu.
- Matkaa pitäisi jatkaa! Byäääää! Kä-vel-len! Byääää! Mutta minä en tahdo! Byäääää! Tahtoo syliin! Byäääää! Pois! Byääää! Ihan minne vain muualle! Byäääää! Paitsi tänne! Byäääääää!
(Huudon tekstitys äidiltä.)
Leo poraa kuin katupora.
Ja kierii maassa kuin keila.

Niilon kanssa ihmettelemme mikä pikkuveljelle nyt tuli. Kumpikaan meistä kun ei ole unohtanut sitä edellistä kertaa. Ja on niitä kertoja ollut muutama tässä välissäkin. Yritettyäni ensin itse turhaan, pyysin Niiloa kertomaan maassa kaarena karjuvalle veljelleen, että matkaa pitäisi nyt jatkaa ihan omin jaloin. Seikkailu kun on vielä edessä päin.

No, Niilo kävi juttelemassa veljelleen.
Tuloksetta.
Ihan samalla tavalla Leo karjui takaisin hänelle kuin äidilleenkin.

Lopulta kaappasin Leon syliini ja istuimme polun syrjään. Poika karjumaan keuhkojaan pihalle. Minä odottamaan että ne kehkot tulisivat pihalle ja huuto loppuisi.

Siinä muutaman minuutin ihmetellessämme, paikalle tuli koiranulkoiluttaja numero kaksi. Vaihdoimme taas asiaankuuluvat kohteliaisuudet.

- Hei. Mitä kuuluu? Onko kaikki hyvin?
- Hei! Kaikki on hyvin. Mitä nyt juniori tässä sai raivarin kävelemisestä (got a complete melt down about taking a walk), vastasin
- No, ehkä hän vain tarvitsi taukoa, koirarouva totesi sopuisasti.

Ihastelimme kaunista päivää ja kauhistelimme huomiseksi luvattua lumimyrskyä. Kehuin rouvan komeita koiria ja Niilo kertoi hänelle toisesta tapaamastamme koiranulkoiluttajasta. Rouva kertoi kuika Kennedy Pondilla on ankkoja ja muita lintuja, kuin keväällä. Toivotimme hyvää loppupäivää ja hän jatkoi koirineen matkaansa. Koirat kun olivat metsäleikkien jäljiltä päiväunien tarpeessa.

Leo oli ihan hiljaa. Kaivoin hänelle tarkustani pikkumarengin (jep, äidillä on toki herkut mukana) ja annoin toisen Niilolle. Sen jälkeen jatkoimme matkaa. Niilo juoksi edellä ja Leo seurasi touhukkaana perässä. Keräämme kivia ja käpyjä, sekä hienoja keppejä. Pojat syövät Kennedy Pondin rannassa keksin puoliksi. Paluumatkalla pojat rakentavat männynneulasista valtavan puun juurenmutkaan keon. Niilon sanojen mukaan majan. Heittelemme kiviä puiden katveessa olevan metsälammen jäälle.

Retki on alun dramatiikan jälkeen suuri menestys. Pojat nauttivat minivaelluksestamme ja niin nautin minäkin. 

Klo 13:15 Lounas, päiväunet ja 3 koneellista pyykkiä
Poissaollessamme siivoojat ovat käyneet petaamassa sängyt, vaihtamassa pyyhkeet ja muutenkin siistimässä paikat. Ihana saapua puhtaaseen kotiin. Joka päivä. Todellista luksusta! Pojat syövät hyvällä ruokahalulla lounaaksi kotitekoisen lasagnen jämät, itse tyydytän nälkäni kivikeitolla. Kyytipoikana maitoa ja näkkäriä, kurkkua ja paprikaa. Siitä on hyvät lounaat tehty.

Lounaan jälkeen laitan Leon päiväunille. Sitten lajittelen pyykit ja lähden Niilon kanssa pesutuvalle niitä pesemään. Niilo kun on toivonut jo päiviä pääsevänsä kanssani pyykkäämään! Operaatio likapyykki puhtaaksi sujuu jouhevasti: 3 konetta pyykkää vaatteitamme vajaat puoli tuntia, jonka jälkeen pari rumpua kuivaa niitä reilun tunnin. Reilussa kahdessa tunnissa kaikki pyykit ovat siis viikattuina takaisin kaapeissa.

Aitona multitaskaajana ehdin toki pyykinpesun lomassa myös sipaista iltapäiväkahvit, jumpata päivän jumpat (oma advanced/intermediate mix = puoli tuntia hikeä ja punnerruksiakin vähintään riittävästi), käydä suihkussa sekä toivotella hyvät yöt työmatkalaiselle.

Niilo ei enää nuku säännöllisiä päiväunia, mutta viettää kuitenkin iltapäivällä lepohetken omassa sägyssään. Tällä kertaa viihdykkeenä oli pikkuautoja ja --- tunnustetaan --- Disney Channel. 

16:30 Välipala ja uimaan!
Leo herää päiväuniltaan ennen neljää ja liittyy veljensä seuraan TV:tä katsomaan. Itse viimeistelen pyykkishown ja valmistan pojille välipalan. Niilon toiveesta pojat saavat paahtoleipää juustolla ja kalkkunalla, maitoa sekä omenaa. Omenaa Niilo ei kylläkään toivo.

Hetken päämäärättömän lööbailun jälkeen kerään lauman taas kasaan ja lähdemme uimaan. Uimme puolisen tuntia poikien kanssa isossa altaassa. Sitten siirrymme porealtaaseen lämmittelemään. Luksusta! Pojat pinkaisevat vielä toiselle kierrokselle isoon altaaseen, itse en enää tarkene. Ihanaa kun molemmat osaavat jo jollain tapaa uida. Valvoahan heitä silti pitää, silmä kovana, mutta Leoakaan ei enää tarvitse varsinaisesti uittaa --- hän menee itse! 

18:15 Pyjamabileet
Uinnin jälkeen pojille koittaa kylpyaika. Kylvetän pojat joka ilta, molemmat yhtä aikaa samassa ammeessa. Pojat leikkivät tänäkin iltana kiltisti yhdessä kylpylelujensa kanssa. Niilo haluaa pestä itsensä jo ihan itse, hiuksia myöten. Leo taas vihaa hiustenpesua.

Illallinen kodikkaassa hotellin ravintolassamme on tälläkertaa poikien osalta siis dresscode: pyjamaparty. Ruokalista mukaan illallisella piti olla lihamureketta ja perunamuussia, mutta mutta ---

--- Rehellisen lohturuuan sijaan kokki olikin pyöräyttänyt esille kattavan herkkukattauksen, social hourin hengessä. Pojat saivat siis eteensä ehkä vähemmän tervellisen, mutta silti maistuvan kattauksen sämpylää, juustoa, voileipäkeksejä ja tortillalastuja, pikkuporkkanoita ja vesimelonia. Ja sen päivittäisen kolajuomatölkin kahteen pekkaan. Itse kasasin lautaselle flatbreadia (rieskaa), prosciuttoa, salamia, brietä, oliiveja, marinoituja tomaatteja --- siis vähän kaikkea mitä ei pitäisi syödä ;) Ja lasiin hulahti kokin suosituksesta kotona tehtyä cucumber lemonadea, joka oli muuten törkeän hyvää. Jälkiruuan nappasimme poikien kanssa huoneeseen, jossa nautimme siis minimuffinsseista maidon (ja äiti kahvin) kanssa. 

19:15 Puuhakasta illanviettoa aina unentuloon asti
Pojat leikkivät illallisen jälkeen autoillaan. Tein Niilolle eväät huomista esikoulupäivää varten ja patistin poikaa valitsemaan show'n tell -lelun. Huomenna Niilo kertoo esikoululla kavereilleen isän aiemmalta työmatkalta tuomasta monsteriautosta :) Lisäksi piirsimme, pelasimme tietokoneella apinanpudotuspeliä ja luimme. Leo on jumissa Truck Driver Tomissa, kirjastohelmessään, jonka osaan jo miltei ulkoa. Niilon kanssa harjoittelimme kengännauhakirjaa, koska äiti niin halusi! Iltajugurtin jälkeen luimme vielä viimeiset rivit, ennen kuin hammaspesun ja muiden iltatointen jälkeen Leo kellahti sänkyyn. Kello oli 20:58.

Niilo hoiti iltatoimensa omatoimisesti sillä aikaa kun peittelin Leoa. Luin hänen kanssaan vielä hetken On the Farm -kirjaa. Tavasimme yhdessä sanoja ja harjoittelimme lukemista. Poika on oppinut esikoulussa, TV:stä ja pelatessaan englanninkieliset aakkoset. Tällöin päätin, että en sekoita poikaa vielä suomalaisilla aakkosilla. Nyt lukemaan opetellessa on siis luontevaa jatkaa englanniksi, vaikka se tuntuukin välillä aika hassulta. Sammutin valot ja toivotin hyvät yöt pojalle kello 21.12.

Sitten alkoi hiljaisuus.
Se äidin oma aika.

Takana on siis tavallinen, hyvä päivä ♥
Kirjoitan vielä kauppalistan huomista varten ja poistun itsekin.
Unten maille.

Mitä sinun päivääsi kuului?

Iso perse ehkä

Jahans, helmikuu. 

Se olisi siis jokakeväisen sie-oot-just-hyvä-noin -postauksen aika.

Ja tuosta postaukselle taustamusiikkia.

Äly ja väläys sentään!

Olen tuosta biisivalinnasta niin ylpeä ;D

Voittaa sen ensin valitsemani brunomars-jollotuksen niin kuus-nolla!

Mutta asiaan ---

Näin kevään kynnyksellä lehtien kansissa laihdutetaan.
Pudotetaan kilvan paunoja ja kiloja.
Kiinteytetään ja hävitetään selluliitti.
Trimmataan kroppa siihen ultimate rantakuntoon.
Helposti ja vaivattomasti.

Myös Blogistaniassa laihdutetaan. Vähällä vaivalla löytää kymmeniä ja taas kymmeniä kevääksi/kesäksi/kanarianlomalle/loppuelämäksi kuntoon -projekteja. Projekteille on yhteistä tiukat tavoitteet yhdistettynä tiukkaan aikatauluuun. Hyväkarpataan ja syödään puhtaasti, kasviksia ja vähärasvaisia proteiineja. Pastat, leivät ja muut nopeat hiilarit että herkut ovat pannassa. Päivittäiset kalorimäärät pyörivät siinä 1000-1300 kcal paikkeilla, määrä josta ei tule kuin vihaiseksi. Ja bodypumppia, bodyrokkia, tracyanderrsonia, punttia, spinningiä, stepperiä ja lenkkiä väännetään verenmaku suussa. Ja sitten kun paino ei putoakaan edes sitä 500 grammaa viikossa, dieetti ei pidä, tai sohva kutsuu salia kovemmalla äänellä, itseruoskinnalla ei ole rajoja. Kun ei se olekaan niin helppoa. Ei, vaikka lehden kannessa niin sanottiin.

Silti.
On pakko pitäytyä suunnitelmassa.
Pakko laihtua.
Pakko mahtua niihin farkkuihin.
Ja pikku-pikku bikineihin.
Pakko!
Koska vain silloin voi olla onnellinen.
Vaikka olisi vasta 18 ja koko elämä edessä!

Siskot: ei näin!

Tunnustetaan. Olen itsekin hukannut elämääni ja kuluttanut aika monta kevättä. Miettimällä ja tuskailemalla. En elämän tarkoitusta vaan takapuolta ja reisiä. Olen laskenut suupaloja ja manannut olematonta itsekuria. Hassua sikäli, koska olen aina ollut enemmän tai vähemän normaali. 170 cm pitkä, noin 64 kiloinen ämmä.

Mitä nyt tuoreena vaimona, työstressin ollessa pahimmillaan ja matkapäiviä yli 60 vuodessa, paino puhkaisi hetkellisesti 70 kilon maagisen rajan. Niin, ja esikoista odottaessa onnistuin turpoamaan yli 90 kiloiseksi. Ja nimenomaan turpoamaan, kun olisinkin karkkia ja suklaata syönyt!

Sitten vain lakkasin huolehtimasta. Ei vain ollut enää aikaa, kun oli elämääkin elettävänä. Lopputulemana olen pienempi kuin koskaan. Ämmästä on siis tullut ihan ässä, vahingossa. Loukkaannun silti verisesti, jos joku sanoo minun olleet lihava tai edes lihavampi. Hassua. Joskus en ymmärrä itsekään tätä naisen mieltä.

Olenko nyt siis onnellisempi tai parempi ihminen.?
Kyllä ja en. Ei se ole se koko vaan asenne, joka ratkaisee.
Ja sitä on just niin hyvä kun itse päättää.
Täydellinen. 

Ja tutkimusten mukaan alle 5-vuotiaiden lasten äitien kalorinkulutus on 400 kcal suurempi kuin lapsettomien kanssasisartensa. Että ihan huoletta voi heittää hetulaan ne iltapäiväpullat ;D

Ottakaa siis iisisti, blogisiskot.
Älkääkä näännyttäkö itseänne.
Elämässä on lupa myös herkutella, vaikka joka päivä, vähäsen.
Ja jumppaamisen voi aloittaa vaikka joraamalla taustamusiikin tavoin  ;D

Mitä ajattelin tänään

Kuva.

Luin jostain, että ihminen ajattelee kesimäärin 60 000 ajatusta päivässä. 

80% näistä ajatuksista on jollain tapaa kielteisiä, negatiivisia. 

Artikkeli ei kertonut kuinka monta promillea näistä ajatuksista on merkittäviä.

Ajelin tänään lasten kanssa esikoululta kohti kotihotellia. Käännyin liikennevalojen jälkeen ja päädyin ajamaan hetken roska-auton perässä. En vain minkä tahansa roska-auton, vaan sellaisen jonka takana roikkuu pari apulaista tyhjentämässä roskiksia auton kyytiin. Takapenkin yleisö oli riemuissaan, varsinkin kun pääsimme näkemään parit roskiksien tyhjennyksetkin. Itse ajattelin:
- Tämä pitää muistaa. Vaikka olisi kuinka kurjaa, minun ei sentään tarvitse roikkua henkeni pitimiksi roska-auton perässä.
Tunnustettakoon että ajattelin myös:
- Miksi kaikilla roskakuskeilla on huonot hampaat? Onkohan se joku universaali pääsyvaatimus alalle?

Minulla on yhden kesän verran kokemusta jätehuoltoalalta kohta 15 vuoden takaa.
Se oli se kesä kun polkupyöräni varastettiin.
Se keltainen.
Syksyllä lähdin Italiaan vaihto-oppilaaksi.
Opin siellä laittamaan pastaa makaronien keitämisen sijaan.

Että tällaista rakentavaa tällä kertaa.
Mitä merkittävää sinä oivalsit tänään?
Annoitko ajatuksen viedä mukanaan?
Minne asti pääsit?

Sydämellä osuman sain

Kuva.

Upea ja ihmeellinen Nollavaimo muisti tunnustuksella. Pelin ehdot ovat seuraavat:

Tunnustuksen saajan on...
§ kerrottava linkin kera keneltä tunnustuksen / haasteen sai
§ paljastettava seitsemän faktaa itsestään
§ laitettava tunnustus eteenpäin 15 blogiin

1. Että Nollis, kiitosta vaan. Olen oikeasti aika otettu.

Näin Oscar-iltana, haluan kiittää tästä saavutuksesta rakasta miestäni, lapsia, äitiä, isää, isoveljeä, anoppia, appiukkoa, lankoja ja kälyjä, sukua ja ystäviä, vihollisiakaan unohtamatta. Ilman teitä en olisi tässä, sillä te teitte minusta sen mikä olen!

--- Ja katin kontit! Olen se mikä olen, ihan vain kiusallani ja kaikista teistä huolimatta ;D

2. Ja sitten niihin faktoihin:

• Mielikuvituksettomuuden lisäksi olen myös tylsä. Kaivan nenääni ja pureskelen kynsiäni. Ehkä jopa piereskelen. Juuri niin kuin hienon naisen kuuluukin.
  
• Aiheutin tänään palohälytyksen hotellissa. Se oli joko
  a) Jumalan tapa kertoa, että illallisella ei pidä tarjoaman lapsille kalapuikkoja muussin kera, tai
  b) seurausta siitä, että mikronkestävä wax paper ei ole kaikesta huolimatta uuninkestävää.
  Epäilen jälkimmäistä, vaikka paketin kyljessä ei asiasta mitään mainitakaan.
  
• Lapsukaisten myötä olen muuttunut suomalaisittain friikiksi. En nimittäin juo juurikaan alkoholia saati tupakoi. Kyseessä ei ole mikään vakaumuksellinen valinta tai draaman kaaren mukainen päätös, vaan puhtaasti turhamainen juttu. Kolmenkympin rajapyykin ylityttyä peilistä kun ei enää hauskan illan jälkeen tuijottanut takaisin dekadentti kaunotar, vaan Mervi. Tapola. Niin, ja onhan tässä tietty nyt jotain terveyshyötyjäkin. Mutta niitä rahansäästölaskelmia en ole koskaan oikein tajunnut.
  
• Minulla on joko huono kuulo tai pitkät piuhat. Aina mieheni puhuessa minulle, kysyn "mitä?"
  No, ehkä molemmat, ehkä en vain kuuntele häntä. Seuraava!
  
• En voi sietää Adelen "Someone Like You" -biisiä. Kuin kissaa tapettaisiin! Ja mitä sanoitukseen tulee, ihan kauheaa kuraa sekin. Just get over it!
  
• Vaikka en ole pessimistinen maailmanlopun maalailija, vaan pikemminkin päinvastoin, perusilmeeni on tyly ja totinen. Ala-asteella opettajani oli jopa yhteydessä vanhempiini, koska oli niin huolissaan totisuudestani. Että hymyile siinä sitten, vaikka olisit kuinka ajatuksissasi. No, nyttemmin olen yrittänyt opetella positiivisempaa ilmettä.
  Ja hampaat paljastavaa jenkkihymyä.
  Saanut yliannostuksen auringonvaloa ja D-vitamiinia =))
  
• En osaa / kerro vitsejä. Mieheni kanssa tästä on tullut vitsi. Hän huolehtii, Mogadishu Avenuen hengessä, että minulla ei ole yhtään tylsää päivää. Minä taas en kerro yhtä ainutta vitsiä.
  Kerran oli tosin aika lähellä.

3. Viimeisenä kohtana laitetaan vielä vahinko kiertämään.

Pitkällisen harkinnan jälkeen  ---

--- palkinnon saa

Blondi-insinööri BeeDee 

'Cause you're the one! 

Olet blogisi perusteella niin pelottava voimanainen, oikea amatsoni, että kadulla kohdatessa vaihtaisin kunnioituksesta laumani kanssa toiselle puolelle :)

Ikäkriisi

Tänään tuuli, oikein myrskysi. 

Päivän toinen puistokierros vaihtui siis paikallisten yrittäjien rahalliseen tukemiseen.

Neuletakki. Pellavaa ja puuvillaa.

Ballerinat, nahkaa ja nupukkia, reilun 50% alennuksella.

Luonnonvalkoista ja tummansinistä.

Tervetuloa, keski-ikä.

Ranteessa oleva Kors on sitten lahja.

Ja vanha.

Kuten kohta kantajansakin.

*huoh*

Niin. Saivat pojatkin osansa. 

Uusia housuja kokolattiamaton syömien tilalle. 

Optimistisen valkoisia t-paitoja. Ja kangastossut.

Ja poliisiautokin nähtiin.

Kenkäkaupan edessä, valvomassa pikkukaupungin rauhaa.

Kaikki tämä ja vielä tikkarit kaupan päälle alle puolessatoista tunnissa!

Laatuaikaa lasten kanssa ;)

Kivikeittoa

Keitin tänään aikani kuluksi kivikeittoa, tosin ilman sitä kiveä.

Stone Soup
Aineksiksi tarvitset mitä kaapista sattuu löytymään.
Minä käytin seuraavia:
1 punasipuli, pieneksi kuutioituna
1 bataatti, kuutioituna
2 porkkanaa, viipaloituna
1 pieni punainen paprika, pieneksi kuutioituna
selleriä, pieneksi pilkottuna
1 valkosipulin kynsi, veitsellä murskattuna ja viipaloituna
1 kesäkurpitsa, kuutioituna
1 keltainen kurpitsa (squash), kuutioituna
2-3 desiä pakastemaissia
2-3 desiä keittoon sopivaa pientä pastaa
1 litra kanalientä
öljyä / voita kuullottamiseen

Bataatin sijaan voi hyvin käyttää perunoita. Keittoa voi myös tukevoittaa heittämällä joukkoon vaikka kanaa. Esim. maustamattomat, reilun suupalan kokoiseksi pilkotut koipipalat sopinevat ruokaan mainiosti.  

Keiton keittäminen etenee seuraavasti:
1. Ruiskaise rasva kattilan pohjalle kuumenemaan. Kuullota öljyssä/voissa sipulia muutama minuutti. Lisää bataatti, porkkana ja paprika. Kuullota vajaa 10 minuuttia. Lisää valkosipuli. Kuullota vielä minuutti.
2. Lisää kanaliemi ja kuumenna keitontekele kiehuvaksi. Säädä tämän jälkeen liesi pienehkölle ja kylvetä lapset. Keitto saa siis pulputella hiljakseen noin 15 minuuttia.
3. Lisää keitton joukkoon pakastemaissi, kesäkurpitsa ja keltainen kurpitsa sekä pasta. Tarvittaessa lisää hieman vettä, jotta keitto muistuttaa paremmin keittoa eikä pataa. Keitä noin 10 minuuttia, jotta pasta on kypsää. Mausta keitto suolalla ja mustapippurilla.
4. Nautiskele parmesanjuuston ja paahdetun leivän kanssa.

Vinkki:
Jos haluat laittaa keiton alkuperäisen reseptin mukaisesti kiven kanssa, kannattaa valita sileä ja kova, murenematon kivi. Graniitti on juurikin hyvä keittokivi. Kivi pestään huolellisesti ja pistetään kiehumaan puhtaaseen veteen erillisessä kattilassa heti keitonteon alussa. Kivi lisätään muun keiton joukkoon kohdassa 2, eli kanaliemen lisäämisen yhteydessä. Kivi kannattaa kuitenkin jättää annostelematta lautaselle saati syömättä :)

Kiven valinnan, pesun ja keittämisen voi halutessaan myös kätevästi ulkoistaa jälkikasvulle. Meillä nuo tosin leikkivät talonrakennusleikkejä äidin kokkailujen ajan. Pitänee rajoittaa tuota omaa HGTV:n tuijottamista...

Rinssejä ja rinsessoita

Kuvan lapsi ei esiinny alla olevassa tekstissä.

Tapahtumapaikkana hotellin ravintola, kello 18:30 illalla. Viereisessä pöydässä ruokailee pariskunta noin kolmivuotiaan poikansa kanssa. Taisipa seurueeseen kuulua myös pojan isoäitikin. Ruokailu oli sitä perussettiä, estotonta kiljumista, kitinää ja vikinää. Aikansa ruualla leikittyään ja mm. heiteltyään perunalastut ympäri lääniä, taapero kiipeää pöydälle tanssimaan, vanhempien sitä mitenkään estämättä. Leuat loksahtivat kyllä auki yhdellä jos toisella. No, onneksi pöytä ei kuitenkaan kaatunut. Kun poistuimme ravintolasta, pikkuvesseli oli hankaamassa brownieta aulan sohvaan, isä seurasi toimintaa vieressä.

Tapahtumapaikkana hotellin uima-allas. 7-vuotias tyttö tulee pyytämään tädiltä allashuoneen seinällä olevaa pelastunrengasta leikkikaluksi. Täti kieltäytyy ja selittää että kyseessä ei ole leikkikalu, vaan hengenpelastusväline. Tyttö tyytyy vastaukseen. Noin kaksi minuuttia myöhemmin tyttö pyytää samaa äidiltään. Äiti huokaa syvään ja antaa pelastusrenkaan tytölle. Myöhemmin tyttö tulee kärttämään, että samaisen tädin tulisi antaa toinen pelastusrengas tädin pojalle leikkikaluksi. Täti huokaa syvään ja kieltäytyy.

Tapahtumapaikkana lasten museo. 5- ja 2,5-vuotiaat pikkupojat leikkivät. Rakentavat yhdessä palikoista itseään korkeampaa tornia. Paikalle käsähtää noin 4-vuotias pikkumies, hajotaa rakennelmat tuusannnuuskaksi ja poistuu paikalta. 5- ja 2,5-vuotiaat hölmistyvät, mutta olkiaan kohauttaen aloittavat rakennuksensa alusta. Perheen isä manaa ja toivoo että lapset oppisivat antamaan takaisin samalla mitalla.

Tapahtumapaikkana hotellin ravintola, kiireinen aamupala-aika viikonloppuna. Perhe, äiti, isä, 3-vuotias poika ja 7-vuotias tyttö, ovat saaneet aamupalan nautittua ja tekevät lähtöä huoneeseensa. Muuten menee hyvin, paitsi että tyttö ei suostu lähtemään mihinkään. Tälläkään kertaa. Niinpä vanhemmat lähtevät poikansa kanssa ja jättävät tytön hölmistyneen kokin kaitsittavaksi, kuten niin monesti aiemminkin. Varttia myöhemmin hotellin johtaja käy palauttamassa kiukuttelevan tytön vanhemmilleen, aamiaiskokki kun ei oikeasti ehdi omien töittensä ohella lapsenlikaksi.

Tapahtumapaikkana ostoskeskuksen leikkipaikka. Kaksi poikaa, noin 5-7 vuotiaita, toivon mukaan veljeksiä, sananmukaisesti tappelevat. Eivät siis pienesti nahistele, vaan ihan kunnolla painivat, tönivät ja lyövät toisiaan. Eivätkä vain hetken, vaan reilu kolme varttia, liki tunnin. Pojilla oli kai äitikin paikan päällä. Ainakin joku aikuisen näköinen nainen puuttui asiaan kun pojat yrittivät karata leikkipaikalta.

Tapahtumapaikkana uima-allas. Paikalla on äiti neljän 7-16 -vuotiaan poikansa kanssa. Kesken porealtaassa lillumisen, vähän toisella kymmenellä oleva poika keksii, että hänellä on varpaassa laastaria vaativa haava. Poika menee kipaisee respaan hakemaan laastaria ja palaa altaalle teippaamaan jalkaansa. Roskakori on noin 2 metriä pojan selän takana, mutta kaikki laastaripaperit putoavat lattialle. Ja jäävät siihen. Äiti näpelöi koko tapahtumaketjun ajan puhelintaan. 

Joskus se on vain niin kiva huomata, että omat kakarat eivät olekaan niin --- kamalia ♥
Vaikka itse kylläkin olen, se kamala, jäkättävä äiti.
--- Jonka juniori saattaa kiukuspäissään purra isoveljeään...
--- Jonka selässä on siis nytkin oikein kunnon hampaanjäljet...

Tonni

Kuva: Nike.

Eilen tuli tonni täyteen ja vielä 7 kilometriä päälle.
Että mitäkö?
No sitä kello kädessä lönköttelyä, hölköttelyä, kipittämistä, juoksemista ja jopa pinkomista.
Olen siis viettänyt 104 tuntia omaa aikaa sitten heinäkuun alun.
Ihanaa!

Vuodenvaihteen jälkeen lisäsin treenikartalle lisää lihaskuntoa täältä. Treenit ovat sopivan lyhyitä ja intensiivisiä, ja ennen kaikkea tehokkaita. Nykyään aikuisten oikeat punnerrukset sujuvat puhtaasti varpaat lattiassa ja tämä rimpulakäsi jaksaa jopa vetää leukaa. Tai siis yhden leuan. Ja tauon jälkeen toisen. Ja kolmannen. Ja Killer Workout  sujuu alle 5:50.

HIIT lihaskuntotreenin lisäksi olen kiusannut itseäni myös intervallitreeneillä juosten. Pyrin kerran viikossa-parissa vetämään "3 minuuttia kovaa - 2 minuttia kovempaa - 1 minuutti vieläkin kovempaa" -sarjan 5 kertaa putkeen. Mitä lie pseudovaikutusta, mutta ihan kuin hapenottokyky olisi parantunut.

Uintirintamalta reportoitakoon että Leo osa jo uida. Sikäli mikäli uintitaidon määritelmä on pysyy hetken jos toisenkin pinnalla ilman ulkopuolista apua. Poika on taidosta innoissaan :)

Karate Kid

Viime yönä, noin kello 2:30, mietin miten tähän on tultu.

Mieheni nukkuu toisessa makuuhuoneessa. Levollisesti. Niilon tuhistessa vieressä.

Minä nukun toisessa makuuhuoneessa. Tai nukkuisin jos voisin. 

Kellon lyödessä 12, Leosta kuoriutuu ehta Karate Kid. 

Potku. Potku. Lyönti. Potku.

Käännän pojan pään takaisin tyynylle.

Möyrimistä. Potku. 

Potku. Potku. Potku.

Potku. Potku. Lyönti. Potku.

Poika on kääntynyt taas poikittain.

Potkimaan äitiä makoisasti suoraan kylkiluiden väliin.

Potku. Potku.

Sikeässä, onnellisessa unessa. 

Lapsi-rakas.

Grauh!

Seuraava päivä kuluu kuin koomassa. Valvominen ei ole minua varten. 

No, otan sitten päiväunet Niilon kainalossa!

Vielä kuukausi, niin pojat saavat omat makuuhuoneet.

Kyllä kai sinne asti jaksaa.

Karate Kidin kanssa.

Hotellielämää.

Dårka

Jotkut keräilevät kenkiä. Toiset käsilaukkuja. Jopa kelloja.

Minun piilopaheeni ovat farkkujen ohella t-paidat. 

Sellaiset paidat, joissa kehoitetaan Forrest Gumpia juoksemaan. 

Paidat, joissa kerrotaan mitä mukavat tytöt laittavat päällensä.

Paidat, joissa jaetaan ranskalaisia suudelmia USA:ssa.

Paidat, joissa kerrotaan kantajan olevan mehukas kapinallinen.

Paidat, joille ei voi kuin nauraa.

 

Osassa on aivan liikaa paljetteja, sellaisia ikävästi kutittavia.

Osassa taas on niin reilusti bling-blingiä ja kimallusta, että kantajallakin kuuluisi olla.

Glamouria.

Sinistä luomiväriä ja huumaavan makeaa hajuvettä. 

Valtava vaalea tukka. 

Hiuslakkakypärä. 

Isot tissit

 Paljon koruja ja liian pienet velourverkkarit.

Glamourin sijaan minulla on vain silmäpussit, poninhäntä ja lököverkkarit.

--- Niin, ja A-kuppi.

Viikon parhaat

Viikon sitaatti:

J.R.R. Tolkienin sanoin:

All that is gold does not glitter,
Not all those who wander are lost.

Kävelylenkki  metsässä Niilon kanssa kahdestaan, Kennedy Pondia etsien. Kultainen hetki, emmekä edes eksyneet, äidin yrityksistä huolimatta. Niin, ja se lampikin löytyi.

Viikon romantiikka:

14.2.

Tietysti.

Ensitapaamisestamme tuli kuluneeksi 2004, 2005, 2006.... hyvänen aika, jo 8 vuotta!

Viikon hölösuu:

- Hei isi! Äiti osti sulle suklaata.

Kannattaa hankkia valentineslahjukset yhdessä miltei viisivuotiaan kanssa. Kyky pitää salaisuudet on taattu --- noin 2 sekuntia kotiinpaluusta.


Viikon kova ääni:

Korvia vihlova ja veret seisauttava

...*tööt*TÖÖÖT*tööt*----*tööt*TÖÖÖT*tööt*...

Palohälytys keskiviikkoaamuna klo 7:40. Mitään ei palanut, päinvastoin. Uima-allastilan kosteus vain laukaisi koko hotellin palohälyttimet raikaamaan. Ja palomiehet evakuoivat hotellin, varmuuden vuoksi.

Viikon vaaleahiuksinen kysymys:

- Siis mitä tää melu oikein on?

Kysymyksen esitti eräs 35-vuotias yksinkertainen vaimo, kaksinkertainen äiti rakkaalle aviopuolisolleen keskiviikkoaamuna noin klo 7:40:21.

Viikon melt down:

 - Byäääääääääää!

Niilon täydellinen luhistuminen keskellä ruokakaupan parkkipaikkaa, matkalla ostamaan synttärikakkua. Miksikö? Äiti vain pyysi poikaa pitämään kädestään kiinni, vilkaan liikenteen takia.

Viikon kohteliaisuus:

- You and your baby look so similar that you could be twins! And that was a compliment!

(- Näytätte lapsenne (Leo) kanssa niin samanlaisilta, että teitä voisi luulla kaksosiksi! Ja tämä on kohteliaisuus!)

Lausahdus on kuultu leikkipaikalla noin 12-vuotiaan pojankoltiaisen suusta. Miltei voittaa sen pari vuotta aiemmin kuullun "oletko au-pair" -kohteliaisuuden. Vai olikohan se sittenkään kohteliaisuus?

Viikon tunnustus:

Sofia / At home with Sofia tunnustautui lukijakseni.

Kiitos!

Haasteessa peräänkuulutettiin alle 200 lukijan ulkosuomalaisblogeja, joista pitää ja suosittelee eteenpäin. Lupaan ryhdistäytyä tämän viikonlopun aikana haasteen eteenpäin laittamisen kanssa.

Viikon moka:

Sandaalit.

Eikä vain yhdet, vaan kahdet. 

Samanlaiset.

Tilasin itselleni tulevaksi kesäksi nahkaiset flip flopit. Kello oli puoli kaksitoista illalla, kun vihdoin viimein painoin entteriä. Saavutettuani  tilausprosessissa point-of-no-returnin, huomasin että ostoskorissa olikin kahdet lipokkaat yksien sijaan. *GRAUH* --- Ja ei, älkää kysykö miten, en tiedä. No, palautukset ovat onneksi ilmaisia.


Että tässähän nämä epäolennaisimmat, menneestä seitsemästä päivästä.
--- Toivottavasti teilläkin oli kivan jännä viikko.

Kirjalöytöjä

Käväisimme tänään jälkikasvun kanssa kulttuuririennoilla. Siis kirjastossa. Palautimme lainassa olleet *huoh* auto- ja konekirjat ja haimme *huoh* vähintään samanlaisen lastin uusia, siis auto- ja konekirjoja. Viidessä vuodessa olen muuten oppinut kohtuullisen paljon maansiirtokoneiden sielunelämästä, pyytämättä ja yllätyksenä.

Tällä kertaa mukaan tarttui poikkeuksellisesti myös muutama ei-autoaiheinen helmi, jotka ajattelin jakaa kanssanne:

1) Red Lace, Yellow Lace - Learn to tie your shoe! by Mike Casey

Kuva.

Aivan loistava ajatus ja vielä parempi toteutus! Kirja opettaa vaihe vaiheelta kuinka kengännauhat sidotaan, punaisen ja keltaisen kengännauhan avulla. Niilon kanssa iltapäivällä hieman jo harjoiteltiin ja hyvinhän tuo sujui.

Kun lapsi/lapset on saatu ylläolevalla tietokirjalla riittävään solmuun, voikin istahtaa sohvalle ja ryhtyä nauttimaan alla olevista taideteoksista:

2) Seasons by Blexbolex

Kuva.

Kuvat lainattu.

3) People by Blexbolex

Kuva.

Kuvat lainattu.

Blexbolex on Berliinistä käsin työskentelevä ranskalainen sarjakuvataiteilija ja kirjankuvittaja. Hänen työnsä ovat niittäneet kultaa ja kunniaa, eikä syyttä. Jokin näissä vanhaa ja uutta oivaltavasti sekoittavissa kuvissa säväyttää --- ja hymyilyttää. Ja paperikin on kivan karkeaa!

Lastenosasto oli oikeastaan aika mielenkiintoinen paikka löytää kirjat. Löytyyhän People -kirjan hahmojen joukosta mm. nudisti ja teloittaja ;)

Niin tai näin, kuvakirjat ovat juuri sopivaa luettavaa kaltaiselleni kiireisen päivän jälkeen nuupahtaneelle äidille. Katsotaan sitten viiden vuoden päästä, josko sitä kykenisi taas lukemaan oikeita kirjojakin. Voisin vaikka aloittaa Sofi Oksasen Puhdistuksesta. Tai Punaisesta Erokirjasta. Sivistyksessäni kun on muutaman Finlandiapalkinnon mittaisia aukkoja. Onneksi sentään Scarryt ja Dr. Seukset ovat hallussa.

Syntymäpäiväpoika

Hakiessani Niilon tänään esikoulusta, kerroin kuinka olimme aamupäivällä käyneet Leon kanssa asioilla. Olimme hankkineet paperilautaset, lusikat ja lautasliinat perjantaita verten. Kerroin kuinka huomenna torstaina käymme sitten yhdessä hakemassa kakun, jonka Niilo saa valita ihan itse. Poika kun haluaa tarjota luokkakavereilleen tulevien 5-vuotis syntymäpäiviensä kunniaksi kakkua.

- Ja sitten auton takakontissa pitää olla paljon tilaa, Niilo sanoi.
- Miksi?
- Minä saan niin paljon isoja lahjoja, esikoulusta ja muualta. Niitä työnnettäviä ulkoautoja ja työkoneita ja pienempiä autoja ja ...autoja ja autoja ja koneita ja kaivureita, sellaisia kun olen netissä nähnyt.
- Aha. Kirottu YouTube, ajattelin.
Pysähdyimme kotihotellin lähellä olevalle leikkikentälle leikkimään. Yllättäen, koneleikkejä. Autoleikkejä.

 Kotipihaan ajaessa takapenkiltä kuului taas:
- Äiti, minä haluan syntymäpäivälahjaksi myös vaatteita.
- Vaatteita?
- Niin, minä haluan ulkovaatteita. Sellaisia lumivaatteita, joita voi pitää lumessa. Ja sitten minä haluan sadevaatteita.
- Sadevaatteita?
- Niin, kun minulla ei sellaisia ole. Minulla pitää olla sadevaatteita, jotta minä voin olla ulkona sateella, kun sellaiset pitää olla ja minulla ei niitä ole.
- Aha. Vaikka vara ei venettä kaada, tämä talvi näyttää näin helmikuun puolessavälissäkin aika lumettomalta, tuumin itsekseni. Eikä siitä vesisateestakaan ole liiemmin kärsitty.

Jotenkin minusta tuntuu, että näistä synttäreistä ei selviä sukkapaketilla ja parilla pikkuautolla. Ja täytekakulla. Ehkä vierailu Bostonin lasten museoon viikonloppuna auttaa asiaa. Ja ihan pienet uima-allasbileet kavereiden kanssa. Toiveiden tynnyri kun on pohjaton. Pienellä isolla 5-vuotiaalla ♥

Love is in the Air!

 

--- Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Ystävänpäiväaskarteluja

Niilo viettää nyt maanantaina esikoulussa ystävänpäiväjuhlia, päivän etuajassa.

Juhliin kuulunee paljon puhetta ystävyydestä ja sen merkityksestä, mutta luulisin että päällimmäisenä agendana natiaisilla on kuitenkin ne valentinesit. Koulussamme jokainen oppilas antaa kaikille luokkakavereilleen valentinesin, joka on tavallisesti kortti jonka mukana tulee pieni lahja. Lahja voi olla tarra, tikkari tai muu pieni käteen sopiva. Viime vuonna hittituote oli lyijykynä, joita Niilo sai 12 hengen luokaltaan 4 kappaletta. Äidinkin mielestä lahja oli terävä oivallus :)

Aiempina vuosina valentinesien väkertäminen on ollut puhtaasti äidin huvia, pientä automiestämme kun eivät sydämet ole juuri kiinnostaneet. Tänä vuonna tilanne on ollut kuitenkin toinen ja Niilo on ollut alusta alkaen todella innoissaan mukana. Laadimme yhdessä listan valentinesien saajista ja kävimme paperikaupassa valitsemassa kortit. Luokkansa kahden opettajan lisäksi Niilo halusi ehdottomasti muistaa myös iltapäiväkerhon vetäjää ja viimevuotista opettajaansa Rouva D:tä. 

Myöhemmin viikolla kirjoitimme kortteihin allekirjoitukset, kieli keskellä suuta. Ja sitten liimasimme hieman tarroja, jokaiselle sopivan. Toki luokkakavereille valentinesien mukana menevät tikkarit piti myös koemaistaa, sekä Niilon että Leon toimesta. Hyviä olivat.

Tänä iltana kävimme valentinesit vielä kerran läpi. Esikouluun menevien korttien lisäksi Niilo leikkasi, piirsi ja väritti omin käsin kaksi korttia erityisille ystävilleen, kaksostytöille. Toivottavasti Brooke ja Morgan pitävät saamistaan kukkasista. Ja sydäntikkareista.

Kaupallista hömppää. Ehkä. Mutta jokainen projektin parissa vietetty hetki, miettien antamista, ystäviä ja ystävyyttä, samalla luoden jotain omilla käsillä, vaikka vain ne omat harakanvarpaat --- kaikki on kotiin päin. Niilo oli niin innoissaan omista korteistaan ja niin täynnä antamisen iloa, että loppupelissä hän kirjoitti kaikki käsiinsä saamat kortit ja taitteli lisäksi niitä paperista varmaan parisenkymmentä lisää. Ja parasta kaikesta, äidillä oli kivaa myös, vaikka ne omat kortit unohtuivatkin, laatia ja lähettää :)

Farkkurakkautta

Muistatteko sen ajan, kun ainoat oikeat farkut olivat Levikset? 1990-luvun alussa, ollessani lukion ensimmäisellä luokalla, tuo Levis-hulluus valtasi täysillä myös Kangasniemen. Se oli se pieni punainen merkki, oikean takataskun kulmassa. Se teki sen suuren eron. Se teki varkuista farkut.

Itse luulin olevani erilainen nuori ja siirryin lennosta Lee Coopereista Diesel-kastiin. Ensimmäiset Dieselit käytin miltei riekaleiksi. Ja äitini vihasi niitä. Sittemmin laajensin repertuaaria myös satunnaisiin Replayeihin. Mutta en Leviksiin. Ensimmäiset ja ainoat Levi Straussin pahvipöksyt ostin vasta viime kesänä.

Silloin joskus merkkifarkkujen eteen sai nähdä oikeasti vaivaa. Paikallinen osuuskauppa ei myynyt kuin niitä varkkuja, jos kohta niitäkään. Oikeita farkkuja varten piti mennä joko Mikkeliin tai Jyväskylään, ehkä Pieksämäelle. Ja kalliitakin ne olivat. Vanhemmat eivät oikein ymmärtäneet miksi sinisiin amerikkalaisten työläisten housuihin pitää syytää oikein satoja markkoja. Siis markkoja!

 

Fakkuihin kuului hieman tukevampi vyö. Ja mitä isompi solki, sen parempi. Kenkäpuolta ei tarvinnut kauheasti miettiä. Lenkkarit kävivät, kesät talvet, oikeat Adidakset. Ja tennarit. Ja metallikärkiset Dr. Martensit. Nauhat rennosti levällään. Irlannista löydetyistä kamalista korokepohjakengistä ei sitten puhuta halaistua sanaa. Minulla on muuten vieläkin tallessa ja käytössä lukioaikana ostamani Dieselin vyö. Puhvelinnahka näemmä kestää, vaikka äidiltä pojalle. Samoin kuin Dr. Martensit.

Vielä 20 vuoden jälkeenkin farkkurakakus kukoistaa. Dieselit ovat korvautuneet uusilla suosikeilla. Nykyään vannon Citizens of Humanityn, DL1961:n, Lucky Jeansien, MiH:n ja Rock&Republicin nimeen. Varma valinta on tummansininen ja kapea. Mutta välillä se teini minussa ottaa vallan. Viimeisimpiä löytöjäni mieheni kehui vaatimattomasti aivan kauhean näköisiksi. Ihan kuin äiti aikoinaan! Eikä ne viimekesäiset Leviksetkään ehkä niin aikuiset olleet, revityt ja kaikki... No, lenkkarit ovat sentään vaihtuneet ballerinoihin ja varastoon unohdetut Dr. Martensit Fryen ja Jeffrey Campbellin tekeleisiin.

Millainen on teidän historianne farkuissa?

Unelmia

Alpeilta törähti haaste! At home with Sofia -blogin Sofia haastoi listaamaan 5 tavaraa ja 5 asiaa joista unelmoin. Iso kiitos siis Sofialle haasteesta :)

Ja sitten äääääääk! Toisin kuin voisi luulla, tämä on vaikea, todella vaikea rasti, varsinkin näin mielikuvituksettomalle ihmiselle kuin minä.
Mutta yritetään.
Ensin ne 5 tavaraa:

1. Täydellinen valkoinen t-paita.

 

Kuva täältä.

Toisin kuin voisi kuvitella, täydellisiä valkoisia t-paitoja ei kasva joka oksalla, ei edes joka toisella. Täydellisen t-paidan tulee olla 100%:sta puuvillaa, napakkaa, sileää neulosta, ei läpikuultava, muttei myöskään liian paksu ja tunkkainen. Leikkauksen tulee imarrella kantajaansa olematta liian tiukka saati liian löysä. Ja helman pitää olla juuri oikean pituinen: riittävän pitkä peittämään vatsan, muttei liian pitkä pidettäväksi farkkujen päällä.

Toistaiseksi täydellisen paidan etsintä jatkuu. Kuvassa potentiaalinen täydellinen, James Perseen tuotantoa.

2. Le Creusetin pata poikineen.

Kuva täältä.

Le Creusetin patojen sanotaan olevan täydellisiä. Ja ikuisia. Kyllähän noissa siis hauduttelisi hernekeittoa, keittelisi kastikkeita ja laatisi lasagnea, muista herkuista puhumattakaan.

3. Juoksumatto, joka jaksaa viihdyttää kun lenkkarit vauhtiin kiihdyttää.

Kuva täältä.

Keleistä ja vuorokaudenajoista riippumattomaan juoksuharjotteluun tällainen kunnon juoksumatto olisi aivan ykkönen. Tylsyyskuolemalta pelastaa värkin viihdekeskus. Kanavatoivelistalle voisi laittaa vaikka BBC American, TBS:n, HGTV:n ja muutaman sata muuta kanavaa, noin niin kuin alkajaisiksi.

4. Pesukone ja kuivausrumpu.

Kuva täältä.

Minä ihan oikeasti pidän pyykinpesusta. Paljon. Olen miltei toipunut LG:itteni myymisestä, mutten ihan kuitenkaan. Uskoisin että elämänlaatuni paranisi huomattavasti Electroluxin pesutupalaitteistolla, juurikin niillä joissa on se höyrypesuominaisuus. Tykkäähän Kelly Ripakin niistä.

5. Talo uima-altaalla ja puutarhurilla.

Kuva täältä.

Onko talo tavara? No, tässä listassa on.

Vaikka meillä nyt onkin ihan hyvä talo paraatipaikoilla Vantaalla, en pistäisi pahakseni isompaa ja hienompaa mökkiä, isommalla ja hienommalla tontilla, ehkäpä jopa jossain muualla kuin Vantaalla... tai edes Suomessa. Pimeys, räntä, lumi ja paukkuva pakkanen kun eivät oikein sytytä.

Concord (MA) tuossa vieressä olisi oikein näpsäkkä, vauras ja fiksu paikka asua. Ilmastokin on useimmiten Suomea siedettävämpi, talvi lyhyempi ja kesä kuumempi. Pojilla olisi lähellä hyvät koulut ja muutama laatuisa yliopistokin joista valita, Harvard ja MIT noin niin kuin etunenässä, tietenkin :)


OK, tavarat ovat pulkassa.
Ja nyt siis niihin asioihin:

1. Hyytymätöntä hymyä.

Kuva täältä.

Onnea ja iloa ja sitä kautta hyytymätöntä hymyä, sitä tarvitaan tekemään tästä maailmasta edes hiukkasen parempi paikka. Toivon että hymy ei häviä meidän vanhempien, eikä varsinkaan poikiemme kasvoilta, eikä nauru lakkaa raikumasta, ikinä!

2. Tulevaisuus jossain muualla kuin matkalaukussa.

Kuva täältä.

Olemme eläneet kohta 3,5 kuukautta matkalaukkuelämää. Joskus marraskuussa luulin, että tätä kestäisi noin 1-2 kuukautta, mutta ei --- loppua ei vielä edes näy. Näin ollen, ihan vain vienosti toivon, että joskus ennen tulevaa kesää, päädymme jonnekin. Toisaalle Amerikkaan tai vaikka Kiinaan, hätätilassa Suomikin toki käy.

3. Aikaa.

Kuva täältä.

Toivoisin, että minne tahansa elämä meidät heittääkin, meille jää myös aikaa. Olla paitsi me myös minä ja sinä. Lähellä ja läheisille.

Tämä viikko on ollut jotenkin hassu. Ja viime viikko. Ja sitä edellinen. Itse asiassa jo aika monta viikkoa. Aika vain hujahtaa ohitse. Mutta hyvällä tavalla. Leikkipuistossa. Kirjastossa. Lounaspöydässä. Päiväunilla. Piirtämässä. Uimassa. Illallisella. Juoksumatolla. Lapsia kylvettämässä. Sohvalla oman kullan vieressä. Aika voisi silti kulua hitaammin. Haluan nauttia näistä hyvistä hetkistä, elämästä, pitempään! 

4. Koko perheen rantaloma.

Kuva täältä.

Huomiseksi on luvattu lumisadetta. 100%:n todennäköisyydellä. Ja sunnuntaiksi pakkasta ja viimaa. *HRRRR* En ole kovin nirso rantalomakohteen sijaan. Karibia kelpaa, mutta myös Havaiji menettelee :)

5. Lasketteluloma ihan vain kaksin.

Kuva täältä.

Olen viimeksi ollut suksilla kevättalvella 2009. Olisi siis enemmän kuin korkea aika käydä kokeilemassa kuinka ruosteessa kantit saati taidot ovat. Koska nyt kerran Ameriikassa ollaan, niin Aspen olisi kohteena ihan kiva.
--- Ja suksille siis ihan vain kaksin, miehen kanssa ♥


Hip-heijaa! Sain kuin sainkin listan laadittua! Kieltämättä tuo taustalla pyörivä Road Trip hieman häiritsi keskittymistä, josta johtuen pahoitteluni mahdollisista kirvoitusvihreistä :)
Pitäisiköhän bonustoiveena pyytää hieman lisää mielikuvitusta ja paremman leffamaun? Tai ylipäänsä huumorintajua?

Ai niin, piti sanomani että tämän haasteen saa tehdä kuka halajaa haaveilla. Paitsi että näin tarkemmin ajatellen Nollavaimon ja Mariannen listat ovat varmasti mielenkiintoiset. Täältä siis pesee, oikein elextroluxilla!