Run Like a Girl

Tulipahan kysyttyä.

Applefest voitti sekä blogi- että FB-kyselyn. Näin ollen osallistun lokakuun 1. päivä elämäni kolmannelle puolimaratonille. Edellisestä kisasta on vain vierähtänyt sen kuusi vuotta... Että kiitos kaikille mielipiteensä ilmaisseille luottamuksesta, olisi se vitonenkin ollut ihan kova kisa :)

Pienenä takapakkina voidaan pitää sitä, että Applefest Half Marathon kieltää ehdottomasti kaiken viihde-elektroniikan käytön (eli iPod- tms. musiikkisoittimet) kisan aikana, kiellon rikkominen johtaa automaattisesti hylkäämiseen. Joudun siis kuuntelemaan toivon mukaan alle kaksi tunti omaa läähätystäni.

Toinen pikku-pikku takapakki oli eilinen pitkän lenkin yritelmä. Viiden kilometrin kevyen hölkyttelyn jälkeen vatsa kramppasi täydellisesti. Olin matkassa luonnollisestikin ilman kännykkää, joten tovi jos toinenkin tuli istuttua kiviaidan päällä lukua laskemassa ennen kuin pääsin kotiin. Kotona piti vielä varmuuden vuoksi kieriskellä vartti lattialla ennen kuin helpotti. OK, taustalla on ruuhkainen viikko, aivan liikaa kiirettä, kahvia ja --- stressiä.

Eh. Tämä kotiäiti stressaa. Liikaa muruja pöydällä? Vaiko lattialla? Hyvin menee mutta menkööt.

Mutta ---
Huomenna alkaa kuitenkin loma. Se on siis heippa Irenelle ja tervetuloa mm. näille:

Kuva: gonomad.com

Kuva: etraveltrips.com

Kuva: beautifulplacestovisit.com

Kuva: threecountyfair.com

Kuullaan siis reilun viikon päästä!
Siihen saakka voitte vaikka viihdyttää itseänne tällä ja miettiä missä mennään.

Ja murtomiehille ihan vain tiedoksi että asuntoamme vahtii mm. tulta ja tappuraa oleva amerikansisilialainen täti. Eikä noista Ikean huonekaluista oikein ole edes varastettavaksi. Sori.

Peilikuva

Olette varmaan kaikki nähneet joskus sellaisen. Tiukkailmeisen naisen. Äidin, jonka kaikkia nappuloita on paineltu. Äidin, jonka kärsivällisyys on venytetty loppuun. Äidin, jonka pinna on noin nanosekunnin pituinen. Äidin, joka rutisee, paukkuu, vinkuu ja sähisee. Hiukset pörrössä ja ripsivärit kiukun punaamilla poskilla.

Vierellä kulkee lapsi tai kaksi. Kevein askelin.

Lapset ovat nauravaisia, elämään tyytyväisiä. Rajoja on menestyksellisesti koeteltu ja ne ovat löytyneet entisiltä paikoiltaan. Kaikki on siis järjestyksessä ja leikki voi jatkua.

Miksi sillä äidillä on vain niin halju olo?

Kumpi vai kampi?

1. lokakuuta klo 10:00 ammutaan lähtölaukaukset kahdessa hyvin erityyppisessä juoksukisassa:

Middlesex West Chamber of Commerce järjestää kotikaupungissamme Actonissa (MA) 5 kilometrin juoksukisan Oktoberfestin yhteydessä.

5 kilometrin kisa vaatii kovaa, kovaa kipittämistä alusta loppuun. McMillan Running Calculatorin mukaan tavoitteeksi voisi asettaa 24:30 alittamisen.

Hollis (NH) toimii taas Applefest Half Marathonin kisapaikkana.

Puolimaratonilla voi taasen jopa hieman nautiskella. Samaisen McMillanin tavoiteaikalaskurin mukaan 1:53:00 alittamista lähdetään hakemaan.

Kumpaan kisaan siis osallistun, kertokaa te.
Teen päätöksen nyt tulevana perjantaina 26.8 kommenttienne perusteella.

Tekstiiliurheilijan tunnustuksia

Myönnetään, olen toivoton tekstiiliurheilija.

Lenkki ei vain suju harmaaksi pestyssä t-paidassa ja virttyneissä verkkareissa. Saati keskenään riitelevissä shortseissa ja yläosassa.

Tämän kesän ehdoton suosikkilenkkiasu on koostunut Adidaksen hihattomasta topista ja shortseista. Molemmat taitavat olla Marathon 10-sarjaa. Ja kas kun kengätkin, kokomustat Niken Free Runit, sopivat värityksensä puolesta asuun täydellisesti!

Lyhyillä hihoilla ja lahkeilla pystynee juoksemaan vielä muutaman viikon, mutta jossain vaiheessa ne astuvat kuvaan, pitkälahkeiset. Välikauden asu on keväältä hyvässä kunnossa, mutta talven varusteet vaativat pientä säätöä, lähinnä kun juoksija itse on --- kutistunut.

Niken Element -juoksupaita sisältää villaa ja pitänee siten lämpimänä kylmemmälläkin säällä. Ja sininen väri on näkyvä ja kaunis.

Toivon mukaan talvellakin vilkkaasti liikkuvat kintut pysyvät lämpiminä Niken Cold Weather Dri Fit -juoksuhousuissa. Malli on viime talvena testattu ja hyväksi havaittu. Epäverkkarin näköisissä housuissa kehtaa hätätilassa hengailla myös julkisilla paikoilla --- siis käydä kaupassa ja mennä vaikka joogatunnille.

Myönnettäköön että lauantaisen juoksukilpailun jälkeen päätin palkita itseni uusilla kengillä. Kenkiä kun ei vain voi koskaan olla liikaa, paitsi ehkä miehen mielestä. Sitäpaitsi, nämä Niken Free Run+ 2 -juoksukengät ovat aivan täydellisen siniset, natsaavat juoksupaitaan kuin nenä päähän!

Taistelussa pimeyttä vastaan varusteihin kuuluvat luonnollisesti otsalamppu ja heijastinliivit. Hankin viime syksynä yllä olevat "henkseliliivit" ja voi suositella niitä erittäin lämpimästi. Ovat näkyvät, eivät hiosta ja vetoketjullinen etutasku on tosi kätevä avaimille ja puhelimelle.

Ja kun varusteet on kasassa, syksyisiä saati talvisia lenkkipolkuja on oikeastaan hieno odotella.

Miten te kanssalenkkeilijät valmistaudutte nurkan takana odottavaan pimeään ja kylmään vuodenaikaan?


Kuvat: oma, eBay, eBay, eBay, EMS

Ihan vaiheessa

Ihmiseksi kasvaessa on koko ajan joku vaihe päällä.

Vauvaikä.
Leikki-ikä.
Uhmaikä.
Kauhea kakkonen.
Vielä kamalampi kolmonen.
Hermoja raastava neljä ja puoli.
Kyselyikä.
Kouluikä.
Murrosikä.
Kahdenkympin kriisi.
Kolmenkympin kriisi.
Esikeski-ikä.
Keski-ikä.
Viidenkympin villitys.
Eläkeikä.
Sammaloitumisikä.

Kai näillä vaiheilla koetetaan vain yksinkertaistaa monimutkaista maailmaa. Selittää että kaikella älyttömyydellä, kiukulla saati puukorvaisuudella on joku suurempi tarkoitus. Vaikkei niillä olisikaan.

Mutta tuo neljä ja puoli ---
Meillä se näkyy uutena vaiheena äidinkin elämässä.
Äidillä on nyt kolmenkymmenenviiden ja puolen hiustenraastamis- ja kiroiluikä.
Toivottavasti tämä vaihe menee pian ohi. Sekä äidillä että pojalla.

Huvipuisto

Kävimme eilen sunnuntaina aivan parhaassa huvipuistossa, 

ties vaikka kuinka monetta kertaa tänä kesänä.

Huikeimmat vauhdit sai pyörän selässä metsäpolulla.

Hienoimmat näkoalat näki kiven päältä, sinnikkään kipuamisen jälkeen.

 Suurimmat elämykset tuotti vuohi, joka söi kädestä. 

Vai olivatko ne sittenkin nuo kaksi possua?

Kanat, ankat, lampaat vaiko lehmät ja vasikat?

Mutta parhaimmat hattarat, ne olivat pilvenhattaroita. 

Ja kotona tehty jäätelö vei kielen mennessään.

Great Brook State Farm Park on tavan mainio paikka.

Puma 5 Miler

 Aurinkoista ja lämmintä noin +30 astetta Celsiusta. 

Lähtölaukauksen pamahdettua viideltä iltapäivällä oli askel keveä ja hymy leveä.

 Muutamaa hetkeä myöhemmin eli loppusuoralla oli lantio laskenut ja askellus painoi. 

Helle imi mehut. Ja eikä se kirikään täten oikein irronnut halutulla tavalla.

Takana 5 mailia eli 8 kilometriä. Ja kovillehan tuo otti.

Oman kellotuksen mukaan ajaksi tuli 40:30, virallisia tuloksia vielä odotellaan.

Sinänsä pitää olla tyytyväinen oman tavoitteen saavuttamiseen, 

mutta kun se 40 minuutin haamuraja jäi nyt niin lähelle...

Vanha ei vain päässyt tänään ja tässä kunnossa kovempaa.


Kumma juttu kun en näytä lainkaan sirolta ja pitkäjalkaiselta gasellilta näissä juoksukuvissa(kaan).
Ihan näytän vain itseltäni, savolaiselta pänikänkantajalta.
Pah. Mutta mihinkäs sitä geeneistään pääsee.

Sininen päiväuni

Joskus hän pääsee yllättämään.

Hiipimään takavasemmalta kesken leikkien.

Ja vieläpä keskellä päivää.

Ovela tuo Nukkumatti.

Unijukka.

Kilvanjuoksua

Huomenna se sitten olisi, PUMA 5 Miler.

Noudin tänään numerolapun ja juoksupaidan. Ja heti alkoi sopivasti jännittämään. Viimeksi kun on tullut kipiteltyä juoksukisoissa ennen lapsia, muistaakseni syksyllä 2005. Mutta huomenna sitä painellaan, 650 ennakkoilmottuneen joukossa, 5 mailia / 8 km kilpaa.

Tavotteista sen verran että alle 45 minuutin pitää päästä. Mitä lähempänä 40 minuuttia sen parempi. Alle 40 minuuttia vaatiikin sitten jo itsensä ylittämistä.

Arvatkaapa muuten mitä lukee Puman tarjoaman juoksupaidan etumuksessa?

Vähän niin kuin Gwyneth Paltrow

Kuva täältä.

Niilo tänä aamuna:
- Toi setä on vähän niin kuin isi.
- Siis kuka setä?
- No toi setä joka laulaa.
(TV:stä tuli Coldplayn "Every Teardrop is a Waterfall" -video, äidin ja poikien suosikki.)

Ihanaa! Minä kun niin pidän Chrisistä. Ja eikös tämä tee minusta vähän kuin Gwynethin?

Mielenkiintoista sinänsä että pari vuotta sitten mieheni näytti kuulemma Ryan Seacrestilta.

Kuva täältä.

Kehitystä parempaan ja ennen kaikkea nuorempaan suuntaan on siis tapahtunut.

+25 = vilu

Piti jo laittaa takkiakin päälle.

Takki: Michael Kors

Mekko ja sandaalit: Loft

Vyö: Talbots

Tausta: Saugus Iron Works Museum

Bi-polar

Vincent van Gogh: The Starry Night

Asemalle Jäänyt Rouva, jonka kohtaamisista ole kirjoittanut täällä ja täällä, on osoittautunut oikeasti mieleltään sairaaksi. Diagnoosi on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Ehkäpä kesäloman takia lääkkeet olivat vain jääneet ottamatta.
Surullista kun mieli tekee moiset tepposet.
Mutta se ei silti saa olla tekosyy huonolle käytökselle.

Nappasin kuvan Wikipediasta, saatteen kanssa. 
"Monien luovien ja taiteellisesti lahjakkaiden ihmisten, mukaanlukien Vincent van Gogh, uskotaan kärsineen kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä."

Naisten välisestä ystävyydestä

Tämä päivä kului olkapäänä, naisten välistä ystävyyttä pohdiskellessa.

Maasta saati kuusta riippumatta, ystävyys on vaikeaa ja todelliset ystävät harvassa. Ystävyydessä --- samoin kuin avioliitossa, elämässä --- on ne huonot ja hyvät päivänsä. Ja joskus on oltava hieman onneton voidakseen olla oikein onnellinen. Mutta tämä ei silti tarkoita että joskus olisi oltava epäystävällinen voidakseen olla tosi ystävä. Vaikka ehkä niitäkin päiviä sattuu kohdalle, ihmisiä kun ollaan.

Tämän päivän suhdekiemura, kahden aikuisen amerikkalaisen naisen välillä, oli hyvin mietteitä herättävä. Kuitenkin juuri niin tyypillinen, juuri meille naisille. Mikä siinä on niin vaikeaa --- naisten välisessä ystävyydessä?

Ryhdyin siis penkomaan ystävyyden olemusta hieman syvemmältä.
Tai no, onko se Wikipedia nyt niin kovin syvältä, vaiko juurikin sieltä?
Alla jokatapauksessa muutama käännetty ajatus liittyen ystävyyden tieteeseen.
Jos olisin sosiologi, saattaisin tutkia tätä enemmänkin.

Ystävyys määritellään ihmisten välisenä suhteena, jota yleensä ottaen pidetään kaveruutta läheisempänä. Molempiin suhteisiin, ystävyyteen ja kaveruuteen, liittyy tietyn tasoista läheisyyttä, joskin eri tasolla. Ystävyyttä ja kaveruutta voidaankin siten ajatella saman jatkumon osasina.

Ystävyyttä on tutkittu niin sosiologian, sosiaali-psykologian, antropologian, filosofian kuin eläintieteen näkökulmasta. Ystävyyteen liitetäänkin monia akateemisia teorioita (mm. social exchange theory, equity theory, relational dialectics, attachment styles.)

Ystävyys koetaan arvokkaaksi kun ystävien keskinäisessä suhteessa ilmenee säännönmukaisesti seuraavia piirteitä:

• Epäitsekkyyttä. Oman edun ajamisen sijaan mielessä on myös muille koittava hyvä.
• Sympatiaa ja empatiaa.
• Rehellisyyttä, erityisesti tilanteissa joissa muiden on vaikeaa kertoa totuutta.
• Yhteisymmärrystä ja myötätuntoa.
• Keskinäistä luottamusta. Kykyä ilmaista tunteitaan, myös toisen toimiin liittyviä, ilman pelkoa tuomituksi tulemisesta. 
• Kykyä emotionaaliseen tukemiseen.
• Positiivista vastavvuoroisuutta. Suhde perustuu molemminpuoliseen antamiseen ja saamiseen.
• Suhteessa voi olla oma itsensä ja tehdä virheitä pelkäämättä tuomituksi tulemista. 

Näin minulle on opetettu, kotona, omien vanhempieni toimesta. Itse yritän --- siis yritän --- elää näin. Ja siirtää näitä arvoja eteenpäin, lapsille. Ei se aina helppoa ole. Toivon silti olevani hyvä ystävä. Ystävyyden arvoinen.

Amerikkalaisen ystävyyden kato
Kesäkuussa 2006 American Sociological Review'ssä julkaistun tutkimuksen mukaan, amerikkalaiset kärsivät ytävyyden vähenemisestä sekä määrällisesti että laadullisesti sitten vuoden 1985. Tutkimuksen mukaan 25%:lla amerikkalaisista ei ole läheistä uskottua, ja keskimääräinen uskottujen lukumäärä per asukas on laskenut neljästä kahteen.

Tutkimuksen mukaan ajanjaksolla 1985 - 2006:

• Amerikkalaisten riippuvaisuus perheestä turvaverkkona on noussut 57 prosentista 80 prosenttiin. 
• Amerikkalaisten riippuvuus partnerista tai puolisosta on noussut 5 prosentista 9 prosenttiin.
• Tutkimus löysi myös yhteyden vähäisempien ystävyyssuhteiden (erityisesti laadullisesti) ja psykologisen taantuman välillä.

Onkohan Suomessa tehty moista tutkimusta? Tulokset olisi erittäin mielenkiintoista nähdä. Pahasti pelkään että tämä todellisen ystävyyden kato ei ole vain Amerikkalainen ilmiö. 

Ystävyys tuo terveyttä
Yleisen tietämyksen mukaan hyvä ystävyyssuhde parantaa yksilön onnellisuutta ja yleistä hyvinvointia. Monet luotettavat tutkimukset osoittavat myös että vahva sosiaalinen tukiverkko parantaa erityisesti naisten mahdollisuutta elää terveenä ja pitkään --- siis vanhaksi. On myös osoitettu että yksinäisyys ja sosiaalisen tuen puute ovat yhteydessä kasvaneeseen riskiin sairastua sydäntauteihin, virustulehduksiin ja syöpään, samoin kuin sillä on yhteys korkeampaan kuolleisuuteen. Jotkut tutkijat ovat löytöjensä perusteella jopa nimenneet ystäväverkot  "käyttäytymisrokotteeksi" ("behavioral vaccine"), joka suojaa sekä fyysistä terveyttä että mielenterveyttä.
 
Vaikka tutkimus osoittaa että hyvillä ystävyyssuhteilla ja hyvällä terveydellä on yhteys, tarkka mekanismi tälle yhteydelle on vielä hämärän peitossa. Suurin osa tutkimuksista on seurantatutkimuksia ja vaikka tulokset näissä tutkimuksissa osoittavat selvän yhteyden olevan olemassa, niiden perusteella ei osata sanoa mitään varmaa saati yksiselitteistä syy- ja seuraussuhteesta.

Lukuisat teoriat yrittävät selvittää yhteyttä. Tutkijat selvittelevät josko siis:
1) Hyvät ystävät rohkaisevat toisiaan elämään terveemmin.
2) Hyvät ystävät rohkaisevat hakemaan apua ja vievät konkreettisesti tarvittaessa saamaan apua.
3) Hyvät ystävät parantavat ystäviensä kykyä käsitellä sairautta ja muita terveysongelmia.
4) Hyvät ystävät vaikuttavat vaikuttavat itse asiassa fysiologisesti suojaten terveyttä.

Uskon että paitsi ihminen jolla on ystäviä, myös ihminen joka ylipäätään on ystävällinen, on myös onnellisempi ja sitä kautta terveempi. Positiivinen asenne elämään antaa niin paljon enemmän.

Hups! Ryhdyin taas syleilemään maailmaa :)

Ehkäpä ystävyksetkin pian syleilevät toisiaan.
Unohtavat erimielisyytensä ja kasvavat ---
vaikkeivat mitään teinityttöjä enää olekaan,
62- ja 72-vuotiaina.

Ameriikan Pauli

Meidän naapurissamme asuu Ameriikan Pauli.

Pauli ajaa vanhalla, ruosteisella Jeepillä ja tekee työkseen kaikkea pientä ja isompaa remonttia. Onpa hän joskus ollut korjaamassa meidänkin kylpyhuonettamme, sukulaistyttönsä kanssa. Pauli on laatuisa mies, aina iloinen ja pihalla nähdessämme käsi pystyssä. Ja ne tarinat ---

---
Paulin äiti on ollut kolme kertaa naimisissa. Vaihtanut aina rikkaasta vielä rikkaampaan.
- Asiani ovat järjestyneet aika hyvin, hän itsekin myöntää.
Ja kaikki nauravat.

---
Paulin Cape Codissa asuva isäpuoli kuoli tänä kesänä. Mies oli joutunut lievän sydänkohtauksen takia sairaalaan, jossa hänellä todettiin laajalle levinnyt syöpä. Ei mitään tehtävissä. 4 viikkoa elinaikaa.

Eräänä iltana Pauli oli ollut isäpuolensa luona drinkeillä.
Isäpuoli oli nauranut, martinilasi kädessään:
- Sopiikohan tämä yhteen lääkitykseni kanssa?
- Mitä sillä on väliä, kuolethan joka tapauksessa.
Eikä hän siihen drinkkiin kuollut.

Isäpuolen kuollessa Paulin suurin huoli oli mitä tuhkille tehdään. Hänen sisarpuolensa huoli oli perinnöksi saatu suuri jätevesialan yritys.

---
Paulin isä asuu Arizonassa. Sodan jälkeen tämä opettajamies oli kaverinsa yllyttämänä sijoittanut viimeiset rahansa ja ostanut maata. 4000 taalaa. Maata keskeltä ei mitään. Lisäksi isäukko oli perustanut kodinkoneliikkeen. Myynyt ilmastointikoneita aavikolla.

Kodinkoneilla pysyi mukavasti leivän syrjässä kiinni, vaurastuikin. Mutta sijoitus maahan osoittautui vuosien saatossa enemmän kuin onnistuneeksi. Paulin isä kun omistaa ison pläntin Scottsdalea. Maan arvon noustessa mies on tehnyt miljoonaomaisuuden, myynyt tontin sieltä, toisen tuolta. Kantritähdille, näyttelijöille ja muille silmäätekeville. Rakentanut omaksi huvikseen huviloita, joita nykyään pitää enimmäkseen tyhjillään. Vuokralaisista kun on vain riesaa.

85-vuotias isäpappa myöntää olleensa vain onnekas. Hyvin onnekas. Viimeiset pari-kolmekymmentä vuotta hän kun on voinut vain olla. Nauttia elämästä. Ja jos aika tulee pitkäksi, aina voi nikkaroida jotain. Käydä rautakaupassa. Ostaa vaneria. Ja sitoa se vanerilevy suoraan narulla loisto-Mersun katolle. Koska se on vain auto. Vaikkakin satojen tuhansien sellainen.

---
Isäpapan naapurissa Arizonassa asuu teksasilainen öljymiljonääri. Se, jonka maalta Shell pumppaa öljyä. Huonossa kuussa Shellin shekki on vain 80,000 taalaa, parhaana yli 500,000.

Kun Paulin siskon tytär sai opintonsa päätökseen, hän meni tapaamaan isoisäänsä Arizonaan. Hän viihtyi siellä viikkoja, kuukausia. Kukapa ei olisi. Naapurin öljymiljonääri piti tytöstä, hänestä joka korjasi meidänkin kylpyhuonetta enonsa kanssa. Lainasi tytölle Lamborginiaan.
- Ota se nyt käyttöösi kun nyt kerran täällä olet. Aja sillä. Nauti nuoruudestasi.

Tällä hetkellä tyttö oleilee San Fransiscossa. Nauttii melomisesta, elämästä. Houkuttelee enoaan kylään.

---
Entäpä se eno sitten, Ameriikan Pauli? Pauli remppaa ja remontoi. Yrittää lopettaa työntekoa nostamalla koko ajan hintojaan. Mutta kun niitä asiakkaita riittää silti. 4000 taalaa terassin rakentamisesta, miehen mielestä hullu summa parin päivän työstä. Silti hänet palkattiin heti.

Ja entä se neuroottinen nainen joka palkkasi hänet tekemään kylpyhuoneremonttia? Hah! Nainen jättää joka ilta täyteen kirjoitettuja post-it lappuja ympäri remonttityömaata. Pyytää oikaisemaan millin vinoon menneen vessapaperitelineen. Kirjoittaa niin paljon ja pientä että Pauli ei saa edes kaikesta selvää, varsinkaan ilman laseja. Vastineeksi Pauli alkoi jättää naiselle lappuja. Keittiön kaappiin. Eteisen laatikkoon.

"Hui! Se oli lähellä!"
"Et saa minua kiinni."
"Järjestä nämä."

---
Oikeasti Pauli haluaisi vain olla. Hän on jo aikoja sitten myynyt talonsa tällä seudulla. Muuttanut vuokralle. Hän haaveilee tyttökaverinsa kanssa Arizonaan muuttamisesta. Arizonassa Paulilla on talo ja kaikki, hän asuukin siellä talven kylmimmät kuukaudet. Paitsi viime talvena, kun Pauli kompastui kengännauhoihinsa ja satutti polvensa. Oli pahimman talven lentokiellossa veritulppavaaran takia.

Tyttökaverikaan ei vain suostu lopettamaan töitään. Vaikka työ enimmäkseen vanhusten sairaanhoitajana raskasta onkin. Sen sijaan tyttöystävä kyllä heittää kaiken Paulin ostaman valkoisen leivän ja rasvaisen ja suolaisen ruuan roskiin. Väittää epäterveelliseksi moisia.

---
Aina silloin tällöin kiusaan Paulia. Kysyn häneltä milloin hän aikoon tehdä tyttöystävästään kunniallisen naisen. Pauli vain nauraa ja sanoo:
- Kuuntele nyt mitä sinä oikein sanot: kunniallinen nainen!
Sitten me nauramme.

---
Mukava mies tuo Ameriikan Pauli.
Viisikymppinen herrasmies.
Jolla on 15 yhteisen vuoden jälkeenkin se tyttöystävä.

Luonnonpuisto

Omaksi ja lasten riemastukseksi, 

omalta kotipihalta käsin voi toistuvasti bongata kaikkea jännää.

Toistaiseksi Leo ei ole saanut yläkuvan kalkkunoita juosten kiinni.
Yritetty kyllä on, miltei joka kerta.

Ensimmäisellä vilkaisulla luulin alakuvan otuksia vinttikoiriksi.
Mutta eivätpä ne sitä ole.
Etupihallamme on näemmä peuravaara.

Muita otuksia---

Pupuja, sammakoita ja oravia, maa- saati puu-, 

niitä ei jaksa enää edes laskea.

Söpöjä ovat.

Varsinkin sammakot ovat Niilon mieleen.

Asuvat Nancyn ikkunan alla.

Tulikärpäsiä kävimme heinäkuussa katsomassa iltakävelyillä.

Laulukaskaita kuuntelemme näin elokuussa joka ilta.

Ja se pesukarhu ---

Hautasimme sen alkukesästä,

Ameriikan Paulin kanssa.

Oli uupunut uima-altaan kulmille.

Keinu

Pari viikkoa sitten, olin koko perheen voimin puistossa.
Tuulenpuuskan tavoin hän ilmaantui viereeni olessani keinuttamassa Leoa.

- Olen aina halunnut kokeilla näitä keinuja. Oi, niin on mukava. Minä pidän keinumisesta. Minulla on omalla kuistillanikin keinu. Siinä keinumisessa on vain niksinsä. On varottava että lasi pysyy pystyssä eikä juoma loisku syliin.

Hän oli ehkä viisikymppinen nainen. Boheemisti mutta muuten siististi pukeutunut. Ehkä hieman --- tiedättehän. Mutta iloinen. Avoin. Juttelimme niitä näitä, keinuttaessa, keinuessa, keinumisesta ---

- Pidin  lapsena myös kovin uimisesta. Kuumana kesäpäivänä se oli parasta mitä tiesin. Virginiassa, kotona, siellä meillä oli oma uima-allas. Mutta äiti ei pitänyt vedestä. Äiti pelkäsi että me lapset hukumme. Äiti kun ei osannut uida, maatalon tytär Mainesta.

- Siskoni aina nauroivat minulle kun kerroin haluavani isona perustaa orpokodin. "Mitä? Sinäkö orpokodin pitäjäksi? Ei ikinä!" he sanoivat. Sanoivat että haaveilin liikaa.

Nainen kertoi miten hän oli aikoinaan työskennellyt suomalaiselle naiselle. Hän oli nähnyt kuvia että Suomessa on kaunista. Kuullut että siellä on rauhallista. Ja hän niin piti rauhallisesta.
- Haluaisin kovin matkustaa Eurooppaan. Mutta pitäisi hankkia passi ja kaikki. Ja kukapa minun kanssani matkaan lähtisi, en uskalla mennä yksin.

Sitten tulikin aika meidän lähteä kotiin.
Rouva jäi vielä keinumaan.
Hämärtyvään sunnuntai-iltaan.

Älyllisesti riittämätön puoliso

Päiväunien jälkeen vein pojat leikkipuistoon leikkimään.

Leikkipuistossa minä tapasin miehen. 38-vuotiaan, syntyjään kanadalaisen, kahden lapsen isän. Miehen, joka oli parhaillaan läpikäymässä vaikeaa eroa lastensa äidistä. 12 vuoden jälkeen. Koska nainen oli rakastunut toiseen mieheen.

Tiedättekö mitä hänen vaimonsa oli kertonut hänelle?
- Sinä et ole älyllisesti riittävän stimuloiva minulle.
Voiko toista enää pahemmin loukata?

Mies oli mainostoimistossa työskentelevä AD. Nainen kansainvälistä uraa tekevä insinööri. Ja ei, mies ei todellakaan ollut mikään eye sore, päinvastoin. Keskustelumme perusteella hän ei myöskään ollut tyhmä. Vain niin surullinen. Leikkimässä 4-vuotiaan tyttärensä kanssa, odottamassa 8-vuotiasta poikaansa urheilutreeneistä.

En tiedä nimeä, en tunne häntä.
Toivon --- ei, minä tiedän --- elämä jatkuu.
Ja tämän minä kerroin hänelle.
Toivottaessani hyvää jatkoa.

Rullaluistimia vai pikkuautoja?

Tämä viikko on huono viikko, erittäin huono viikko.

Yhdelle nämä ovat rullaluistimia. Toisille pikkuautoja.

Menin tänään jälleen puolen päivän aikoihin uima-altaalle lasten kanssa. Altaalla oli miltei ruuhkaa. Altaanreunalla aurinkoa palvomassa olivat jo seinänaapurimme herra N ja toinen naapurimme pihan toiselta puolelta, rouva S. --- Sekä Asemalle Jäänyt Rouva.

Juttelin niitä näitä sulassa sovussa naapureitteni kanssa ja uitin samalla lapsiani. Aikansa uituaan lapset kaivoivat rattaiden korista puhtaat, muoviset ja altaassa hyvin kelluvat pikkuautot. He leikkivät niillä altaan päässä, kaukana laidalta. Eivät mitenkään meluten, mutta ---

Yht'äkkiä Asemalle Jäänyt Rouva nousi aurinkotuolillaan istumaan ja ilmoitti:
- Tämä ei nyt käy päinsä. Lapset eivät saa leikkiä moisilla rullaluistimilla täällä altaan reunalla. Heidän pitää mennä pois täältä.

Rouva S totesi Asemalle Jäänelle Rouvalle että kyseessä ei todellakaan ole rullaluistimet, vaan lapset leikkivät sulassa sovussa leluautoilla. Itse pyysin lapsiani tulemaan pois Asemalle Jääneen Rouvan lähettyviltä, kun olivat lähimmillään noin 5 m päässä naisesta.

Kohta nainen kuitenkin kahahti puhkuen ja puhisten altaalta kohti kotiaan, puuskuttaen:
- Asia ei todellakaan jää tähän. Lapset eivät saa moisilla rullaluistimilla altaalla leikkiä.

*PUUH*

Nainen kävi hakemassa puhelimen ja jonnekinhan hän soitti.
Sääliksi kävi soiton vastaanottajaa.

Kerroin rouva S:lle maanantain välikohtauksesta, poliisilla uhkaamisineen kaikkineen.
Kerroin myös tiistain episodista:

Olin lasten kanssa uimassa kun pihan poikki kulki vanhempi aasialaistaustainen mies pyörää taluttaen. Asemalle Jäänyt Rouva kahahti heti parvekkeelle kysymään millä asioilla mies liikkui, asuiko hän tällä ja tulihan sieltä se poliisin soittaminenkin samassa syssyssä. Mies-raukka ei saanut hämmennykseltään sanaa suustaan. Miltei huusin miehelle pahoitteluni.

Rouva S kertoi että kaikkinensa kyseessä ei ole mikään uusi asia. Asemalle Jäänyt Rouva on haastanut riitaa käytännöllisesti katsoen kaikkien lapsiperheiden kanssa, mukaanlukien sekä naapurimme herra N että hän itse. Lisäksi, kiitos Asemalle Jääneen Rouvan,  heidän omasta taloyhtiössäänkin on muuttanut lapsiperhe pois kyllästyneenä rouvan terrorisointiin. Esimerkkinä perheen kiusaamisesta S kertoi kuinka jos he jättivät märällä kelillä kenkänsä oman oven pieleen kuivumaan --- siististi järjestyksessä ja ei todellakaan kenenkään tielle --- Asemalle Jäänyt Rouva oli tullut hakkaamaan ovea ja huutamaan kuinka kengät pitää heti ottaa sisälle, kengät ovat paloturvallisuusriski. Kaikken siis puututtiin kunnes kamelin selkä katkesi.

Olin välikohtauksesta poissa tolaltani ja Rouva S yritti lohduttaa, sanoa että naisen hyökkäyksiä ei pitäisi ottaa henkilökohtaisesti. Vaikeaa se silti on, sen hän itsekin myönsi, puhui omakohtaisesta kokemuksesta. Surullista kuinka Asemalle Jäänyt Rouva tuhlaa elämäänsä olemalla kaikille ilkeä, totesimme. --- Paha ja ilkeä. Kaikille.

Altaalta kotiin tultuani itkin lohduttomasti. Jopa niin että Niilo kävi hakemassa paloautokirjan ja ryhtyi sitä minulle lohdutukseksi lukemaan. Joskus tämä kaikki on vain niin --- liikaa. Joutua lapsien kanssa ventovieraan kiusaamaksi. Ainoastaan siitä syystä että on lapsinensa olemassa ---

Eikä tässä vielä kaikki surkeus tälle päivälle.
Eilinen hampaidenkiristys ei onnistunut itse hoidonkaan osalta kovin mairittelevasti. Paikka/kruunu jätettiin liian korkeaksi ja kiillotus myös puolitiehen. Ennen oireeton hammas siis vaivaa, jopa yöllä. Ei siis muuta kuin uutta aikaa tilaamaan ja uudestaan suden suuhun :(

Kuva: Tonka

Isoksi pojaksi

Viime aikoina, usein juuri päiväunien jälkeen, meillä on pohdittu isoksi kasvamista.

Äidin pieni iso poika.

"Kun minä kasvan isoksi, niin minä en mene enää esikouluun. Minä menen koulubussiin."
"Kun minä kasvan isoksi, niin minä laitan isot kuulosuojaimet päähän ja puhallan lehtipuhaltimella lehtiä."
"Kun minä kasvan isoksi, niin minä ajan rekalla. Ja autolla. Ja traktorilla."
"Kun minä kasvan isoksi, minä kanssa komennan Leoa."

Kysyessäni meneekö Niilo isoksi kasvettuaan naimisiin, vastaus oli naseva:
"En. Kun minä menen johonkin muualle. Vaikka kauppaan."

Tänään oli vuorossa:
" Kun minä kasvan isoksi, niin minä lennän ukin ja mummin luo."

Voi Niilo ♥

Hampaidenkiristelyä

Kävin tänään hammaslääkärissä.
Ja nyt kiristellään hampaita.
Kuten aina, hammaslääkärivierailujeni jälkeen.
Hammaslääkäri on muuten ehkä niitä viimeisiä paikkoja jossa kuvittelee tulevansa muilutetuksi, mutta --- kaikki on mahdollista.

Tässä yksilönvapauden ja yksityisen terveydenhoidon luvatussa maassa myös hammaslääkäri pitää valita itse. Valitsin viime vuonna omani, käyttäen perusteena hyvää sijaintia ja myönteisiä arvosteluja internetissä. Praktiikkaa pitää suunnilleen ikäiseni intialainen nainen muutaman mailin päässä kotoani. Täti tulee vielä oikein hammaslääkärisuvusta. Praktiikka on siisti ja henkilökunta ystävällistä eikä hoidossa sinänsä mitään vikaa ole, paitsi --- jos vaikka Amerikassa ei ole omia kuninkaallisia, tämä hammaslääkäri huolehtii että kruunut eivät maasta ihan kohta lopu. --- Halusi/tiesi asiakas niistä etukäteen saati ei. Ja minulla, luonnostaan hyvähampaisella, on tästä noin 2.5 kruunun kokemus.

Mutta tarinan alkuun.
Viime vuonna, ensimmäisellä kerralla, hampaani puhdistettiin, kuvattiin röntgenillä ja digikameralla ja muutenkin --- tutkittiin perusteellisesti. Todettiin että lapsuudessa paikattu takahammas on sen verran huonossa kunnossa että se pitää korjata. Kruunun laittaminen oli se ainut mahdollisuus pelastaa hampaani kauhealta tuholta. Koska en ole hammaslääketieteen asiantuntija, annoin tädin korjata hampaan tällä parhaaksi katsomallan tavalla. Kotona lähinnä vinkaistiin kun kerroin kruunusta. Kruunu kun on yhtä kuin kallis. Vakuutus kuitenkin korvasi hoidon, eikä omalle kontolle tullut kuin alle 90 taalaa kuluja koko vuodesta.

Loppukeväästä tänä vuonna tämä edellisenä kesänä huolella laitettu kruunu sitten lähti irti. Palasin samalle hammaslääkärille kruunua korjauttamaan. Kruunu korjattiin, hampaat puhdistettiin ja nyt toisen puolen takahampaasta löydettiin samanlaista vikaa. Hammas oli alkanut kuulemma jo ihan tummentua. "Hui!" sanoin minä ja annoin tädille luvan korjata hampaan, varsinkin kun täti lupasi yhdellä käyntikerralla saada kaiken kuntoon.

Mutta ei, tällä kertaa vaadittiinkin vahvistettu kruunu, joka piti tilata erikseen ulkopuolisesta laboratoriosta. Tämä minulle kerrottiin sen yhden käyntikerran lopussa kun luulin kaiken olevan kunnossa. Samalla minulle näytettiin kuinka pari vanhaa muovipaikkaa ovat jo kovin kutistuneet ja vaativat ihan vain pientä korjaamista. Filling, you know.

Rahastakin puhuttiin. Kaikki toimenpiteet mahtuisivat mainiosti vakuutuksemme piikkiin. Huonossakin tapauksessa maksettavakseni lankeaisi vain muutama kymppi. Filling ei kuulostanut pahalta, joten annoin luvan toimenpiteille. Filling kun ei ole crown, you know. Varasimme seuraavan hammaslääkäriajan  paikkaamista ja erikoisvahvistetun kruunun asentamista varten.

Tänään oli se aika. Hammaslääkäri alkoi topakasti poraamaan hammasta. Kuvittelin naama turvallisesti puuduksissa että kyseessä on ilman muuta väliaikaisen kruunun poisto-operaatio. Hämmästyin suuresti kun poraamisen lakattua huomasin väliaikaisen kruunun olevan paikoillaan ja sen viereisen hampaan olevan sananmukaisesti kuopalle porattu. Ja lääkäri vieressä valmistelee hampaaseen --- puolikruunua. Filling, anyone?

Tässä vaiheessa oli huono ryhtyä vinkumaan "mitä-sä-oikein-olet-mennyt-tekemään" vaan antaa hoitotoimenpiteen edetä. Hammaslääkärin tuolissa on tosin erittäin ikävä kiemurrella miettien "ja-mitä-ihmettä-se-aikoo-sitten-tästä-laskuttaa-ja-miksei-mulle-kerrottu-tästä-etukäteen-tää-kun-ei-ole-pieni-paikka". Yllätyksekseni kun puolikruunu oli laitettu ja toinen paikka korjattu kuten sovittu, sitten laitettiinkin pillit pussiin. Eli tässä vaiheessa minulle sitten suvaittiin kertoa että se pääoperaatio eli kruunun laitto ei tapahtuisikaan tänään, koska he eivät olleet vielä saaneet kruunuani hammaslabrasta. Oli ollut lomia ja kaikkea muuta höpöhöpöä. Pah!

Ja taas uutta aikaa buukkaamaan. Ja keskustelmaan. Rahasta.

Vastaanoton täti, miellyttävä mutta lipevä kuin märkä saippua, antoi hinta-arvion, aivan kuten viimeksikin. Laskeskeli ja laskeskeli ja sai ensiyrittämällä omasta pussista maksettavaksi osuudeksi reilut 1000 taalaa. Siis mitä?!? Max. mutmasta kympistä oli puhetta viimeksi.

Asiasta huomautettuani hän sai toisella yrittämällä laskettua omasta pussista maksettavaksi osuudeksi 550 taalaa. No, eipä tuokaan mene oikein sinne muutaman kympin haarukkaan. Vastaanoton täti huomautti kuinka hankala vakuutuksemme on, se kun määrittelee korvaussumman euroissa. Kaikki kun riippuu vaihtokurssista, jonka olin viimeksi sanonut olevan 1:2 (vale), kun tänään taasen sanoin sen olevan 1: 1,4. Lisäksi kun huomautin olevani enemmän kuin yllättynyt tänään saamastani puolikruunusta,  siitä kun ei oltu etukäteen minulle kerrottu, täti vastasi (mukamas) hämmentyneenä että "mehän teimme vain sen mitä oli suunniteltu".

Totesin siinä vaiheessa että olemme kai "all set" ja poistuin paikalta, enemmän kuin lievästi tuohtuneena.

Kotona avauduin asiasta perheemme pahalle poliisille eli miehelleni. Hammaslääkärin toimet eivät saaneet kovinkaan paljon ymmärtämystä osakseen. Niinpä mieheni hurautti paikan päälle hieman selvittelemään praktiikan toimintatapoja.

Ja toki vastaanoton täti lipevästi kaunisteli totuutta hänellekin.

Harmi vain että me emme ole kovin tyhmiä saati kieltä ja elämää ymmärtämättömiä. Vaikka emme olekaan hammaslääketieteen asiantuntijoita, tiedämme milloin meitä on vedätetty, ettei jopa --- huijattu??? No, ainakin kohdeltu hyvän ja eettisen, avoimen hoitotavan vastaisesti. Praktiikan salattu agenda, "ota rahat ja juokse", kun ei ole niin vaikea tajuta.

--- Ja jos sieltä hammaslääkäriltä tulee senttiäkään yli 200 taalan lasku kotiin sen jälkeen kun kaikki on kunnossa, he kuulevat meistä vielä.

Kaikki hammaspraktiikat eivät suinkaan ole tällaisia hämäräputiikkeja. Mieheni käy eri praktiikalla, lähellä työpaikkaansa. Hänen lääkärillään on täysin eri tapa lähestyä potilasta. Mitään ei tehdä ennen kuin potilas varmasti ymmärtää, ymmärtämys vielä vahvistetaan ja vasta sitten, potilaan annettua luvan --- porataan.

Vaivaantuneen hiljaisuuden paluu

Ah!
Lämpimät elokuun yöt ja laulukaskaat (crickets) ovat täällä.



Tai ---
Ehkä hyvät vitsit ovat ehtyneet.
Iskulauseet ovat taantuneet vaisuiksi tussahduksiksi.
Kaikki sanottava on jo sanottu.

Taustalla kuuuluu aina vain *chirp*chirp*chirp* ---

Sirinän taustaa Wikipediasta:

Since the days of radio entertainment, the sound of crickets chirping has been used as an indication that a scene is taking place late at night. In comedy formats, the sound of crickets may be used to humorously indicate a dead silence when a response, such as laughter after a punch line, is expected. Similarly, in online communication, writers may use the concept of "crickets chirping" in a rhetorical sense to signal that the writer believes that he or she has made a point that a hypothetical opponent cannot answer. The space that would have been occupied by the nonexistent answer is instead occupied by the symbolic word *crickets* or *chirp chirp* to symbolize this silence.

Viisi syksyistä haavetta

Vaikka Pahvitalon perhe ei varsinainen muotiblogi olekaan, vilkaistaanpa hieman mitä syksy/talvi saattaisi pitää sisällään pukeutumisen saralla --- jos siis maailma olisi täydellinen. 

 

Uusi talvitakki olisi vallan mahtava juttu. 

Villakankainen duffeli olisi kaiken käytön kattava klassikko, 

mutta untuvatäytteisenä vain ah-niin-ihana!

Ja niin minä!

Että *wink*wink* vaan, rakas ;)

Kuvat: Net-a-Porter ja Burberry.

Ja saappaita, niitähän ei koskaan ole liikaa. 

Tällaiset vaaleanruskeat Fryen Doradot, vaikkakin käytetyt, olisivat just passelit.

Ehkäpä ne vielä kotiutuvatkin, mikäli hinta pysyy haarukassa.

Kuva: eBay.

Jos on uudet saappaat, täytyy tietenkin olla myös saappaisiin sopiva käsilaukku.

Lempeästi käytetty Michael Kors (vasemmalla) olisi järkiratkaisu. 

Mutta en minä hanttiin pistäisi tuolle Chloen laukullekaan (oikealla).

Kuvat: eBay.

  

Esteratsastaja-look täydentyisi kivasti tällaisella sinisellä kauluspaidalla. 

Toivottavasti se on silittämättä siisti.

Kuva: Ralph Lauren

 Lopullisen silauksen asulle kuin asulle antaa hyvä ja laadukas vyö.

Herkulliset värit ja yksinkertainen muoto muikistavat suuta kovasti.

Kuva: Swedish Hasbeens.

Ja jalkaan vain farkut ja menox.

Mitä sinä odotat syksyltä?

Asemalle jäänyt rouva

Tapasin tänään aivan aidon ja oikean kusipään.
Pahoittelen alatyylistä ilmaisua, mutta en nyt tähän hätään parempaakaan keksi.

Kuten tavallista, olin lasten kanssa uimassa läheisellä uima-altaalla. Lapset uivat reippaasti ja vähän leikittiin vesisotaakin. Naurettiin ja pidettiin hauskaa, kohtuuden rajoissa kuitenkin. Aikansa pulikoituaan lapset siirtyivät altaan reunalle leikkimään (kelluvilla muovisilla) pikkuautoillaan ja itse vetäisin muutaman kierroksen rintauintia altaan ympäri, katse tiukasti jälkikasvussa.

Juuri kun olimme keräämässä tavaroitamme ja lähdössä pois, läheisestä kerrostalosta kahahti paikalle keski-ikäinen nainen. Eikä sanonut päivää, vaan kävi suoraan asiaan:
- Saanko kysyä minkä ikäinen te olette?
- Siis kuka? Minäkö? kysyin hölmistyneenä.
- Niin.
- 35.
- Olette hyvin nuoren näköinen. Kysyn tätä siksi että tällä altaalla eivät alle 17-vuotiaat saa uida ilman vanhempiaan.

Touchè.

Mutta en ehtinyt kiittää kohteliaisuudesta kun täti kävi uudestaan päälle:
- Näin että annoit pienen lapsesi leikkiä syvän pään portaissa. (Allas on syvimmillään 9 jalkaa syvä.) Asutko tässä taloyhtiössä?
- En. Asun tuossa naapurissa.
- Vielä paremmalla syyllä. Olin hyvin järkyttynyt kun näin lapsesi leikkivän 10 minuuttia ilman valvontaa syvän pään portaissa. Minä olen osakkeenomistajia ja minä huolehdin että te menettätte allasoikeutenne jos näen vielä kerrankin moista laiminlyöntiä. Minä olen sosiaalityöntekijä ja minä soitan poliisit. Minä tunnen kyllä mitä laki sanoo moisesta laiminlyönnistä.
- ...

Olin sanaton. Aivan hiljaa.
Keräsin kimpsut, kampsut ja lapset kasaan ja lähdin.
Joskus pitää vain poistua ja antaa toisen olla väärässä.
Muuten saattaisi tulla sanottua jotain mitä katuu.

Nainen oli väärässä.

• Minä olen yli kaksi kertaa vaaditun ikäinen. Hyvin säilynyt, tottakai ;)
• Lapset eivät leikkineet hetkeäkään ilman valvontaa, olivat he sitten altaassa tai altaan reunalla leikkimässä.
• Olin koko ajan vedessä, enimmillään 10 vedon päässä heistä. Ja minä olen oikeasti hyvä uimari. 
• Niilo osaa uida. Leolla on taasen aina altaalla päällään "kelluntapuku", jonka avulla hänkin ui --- ja taitavasti uikin. 
• Enimmäkseen molemmat lapset pysyttelevät Leo max. 3 jalan ja Niilo max. 5 jalan syvyydessä. Äidin valvovan silmän alla. Aina. Molemmat.
• Leo läpsytteli hetken vettä syvän pään rappusissa, josta menin menin noutamaan hänet uimaan.

Hieman rauhoituttuani, kun käteni eivät vapisseet enää niin paljon, soitin miehelleni.

• Opin että tässä maassa vain poliisilla on oikeus vaatia toista paljastamaan ikänsä. Olisin siis lakiin vedoten voinut kieltäytyä vastaamasta ikäuteluihin.
• Ja ensi kerralla jos nainen uhkailee poliisilla, taidan itse soittaa poliisit paikalle toistuvista perusteettomista uhkauksista. --- Tai sitten minun mieheni tekee niin. Sen verran hyvän vaikutuksen tädin käytös häneenkin teki, vaikkakin vain puhelimessa järkyttyneen vaimon suusta kuultuna.

Episodin taustalla kytee se että todellisuudessa käyttämämme uima-allas on naapuritaloyhtiön. Se on rakennettu aikoinaan meidän taloyhtiömme omistaja-rakennuttajan myymille maille. Maakauppaan sisältyi sopimus, jonka mukaan niin kauan kuin perhe omistaa meidän taloyhtiötämme, me vuokralaiset saamme käyttää uima-allasta. Sanomattakin on selvää, että vapaamatkustajan statuksemme nyppii osaa naapuritaloyhtiön osakkeenomistajista vietävästi. Sopimusta on koetettu mitätöidä jopa oikeudessa asti monta monituista kertaa, mutta tuloksetta.

Eikä siellä altaalla mitään ruuhkaa ole. Tavallisesti me saamme nauttia uintimme yksin --- tai viikonloppuisin korkeintaan naapuritaloyhtiön puheenjohtajan kanssa naureskellen ja jutustellen ;D

Meitä on niin moneen junaan.
Jotkut jäävät jopa sinne asemalle.

Nössötukka

Äiti taas saksi. 

Hullusta tiedemiehestä tuli poika jolla on nössötukka.

Hämääköhän tämä ensivaikutelma ketään?

I-kä-krii-si

Hei. Mi-nä tääl-lä taas, Nii-lo.

Män-nä vii-kol-la tu-li it-ku.

Äi-ti sa-noi et-tä o-len i-so poi-ka ja en mah-du e-nää vau-va-kei-nuun.

Kuva täältä.

Et-tä pi-täi-si kei-nua i-so-jen poi-ki-en kei-nus-sa.

Van-he-ne-mi-nen on tyh-mää.

Mut-ta on-nek-si mi-nul-la ei o-le vie-lä ryp-py-jä.

Parisuhteellista

Männäviikolla IL sulostutti elämääni listaamalla kuusi yleistä mokaa, joihin vaimot sortuvat. Listan mukaan välttämällä näitä mokia parisuhde kukoistaa. No, katsotaan onko meillä toivoa.

"Ei yhtään tylsää hetkeä."

1. Liika mukautuminen
Nainen luopuu omista haluistaan ja tasa-arvoisen kumppanuuden sijaan miehestä tulee parisuhteen keskipiste.

Ja tätähän tapahtuu. Omasta lähipiiristäni tiedän muutamankin tapauksen. Mies ja nainen tekevät työkseen samaa, harrastavat samaa, ylipäätään ovat kiinnostuneet vain ja ainoastaan samoista asioista. Kaikkein pahimmassa tapauksessa mies on suoraan uhannut että ero tulee jos vaimo ei harrasta samaa kuin hän. No, siinähän sitten metsästävät ja kalastavat.

Omassa parisuhteessani olen ymmärtänyt ja minun on annettu olla minä. Se ei silti tarkoita ettenkö saisi osakseni lempeää kiusoittelua mekko-ostoksista tai joogatunneista. Ihansesama. Ja maastopyöräily --- se on varmasti hieno laji mutta ei minua varten.

2. Ei kerro selkeästi odotuksistaan
Avioliitolla on paras pohja, kun pariskunta on alusta pitäen ollut avoimia toisilleen työstä, vanhemmuudesta ja rahankäytöstä.

Työasioiden käsittely ei ole koskaan ollut mikään kynnyskysymys ja vanhemmuudestakin olemme kutakuinkin samalla sivulla (ja jos satunnaisesti poikeamme eri sivulle, siitä keskustellaan sitten jossain ihan muualla kuin lasten edessä). Mutta raha-asiat... toinen meistä on tarkan taalan tyyppi, toinen taas on enempi huithapeli, jonka mielestä rahasta puhuminen on vulgääriä. Tiedämme ja tunnustamme eroavaisuutemme, yritämme ymmärtää toisiamme ja ennen kaikkea yritämme pysyä myös rahakeskusteluväleissä. Parempi onkin, meillä kun on yhteiset rahat.

Jos taasen haluaa pitää vapaaillan tyttöjen kanssa tai mennä jumppaan tai lenkille, se pitää sanoa hyvissä ajoin ja selkeästi ääneen. Ei se sen vaikeampaa ole. Ja kuittailu muuten kuuluu asiaan.

3. Eri äänensävyjen vaikutuksen aliarvioiminen
Pelkkä negatiivinen äänensävykin voi kärjistää ongelmia.

Tämä on niin totta. Mutta välillä pitää myös ymmärtää että jos toisella on paha mieli, stressiä tai muuta harmitusta, missä muualla hän voi äksyillä kuin omassa kotonaan omalle puolisolleen. Tai no --- onhan minulla nuo lapset ;)

Ja jos lapset välillä ärsyttävät äitiä, kyllä ne osaavat kiihdyttää myös isääkin. Siinähän sitten mökötetään, molemmat.

4. Kommunikointityylit eivät kohtaa
Tuntuuko, ettei aviomies kuuntele? Silloin kannattaa miettiä omaa kommunikaatiotyyliään.

Esikeski-ikäinen mammakin voin oppia uusia temppuja. Kuten vaikkapa että ---
- Yhteenoton hetkellä ei kannata kaivella niitä männävuotisia likasankoja.
- Riittää että samasta asiasta sanoo kerran. Tai kaksi. Tai kolme. Mitä minä sanoin?
- Kova ääni ei automaattisesti tarkoita huutamista. Vain äänekästä keskustelua.
- Höyryjyrämäinen lähestymistapa harvoin tuottaa haluttua tulosta.

Olennaisinta oli kuitenkin tajuta että ei tämä elämä nyt niin vakavaa ole. Parisuhteessa ei jaeta mitaleja, eli kaikkia huutokilpailuja ei tarvitse voittaa. Vaikka olisinkin oikeassa.

Ja kyllä se musta tykkää vaikkei se sitä ääneen julistakaan.

5. Seksin jättäminen pois elämän prioriteeteista
Naisen on hyvä keskittyä myös omaan hyvinvointinsa. Kun tuntee olonsa hyväksi, voi tuntea olonsa myös seksikkääksi. Siitä on hyvä lähteä eteenpäin.

Siis mikä tuo ensimmäinen sana oikein oli? Onko se jotain syötävää?
Ja kiitos kysymästä, minä voin oikein hyvin :)

6. Kumppanin arvostamisen unohtaminen
Jotkut naiset keskittyvät lapsiin, työhön ja kotiin niin, että unohtavat ne pienet eleet, jotka vahvistavat parisuhdetta.

Olen naimisissa maailman parhaan miehen kanssa. Miehen, joka ei jää eikä jätä sanattomaksi. Miehen, joka ei osaa käyttää pesukonetta koska hänen ei tarvitse. Miehen, joka on omien sanojensa mukaan allerginen keitetyille vihanneksille, mutta syö silti lasagnea jossa on kesäkurpitsaa ja porkkanaa. Ei ehkä mukisematta mutta kuitenkin.

Olen naimisissa maailman parhaan miehen kanssa. Ja hän tietää sen.
Ja voin kertoa että parempaa vaimoa hän ei mistään löydä saati saa.


Ai niin, ja kyl mä siitä silleen niinku tykkään.
Tai rakastan...
Tai jotain...
♥

Kunnon kansalaisia

Kuinka kasvatan pojilleni ystäviä ja vaikutusvaltaa? Lapselle tulee tarjota vain turvallisuutta, rakkautta, vakaat olosuhteet, vapautta ja rajoja, rikastavia kokemuksia ja kuria. Nämä kuusi tärkeää seikkaa Bonnie Macmillan listaa kirjassaan "Miksi pojat ovat poikia ja miten kehittää heidän parhaita puoliaan", joilla vanhemmat voivat vaikuttaa suuresti poikansa tulevaan menestykseen.

Pureudutaampa tähän listaan vähän tarkemmin:

1. Turvallisuus
Vauvan on sattava tuntea itsensä turvalliseksi alusta alkaen. Kun hänen ruumilliset tarpeena tyydytetään viipymättä, aivojen kehitys käynnistyy normaalisti. Tutkimuksen mukaan pahasti laiminlyötyjen lasten aivot voivat olla jopa 30% pienemmät kuin hyvää hoivaa saaneiden lasten aivot.

2. Rakkaus
Vauva tarvitsee fyysistä kosketusta, rakkautta ja huomiota. Joidenkin tutkimusten mukaan hellyyden puute haittaa poikien kehitystä jopa enemmän kuin tyttöjen. Edistääksesi lapsesi tulevaa onnea ja menestystä, rakasta lastasi --- juuri sellaisena kuin hän on.

3. Vakaat olosuhteet
Lapsen on oltava varma siitä, miten läheiset ihmiset käyttäytyvät. Väkivaltaiset, välinpitämättömät tai psyykkisesti sairaat vanhemmat aiheuttavat stressiä, joka on vauvalle, varsinkin poikavauvalle, hyvin vahingollista. Arvaamattomissa oloissa elävä lapsi ei kehitä kykyä ymmärtää toisten tunteita, koska kaikki aivojen resurssit menevät elämän epävarmuuden aiheuttaman pelon käsittelyyn. Hänestä tulee siis kirjaimellisesti emotionaalisesti jälkeenjäänyt lapsi.

4. Vapaus ja rajat
Kehittyäkseen sosiaalisesti ja emotionaalisesti ja oppiakseen tarvittaessa lykkäämään palkinnon saamista, lapsella on oltava toisaalta vapautta, toisaalta rajat. Vanhempien on määriteltävä selvät säännöt ja reagoitava johdonmukaisesti jos niitä rikotaan. Pojat kokeilevat mielellään rajojaan. Jos reagoit johdonmukaisesti poikasi käyttäytymiseen, hän kokee että välität hänestä.

5. Rikastavat kokemukset
Tutkimusten mukaan lapset, jotka saavat älyllisesti stimuloivia kokemuksia 2-vuotiaina, pystyvät 6-vuotiaina kontrolloimaan paremmin tunteitaan ja lykkäämään palkinon on saamista. Myös erilaisten tunteiden kokemisesta ja sosiaalisista suhteista on hyötyä. Poikien tunneäly kehittyy, jos heitä rohkaistaan puhumaan tunteistaan.

6. Kuri
Sekä tytöt että pojat tarvitsevat kuria, mutta ehkä erityyppistä. Pojat harrastavat energisempiä, vähemmän verbaalisia leikkejä ja ovat vähemmän tottelevaisia kuin tytöt. Kurin on oltava sen mukaista. Vanhempien on ehkä syytä soveltaa poikiin tiukempaa kuria.

Siis näinkö helppoa tämä kunnon kansalaisten ja omien elämiensä sankareiden kasvattaminen onkin! Ihanaa!

Yksi asia jäi vain ihan pikkiriikkisen kaihertamaan. Kaikki on siis oikeasti äidin ja/tai isän vika? Meinaan jos siis pojasta kasvaakin sen pikkuinsinöörin sijaan joku --- pikkuekonomi? Tai vielä pahempaa --- minihumanisti!?!

Ja ei kun kipin kapin kauppaan kaavakirjaa ostamaan!

Kirjoittaja on 35-vuotias kahden täydellisen ihanan ja raivostuttavan mahtavan poikalapsen äiti ja insinööri, joka lueskelee nykyisen toimenkuvansa takia lähinnä lastenkassvatusmanuaaleja. Hän rakastaa kilttejä lapsiaan, halii ja pussaa sekä antaa heidän tehdä vapaasti kaikkea sallittua tiukan jöön pitämisen lomassa. Sen lisäksi hän tekee kaikkea älyllisesti stimuloivaa, kuten --- öh --- tai siis no kaikkea semmoista ihan tavallista. Älyllistä.

Aurinko armas

Aurinko.
Kohtuullisesti nautittuna se hellii mieltä ja vahvistaa luita.
Yliannostuksena se vanhentaa ennenaikaisesti tai jopa tappaa.

Auringonvalo valmistaa iholla D-vitamiinia. D-vitamiini taasen auttaa yhteen jos toiseen vaivaan, mm. luuston vahvistamiseen, onnellisuusvitamiiniksikin sitä kutsutaan. D-vitamiinitarpeen tyydyttämiseksi sopiva määrä auringonpaistetta on kolme kertaa viikossa, 15 minuuttia kerrallaan, suojaamattomalle iholle.

Kääntöpuolena on kuitenkin se --- syöpä. 90 prosenttia kaikista ihosyöpätapauksista johtuu altistumisesta auringon haitallisille UV-säteille. UV-säteiden vaikutus on kumulatiivinen. Jokainen suojaamaton auringonottokerta lisää ihosyöpäriskiä.

Mikä siis on se kultainen keskitie?
Nauti järkevästi, älä käristä itseäsi.

Asiantuntijat sanovat että aurinkoa tulisi vältellä sen paistaessa kuumimmillaan eli klo 10-16. Meidän perheen näkökulmasta tämä on kuitenkin se paras aika ulkoilla, uida ja pulikoida. Pyrimme siis käyttämään järkeä. Hyvissä ajoin ennen ulkoilua, rannalle tai altaalle menoa, suojaan pojat ja itseni aurinkovoitein. Ja suojakertoimissa ei säästellä.

Testattuja ja hyviksi havaittuja tuotteita. Ihotautilääkäri suositteli erityisesti tuota Avenon Mineralblockia.

Käytän pojilla ihotautilääkärin suosituksesta useimmiten sinkkipohjaista (mekaanista) suojaa, jossa SPF on 60. Spray-suojissa suojakertoimet ovat useimmiten 50 paremmalla puolella. Itselläni suojakertoimet ovat kesän myötä vain kasvaneet nekin. Vartalolle käytän nykyään samoja spray-suihkeita kuin pojat, mutta kasvoille olen alkanut lätkimään SPF110:tä. Tavallisesti suojaan pojilta erityisellä hartaudella kasvot, korvat, niskan ja käsivarret, uimapäivinä myös muun ylävartalon. Jalat jätän tavallisesti suojaamatta, D-vitamiinitehtaiksi. Akilleen kantapääni on pää --- varsinkaan Leo kun ei ole hellepäähineiden ystävä. Onneksi hiuksia kuitenkin riittää suojaksi asti.

Tällä sumealla suojautumislogiikalla olemme tämän kesän menneet ja tähän mennessä emme ole pahemmiten palaneet. Ja vallitsevasta iloisesta mielentilasta päätellen D-vitamiiniakin on saatu ihan kylliksi. (Tunnustetaan että olen kesän huumaamana jättänyt lasten vitamiinilisät antamatta, koska uskon että vitamiinitarve täyttyy ilmankin.)

Miten on sitten sen rusketuksen laita? Toukokuussa alkaneesta shortsikaudesta ja jatkuvasta ulkona asumisesta huolimatta emme ole muuttuneet kahvipavunruskeiksi. Olemme lähinnä kai kevyesti päivettyneitä, paitsi Leo, joka on yhäkin ihanan valkoinen :)

Mutta ennemmin terve olmi kuin sairas rusina.
Miten sinä nautit auringosta?

Samaan aikaan toisaalla

Tulin juuri kotiin hautajaisista.
Ja niiden jatkoilta

Ystäväni Deen puolisolla todettiin reilu kuukausi sitten pitkälle edennyt melanooma. Löydettäessä syöpä oli edennyt jo aivoihin, joten elinaikaa annettiin vain neljä viikkoa. Ja neljä viikkoa se oli. Herra Cee nukkui pois perjantaiaamuna.

Deen suru oli lohdutonta, riipaisevaa.
Rakas oli mennyt pois ainiaaksi.
Jäljelle jäi vain tyhjä asunto ja kissa.
Ja ikävä.

Päätimme naapurimme Nancyn kanssa antaa Deelle edes pari tuntia muuta ajateltavaa ja veimme hänet ulos syömään ja drinkille. Juttelemaan tyttöjen juttuja.

Lähtökohdista huolimatta meillä oli hauskaa.

Elämä jatkuu.