Pahvitalo vieraili lomallaan pinta-alaltaan maailman toiseksi suurimmassa valtiossa, Kanadassa. Matka oli kaiken puolin onnistunut, mutta jätti hieman ristiriitaiset fiilikset.
Kanada on paperilla maa jota haluaisi rakastaa, samoin kuin monelle USA on paperilla maa jota haluaisi vihata. Ihmiset vain tekevät siitä niin vaikeaa, sekä Kanadan rakastamisesta että USA:n vihaamisesta. USA:ssa maisemat ja yhteiskunta ovat ehkä rupisempia, mutta ihmiset hymyilevät ja ovat ystävällisiä. Kanadassa on ehkä siistimpää, mutta ihmisten tylyys yllätti. Ja jos lomalla haluaa shoppailla, Kanada ei ole
se paikka. Hinnat ovat USA:han verrattuna todella kalliit, jo pelkästään ruoka on huomattavan kallista, vähintään Suomen hinnoissa.
Mutta asiaan.
Olimme siis matkassa omalla autolla. Maileja kertyi noin 1900, kilometreissä se tekee reilut 3000 km. Matkareittimme oli seuraava:
Lincoln, Dixville Notch / NH, USA
Reittimme kohti Kanadaa kulki koti-Massachusettsista New Hampshiren osavaltion kautta Kanadan rajalle. Lincolnissa, White Mountainsien syleilyssä, pidimme lounastauon. Olimme itse asiassa samassa paikassa lomalla toukokuun lopussa, josta kerrottu tarkemmin
täällä.
Dixville Notchin halusimme nähdä paikan kauneuden että poliittisen painoarvon takia. Neljän vuoden välein USA:n jakamaton huomio kiinnittyy juurikin tähän 75 asukkaan kylään, koska he julkaisevat ensimmäisinä sekä esivaalien että virallisten presidentinvaalien tulokset. Vaalit suoritetaan heti puolenyön jälkeen
The Balsams -hotellissa.
Quebec, Montreal / Quebec, Kanada
Jos New Hampshiren pohjoisosat USA:n puolella muistuttavatkin hieman kotoista Kainuutamme, jossa tiet ovat mutkaisia ja kuoppaisiakin, rajanylityksen jälkeen saa hieraista kerran jos toisenkin silmiään. Yht' äkkiä saavuimme vauraalle keski-eurooppalaiselle maaseudulle, jossa yksikään heinänkorsi ei ollut epäjärjestyksessä. Tienviitat olivat ranskaksi ja etäisyydet mailien sijaan kilometreinä. Ja moottoritiet olivat viivoittimella piirrettyjä suoria, joissa pienestäkin mutkasta varoitettiin.
Itse Quebecin kaupunki on todella kaunis, puolen miljoonan asukkaan charmantti ranskalaiskaupunki. Historia huokuu kaupungin jokaisesta katukivestä ja välillä on oikeasti vaikea muistaa olevansa nk. uudessa maailmassa vanhan kunnon Europan sijaan. Quebec on muuten Pohjois-Amerikan ainoa linnoituskaupunki, jonka muurit ovat yhäkin pystyssä. Linnoitusalue kuuluukin oikeutetusti Unescon maailmanperintölistalle.
Hirmumyrsky Irene sai pahvitalolaiset kiinni Quebecissä ja sunnuntaina tuulta riitti. Ja sadetta. Vaakasuoraan. Ja olipa meidän hotellistammekin sähköt poikki sen 12 tuntia. Mutta myrskyn jälkeen on poutasää. Ja taivaan sini, se oli maaginen.
Quebecista hurautimme kahden yön jälkeen Montrealiin, osin viivasuoraa moottoritietä, osin Saint Lawrence -jokea (ranskaksi Saint-Laurent) myötäillen. Montreal on Kanadan toiseksi suurin kaupunki, quebeciläisittäin ranskankielinen ja vieläpä ihan oikea miljoonakaupunki. Liikennettä siis riitti, ihan ruuhkaksi asti.
Quebecin kauneuden jälkeen Montreal ei tehnyt oikeastaan minkäänlaista vaikutusta. Se oli vain iso, ruuhkainen ja --- myönnetään --- jollain tasolla luontaantyöntäväkin kaupunki. Stadionin torni näytti yhdestä kulmasta avaruusalukselta, toisesta kulmasta ruotsinlaivalta. Kaupungin korkeimman kukkulan, Mont Royalin huipulta löytyi puisto, jossa parkkeeraus maksoi, oravat olivat tyhmiä ja patsaat kiehtovia. Lapsiperheen näkövinkkelistä leikkipaikka olisi ollut myös kiva, mutta viihtyiväthän nuo lapset risuja kerätenkin.
Toronto, Niagara Falls (Canada), Niagara-on-the-Lake / Ontario, Kanada
Kahden Montrealissa (tai oikeammin Lavalissa) viihdytyn yön jälkeen pakaroita koeteltiin viivasuoralla siirtymätaipaleella Montrealista Torontoon. Toronto on Kanadan suurin kaupunki, metropolialue mukaanlukien alueella asuu yli 5 miljoonaa ihmistä. Jos siis Montrealissa oli ruuhkaa, niin riitti sitä Torontossakin. Ja riitti sitä ghettoakin.
Toronto oli sikäli hämmentävä kaupunki, että sitä rakennettiin koko ajan. Mutta sen sijaan että keskustaan olisi pystytetty toimistopilvenpiirtäjiä, sinne pystytettiin kovaa kyyytiä asuinpilvenpiirtäjiä. Luitte oikein: lasisia, monikymmenkerroksisia
asuinkerrostalokomplekseja, ihan keskustaan ja vielä pilvin pimein.
Etsiydyimme muiden suomalaisturistien tavoin Hockey Hall of Fameen ihailemaan mm.
meidän tiimin kippoa, jota kai Stanley Cupiksikin kutsutaan. Läheisessä kauppahallissa nautiskelimme sitten makoisan ja epäkanadalaisittain kohtuuhintaisen pastalounaan, jonka jälkeen käänsimme Audin keulan kohti putouksia, nimittäin niitä Niagaran putouksia.
Koska Niagaran putouksilla tulee tuskin kovin montaa kertaa elämässään vierailtua, mieheni oli kaukonäköisesti varannut meille perus-Hamptonin sijaan aivan mahtavan hotellihuoneen kosken partaalla olevan Hiltonin kolmannestakymmenennestä (30!!!) kerroksesta. Huoneen ikkunasta oli hienot näkymät tiirailla sekä USA:n puoleisia vesiputouksia että legendaarista hevosenkenkä-putousta. Iltaisin ihailimme putouksien valonäytöstä ja perjantai-iltana meitä hemmoteltiin vielä ilotulituksellakin. Muuten kyseinen Hilton hyvin epä-Hiltonmainen, enemmänkin kuin ruotsinlaiva. Asiakaskunta oli monenkirjavaa aina hilpeyteen saakka ja hotellin massiivisesta koosta johtuen kaikkialle piti jonottaa. Ja ei, reilun 20 minuutin jonotus aamiaiselle lasten kanssa ei ole se paras aloitus päivälle.
Jos siis luulitte että Niagaran putoukset on leppoisa luontomatkailukohde, harhaluulonne lienee nyt osin jo oikaistu. Se on kyllä sitäkin, mutta lisäksi kaikkea muuta, ostoskeskuksia, kasinoita ja muita sirkushuveja siihen varsinaisen leivän kylkeen. Hienostuneempaa tunnelmaa löytyy enemmän Niagara-on-the-Laken puolelta, jossa tuo Fort Georgekin sijaitsee. Fort George oli varsin mielenkiintoinen museoalue, jossa saimme tutustua brittiläiseen linnoitukseen vuoden 1812 sodan hengessä (sota oli siis engelsmannit vastaan jenkit). Muskettinäytokset, soittonäytokset, jopa keittiöupseerin tarjoamat aikakauden henkeen leivotut keksit toivat 200 vuoden takaisia asioita hyvällä tavalla tutuksi. Tällaisesta historianopetuksesta minä tykkään ja kovasti! (Samantapaista aikamatkailua pääsee harrastamaan myös
täällä.)
Niagaran alueella on myös paljon viinitiloja, joista useimpiin järjestetään kesäiseen aikaan tutustumiskierroksia. Jääkiekkofaneille tiedoksi, että Kurrin kaverilla Wayne Gretzkyllä on myös oma
viinitila. Emme kuitenkaan käyneet.
Kanadalainen viini kuulosti kuitenkin sen verran mielenkiintoiselta, että täytyihän sitä tuliaisiksi hankkia. Menin siis paikalliseen viinikauppaan käytettyjä mehuja ihmettelemään.
- Päivää. Mitäs teille saisi olla?
- Päivää. Punaviinistä olisin kiinnostunut.
- No sitähän meiltä löytyy. Millaisesta punaviinistä pidätte.
- Tuota... merlot on ihan kiva. Ja chardonnay.
Että näin. Ei siis kannata allekirjoittaneelta viinineuvoja kysellä.
Albany / NY, USA
New Yorkin osavaltio on pinta-alaltaan suuri, ulottuen Staten Islandilta ja Manhattanilta aina Niagaran putouksille asti. Matkan varrelle mahtuu yhtä sun toista maisemaa. Suht' keskivaiheilta löytyy yllättäen osavaltion pääkaupunki, vajaan 100 000 asukkaan Albany. Pieni kaupunki siis, NY Cityyn verrattuna, mutta jotenkin niin --- mahtava.
Suuren Albanysta tekee Empire State Plaza, kuvernööri Nelson Rockenfellerin idean pohjalta arkkitehti Wallace Harrisonin jalostama ja vuosina 1966 - 1978 rakennettu hallintorakennusten kortteli. Terästä ja marmoria säästämättä on saatu aikaan jotain todella uljasta, suuruudessaan hämmentävää mutta upeaa. Jollain omituisella tavalla tämä avaruusajan kortteli on myös saatu sopimaan ympäristöönsä, vanhempiin taloihin ja kortteleihin.
Täällä tajusin myös ensimmäistä kertaa kuinka eri kortteleilla on omanlaisensa akustiikka. Empire State Plazan akustiikka todella toimi. Vierailumme tunnelma tuona kuuman kosteana lauantai-iltapäivänä oli unenomaisen kaunis, eikä vähiten taustalla soineesta kirkonkellokonsertista johtuen.
Albany on siis ehdottomasti piipahtamisen arvoinen paikka. Paikka josta monella suomalaisella arkkitehdillä olisi oppimista.
Northampton / MA, USA
Viimeinen etappimme,
Mt. Greylockille kiipeämisen jälkeen, ennen kotia, oli 3 County Fair Northamptonissa, Massachusettsin osavaltion puolella. Kyseessä on USA:n vanhin, vuosittain järjestettävä maatalousnäyttely. Tänä vuonna tuo näyttely järjestettiin 194. kerran. Miksikö moiseen näyttelyyn eksyimme? Selitykseksi riittänee kaksi traktorihullua poikaa ja niiden isä. Ja tietenkin monsteriautot. Ja kivaa meillä olikin, muiden punaniskojen ja heinähattujen joukossa :)
Matkakuvat (linkitetty aiempiin postauksiin) ja mielipiteet omia.
Faktat matkoilla opittua ja netistä kaiveltua.
Erehtyminen inhimillistä.
